Arvostan luontoa sen luonnollisine kukkineen, pensaineen ja puineen. Ja arvostan ruusuista myös villiruusuja, joita olen ruusutarhaani kerännyt useita lajeja.
Suomessa kasvaa villinä kuusi ruusulajia, joilla on yksinkertainen kukinto;
Metsäruusu, orjanruusu, koiranruusu, karjalanruusu, iharuusu ja okaruusu. Kaksi viimeksi mainittua ruusua minulla ei vielä ole. Villiruusuista olen kertonut edellä tarinoita, jotka löytyvät myös kirjastani "Ruusutarhani tarinoita". Ja jos täällä blogeissani niistä haluaa tietää enemmän, voi hakuikkunaan laittaa niiden nimen, niin tulee kysytylle sivulle.
Noista ruusuista ehkä voimakkain, korkeimmalle kurottava on karjalanruusu, yllä. Se kukkii myös muita pisimpään. Se muistuttaa hyvin paljon täällä pohjoisessa tuttua Kempeleenkaunotarta. Kukkien väri on sama ja kasvu. Erottava tekijä näillä ruusuilla on kuitenkin kiulukassa.
Koiranruusu on tuottanut minulle aina proplematiikkaa. Sekin kasvattaa pitkiä voimakkaita varsia, mutta ne tahtovat aina keväthankien ja kevätauringon hehkusta palaa, kuivuvat. Olen yrittänyt niitä usein harsolla peitellä, mutta aina sekään ei ole auttanut. Sen vuoksi kukinta on ollut huonoa. Koiranruusu kasvaakin villinä vain E-Suomessa.
Ei orjanruusukaan ilahduta minua runsaalla kukinnallaan. Se kyllä kasvattaa pitkiä maahan taipuvia piikikkäitä varsia, mutta ehkä sen sijainti voimakkaasti kasvavan tammen juurella on sen heikkous. Kuitenkin tykkään, että sekä tammi että orjanruusu sopisivat hyvin yhteen, sillä yleisemmin ne kasvavat E-Suomessa. Mutta kaunis ja herkkä on tuo vaaleanpunainen orjanruusu. Nyt kun sen kasvu on lähellä tammea, toivon, että varret nojautuvat sen lämpimään runkoon ja kukkivat enemmän.
Metsäruusu, kuten karjalanruusu ja Kempeleenkaunotar tekevät runsaasti ruusuvesoja, mutta onneksi ovat sellaisessa paikassa, josta kuljen ruohonleikkurin kanssa. Siellä juurilla kukkivat sitten sininen, villi lehtotädyke, pientä särkynyttäsydäntä ja ruusupensaiden välissä syksyisin kukkivat kauniit vaaleanpunaiset angervot. Ja heinää kasvaa myös, jota yritän välillä repiä pois. Luontoa sekin.
Sitten on pari kerrannaiskukallista ruusua, jotka katsotaan kuuluvaksi Suomen luontoon myös; tornionlaaksonruusu ja mökinruusu. Ja vaikka mökinruusun (vasemmalla) toin taimistolta ja se pitäisi olla se lajiltaan, en voi erottaa kukintaa tornionlaaksonruususta (oikealla).
Kaikki villiruusuni kasvavat ehkä liian rehevässä maassa, joten kukinta ei ole niin runsasta kuin voisi toivoa. Olen nähnyt metsäruusun paremmassa kukassa jossain kuivassa paikassa ja köyhässä maassa. Joten villiruusut sopisivat parhaiten varmaan johonkin metsänreunaan, jossa niiden juurivesojakaan ei tarvitse varoa.
Kaikki villiruusut kukkivat ensimmäisinä kesäkuun puolivälissä ja kukinta ei kestä kuin pari viikkoa. Mutta iloa sekin! Varsinkin kun muut ruusut eivät ole vielä aloittaneet kukintaansa. Minulla nämä villiruusut ovat kaikki samassa rivissä, joten niiden kukkiminen näyttää runsaalta.
Niin kaunis, mutta surullinen kappale on "Wild Rose".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!