Puutarhan makupaloja

Kaikki ylimääräinen roina on nykyään liitetty myös puutarhaan. Usein se roina korostuu kauniisti ja silmää piristävästi.

Minulla on naapuri, joka on ihastunut kaikkeen ruosteiseen rautaromuun. Eikä sitä voi sanoa enää roinaksi, kun se on hyvällä maulla liitetty isojen kivimuodostelmien ja tuuheitten tuijien lomaan vihreän nurmen välkkyessä välissä. Siellä on vanhoja maataloustuotteita karheista pitäen esillä kuin taidetta. Ja taidettahan ne onkin omassa ylhäisessä jälkikäytössä muistuttamassa aikaa, jolloin vain elävällä oli vetovoimaa. 

Muissakin naapureissa on satsattu vanhan esille tuomiseen kauniisti ja vitsikkäästikin kukkien kera maitolavoineen, vanhoine tuoleine ja rappuineen. 

Se kaikki on ilo silmille.

Sitä minäkin omalla tavallani olen viljellyt ruusujen joukossa. Tämäkin on vanha talo. Kaikenlaista käypää tavaraa löytyy toisenlaiseen käyttöön puutarhassa, vaikka en kaikelle ole oikein paikkaa vielä löytänyt.

Kuitenkin monen kahvila-asiakkaan silmä niihin pysähtyy.

Minusta on mukava joskus käyttää yhdessä voimakkaita värejä, kuten tässä sininen keraaminen lintu ja väriminttu. 

Käteeni kauppojen hyllyltä tarttuukin usein juuri loistavan siniset keraamiset purkit, joihin sopii niin hyvin kirkkaanpunainen pelargonia. Tai ruskea, johon istuu vaaleanpunainen hyvin.

Vanha puinen voiastia sopii kuin nakutettu juuri annansilmän
kanssa.

 

  

Annansilmä tässäkin ukkoni vanhoissa puutarhasaappaissa.

Tuollaisia harmaita keraamisia tai muovisiakin juttuja minulla on puutarhassa siellä täällä ja lapset kiikuttavat niitä aina uusiin yllättäviin paikkoihin. Se on sallittua ja hauskaa. Joskus lapset juoksevat kilpaa etsimässä niitä ja kertovat sitten minulle, mitä he löysivät.

Kaikki tämä on mielestäni juuri sitä, mitä voisi kutsua puutarhan makupaloiksi. Kunhan sitä ei ole liikaa eikä kokonaisuutta särkevänä.