Ovi

Ovi on ihana suomenkielen sana. Lyhyt ja ytimekäs! Ja kuinka tärkeä! Siitä pääsee ulos maailmaan ja sisään ihmisen tai perheen elämään. Sisään ja ulos!

On miljoonanlaisia ovia. Salaperäisiäkin ovia. Yllätyksiä.

Kuusi vuotta sitten järisytti tätä taloa sädesienen löytö yhdestä talon kamareista. Paikka löytyi vaatekaapin alta,  kämmenen kokoinen läiskä, joka oli syntynyt kuumavesipatterista vuotaneesta vedestä, valunut salakavalasti lattialistaa pitkin. Kukaan ei sitä huomannut, ennen kuin alkoi haista.

Siitä syntyi kauhea remontti. Koko huoneen sisältö poltettiin roviolla lattioita, kattolautoja ja seinälevyjä myöten. Koko talon huoneissa käytettiin otsonointikonetta. Luulin, että menetän kodin. Selvittiin. Poika alotti tässä remontin tehdäkseen siitä perheelleen itsenäs näköisen huoneen. Mutta remontti jäi vähän kesken. Se tuli asuttavaan kuntoon, mutta aina löytyi muuta kiireellisempää hommaa. 

Kun aikani odottelin sen viimeistelyä, tartuin itse hommiin. Sain omia loppuremontin senkin vuoksi, että aiomme vaihtaa huoneita. Tuo viileä, varjoisa nurkkahuone sopii hyvin työhuoneekseni. Ja pojan perhe saa käyttöönsä minun nykyisen aurinkoisen työhuoneen. 

Remontin alkuaikoina löytyikin yllättäen yksi ylimääräinen ovi. Siitä on hiottu vanhat maalit pois, ja huomattiin, ettei se mikään ensiluokkainen peiliovi ollutkaan. Nyt minulla oli maalinjäämiä, jotka halusin kuluttaa loppuun. Ensimmäiseksi pohjamaalasin oven. Ihastuin. Taisin taas saada uusia taulunpohjia!! Alla olevat kuvat ovat sisäeteisestä, jossa myös olemme paljastaneet vanhat hirret.

Pohjamaalattu

Käytin vihreää sisustusmaalia sekoittaen sitä

valkoisen kanssa ja sain peiliovelle ominaisen 

kuvioinnin. Siinä pitää maalata osa

kerrallaan, joten yhtäkkiä se ei synny. Kun

vain nyt löytäisin sopivat ovenpielet. Komusin 

navetanvinttiä, mutta sopivia ei vielä löytynyt.

Tuossa on nuo neliöt kuin taulunpohjana. Aion todellakin vähän taiteilla. Pojantytär varasi jo itselleen tuon alapeilin. Keskelle tekisi mieli tehdä jokin mandala ja ylös ottaa mallia jostakin vanhasta ovipeilikuviosta. Ajattelin, että eteisessä voisi olla jotakin hauskaa.

Alhaalla on ovi kuvattu tulevasta työhuoneestani päin. Tuo harmaa on oikeastaan vihreän harmaata, samaa maalia vähän murrettuna valkoisella kuin tuo pönttöuunikin. Pönttöuunin taustalla olevan tiilimuurin maalasin valkoiseksi myös. Mutta tässä huoneessa en lähde ovea enää taiteilemaan. Rauhoitan sen tällaiseksi. 

 

Taidan viihtyä tässä uudessa kamarissani. Täälläkin jätettiin hirret paljaaksi. Pohjoisen puolen seinät ulkona vuorattiin luonnontuotteilla ja laudoitus uusittiin. Hirret todettiin siellä hyviksi. Vanha js luonnollinen elävä puu jotenkin minua viehättää. 

Joten pieniä muuttopuuhia tiedossa joulun jälkeen!

Vuorossa M-kirjain:

Michael Jackson - Beat it!

Puutarhurin jalat!

Puutarhuri hoitaa kesät pihaansa. Talvella on oman ropan vuoro!

Puutarhuri tarvitsee terveet jalat, terveen selän ja terveet kädetkin. Huono selkä tarvitsee sopivasti kävelyä, työtä ja työtä, ei liikaa. Makuuttaminen on pahasta. Kädet pysyvät terveenä hanskoja käyttäessä ja tarvittavasti rasvaa ja kosteutta.

Mutta ne jalat! Kun ne vanhemmuuteen tahtovat heiketä. Huono selkä sen tekee, väärät liikkeet ja jopa väärä kävelytyyli, kerrotaan. Ravinto ennen kaikkea, ainakin kalanmaksaöljy ja marjat auttavat!

Olen muutamana vuotena kärsinyt jalkavammaa. Se pahiten tuntuu tuossa päkiässä jalkaselän alla, kuin jokin jänne olisi tiukalla. Uskon, että tämäkin vika johtuu selästä ja selän vauriot osaksi lapsuuden riisitaudista ja geeneistä. Isällä oli huono selkä, pojallakin. Liian moni kärsii näistä vaivoista!

Parhaan hoidon olen saanut itämaisesta tanssista, jossa rytmiliikunta vaikuttaa pieniinkin lihaksiin (se väristys) ja jooga venytyksineen. Nyt kun en ole voinut tanssia enkä liioin tehdä joogaakaan, olen pyrkinyt hiljentämään muutenkin vauhtia. Kesät pyrin kulkemaan avojaloin pihamaalla. Se tuntuu hyvältä. Syksyllä sain ihanan pitkän hermoratahierontajakson. 

Nyt talven tullen olen ottanut erinäisiä työkaluja siihen. Sillä itsekin voi jaloilleen tehdä paljon. Teen tasajalkahyppyjä silloin tällöin ja varvasjalkakävelyä. Joogaan jonkin verran kotona ja käyn kerran viikossa uimassa. Uin sellaisen 500 metriä yhteen pötkyyn. Mutta muutakin tarvitaan.

Merisuolan ohella magnesium on tärkeä suonenvetoja ehkäistäessä. Minulla oli välillä niin paha kipu, että ostin tuollaista voimakasta salvaa, jota voi hieroa suoraan jalkaan. Tiikerisalvaa olen käyttänyt kipukohtaan. Se auttaa jonkin aikaa. Kipulääkkeitä olen yrittänyt välttää. Nyt vihdoin löysin rosmariiniöljyn ja sen avulla hieron jalkapöytä- ja säärilihaksia. Rosmariini auttaa myös kipuun. Sitten minulla on TV-sohvan ääressä noita palloja, joita pyörittelen jalkani alla, mutta kissat  leikkivät niillä ja ne menevät hukkaan. En aina jaksa kontata niitä penkomassa. Tuo pieni puinen on hyvä vyöhyketerapiaan, jota voi itsekin antaa jalkapohjaan. Sen on ystäväni isä minulle sorvannut ja hionut. Kannattaa opetella noita pisteitä, niitähän löytää netistäkin. Ja tuo kumiremmi pitää olla aina lähettyvillä, jos TV:tä katson. Sen avulla on helppoa nostaa jalat ylös ja venytyttää niitä.

Mutta arvatkaa tuleeko noita kaikkia tehtyä tarpeeksi?

Eiköhän tässä se ensilääke? Mitä muuta neuvoa voisitte antaa?

Pulverilumi, pumpulilumi ja paksu peitelumi!

Kaunista on seurata talven tuloa. Lumentuloa ja sen eri muotoja. Lumelle voi antaa ihan omia nimiä.

Kun pulverilumi tuli, sitä oli mukava kuvata puolukkamättäillä. Se on tähtimäistä, rakeista ja kuitenkin kevyttä. Se alkoi pestä maan kasveja, suli pois ja maa odotti seuraavaa pesua.

 

Niinpä pulverilumi suli, virtutti kasveja vedellänsä. Sitten tuli toisenlainen lumi. Pehmeää kuin pumpuli joulukuusen oksilla. Se mukavasti lämmitti luontopeitettä viltillään.

Mutta sitten tuli jotakin liikaa, se paksu 15 centtimetrin painava, vähän märkä lumi, jossa on jotakin vaarallista. Jouduin puhdistelemaan lumesta puutarhan hentoja oksia tai tukemaan niitä. Toisaalta  lunta tuli myös tarpeeksi peittämään luontoa kylmältä. Kauniilta maailma näytti. Varsinkin illan sinisillä hetkillä! Toivon, että tämä ei kaikki häviäisi, kevetä se tosin vähän voisi.

 

Vuorossa L-kirjain... Laila Kinnunen ja Kesän muistot

Puutarhani MIKROILMASTO

Usea puutarhassani vieraileva on nimennyt paikkani ihan omaksi mikroilmastoksi. Tuo sana on jäänyt korvani pohjalle, mutta en aikaisemmin ole sitä enempää tutkinut.

Nyt tutkin. Ja huomaan, miksi useat vieraani Raahesta alkavat tähän tullessa riisumaan päällysvaatteitaan. Olen aina ajatellut, että se johtuu merituulesta, joka vielä jäiltä ja kylmältä mereltä puhaltaa kylmästi. Raahessa pitää olla paljon päällä keväällä. Tässä ei tarvita. Mutta on muutakin.

Pihallani todella on oma mikroilmasto. Mutta kaikki on loppujen lopuksi vain sattunut näin ilman mitään suunnitelmia. Maalasin vesiväreillä pihapiirini, pinta-ala vähän vajaa 2 ha. Se näyttää suurin piirtein tällaiselta:

1. Asun noin 16 km merenrannasta sisämaahan. Kuitenkin se on vähän, sillä tiedän, että jo Vihannissa, noin 40 km:n päässä lämpötila muuttuu ja puut tulevat lehteen aikaisemmin kuin tässä. Siis kuitenkin minulla on meri suuri vaikuttaja vielä. Siltikin tuomi saattaa kukkia tässä viikkoa ennen kuin tuolla meren rannassa.

2. Maapohja on vanhaa merenjättömaata, Linnakankaan kupeessa. Täällä on maa noussut 1 metrin 100 vuodessa. Kun laskee siitä 5000 vuotta, se tekee 50 metriä. Silloin nousivat tämän alueen saaret näkyviin merestä ja ensimmäinen ihmiset asustivat tai vierailivat tässä. Jätinkirkot ja lapinrauniot syntyivät silloin. Oli lämmin kausi jalopuineen. Siis asun muinaisen meren rannalla. Jäljellä siitä on enää tuo Latvalammen pikkuisen lirisevä oja. Mutta maaperä on tunnetusti ollut rikasta jo 1700-luvulta, kun viholaisia paettiin tänne piilopirteille. Maa on savihiesua tuolla noin 30 cm:n syvyydessä. Päällä kuohkeaa ja helposti kuokittavaa hiesumultaa.

3. Pihani sattuu olemaan sopivasti suojaisa pohjois-koillis- ja itä puolelta. Noin viisi kilometriä voi kulkea metsissä. Naapurini on säästänyt tämän alueen puustoa. Nytkin hän aikoo vain karsia siitä osan pois.

Siis auringolla on tilaa valaista ja lämmittää aavoilta pelloilta tuolta kaakko-etelä-lounas-suunnasta. Länsi on vähän tukkoisempi. Mutta sieltä usein puhaltavat myös ne merituulet.

Pohjoispuolen puita

etelän suunta

kaakon suunta

4. Pihalla on puiset rakennukset. Piharakennukset ovat punamullalla maalattuja ja niihin imeytyy helposti lämpö. Myös pari ihan harmaata hirsirakennusta on myös. Kivikasoja ja -aitoja siellä täällä. Ruusutarhaan rakensin itse kivipolkuja. Olen tukena ja hassutteluna käyttänyt paljon kierrätysmateriaalia, kuten pajua, vanhoja lautoja ja heinäseipäitä. Nekin lämmittävät. Hauska nähdä, kuinka esimerkiksi Wasacaming kietoutuu vasten kolmea tummanruskeaa puista karhua ja lehdet ovat vieläkin vihreitä niiden sylissä. 

5. Pihallani ei ole tuulitunneleita, eli paikkoja, mistä tuuli pääsee suoraan puhaltamaan läpi. Usein sellaiset ovat kylmiä paikkoja. Tuuli pääsee kyllä tuolta aavoilta pelloilta, mutta koska kaikki rakennukset ja puut ovat vähän hajallaan, tuuli kiertelee leppeästi tässä, ajaa hyönteisiä pois ja vilvoittaa sopivasti.

6. Pihallani on sopivasti puita, ei liian paljon, mutta mukavasti, että varjokin pääsee liikkumaan ruusutarhaan eikä ole jatkuvaa polttoa. En myöskään ole rakentanut mitään tiheitä rykelmiä, vaan olen hajoittanut ruusupensaita vähän sinne tänne, kuitenkin omiin pieniin ryhmiin. Monet pensaat kasvavat kuitenkin ihan yksin omana sulottarenaan. Kuten Onni, Olkkala ja Ruustinna. Myös nystyruusulla ja Arnonruusulla on oma paikkansa. Kempeleenruusua on hyvä päästä kiertämään leikkurilla. Ja punalehtiruusupensaasta odotan vielä komeaa isoa pensasta. Samoiten Belle Poitevine saa rauhassa levitä omalla paikallaan, vaikka sitäkin kuritan leikkurilla. Monella muullakin isoksi kasvavalla pensaalla on oma paikka. Mutta kyllä ruusut tykkäävät olla ryhmissä, kuten rugosaryhmä, pimpinellarivistö ja villiruusurivistö. Perennoita minulla on ruusujenkin välissä, mutta niistäkin olen tehnyt oman ryhmänsä, kuten esim. kurjenpolvista, liljoista ja tarha-alpista. Ne ovat upeita ihan itsenään.

7. Pihani osuu kaltevaan kulmaan Linnakankaan suunnasta, eli pohjoisen suunnasta. Se tekee sen, että sadevedet valuvat norona pitkin metsätietä ja ojia tuonne merelle päin Latvaojaan. Siksipä tuolla pellolla on ojia. Olen myös kaivanut jo ruusutarhan alussa salaojaputkiston saman suuntaisesti ruusuaidan viereen. Sama homma tehtiin talon ympärikin pohjoisen puolelta. Joten vesi pääsee helpommin virtaamaan tuonne alas päin. Toisaalta savimaa sitoo vettä, jonka toivon pitkien ruusunjuurten löytävän sen kuivina kausina.

8. Suren kasvejani, jos suihkuttaisin sinne suoraan kylmää vettä. Siispä minulla on rännit talon nurkissa ja vesisaaveja. Usein niistä riittää vesi kasveilleni. Toki siinä hartialihakset ovat kasvaneet vesiämpäreiden kanssa. Ei sekään paha.

9. Tiedän, että villivadelmissa asustaa vattukärsäkkäitä. Olen yrittänyt niitä tuhota, mutta aina jostakin ne ilmestyvät. Viime kesänä niitä oli yllättävän vähän, mutta olen siihen varmaan vaikuttanut itsekin poimimalla katkenneet nuput ja polttanut ne. Yksi hyväkin puoli on suhteessa itkikoihin. Punkit eivät kuulemma tykkää suopursusta. Ja niitähän kasvaa heti parkkipaikan päässä pitkin metsän reunaa. Ei ole punkkeja tässä näkynytkään. Muurahaisia kylläkin, enimmäkseen kekomuurauhaisia, mutta hevosmuurahaiset oli hävitettävä savusaunan eräältä nurkalta. Pienet polttiaismuurahaiset asustelevat kivien alla, mutta nähtävästi eivät ole kovin ilkeitä. Kotiloita en ole tavannut kuin muutaman tavallisen pikkuisen.

Luin jostakin, että juuri nuo sadettimet, jotka kastelevat muutakin kuin mitä tarvitsee, antavat ihanteellisen paikan etanoille. 

10. Voiko kissat laskea mukaan tähän ilmastoon? Joka tapauksessa ne ovat yksi suuri tekijä tarhan viihtyvyydessä ainakin. He pitävät myyrät, hiiret, käärmeet ja jänikset poissa pihamaalta.

11. Nyt mennään mystiselle puolelle. Tässä kulkee yksi Leylinja, joita on löydetty kiertävänä maapallon ympärillä. Totta on nämä magneettiset linjat, joita pitkin esimerkiksi linnut pystyvät suunnistamaan. Tämän Leylinjan nimi on "hedelmällisyyden linja", jonka totuudesta en tiedä. Olen kuitenkin tämän avulla hehkuttanut asiakkailleni positiivisesta elämäntavasta ja ajattelusta, sillä tällaisella alueella kaikki on kasvavaa, jopa ne negatiivisetkin ajatukset, jos niitä viljelee. Tämä linja kulkee jostakin tuolta Syötteen kautta Vaasaan ja siitä eteenpäin. Tästä olen tehnyt juttua tällä sivulla, jos jotakin kiinnostaa. Hyvään mikroilmastoon tarvitaan myös positiivisuutta.

12. Edelleen mystiselle puolelle. Tuossa taloa vastapäätä asuu koivuvanhus, jota olemme aina nimittäneet kuningattareksi. Se on terve ja vahva riippakoivu. Olemme ruokkineet sitä tuhkalla. Siitä varmaan johtuu sen pirteys. Se on aina keväällä ensimmäisenä vihreä ja syksyllä viimeisenä vihreä. Sitä olemme usein kehuneet ja halanneet. Se on haltijakoivu pihaa vartioimassa, uskoisin. Vaikka pihalla on vielä jäljellä kaksi muutakin vanhaa koivua. Tammi kasvaa ja suojelee Minetteä ja Herttoniemen Helenaa. Tammelta on löytynyt ihan oma haltijakin. Orjanruusu kasvaa myös juurella ja yritän saada sen tammen ympärille kasvamaan. Muitakin suojelupuita pihalla on.

13. Vielä mystisempää. Ruusut varmaan kutsuvat pihalle keijuja. Minulla käy kahvilassa vieraina hyvin monenlaisia ihmisiä. On ruusuasiantuntijoita, sieniasiantuntijoita, historian asiantuntijoita, puuasiantuntijoita jne. mutta on myös mystisen puolen asiantuntijoita. Eräs tällainen löysi yksi kesä pihaltani noin 100 keijua. Viime kesänä niitä oli jo 300. Samoin hän löysi pari tonttua ja kolme haltijaa. Ja kun vartijatonttu uupui, kutsui hän senkin paikalle. Se viihtyy tässä, jos muistan kiitellä sitä. Se onkin aika komistus. Nimittäin se on kolme metriä pitkä. Annoin hänelle nimeksi Horus. Se sen vuoksi, että suosikkiasteroidini Rosa on alunperin kulkenut Horus-asteroidin rinnalla ja astrologisesti ovat olleet mukana kasvattamassa ruusutarhaani. Tässä fyysinen todellisuus, mutta mytologinen puoli myös mukana tässä mikroilmastossani.

14. Rakkaus, ennen kaikkea!

Ruususeikkailijat!

On jälleen kyse ruusuista. Juuri kanadalaisten ruusujen kanssa huomasin erään uuden seikan ruusujen hoidossa. Ymmärrykseni laajeni, varsinkin heitä kohtaan, jotka tilaavat ruusuja etelän maista ja vähän kuin uhmastakin haluavat kokeilla niiden kasvua kylmässä Pohjolassa. He eivät ole pelkästään intohimoisia ruusun kasvattajia, vaan myös jännitystä kaipaavia ruususeikkailijoita!

Tätä ymmärrystä minulle opetti ruusu Rosa 'Adelaide Hoodless', jota en saanut mukaan kanadalaisten ruusujen koeviljelykseen vielä edellisenä kesänä, mutta nyt kesällä 2017 varasin sen itselleni Särkän Perennataimistolta. Suurin odotuksin istutin tuon komean ruusun. Siltä se näytti ainakin mainoskuvassaan. Moni muukin ihastui ja istutti sen pihallensa. Moni halukas jäi ilmankin, kuulin myöhemmin.

Ne odotukset rapistuivat kesän edetessä. Kanadalaisten ruusujen vihreät lehdet ovat varmaan maukkaita, sillä tähän kuin myös 'Henry Kelseyhin' ja 'William Baffiniin' iski silmänsä jokin itikka, joka söi melkein kaikki lehdet näistä ruusulajikkeista. Myöhemmin nousseet varret sentään säilyivät, mutta niiden kaikki nuppuryhmät eivät ehtineet enää syksykylmien ja sateiden vuoksi avautua. Adelaide ehti kesällä kuitenkin kukkia, mutta surullisen näköisiä kukat olivat laihassa rimppakinttuvarressaan ilman lehtiä. Adelaiden kukkahan on kovin komea ja tulenpunaisella värityksellään eroaa muista kanadalaisista. Tuosta opin ainakin sen, kuinka suuri merkitys on myös ruusupensaan lehdistöllä. Sen vihreys korostaa ruusun omaa väriä ja kauneutta.

Se ruipeloruusu

Rosa 'Adelaide Hoodless' kuuluu kanadalaiseen Parkland-ryhmään. Tässä yhteydessä en voi olla mainitsematta tuosta ruusujen kirjoitustyylistä. Ruusun laji kirjoitetaan yleensä kursiivilla. Esimerkiksi Rosa rugosa. Se kertoo sen, että ruusulaji on luonnossa kasvanut ja sitä ei ole jalostettu. Kirjoitustavaltaan Rosa 'Adelaide Hoodless' kertoo taas ruusulajikkeesta. Lajike-käsitettä käytetään silloin, kun ruusu on jonkun henkilön tai ryhmän jalostama ruusu. Näin esimerkiksi Rosa officinalis eli suomeksi nimi apteekkarinruusu. Jalostajasta ei ole tietoa tai sitten ruusu on ikivanha laji, jota ei voi esittää lajikkeeksi. Muuten suomenkieliset ruusun nimet kirjoitetaan pienellä, jos se ei ole jonkun henkilön koko nimi. Esimerkiksi Rosa 'Tarja Halonen', mutta taas tarjanruusu pienellä. Blogissani käytän yleensä vapaamuotoisesti kaikista ruusuista isolla alkavaa nimeä, aivan vain rakkaudesta ja kunnioituksesta niihin.

Kesti muuten muutama vuosi, ennen kuin nuokin asiat opin. Kuljun Matin piti oikein useankin kerran iskeä tietoa puupäähäni. Tai oikeastaan voisi sanoa, että kesti monta vuotta ennen kuin edes syvennyin moisiin seikkoihin. Kirjoitustapakin kertoo jo paljon ruususta itsestä. Löytöruusut kirjoitetaan samalla lailla käyttäen lajikenimityksenä usein paikkakuntaa mistä se on löydetty tai löytäjän antamaa nimeä.

Nyt siis odottelen ensi kevättä suurella jännityksellä, miten Adelaide selviää talvesta. Sen kuuluisi kuitenkin viihtyä hyvin vyöhykkeellä V.  Huomaan, että ruusujen kasvatukseeni on tullut uusi seikka. Jännitys. En ole aikaisemmin huomannut tuollaisen asian liittyvän puutarhan hoitoon. Se on ollut puhtaasti ihanaa työtä, odotusta ja työtä ja vielä kerran työtä sekä suurta kiitosta tai harmitusta sitten työn tuloksista. Nyt olen oppinut puutarhassa jännittämään. Se kaikki onkin suurta seikkailua! 

Yleensä ruusut saavat nimensä sellaisen henkilön tai asian mukaan, jota ruusun luoja eli kasvattaja itse kunnioittaa ja haluaa tuoda esille. Usein myös tietty ryhmä voi nimetä tai jopa uudelleen nimetä ruusun Tässä tapauksessa tämä ruusu nimitettiin Adelaide Hoodlessin muistoksi. Tästä henkilöstä kirjoitin enemmän tällä sivulla. 

K-kirjain vuorossa ja sehän on

Kirka ja Surun pyyhit silmistäni

Mitä ovat historialliset ja modernit ruusut?

Ruusuja jaotellaan hyvin monin eri tavoin. On eri värisiä ruusuja, eri tuoksuisia ruusuja ja kasvultaan eri tapasia. On yksinkertaisia ja kerrottuja. On ryhmiä, sukuja ja eri maiden ruusuja. On eri jalostajien ruusuja jne.

Nyt kun aherran kolmannen ruusutarinakirjani kanssa, tuon tännekin välillä erilaisia huomioitani ruusuista.

Kerron miten jaotellaan ruusuja historiallisiksi ja moderneiksi ruusuiksi.

Suomalainen moderni ruusu Rosa 'Sointu

Tämä jakoperuste on hyvin moninainen. Minä olen ymmärtänyt, että ne ruusut, joita on jalostettu vuoden 1950 jälkeen, ovat moderneja ruusuja. Rekisteriin hyväksytyt ruusut ovat yleensä testattuja kestävyydessään kaikin puolin, ennen kuin se tuodaan markkinoille, ainakin täällä pohjoisessa. Ruusujen kasvattajien päämääränä on myös usein jokin hyvin persoonallinen ja muista erottuva ruusulajike.

No olisiko sitten kaikki muut ruusut ennen tuota 1950 vuotta noita historiallisia ruusuja? Näin voisi ymmärtää. Mutta nähtävästi tällaista jokoa tehdään aivan eri perustein eri maissa ja jopa eri ruusuihmisten kesken. Turun Tähkäpuiston ruusutarha on erikoistunut juuri historiallisiin ruusuihin. Siellä historiallisiksi ruusuiksi luetaan ruusut ennen vuotta 1867. Mistähän noin tarkka luku? En tiedä.  Pirjo Rautio kotisivullaan on ottanut historiallisiin ruusuihin nuorempiakin lajikkeita, mm. Belle Poitevinen, joka on jalostettu markkinoille 1894. Mukaan luettelossa on myös Suomesta löydetyt niin kutsutut löytöruusut. Niiden ikäähän on mahdotonta tietää. Tiedetään vain ruusun löytövuosi.

Olisiko Rosa 'Pohjantähti' sitten suomalainen historiallinen ruusu?

En tee kirjassani tällaista jaotelmaa, mutta kun ruusun historiaan kerran perehdyn, mainitsen vuosiluvun, milloin niitä on jalostettu tai joskus vuodeksi katsotaan se, milloin ne ovat tuotu markkinoille. Mielenkiintoista oli huomata, että jotkut kansainväliset ruusutaimistotkin jakavat ruusuja erottamalla historialliset ruusut moderneista. Samoin huomaan Suomessakin puutarhoissa tämän jaottelun. Näin oli myös Meilahden ruusutarhassakin, joka tänä vuonna on juhlinut 10-vuotista kauttansa.

Valamonruusu, historiallinen ruusu 1500-luvulta.

Koska pidän erityisesti villiruusuista ja löytöruusuista, seuraa siitä myös se, että innostun noista historiallisista ruusuistakin, ruusujen klassikoista. Selailin juuri eräitä vanhoja suomennettuja ruusukirjoja, joissa on paljon kauniita kuvia, piirroksinakin. Niiden nimet ovat minulle tuiki tuntemattomia. Testasin varsin, löytyykö joitakin niissä olevia ruusuja netistä. Esim.Concerto-ruusu ja Marcelle Gret kirjasta Den store Rosenbog, Eigil Kier ja Verner Hancke, 1965. Ei löytynyt taimistoilta, mutta kylläkin kasviluetteloissa. Mutta heti kun on tuttu nimi, kuten Chinatown, tulin Austinin sivuille. 

Eli ruusuillakin on omat tähdenlentonsa, jotka ovat pinnalla hetken ja sitten unohtuvat. Ja on ruusuja, jotka säilyvät aina yhtä rakastettuina puutarhoissa yli vuosisatojen. 

Olisiko vuorossa J-kirjain?

Suomalainen Johnny ja Voiko ihanammin aamu enää alkaa... tähdenlentoko tämäkin?

En voi olla kertomatta, että kun olin töissä raahelaisessa kapakassa nimeltä Kumpele ja aamuvuorossa, tämä kappale soi joka aamu Jukeboxissa. Kyllä se piristi aamu-unista tarjoilijaa!

Kaunistaako ruusuvesi?

Ruusuvettä on nykyäänkin myynnissä apteekkien hyllyllä. Sellainen ruskea pullo, kuten ennen vanhaankin. Nyt vain muovista. Muistelen, että se muinoin oli lasista. Silloin valmistettiin varmaankin myös ruusuvesi itse apteekin yrttituotteista. Niitä yrttituotteita oli muuten vieläkin vanhassa Raahen Apteekin tiloissa, mitä nykyään pidetään museotiloina. Jopa tuoksuakin oli yrteissä jäljellä vuosikymmentenkin takaa, sain haistella kerran, jolloin apteekkari itse valmisti suuren osan lääkkeistä.

Siis mikä lääke ruusuvesi sitten on? Ja onko se lääke ollenkaan. Jollakin lailla varmaan on, koska vieläkin sitä apteekista saa. Nuorena minulle tätä ruusuvettä suositeltiin, ehkä ihan finnienkin hoitoon. Silloin ei juuri muita lääkkeitä ollut. Ruusuvesi tuntui hyvältä ja viileältä iholla. Mutta ei se finnejä parantanut.

Nyt olen palannut tuohon ihanaan veteen. Kasvoilla se tuntuu kosteuttavalta ja hoitavalta aineelta, kun pyyhin tupolla ihoani. Samalla puhdistan pölyt ja muut epäpuhtaudet iholta. En käytä hoitoaineita enkä rasvoja kuin hätätapauksessa, paksun meikin poistossa. Ja eihän sitäkään enää tarvitse, kun ei ole esim. tanssiesityksiä.

Vedessä on vanha tuoksu aidosta ruususta, mutta myös mukana säilöntäainetta, joka ei ehkä ole se paras hoitoaine sitten herkemmälle iholle, luulisin. Parasta olisi kyetä itse sitä valmistamaan. Uskon, että vanhojen apteekkarien reseptit olivat aika suuri salaisuus. 

Uskon, että ruusulla on ihmevoima ja parantamisen kyky. Uskon, että siinä on jotakin sellaistakin, mitä emme ymmärrä vielä. Ihminen ei ole tutkinut vielä kaikkea, ei sitä näkymätöntäkään tarpeeksi.

Kun Harriet Hjorth oli nuorena töissä kukkaispelloilla Grassessa, hän kuuli kerran erään oppaan neuvon, kun eräs turisteista oli huokaissut nähdessään salin, joka oli täynnä ruusun lehtiä.

- Oi kunpa voisin nukkua täällä yön, huokasi turisti.

-Varo vain nukkumasta! Se voisi olla sinun viimeinen ja lopullinen unesi, varoitti opas.

Harrietin kirjasta Blomstervandringar löysin tästä aiheesta kauniin tarinan. 

Muinoin Unkarissa oli kerran kuningatar, joka oli epätavallisen ruma. Hän oli kuitenkin hyvä- luontoinen ja auttoi heikompia, kuten erästä erakkoa antamalla hänelle ruokaa. Erakko antoi puolestaan kuningatterelle erään salaisen reseptin, joka sisälsi ruusuvettä. Kun kuningatar oli jonkun aikaa käyttänyt tätä vettä, hän muuttui niin kauniiksi ja ihanaksi, että jopa Puolan kuningas tavoitteli häntä avioliittoon kanssaan. Tästä seurasi se, että ruusuvedestä tuli kuuluisa ja haluttu. Sen käyttö levisi Itämailta Eurooppaan. 

Stuart-kuningassuvun aikana ruusuvedestä tehty tuoksuva aine oli yleinen kylpyvedessä. Siihen kuului seuraavat aineet: Ruusuja, sitruunan, appelsiinin ja jasminin kukkia, laakerinlehtiä, lavendelia, rosmariinia, minttua, penniruohoa (jota en tunnista) ja sitruunankuorta. Tätä kaikkea keitettiin hiljaisella tulella. Liemeen lisättiin erityisiä öljyjä kuten myskiä, ambraa ja bentseohartsia. Tästä tehtiin kylpyvesi, jossa kylvettiin ennen ruokailua. 

Voihan tuota reseptiä kokeilla, ketä kiinnostaa. Aika kalliiksi tuollainen kylpy voisi kyllä tulla. Eikä sekään tehnyt Stuarteista onnellisia. Ainainen pelko mahtinsa menetyksestä oli taustalla. 

Mutta pikkuriikkisen pullon damasko-ruusun öljyä ostin pullossa, jota minulla on vähäsen vieläkin. Sitä ei tarvitse kuin pikku-pikkuriikkinen tippa, niin ruusuntuoksu täyttää minut ja ympäristön. Joskus olen laittanut sitä tyynylleni ja kylläpä tulee kaunis uni.

Kirjaimen I vuoro:

Imelda Papin