Kaunistaako ruusuvesi?

Ruusuvettä on nykyäänkin myynnissä apteekkien hyllyllä. Sellainen ruskea pullo, kuten ennen vanhaankin. Nyt vain muovista. Muistelen, että se muinoin oli lasista. Silloin valmistettiin varmaankin myös ruusuvesi itse apteekin yrttituotteista. Niitä yrttituotteita oli muuten vieläkin vanhassa Raahen Apteekin tiloissa, mitä nykyään pidetään museotiloina. Jopa tuoksuakin oli yrteissä jäljellä vuosikymmentenkin takaa, sain haistella kerran, jolloin apteekkari itse valmisti suuren osan lääkkeistä.

Siis mikä lääke ruusuvesi sitten on? Ja onko se lääke ollenkaan. Jollakin lailla varmaan on, koska vieläkin sitä apteekista saa. Nuorena minulle tätä ruusuvettä suositeltiin, ehkä ihan finnienkin hoitoon. Silloin ei juuri muita lääkkeitä ollut. Ruusuvesi tuntui hyvältä ja viileältä iholla. Mutta ei se finnejä parantanut.

Nyt olen palannut tuohon ihanaan veteen. Kasvoilla se tuntuu kosteuttavalta ja hoitavalta aineelta, kun pyyhin tupolla ihoani. Samalla puhdistan pölyt ja muut epäpuhtaudet iholta. En käytä hoitoaineita enkä rasvoja kuin hätätapauksessa, paksun meikin poistossa. Ja eihän sitäkään enää tarvitse, kun ei ole esim. tanssiesityksiä.

Vedessä on vanha tuoksu aidosta ruususta, mutta myös mukana säilöntäainetta, joka ei ehkä ole se paras hoitoaine sitten herkemmälle iholle, luulisin. Parasta olisi kyetä itse sitä valmistamaan. Uskon, että vanhojen apteekkarien reseptit olivat aika suuri salaisuus. 

Uskon, että ruusulla on ihmevoima ja parantamisen kyky. Uskon, että siinä on jotakin sellaistakin, mitä emme ymmärrä vielä. Ihminen ei ole tutkinut vielä kaikkea, ei sitä näkymätöntäkään tarpeeksi.

Kun Harriet Hjorth oli nuorena töissä kukkaispelloilla Grassessa, hän kuuli kerran erään oppaan neuvon, kun eräs turisteista oli huokaissut nähdessään salin, joka oli täynnä ruusun lehtiä.

- Oi kunpa voisin nukkua täällä yön, huokasi turisti.

-Varo vain nukkumasta! Se voisi olla sinun viimeinen ja lopullinen unesi, varoitti opas.

Harrietin kirjasta Blomstervandringar löysin tästä aiheesta kauniin tarinan. 

Muinoin Unkarissa oli kerran kuningatar, joka oli epätavallisen ruma. Hän oli kuitenkin hyvä- luontoinen ja auttoi heikompia, kuten erästä erakkoa antamalla hänelle ruokaa. Erakko antoi puolestaan kuningatterelle erään salaisen reseptin, joka sisälsi ruusuvettä. Kun kuningatar oli jonkun aikaa käyttänyt tätä vettä, hän muuttui niin kauniiksi ja ihanaksi, että jopa Puolan kuningas tavoitteli häntä avioliittoon kanssaan. Tästä seurasi se, että ruusuvedestä tuli kuuluisa ja haluttu. Sen käyttö levisi Itämailta Eurooppaan. 

Stuart-kuningassuvun aikana ruusuvedestä tehty tuoksuva aine oli yleinen kylpyvedessä. Siihen kuului seuraavat aineet: Ruusuja, sitruunan, appelsiinin ja jasminin kukkia, laakerinlehtiä, lavendelia, rosmariinia, minttua, penniruohoa (jota en tunnista) ja sitruunankuorta. Tätä kaikkea keitettiin hiljaisella tulella. Liemeen lisättiin erityisiä öljyjä kuten myskiä, ambraa ja bentseohartsia. Tästä tehtiin kylpyvesi, jossa kylvettiin ennen ruokailua. 

Voihan tuota reseptiä kokeilla, ketä kiinnostaa. Aika kalliiksi tuollainen kylpy voisi kyllä tulla. Eikä sekään tehnyt Stuarteista onnellisia. Ainainen pelko mahtinsa menetyksestä oli taustalla. 

Mutta pikkuriikkisen pullon damasko-ruusun öljyä ostin pullossa, jota minulla on vähäsen vieläkin. Sitä ei tarvitse kuin pikku-pikkuriikkinen tippa, niin ruusuntuoksu täyttää minut ja ympäristön. Joskus olen laittanut sitä tyynylleni ja kylläpä tulee kaunis uni.

Kirjaimen I vuoro:

Imelda Papin