Minuutta etsimässä mielen puutarhassa

Tämä aihe, mistä nyt haluan kirjoittaa, on niin monessa muodossa ilmestynyt eteeni, että on ihan pakko sitä purkaa 'mieleni puutarhasta'.

Minä tunnen nyt aika hyvin ruusut puutarhassani. Minä tiedän taloni hyveet ja  puutteet. Minä tiedän ne puitteet, joiden kanssa toimia ja selviytyä. Minä tunnen ihmisiä jokseenkin hyvin ympärilläni. Tunnen kissani tavat ja luonteet. Tiedän jotakin astrologiasta, puutarhan hoidosta ja jotakin hyvin monesta asiasta.

Mutta tunnenko Minua? 

Tiedän sukujuureni, lapsuuteni paikat, kasvatusympäristöni, opintoni, matkani maailmalla jne. Mutta missä on Minä? 

Hyvä juttu pohtia tällaistakin syvää asiaa ennen kuin kevät tulee, ja saan taas istuttaa uusia ruusuja syvään maahan. Se, että tämä mieleni puutarhan hoito tuli eteen, johtuu monesta seikasta:

1. Muutama päivä sitten eräs ihminen tuli luokseni kertomaan uniaan, jotka usein hänelle tulevat arkitajuntaan totena. Hän oli nähnyt jo pariin otteeseen unta minusta, että minun on vaikea kohdata sisintä Minuutta ja olen vähän hukassa. - Teet asioita automaattisesti ja järkeillen, mutta et toimi kokonaisena itsenäsi. Osa sinusta on lukossa, sanoi hän. - Unessa näin, että sinun tulisi avata oma Itsesi.

Huh. Minusta oli aivan liikuttavaa, että joku on ajatellut minua unissa asti. Voisin tämän tulkita niinkin, että jokaisen unet koskevat häntä itseään, kuten Jung unet tulkitsee, mutta hänkin myöntää, että on olemassa toisenlaisia unia. Toisekseen unennäkijää painaa tuollaiset asiat, ja hän haluaa purkaa ne. Ystäväni oli hyvin helpottunut voidessaan kertoa unensa. Samalla hän halusi herätellä minua. Unilla on oma viestinsä, jotka hänen on joskus pakko jakaa.

2. Sattumoisin olin jo viime vuonna varannut paikan Kirsi Rannon jumalatar-enkeli-iltaan. Se tapahtui eilen. Siellä etsittiin myös Minua! Kirsi puhui oikein kauniisti naiseudesta ja sen sallimisesta elää ja tulla esille aitona itsenään. Totta on. Suomalainen nainen on pyrkinyt miehistymään, osaamaan samat asiat, tulemaan toimeen ja unohtanut sen 'naisen', jota miehet rakastavat ja kunnioittavat heikkona puolenaan. Tiedän itse, kuinka ihanaa on pukeutua itämaisessa tanssissa pitseihin, rimpsuihin ja koruihin, laittaa itseään kauniiksi ja OLLA NAINEN! Tai kun MIES AUTTAA asioissa mitä en taida. Kirsin iloinen ja voimakas aihe puolusti sen hennon ja herkän naisen esiin tuloa, jota mies voisi tukea. Jotta mies voisi tuntea olevansa mies. Sitä Kirsi nimitti jumalattereksi jumalaisen miehen rinnalle. Naisen luottamista naiseuden Minään. 

Ihana juttu, että joku on ottanut asiakseen tukea naisessa sitä jotakin, mikä on jäänyt miehisen raatamisen, itsepäisyyden ja 'kyllä-minä-osaan' kuoren alle. Kun ei se miehinen nainen ole kuitenkaan onnellinen! 

3. Tänään lähdin Valo-päiville, joita järjestetään useissa kaupungeissa. Siellä menin kuuntelemaan erästä luentoa. 'MINUUS', mitä se on? Melkein suuni loksahti auki. Vajaan tunnin kestävällä luennolla esitettiin taas toisenlainen Minuus. Se Minuus, joka kulkeutuu ihmisen mukana elämästä elämään, siis jälleensyntymäteorioiden pohjalta. Se, että 'minun mielipiteeni tässä asiassa on se ja se', onkin oikeammin sanottuna 'minun mieleni haluaa sanoa näin'. Eli mieli pohjautuu jo edellisten elämien taustoilta. MINÄ eli mieli on enemmän kuin joku persoona tässä elämässä. Se on useiden elämien MINÄ.

En kuulu mihinkään ismiin. Kuuntelen kyllä, mutta 'mieleni' poimii sitä ja tätä persoonalleni sopivalla tavalla ja jättää asiat muhimaan. Kuitenkin jäin miettimään tuota persoonaa ja Minua. Onko se sama ja yksi asia? Vai onko Minä jotakin muuta? 

Tähän liittyen on eräs seikka, jonka tiedän omalta kohdaltani. Jo pikkutyttönä huomasin ajattelevani tätä ihmeellistä asiaa: - Minä on jotakin outoa, sillä sehän ei voi koskaan kuolla. Vaikka kuolen, niin se Minä ajattelee aina vain jossakin.

Arvatkaa mitä tein jo tuon unennäkijän vierailun jälkeen? Päätin tosissani, että Minä saa elää! Symbolina sille kapusin rappuja vinttihuoneeseen ja pengoin erään taulun esille. Siinä taulussa on kuva Minusta, jota en kyllä itse ole koskaan tilannut. Ja peläten olevani liian narsistinen, piilotin sen alkujaankin makuukamariimme, josta mieheni kuoleman jälkeen vein se vinttikomeroon, vieläpä nurinpäin. Aivan kuin olisin laittanut Minäni piiloon!

Taulun on maalannut tätini mies, Antero Keränen, jonka maalauksia minulla on ollut ennenkin esillä tässä blogissani. Pidän hänen töistään. Kerran nuorena ollessani hän pyysi minua mallikseen, jotta saisi tehtyä töitä tulevaan näyttelyynsä (jota ei koskaan tullut, ja tämäkin taulu jäi kesken). Istuin pari tuntia mallina, ja kun hän sai jotakin alkuun, tiesin, että hän haluaa jatkaa omin päin omalla tavallaan. Tarkoitus ei ollut tehdä näköistaulua. Mieheni sitten myöhemmin näki taulun, löysi siinä minut, ihastui siihen ja osti sen häneltä. Minua vähän hävetti. Minä näen taulussa kuitenkin enemmän äitiäni kuin itseäni. 

Nyt laitoin sen olohuoneen seinälle näkyvimmälle paikalle. Olenhan talon emäntä! En kuitenkaan siksi, että se muistuttaisi minua etsimästä Minua, vaan myös siksi, että arvossa on aina taulun tekijä; tyyli, pensselin veto, värit ja tunnelma. Se on aina taiteilijan luoma taideteos. 

Ja sitten asia, mitä en ollut tiennyt tai edes huomannut. Antero oli maalannut tauluun naisen ruusujen ja kukkien keskelle!!! Ruusumuori! 

Siis nyt olen aika ihmeissäni taulua katsellut. Aivan kuin tuo taiteilija olisi tunnistanut minua enemmän kuin minä itseäni. 

Tunnetko sinä sinun Minääsi?

Vuoden 2015 puutarhateema

Itse koen usein puutarhahommissani riittämättömyyden ja taitamattomuuden puutetta. Aina tuntuu, että kaikki on niin roskasta, sekaisin ja keskeneräistä. 

Onko suomalaisuuden nöyryys ja vaatimattomuus aivan harhaa? Olemmeko loppujen lopuksi kriittisiä, arvostelevaisia, pikkumaisia, tarkkoja, vaativia, näyttämisen haluisia ja tinkimättömiä? Siis kaikkea muuta. Emme voi kutsua kylään, jos ei kaikki ole tiptop jne.

Lumen peittämä puutarha on jotenkin kuitenkin 'tip-top'. Mutta sekin maisema tuon kuvan otosta on muuttunut. Alan jo huolestuneena katsella, miten lumen korkeus alenee ja ruusut tulevat näkyviin.

Nyt ilahdutti tuo positiivisen, ahkerasti kirjoittelevan puutarhuri Juha Toikan  (minulla tulee sähköpostiini) ilmoittama teema, jossa voisimme hieman vapauttaa itseämme jostakin täydellisyyden tavoittelusta.

Kopioin hänen sivultaan tämän tekstin puutarhateemasta:

VUODEN 2015 PUUTARHATEEMA ON VALITTU

Vuoden 2015 puutarhateemaksi on siis valittu aivan loistava teema. ”Voimaa puutarhasta -puutarhavoimaa. Esteettömästi mukaan”.

Teemavuoden sanoma on minusta hieno eli se kehottaa meitä kaikkia ”purkamaan henkisiä esteitämme madaltamalla itsekriittisyyttä, oppimalla nauttimaan keskeneräisyydestä ja näkemällä kauneutta kaaoksen keskellä”. Tämä sopii aivan loistavasti paitsi puutarhaan, niin myös ihan kaikkeen arkielämässäkin. Oli sitten kyse työstä tai vapaa-ajasta, niin muistetaan, että matka ja siitä nauttiminen on vähintään yhtä tärkeää kuin määränpää, usein jopa nautinnollisempaakin.

Tuo ”esteettömästi mukaan” on minusta myös aivan loistava sanoma. Sehän tarkoittaa sitä, että jos tekemiselle on tullut fyysisiä esteitä, niin keksitään niille ratkaisuja. Oli ne sitten polvisuojia, korotettuja apupöytiä, raivattuja työtiloja, jne. Samoin esteettömyys tarkoittaa sitä, että ellei voimavarat riitä, niin voidaan pyytää apua ja antaa sitä, eikö vain?

Tällä teemalla kun mennään ja otetaan läheisetkin mukaan rennompaan, hyväksyvämpään, auttavampaan ja nautinnollisempaan kesään, niin tästä tulee todellinen unelmien ja rakkauden kesä ja elämäntapa muutos, joka takaa keveän sydämen ja iloisen arjen.

Otetaanhan tämä kaikki huomioon tulevana keväänä ja kesällä! Vähän rentoutta ja iloa enemmän!

Kirjoitan tähän loppuun vielä Loviisan Ruusupäiviltä erään pihan liiterin seinään maalatun tekstin:

"...suuri osa elämästä kuluu täällä loputtomaan korjaamiseen, rakentamiseen, remontoimiseen ja siivoamiseen. Mutta elämä ei olekaan muuta kuin loputonta korjaamista ja kohentamista. Elämässä ei ole eikä tule mikään koskaan valmiiksi." Jaan Kaplinski

Jarkko Ahola on niin ihanan mahtipontinen tässä, Niin kauan kuin elän-kappaleessaan.

Papulanruusun tarinaa

Rakentelen ruusutarinavihkosta. Liitän blogiini tarinan myös tästä viehättävästä ruususta nimeltä Papulanruusu, jota joskus on nimitetty myös Helluntairuusuksi.

Asetan sen tähän itselleni ja muillekin nähtäväksi ja muokattavaksikin.

     Papulanruusu (pimpinellifolia)

Suomeen perustettiin vuonna 1989 ruususeura, jolloin kiinnostus ruusuihin oli kasvanut ja innolla alettiin tutkimaan ruusujen historiaa ja alkuperää.

Silloinen seuran puheenjohtaja Veronica Sundman otti selvää mm. papulanruusun alkuperästä. Näin hän päätyi tutkimaan myös Papulan kartanoa Viipurissa.

Miten on siis tämä kaunis ja herkkä pallomaisen vaaleanpunainen ruusu kuin prinsessahame, tullut omallekin pihamaalleni? Veronican ansiosta Papulan ruusun ihmeellinen tarina tuli päivänvaloon mitä kiinnostavampana ruusulajina. Siihen liittyy hyvin syvästi monentahoinen rakkaus: rakkaus toiseen ihmiseen, rakkaus kotiseutuun ja rakkaus ruusuun.

Papula paikkakuntana oli alunperin Viipurin maalaiskunnan aluetta, jossa 1400–luvulla toimi tiilitehdas. 300 vuotta myöhemmin tulee esiin nimi Papulan kartano. 1800-luvulla kartanon omistaja nimeltään Carl Behm perusti poikien sisäoppilaslaitoksen saksalaisten perheiden pojille. Oppilaitoksessa toimi matematiikan opettajana Ferdinard Zeidler, joka oli kiinnostunut myös puutarhan hoidosta ja ruusuista. Näin päästiin tiilitehtaasta ruusuihin.

Myöhemmin oppilaitoksen ympärille kehittyi kasarmialue ja siellä sijaitsi myös Viipurin vankila, johon liittyy surullisena tapauksena eräs suuri joukkomurha. Ja arvata voi mitä kaikkea surullista liittyy Viipuriin viimeisinä aikoina. Joka tapauksessa ruusu on kaikesta selvinnyt hengissä. Jotakin muutakin hyvää sieltä; Kouvolan kuuluisa lakritsa on kotoisin Papulasta, mutta silläkin on varmaan oma tarinansa.

Miten syntyi Papulan ruusu ja mistä? Ferdinard Zeidlerin vaimo Bertha oli kotoisin Pohjois-Saksasta. Sieltä kotiseudultaan hän kai toi muistoksi ruusun koulun puutarhaan, jolloin sen nimi oli ”Pfingstrose” eli Helluntairuusu. Ruusua ei unohdettu eikä se polkeutunut hirveyksien historiaan, sillä perheen poika, professorismiehiä nimeltä Herman pelasti ruusun vieden sen mukanaan omistamaansa Vonkurin kartanoon Viipurinlahden länsirannikolle.

Eikä siinä kaikki. Jos isä, äiti ja poika rakastavat ruusuja, miksei myös tytär Sonja, joka avioitui suomalaisen puutarhuri Lauri Salon kanssa. Kävi niin, että Vonkurin kartano myytiin pois vuonna 1925. Sonja ja Lauri muuttivat Hämeen Teiskolan kartanoon (lähellä Tamperetta) ja toivat mukanaan tämän rakastetun ruusun, joka oli äidin kodin muistona kukoistanut Viipurin olosuhteissakin. Sonja piti ruusua sukukalleutena ja samoin muistona kodistansa ja nimitti sen 'Die papulische Rose', Papulan ruusu. Nähtävästi Lauri toimi kartanon puutarhurina, joskaan en löytänyt hänestä mainintaa Teiskolan historiaosiosta netissä.

Ihana tarina, johon liittyy paljon kaipausta ja rakkautta. Suomessa myöhemmin tätä samaa kantalajia on kutsuttu myös 'Staffa'-nimiseksi ruusuksi, mutta sen alkuperä on todettu pohjautuvan Papulan ruususta. Se, mikä nimi sillä oli ihan alkujaan Saksassa, on jäänyt hämärän peittoon. Suomalainen kanta Papulan ruususta, joka on löydetty sittemmin Jokioisten kartanosta ja Aulangolta. Ruususeuran ihmisten kautta se on levinnyt tuhansiin suomalaisiin kotipuutarhoihin kestävänä ja kauniina lajina jopa Oulun seudulle saakka ja myös omaan pieneen ruusutarhaani.

Tämä tarina on historialtaan on totta. Olen sitä poiminut wikipedian tiedoista ja Suomalaisesta ruusukirjasta Alanko-Joy-Kahila-Tegel ja Henri Väreen tekstistä Ruususeuran nettisivuilta. Papulanruusu valittiin vuoden ruusuksi vuonna 2007.

Huomaan nyt, että Papulanruusu omassa tarhassani kärsii ehkä liiasta valosta auringon paahtamalla vanhalla pellolla. Nyt on siis keksittävä tälle prinsessaruusulle vähän varjoa, jotta se voisi levähdyttää kaunista kukintaansa tukahduttavalta auringonvalolta. Jonkin sortin päivänvarjo, jottei ruusuprinsessan herkkä iho tärveltyisi.

.....tulee tuosta kaikesta mieleen, että ruusut vaeltavat kuin romanit ympäri maailman. Romanit eivät kuitenkaan valloita maita, enemmän sitä ruusut tekevät. Romanit valloittavat ihmissydämiä kauniilla musiikillaan, ruusut kauneudellaan.

Siksi etsin tähän venäläis-mustalaismusiikkia. Esim. Kaksi kitaraa on sellainen.

Ystävänpäivälahja lukijoilleni

Olen arkkityypiltäni, sisimmältäni ja elämän rooliltani 'esiintyjä', mikä on aika harhaanjohtava nimitys. En halaja areenoille, ehkä tällä tavoin jossakin taustalla kuitenkin. Blogikirjoittelu sopii minulle erinomaisesti. Esiintyjä-roolissa on aina taustalla 'viestintuojan' rooli, jonka syvimmältäni omin. Eläinarkkityypeistä 'kauris' on viestintuoja, jota olen tuonut esiin tässäkin blogissa silloin tällöin.

Nyt tuon viestin kaukaisen Ranskan historiasta ruusujen kera. Esittelen teille kaksi kaunissieluista miestä; Antoine Berion (Berjon) ja Adolphe Castex-Degrangen. Jos Antoine tai Adolphe asuisivat tällä hetkellä Suomessa, olisivat he varmasti aika suosittuja sisustus- ja vaatesuunnittelijoista ruusut aiheenaan.

Kuva on googlettamalla poimittu, missä on paljon hänen maalauksiaan.

Antoine eli 1754-1843 ja vaikutti mm. ranskalaisessa silkkiteollisuudessa ja maalaustaiteessa Lyonissa, jossa hän ylläpiti myös omaa studiota, myös opetustilana. Hän oli itsepäisenä näkijänä uskollinen omille  visioilleen ja toimi ammattilaisena suunnittelijana mm. silkkikankaille. Hänen maalauksensa tulivat esille useissa näyttelyissä ja mm. Pariisin museossa nimeltä  École des Beaux-Arts, jossa esitellään erilaisia tuotesuunnittelijoita ja taiteilijoita. 

Samoin tämä kuva googletettu.

Toinen, joka eli hänen jälkeensä Adolphe Castez-Degrange 1840-1918 kuvasi kukkia vähän herkemmällä tyylillä tuoden kukkien haurautta esille. Hänestä oli vaikea löytää tietoa, vain näyttely -ja myyntisivuja. Tai sitten en osaa etsiä. Kuitenkin hänet googlettamalla löytää tosi kauniita kuvia hänen tuotannostaan.

Ranskalaisen säveltäjän Lully'n musiikki voisi sopia tähän ! Hyvää ystävänpäivää!

Ensimmäinen viherkosketus

Tiedän, että jotkut jo sirottelevat siemeniä multaan, varmaan jo koulivat taimiakin siellä etelän sulossa. Ja täälläkin on laitettu ainakin paprikan siemenet itämään.

Minä en kiirehdi. Ostin tosin jo kurpitsan ja herneen siemenpussit, jotka helposti hyllyiltä loppuvat ja tilasin Kodin Kukista tuoksupielikin taimia. Pitänee laittaa myös syksyllä talteen ottamieni akileijan ja lupiinin siemenet kylmäkoulutukseen. Kokeilen tätä menetelmää.

Eläkkeellä ei ole varaa suuremmin retostella kukkaostoksilla. Joten paljon uusia kukkia saan myös ottamalla vanhoista ruukkukukistani 'kotteja'. Tuolla vinttihuoneessa ovat talvehtineet 12-15 asteessa monet ruukkukasvini kuten palargoniat, värinokkoset, liljat ja muut.

Aika hieno asetelma. Taustalla kirja, jota luen kahvitauolla esimerkiksi.

Pelargoneista poimin parhaimmat kasvut 'kotteina' ja laitoin ne veteen juurtumaan. Kuukalenterini sanoi, että skorpionikuun (vesielementti) aikana kaikki lehtevä kannattaa laittaa kasvuun. Joten luotetaanpas nyt Kuun voimaan. Seuraava aika kottikasvatukseen lienee Kuu Kalojen aikana eli 20-21.2 päivät. Eiköhän monet lehtevien kasvien siemenet myös voisi laittaa multaan. Täällä toki liian aikaista vielä. 

Kuka katsoo Kuun ajat? Tai yleensä uskoo siihen? Miten kasvatatte koteista kukkia tai mikä nimitys teillä lienee on 'koteille'. Tämä sana täällä varmaan tulee jostakin vierasperäisestä sanasta. Katsoinkin, mutta en löytänyt.

Annetaanpas koteille vauhtia mukavan musiikin kera. Sen tulee olla vanhaa kunnon jazzia. 

Ensimmäinen kaarnatuuli?

Myrsky tuli ja myrsky meni, ei pahemmin täällä vaikuttanut. Ainoa muisto siitä aamulla roskaisena pihana. Vanhat pihakoivut oli taas ravistelleet itsestään heikot oksat pois. Niitä oli pitkin pihahankea. Ikävänä asiana usein metsä puristelee tuolloin myös liiat roskat ladulle, mutta ei varmaankaan vielä pahasti.

Positiivisena asiana tulkitsin sen ensimmäiseksi kaarnatuuleksi. 

Varmaan moni on kuullut, että kaarnatuulet tuovat kevättä. Kolmannen kaarnatuulen jälkeen sulaavat viimeiset lumet ja kevät koittaa.

Joten jäämme odottamaan lisää lämpimän ja kylmän ilmavirtojen kohtaamisia eli myrskyjä. Pieniä  vain.

Eipä silti, pienen pojantyttäreni kanssa olemme nauttineet lumesta; potkutellen, mäkeä laskien, hiihtäen ja muuten vain lumessa rymyten. Malena opetti minulle kuinka tehdään lumeen kylpyamme ja sinne sitten vain makoilemaan. En uskaltanut mennä lumiammeeseen, sillä pelkäsin, etten pääsisi sieltä ylös, heh.

Illalla olikin sitten mukava avata taas yksi 'aarrearkku'. Se on sohvapöytä, joka on täynnä mitä ihanampia lastenvideoita. Joskus on vaikea päättää mitä katsottaisiin.

Katselimme japanilaisen videon 'Kissojen valtakunta'.


Ja näin kevättä odotellen voisimmekin kuunnella pikkaisen  kaunisita japanilaista musiikkia.

Valokuva-albumien teko netissä

Olen muutaman lahja-albumin teettänyt netin kautta sähköisesti. 

Nyt valmistin (vihdoinkin) erään syntymäpäivälahjaksi saadun puutarhamatkan ympäri Suomea albumikansiin ja muidenkin selailtavaksi.

Sain siis opintomatkatililleni sen verran lahjarahaa, että saatoin kunnostaa autoni vähän pitempää matkaa varten. Laitoin kahvilani kiinni pariksi viikkoa parhaaseen heinäkuun aikaan ja häippäsin. Matka oli ikimuistoinen, kauniit ilmat ja upeat puutarhat. Matkasin ystävieni avustamana läpi Suomen ja kiersin etupäässä suuntana Tampere-Helsinki-Kuopio. Kymmenen päivää kiersin 22 eri puutarhassa, enkä edes väsynyt. Puutarhoista sain voimaa ja opin monta hienoa asiaa. Niistä päivistähän tein samaisena vuonna blogisivujani (2013).

Tosin monet ystäväni eivät lue blogejani eikä kaikilla ole edes siihen mahdollisuutta. Nyt keräsin matkani valokuvakirjaksi, jotta kahvilassani voivat sitä katsella ihan fyysisesti ja ehkä löytää vinkkiä omille kesäretkilleen.

Huomaan, että en ihan kamalasti innostu taiteilemaan tuollaista kirjaa. Toisekseen huomasin tarjouksen, joka loppui tiettynä iltana kello 12 mennessä, joten siihen yritin tähdätä.

Nyt kuitenkin pihistin kirjoittamisessa. Loppuun mahtuivat vielä tässä lähipaikkakunnilla tekemäni kotipuutarhamatkat ihastuttavine pihoineen. Yksi juttu, jota jäin kirjaani kaipailemaan, olisi ollut karttakuva tuosta kierroksestani. Ehkä liitänkin sen myöhemmin kirjani takasivulle.

Minkälaisia kokemuksia teillä on ollut tällaisten albumien teosta netisssä?

Musiikkia olla pitää! Elastinen ja Kulkuri!