keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kanadalaisten ruusujen kasvatuskoe 5, Explorer-ruusut ja tutkimusmatkailijat jatkuu...

Minulla on pari muutakin ruusua, jotka ovat nimetty tutkimusmatkailijoiden mukaan; 'Henry Kelsey' ja 'William Baffin'. Tämä kauniisti ruusumarmoroitu kukkanen on istutettu omaan ryhmäänsä muiden kanadalaisten seuraan.

William Baffinin tulinkin jo mainninneeksi Baffininlahden yhteydessä. Siis William Baffin liikkui tuntemattomilla vesillä ennen John Davisia

Tunsivatkohan he toisensa? William Baffin oli myös englantilainen ja eli 1584-1622. Hän siis oli John Davis'ä 34 vuotta vanhempi. Hassua huomata netin kuvahakusivuilla, että Davisille ja Baffinille on tarjottu samaa piirrettyä muotokuvaa. Tuossa Davisin sivulla oleva ei kylläkään muistuta ollenkaan tätä kuvaa, jossa näkyy tuollainen vuoristomaisemallinen nenä ja kulmikkaan kaarevat kulmakarvat. 


Williamista on aika vähän tietoa, varsinkin lapsuudesta ja nuoruusajoilta. Nähtävästi hän liittyi ensin James Hallin retkikuntaan tutkimaan pohjoista osaa Atlannista ja tutustumaan inuiteihin kuten myöhemmin Daviskin. Inuitit surmasivat eräällä matkalla kapteeni Hallin, jonka jälkeen Baffin ohjasi laivan kotisatamaan uuden kapteenin Andrew Barkerin kanssa. Baffin toimi pääpilottina matkoilla hyvän navigointi- ja matemaattisen oppinsa avulla. Discovery-nimisellä aluksella purjehtiessaan Grönlandin ohi pohjoisemmas hän merkitsi kartalle laajan lahden, joka nyt kantaa hänen nimeään, kuten myös siellä oleva Baffinin saari.

Baffin otti osaa myös Itä-Intian kauppayhtiöön ja purjehti siellä. Eräällä matkalla häneen osui luoti, joka oli kuolemaksi. Kerrotaan, että hänen pahasisuinen vaimonsa pakotti tämän yhtiön oikeuteen saadakseen miehensä palkat ulos ja voitti 500 puntaa. Kyllähän tällaisten miesten perheet olivat varmastikin usein hätää kärsimässä ja tulivat toimeen omillaan miesten matkustaessa ympäri maailmaa. Naisten täytyi olla yhtä vahvoja kuin miesten seikkailunhaluisia. 

En muuten lukenut missään yhteydessä, että nämä kaksi herraa; Davis ja Baffin olisivat tunteneet toisensa.

William eli Ville-ruusun vieressä kasvaa myös Heikki-ruusu eli 'Henry Kelsey'. Tutkimusmatkailija Henry Kelsey oli myös englantilainen ja eli muita myöhempään 1667-1724. Hän teki merkittävää työtä Hudsonlahden kauppayhtiössä ja tutustui lähemmin alkuperäiskansoihin eli intaaneihin ja heidän ravintoonsa biisoneihin. Hän tuli 17-vuotiaana töihin kauppayhtiöön ja sitä kautta tutustui Hudsonlahden ympäristöön ja kiinnostui menemään syvemmäs sisämaahan Saskatchewan ja jops Albertan alueelle. Hän oli ensimmäinen eurooppalainen, joka tutustui nykyisen Kanadan sisämaa-alueisiin kuten laajaan preeriaankin. Hudsonlahdelta alkavien jokien myötä hän teki tutkimusretkiä vuosina 1688-89 ja kulki alkuperäisväestön kanssa pyrkien tekemään kauppaa heidän välillään, mikä ymmärtääkseni ei oikein menestynyt. Hän jatkoi tutkimusmatkojaan 1690-1692 asuen ja metsästäen intiaanien kanssa. Hän näyttääkin olevan intiaaneille ensimmäisiä 'valkonaamatuttavuuksia' positiivisella tavalla.




Kelsey teki yhteensä kuusi Atlannin ylistystä. Viimeisen tutkimusmatkansa hän teki inuitien mailla pohjoisessa ja etsi kuparia. Hän palasi vielä Englantiin, missä hän kuoli. Hänet muistetaan hyvänä kauppamiehenä ja ihmisenä, joka tuli hyvin toimeen alkuasukkaitten kanssa. 

Jotenkin hänen vilkas ja lämminhenkinen energiansa yltää näille sivuillekin, ja uskon myös, että se välittyy tähän upeaan ruusuunkin.

Kanadalaista inuiti-musiikkia. Todella mielenkiintoista!! Soittimia ei ole muuta kuin ihmisääni.

4 kommenttia:

  1. Voi että, hienoa että se selvitit ja kirjoitit nimihistoriasta! Olen minäkin nyt paljon viisampi.

    VastaaPoista
  2. Täällä on ahkera bloggaaja ja niin perusteellinen ruusututkija. Mielenkiintoisia juttuja nimien takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ticoliina! Mukavalta tuntuu ahkera lukija ja varsinkin kommentoija. Joitain ongelmia on kommenttien kirjoittamisen kannalta ollut. Missähän sinun sivusi ovat.
      Et ole ollut oikein ahkera itse! Bloggaajana.

      Poista

Olen iloinen kommenteista!