keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Onnea kaikki Ruusut ja ruusut!

Ja kaikki ruusukirjat ja kaikki kirjat! Onnitteluni tulevat vähän myöhästyneenä. Kun ei tuolta puutarhahommista tahdo raskia muuta tehdä.

Haluan nyt kertoa jotain romanttista, ruusun symbolista rakkautena! Otin esille ihastuttavan ruusukirjan, Lumoavat ruusut, kirjoittajana Sylvie Girard - Lagorce.

Mutta ensin haluan kertoa jotain ihan omasta päästäni, se syntyikin yks kaks!



Ruusu kuin äidin sydän lämpöinen ja syvä.
Ruusu kuin lapsen silmä
utelias ja ihmettelevä.
Ruusu kuin miehen kosketus
arka ja kunnioitettava.
Ruusu kuin vanhan naisen
muisto ja kyynel.

Ruusu, tuntematon rakkaus,
ikuisesti sykkivä, 
tuoksuva ja runsas!
Ruusu, värähdys uusi
ja suudelma!

Ostin ruusupuskan Ruusun päivän kunniaksi. Siinä ne ovat ritirinnan kauniisti kukkivan valkoisen kaktuksen vieressä. Oman käden kasvu ja ehkä jonkun tummemman käden kosketus ruusussa.

Ruusu, kukkien kuningatar, syntyi vanhan tarinan mukaan meren vaahdosta. Valkoinen ruusu kuvasti viattomuutta ja puhtautta, punainen rakkautta ja intohimoa. Tarinat kertovat myös, että valkoinen ruusu syntyi Muhammedin hikipisaroista ja punainen Afroditen verestä. Kristityt mystikot näkivät punaisen ruusun puhkeavan Kristuksen kidutettuun vartaloon. Intiassa satakielen uskottiin painautuvan vasten ruusupensaan okaa, että se jaksoi laulaa koko yön.

Uskonnot rakastivat ruusua. Politiikka on kantanut ruusua merkkinään. Rippilapset, ylioppilaat, hääparit ja hauta kukitetaan ruusuilla. Runoilijat, kirjailijat ja taidemaalarit eivät ole väsyneitä kuvaamaan ruusua. Ja ruusussa piilee aina myös lohduttomuus ja arvoituksellisuus. Kuten kuuluisa persialaisrunoilija Omar Khaijam 1100-luvulla kirjoitti: Taas tuhat ruusua tuo aamu uus, mut miss' on eilisruusun ihanuus?

Ruususta runoili myös Oscar Wilde älykkäästi näin:

Punainen ruusu ei ole itsekäs halutessaan olla punainen ruusu.
Se olisi hirveän itsekäs, jos se haluasi kaikkien muiden puutarhan kukkien 
olevan sekä punaisia että ruusuja.

Ajatella! Voisipa ihminen olla yhtä kauniisti itsekäs halutessaan olla vain oma itsensä.

Olen viime päivinä ihastuneena kuunnellut Kreeta-Maria Kentalan viulunsoittoa! 




4 kommenttia:

  1. Ruusut on kukkien kuningattaria ja onnelisia ne joiden puutarhassa niitä kasvaa.
    Miulla leviää vaan Varala muut ovat kuolleet.

    VastaaPoista
  2. Mainioita juttuja ruusuista, pitää pistää mieleen, niin on taas jutun juurta. Hassua, että olen ruusuja vierastanut pitkään, mutta nyt alkaa tuntua, että pensasruusut ovat sitkeydessään jotai hienoa. Meillä on autiotalo metsäpalstalla ja siellä on heinäkuus hauska kävellä, sillä ruusu tulee vastaan missä sattuu.

    VastaaPoista