maanantai 16. toukokuuta 2016

Kanadalaisten ruusujen kasvatuskoe 3

Ruusuhulluus siis sen kun pahenee!! 

Lisää tuli ruusuja mukaan Oulujoen Taimistolta, kun siellä vierailin. Yksi tilaamani ruusu jäi saamatta, John Franklin, koska se oli menehtynyt jo sielläkin. Mutta neljä muuta tuli mukaan ja olen ne jo istuttanutkin. TÄSSÄ LINKKI NIISTÄ. Lisäksi tuolla pihalla on jo kasvamassa löytöruusu 'Suorsa' ja harisoninruusuihin kuuluva 'Oulu'. Pirjo Raution kasvattamista ruusuista otin mukaan Heinrich Ilmarin. Vähän ehkä aremman ruusun nimeltä 'Scabrosa' istutin tuohon verannan eteen Katri Valan lähettyville. Ja harvinaisempi ruusu nimeltä 'Nankin' on vielä istuttamatta. Sen paikkaa pitää rauhassa miettiä. Siirsinkin sen vielä kasvamaan isompaan purkkiin. Siis edelleenkään en eksynyt ryhmäruusujen eli jalostetuiden ruusujen maailmaan. 

Puutarhahulluuteni näkyy sitten vähän muutenkin. Kierrätystavaroissa. Rahanpuutteen ei välttämättä tarvitse olla köyhyyttä. Se synnyttää luovaa rikkautta. Ilman rahaa mielikuvitus pyörii vähän vilkkaammin ja tasapainottaa tilannetta. Vanhaa romua, jota löytyy ulkorakennuksista, olen vilkkaasti käyttänyt kiertoon. Kaikkea ei pidä polttaa tai nakata jätteisiin. Tosin yritän hillitä itseni siinäkin. Tietty tasapaino ja suhde ympäristöön pitäisi säilyä. Joskus voi mennä vähän yli tai alikin. Tässä voisi olla yksi esimerkki:


Ensinnäkin se, että yltiöpäisesti uskon noiden kanadalaisten ruusujen kasvuun jopa korkeuksia kurottaen, tekee sen, että haluan olla siinä mukana ihmeellisine rimatukineni. Tuo nyt ei vielä näytä mitenkään kauniilta, kun osa on vielä tuoretta puuta. Harmaantuessaan ne löytävät sopua kaiken muunkin harmaan lomaan puutarhassani. Sitten se, kun mikään muukaan ei ole täydellistä, rakennuksetkin vähän vinossa ja kallellaan, niin ei mikään uusikaan saa olla perfektiä. Näin löytyy eläväinen hauska rytmi. Minun mielestäni. 

Jos nuo kanadalaiset ruusut tuossa tuen takana kasvavat kolmeen metriin, niin jonkinlainen tuki on tarpeen avoimella maalla. Se myös lämmittää ja antaa hiukan varjoa. Tuossa olisi sitten paikka yksinäiselle tuolille istahtaa. Jo viime syksynä kaivoin niille paikkaa TÄSSÄ lisäten perustukseen kaiken mahdollisen maalajin ja lannan ohjeistuksen mukaan. Tuohon on hyvä sitten lisätä kompostia ja liiterinpohjaa, joten kummuksihan se kehittyy ajan myötä. Maa on kuitenkin kaltevaa, joten vesi juoksee pois. Virheenä se, että hyvä ruokamulta loppui kesken, ruusut oli hyvä istuttaa ennen sadetta ja kaupunkiin pitkä matka.

Osoitan luottoa kanadalaisten kasvuun ja oleiluun pihamaallani sekä hullulla lailla itseenikin. Tosin tuo toinen sivu jäi nyt tyhjäksi. Istutan siihen myöhemmin ruusupapua niiden kaveriksi köynnöstämään rima-aitaa.


Samalla tuin myös hyötyvadelmapuskani tuossa lähellä. Uusia versoja työntyy oikein innokkaasti nurmesta läpi. Tukiaita senkin vuoksi, että ruohonleikkuri jättää pienet taimet rauhaan. Nyt tuli kyllä mieleen eräs lukemani juttu. Nimittäin vattukärsäkkäitä kytee juuri vadelmissa. Silloin niiden vaara löytyi kylläkin villivadelmiksi. Nämä kärsäkkäät hyökkäävät sitten helposti myös ruusujen kimppuun. Mitenkähän tässä käy? Viime kesänä yritin poimia jokaisen katkotun ruusunnupun tulipesään asti, jotta säästyisin uusien kehittymiseltä maassa. Pyrin hävittämään villivadelmatkin pihamaaltani. Kyllähän niitä lähimetsissä kuitenkin kovasti kasvaa. En huomannut noita kärsäkkäitä kuitenkaan tuossa alla olevassa vadelmapuskassani.


Rugosaryhmä on oikein hyvin viihtynyt sepelimaallaan. Mikään ruusuista ei ole vaurioitunut. Vain matalassa Rosalinassa ylimmät oksat kuivina, mutta juuresta kasvaa voimakkaita uusia versoja. 
Sointu rehvastelee jo aika leveänä ja työntää oksiaan ulos joka rakosesta tuossa tuessa, jossa yritin matkia nuottiavainta. Nyt ei tarvitse näitä ruusuja kierrellä ja taiteilla ruohonleikkurin eikä trimmerin kanssa. Toivon, että pensaat piankin vihreydellään täyttää tätä nurmesta tyhjää tilaa.


Linnanmäki myös saa rauhassa kasvaa ja kurkottaa itseään korkeuksiin hassun pajuvuoristoradan uumenista.


Mutta liika on liikaa, rimataiteessakin. Ehkä joudun joitain kehyksiä ajan mittaan purkamaan. Kun ihmiset kulkevat puutarhassani kesäisin, olen aistinut monenlaista mielipidettä. Joillakin kohoaa kulmakarvat ja  ovat hiljaa. Joillakin menee heti hymy huuleen, ja kuulen ihasteluja. Jotkut vain vilkaisevat, keskittyvät kahvikupposeensa ja juttelevat omiaan. Meitä on moneksi. Ja puutarhoja on moneksi. Näin saa olla!

Muistellaan Lasse Mårtensonia ja välillä Laiskotellaan! Kunpa muistettaisiinkin pyhittää sunnuntait vaikka vain kukkiemme ja ruusujemme ihasteluun, istuittaisiin aurinkotuoliin hyvän kirjan kansssa ja nautittaisiin. Minulla tuo on vähän hankalaa kahvilani kanssa, kun juuri sunnuntaisin leivon tuoreet pullat kahvilaani. Pitää keksiä uusi päivä sunnuntaiksi.



6 kommenttia:

  1. Aivan mainiot tuet! Aita rajaa paitsi tilaa, mutta myös ajatuksia ja katsetta. Tuet mulla on kokonaan miettimättä vielä. Maaperän rakentelu on vasta työn alla. Mutta ihania ideoita täältä saa muhimaan otollista ajankohtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysitpäs ihana jutun tuosta aidasta; rajaa myös ajatusta ja katsetta.
      Uskon, että sinullakin ideat kukkivat!

      Poista
  2. Harmaantunut puu ja kukkiva ruusu sopivat hyvin yhteen. Meillä on parina kesänä esiintynyt vattukärsäkkäitä. Lähistöllä kasvaa villivadelmaa, mutta kaikista kasvustoista lienee mahdoton päästä eroon. Kuinkahan pitkältä vsttukärsäkkäät matkaavat? Kaikkiin ruusuihin kärsäkkäät eivät ymmärtääkseni linnottaudu. Pimpinellaruusut ovat meillä niistä kärsineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ymmärtäisi kärsäkkäiden tahtoa ja matkaa! En valitettavasti kyllä tykkää niistä. Tosi on, että joissakin ruusuissa ei ollut ollenkaan, esim. rugosaruusuissa. Ne varmaan tuoksuvat liikaa.

      Poista
  3. Kivan näköisiä nuo pajukiekurat, keventää hauskasti noita tukirakennelmia. Paju on helppo materiaali ja kestävä työstää ja sopii varsinkin puutarhaan.
    Vattukärsäkkäät ovat viheliäisiä, minullakin on niitä esiintynyt juhannusruusuissa, mutta ei muissa. Todennäköisesti sain niitä aikanaan vattupensaiden mukana. Nyt niitä on mansikkamaassa aina kukinta-aikaan. Yritän torjua keräilemällä kuivia nuppuja, mutta se on toivotonta, kun maa-ala on aika iso. Muovikate ja mansikkakangas kyllä estävät munia pääsemästä maahan asti. Toivotaan, etteivä kanadalaiset kelpaisi kärsäkkäille. Uusi ruusumaa sijaitsee nimittäin juuri entisen mansikkamaan paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että olisi huonompi kärsäkäskesä!! Varmaan tuo muovikate auttaa ja ehkä viime talven pakkasetkin.

      Poista