Onko Hollanti unohtanut erään maailman kauneimmista ruusuistaan?

Uusi kirjani "Ruusutarhan tainoita, osa 2" on lähdössä painoon. Laitan tähän kirjani erään ruusu-tarinan yhdestä ruususta, joka minua ihmetyttää. Onko tämä ruusu niin yleinen Suomessakin, että se on ihan tylsä ja liian tavanomainen? Ei sitä sen synnyinmaa Hollantikaan yhtään hehkuta. Ja se on yksi yleisin ruusulajike puutarhoissa ja puistoissa. Maailman valloittaja! Vai mitä mieltä olette?

Onko Hollanti unohtanut oman kauniin hansaruusunsa?

Netissä kulkiessani törmäsin tällaiseenkin ilmaukseen maailman kaunein ruusu saksalaisen kuuluisan Kordes-taimiston sivuilla. Näin mainostettiin myös lajiketta nimeltä Rosa 'Hansa'.

Kulmakarvani kyllä vähän nousivat. Minun oli katseltava ja tutkittava tätä kaikille suomalaisillekin tuttua ruusua vähän enemmän. Voiko juuri tuo tuttu ruusu olla yksi maailman kauneimmista ruusuista?

    Juuri modernien ruusujen, usein matalampien jaloruusujen tai ryhmäruusujen joukossa on tosi kauniita ruusuja. Niissä on monta sellaista puutetta, joita ei löydy hansaruusulta. Ensinnäkin jaloruusut eivät yleensäkään tuoksu. Ne ovat kylmän arkoja ja herkkiä taudeille. Ne vaativat myös erityishoitoa tai niiden kasvu heikentyy. Usein ne tarvitsevat talvihoidon jossakin kellarissa tai muuten suojatussa paikassa tai ulkona hyvin peiteltynä. Ne eivät tuuheudu pensaaksi, joka saattaa olla täynnä näitä kukkia. Modernit jaloruusut eivät usein kuki niin pitkään kuin juuri rugosa-ryhmän ruusut.

     Hansaruusua nämä heikkoudet eivät koske. Kun kaikki tämä otetaan huomioon, niin voin melkein ymmärtää, jos juuri hansaruusulle annetaan kauneuden kruunu päähänsä. Rosa 'Hansa', kumarran ja niiaan. Mutta en kumarru eteesi sen kummemmin kuin muidenkaan pensasruusujen edessä.

     Hansa-ruusu on meille suomalaisille suorastaan itsestäänselvyys. Olen huomannut, että jos jotakin Rugosa-lajiketta ei tunneta, heilautetaan kättä ja sanotaan: - Kai se joku hansaruusu on.

    Usein kaikki rugosaruusut ovat kai hansaruusuja. Tämä johtuu siitä, että se on niin yleinen suomalaisissa puutarhoissa ja puistoissa.

       Mistä tällainen kaunotar on Suomeen näin yleiseksi tullut?

   Jos lukee edellä mainituista jaloruusujen heikkouksista, voi niitä verrata missiehdokkaiden heikkouksiin kävelemisessä, ryhdissä, puheessa ja asenteissa. Hansaruusu on sitkeä, helppohoitoinen ja varma kukkija. Varma kaunotar kansainväliseen mittelöön! Silmä on liian tottunut sen kauneuteen ja runsauteen joka puolella. Näin sen jopa usein ohittaa. Silmä ilahtuu oudoimmista ruusuista.

    Eipä silti. Tuntuu, että maa ja kaupunki, jossa se alunperin on jalostettu, on unohtanut jopa kokonaan kauniin ruusunsa. Ihmettelin kamalasti, että vaikka ruusu on kasvatettu Hollannin kuuluisassa tarhakaupungissa Boskoopissa, joka kauppasi taimiaan jo 1700-luvulla, niin en sen kotisivuilta löytänyt mitään mainintaa tästä ruususta. Olisin vähintäänkin kuvitellut sen löytyvän kaupungin vaakunasta. Ei. En löytänyt sitä miltään kaupungin sivuilta, en edes mainintaa siitä.

  Tykkään huonoa hansaruusun kasvattajien puolesta. Tämän jo klassisen ruusun maineen saavuttaneen eli historiallisiin ruusuihin kuuluvan pensaan ovat jalostaneet henkilöt nimeltä Schaum ja van Tol Boskoopissa vuonna 1905. Näin olen lukenut ja tulkinnut. Kunnioitettu ruusuvanhus on jo 112 vuoden ikäinen ja levinnyt ihailtuna ja suosittuna ruusuna ympäri maailman. Ainakin eurooppalaisissa taimitarhoissa sitä myydään kiitettynä ja suosittuna lajikkeena. Paljoa muuta tietoa en sitten löytänytkään. Henkilötkin ruusun jalostuksen takana ovat unohtuneet.

Nyt ei ole rugosaruusujen trendiaika.

    Mielikuvitukseni lähti liikkeelle. Tämän hetken Boskoopin kaupungissa on väkiluku 15 000. Joka tapauksessa se nimetään rikkaan maaperänsä ansiosta vanhaksi kuuluisaksi taimitarhakeskukseksi, josta on myyty taimia. erityisesti omenapuun taimia, jopa Pariisiin ja Saksaan saakka. Koska Hansa-liike oli voimakas 1600-luvulla, saattaisi olla, että Booskopilla oli kaupankäyntiyhteys Saksaan. Hansa-yhdistyksiähän perustettiin ympäri Itämerta ja Pohjanmerta. Olisikohan tämä syynä ruusun nimeen: Rosa 'Hansa'? Tulipahan mieleen tällainenkin kysymys: miksi eräs Raahen kuuluisa ravintola nimettiin Hansaksi? Sitä ei enää ole.

    Joka tapauksessa hansaruusu on kaunis, tuoksuva, upea, kukkii heinäkuusta jopa marraskuulle asti ja tekee paljon ravinteikkaita kiulukoita. Väriltään hansaruusu ei ole vaaleanpunainen, kuten jotkut valokuvat narraavat. Minäkin olen todennut, että tuota tummaa magentaa tai violetinpunaista on vaikea saada kameran linssin kautta oikeanväriseksi kuvaksi.

   Hansaruusua, kuten kaikkia Rugosa-ryhmän lajikkeita on syytä kurittaa välillä. Ne kukkivat sekä vanhoihin että samana kesänä kasvaviin uusiin versoihin, toisin kuin monet muut ruusut. Tällöin ne voidaan keväällä leikata aika ronskisti alas. Samalla on hyvä antaa muutakin hoitoa, esimerkiksi perata rikkakasveja juurilta ja antaa pieni annos tuhkaa ja kompostia. Mitään vahvempaa lannoitusta ne eivät tarvitse.

    Soisin näille tarhakurtturuusuille yleisempää suosiota.

Samaa mieltä on Tapsa keskellä tulppaanimerta. Yksi ruusu löytyi!

Luontotarkkailua Paskarämeellä!

Nyt pystyi jo kulkemaan metsätielläkin. Sinne suunnistin.

Huomasin, että jäniksillä on kissojen kuukausi eli kosiotanssit meneillään. Niitä oli hypellyt pitkin metsätien reunoja. Oravan jälkiä näkyi myös. Mutta ei myyriä tai hiiriä! Harmi! Sillä silloin ei näe pöllöjäkään eikä kissoillanikaan ole mitään jännitystä.

Suden, ilveksen, ahman ja hirvenkin jäljet uupuivat tyystin. Ihmiset siellä olivat kulkeneet: traktorilla, suksilla, poneilla, jalan ja jopa autollakin. Jätinkirkollekin meni kulunut polku. Talvivierailijoitakin liikkuu.

Oravilla on näköjään syötävää ihan riittämin, sillä kuusen latvat notkuvat kävyistä.

Tämä on se kohta metsätietä, jossa ei saa enää puhua. Hyvin hiljaa pitää lähestyä Paskarämettä. Siellä nimittäin olen nähnyt hirviä, kauriita, tanssivia jäniksiä ja pöllöjä. Ja mitä vielä voikaan silmiini osua, sillä tuo pelto on omassa rauhassaan metsän suojassa.

Tästä lähtee polku Liekokankaalle. Vasemmalla on kyltti, jossa kerrotaan Paskarämeen tarina.

Hiljaa tulin pellon päähän. Ei ristin sielua. Ei huuhkajaa eikä muutakaan pöllä puiden oksilla! Ladossakaan ei ketään eikä mitään.

Kun aikoinaan oli hyviä myyrävuosia, tämänkin männyn oksistossa nukkui jos minkäkin lainen pöllö päiväunillaan. Kun ilta tuli, oli pöytä katettu. Eli myyrät nousivat esiin pellolle. Joskus pelto oli täynnä leveitä siivenjälkiä, kun pöllöt hyökkäsivät saaliinsa kimppuun.

En ole kuullut helmipöllönkään puputusta. Tässä ääni, jota kannattaa kuulostella iltahämärässä.

Kotiseutuni talvimaisemaa

Innostuin vähän kuokkailemaan. Se tarkoittaa, etten saanut haastetta, mutta tartuin siihen ihan omin luvin. Olen nyt kuokkavieras blogimaailmassa.

Asun kasvivyöhykkeen V:llä alueella noin 20 km Raahen meren rannoilta sisämaahan päin pienessä maalaiskylässä. Taloni takaa aukeavat laajat asumattomat marjametsät lapinraunioineen ja jätinkirkkoineen.

En lähtenytkään joogaamaan, vaan laitoin sukset jalkaan ja lähdin hiihtämään peltoja pitkin nyt toisaalle, On ihanat kestohanget, ja aurinko porottaa. Tosin kun en viitsinyt voidella suksiani, ne ovat liian liukkaat ja useat ojien ylitykset tekivät vaikeuksia. Puhelin oli mukana! Mutta tässä pohjoispohjalaista talvimaisemaa:

Kylässäni oli vielä 70 vuotta sitten kaikissa taloissa lehmiä ja omavaraistaloutta. Mutta ajat muuttuivat. Ihmiset lähtivät Rautaruukille palkkatyön perään, pellot laitettiin pakettiin ja lehmät vietiin pois. 

Sittemmin peltoja on jälleen raivattu, osaksi salaojitettukin, mutta pieniä ovat peltotilkut metsien keskellä verrattuna johonkin Tyrnävän maisemaan. 

Tälläkin kylällä on kaksi suurempaa tilaa lehmineen, joten he ovat ostaneet tai vuokranneet talojen peltoja hyötykäyttöön. Kuten kuvassakin oleva.

Mukavasti naapurin poika on ajellut moottori-kelkalle ja tehnyt minulle latuja kulkea. 

Oletteko huomanneet, että kun nuo ufopallot ovat ilmestyneet pelloille, latomeri maisemasa on häviämässä? Tässäkin naapurustossa on monta latoa kauemmilta niityiltä siirretty pihaan puu- tai varastotiloiksi. Tässä ladossa oli joku aika sitten kasa heinäseipäitä, mutta uskon, että ne ovat nyt käytetty puutarhajuttuihin.

Tyypillinen talo täällä on rintamamiestalo, ympärillä navetta, sauna ynnä muut ulkorakennukset puiden suojassa,  ikäänkuin saareke peltojen keskellä. 

Vielä kurkistus latoon, jossa nykyisen säilötään vähän modernimpiakin tavaroita.

Puut ovat kasvaneet suojaamaan ladon sisältöä.

Usein niittyjen reunoille on jätetty kasvamaan lehtipuita. Metsä tarvitsee molempia ollakseen tasapainossa. Lehtipuut varastoivat vettä kesällä. Alla kaunis haavikko.

Eräässä metsänreunassa otin sukset pois jalasta ja lähdin etsimään metsän kätköstä lähdettä. Minua janotti. Tämä seutu on täynnä lähteitä siellä täällä, suurempia ja pienempiä, jotka metsässä samoillessa ovat minulle tulleet tutuksi. Sieltähän tämäkin löytyi vanhan koivun juurelta.

Hyvää vesi olikin, kun kouralla sitä lipposin suuhuni! Vaikka veden rautapitoisuus on niin suuri, että se värjäyttää helposti lähialueen ruosteenruskeaksi, itse vesi on kirkasta ja puhdasta. Raudan maku siinä kyllä on, aivan kuten kuuluisan Runnin vedessä.

Maan alta hiljalleen pulppuava vesi virtaa sitten ympäristöönsä tai puroon, kuten tässä ja pitää sen sulana.  

Metsän pohja näytti nytkin tällaiselta, joten siellä ei hiihdellä.

Jälleen laulelin tuolla hangilla vanhaa Eino Leinon runosta Yksinhiihtäjä tehtyä laulua; Minä hiihtelen hankia hiljalleen.... Nyt kevätpäiväntasauksen kunniaksi voisi kuunnella koko pitkän runon. Sen lausuu Seppo Kolehmainen. Sieltä löytyy suomalainen! 

Iloitsen!

Ulkona puutarhassa on vielä paksusti lunta ja paksusti siellä kulkea märässä lumessa. Ei pitäisikään kulkea, koska jalanjäljet painavat lunta kasaan. Sen pitäisi antaa rauhassa sulaa, pikkuhiljaa. 

Naapuri, toisin kuin positiivinen minä, haikaili jo pelolla, mitä siellä lumen alla on. Jäätä!

En halua ajatella sitä vielä. Sen näkee kun lumi katoaa ja miten kevät kohtelee.

Ilokseni otin tällaisia mukavia kuvia ihan sisätiloista, missä tulppaaneja pöydällä ja kirpputorin löydös kauniista keltaisesta vaasista ikkunalaudalla aurinkoa siilaamassa.

 

Kreetan saarelta napsautin  vuosia sitten mukaani tällaisen rahapuun. Kaunis sen varsi!

Aaronin parran lehdykkää

Kirjoittajapiirissä saimme tehtäväksi tehdä symboloivaa runoa kolmesta puusta. Mukava tehtävä kaiken sen jälkeen mitä olen lukenut Puiden salatusta elämästä.

Lukijani saavat lukea sen nyt ensimmäisinä:

Kuusi mahtava metsän uros

huojuu, hymisee ja hymyilee.

Sen rungossa virtaa voimavirta,

joka värisyttää jokaista neulasta.

Kevätaurinko niitä suutelee,

jokaista erikseen.

Kuusen juurella ujona notkea koivu

kuuntelee metsän urhon tietoa,

nyökyttelee, värähtelee ja tietää,

että saa luvan kasvaa vierellä.

Koivu kiittää ja myöntää

voimallisemman.

Koivun vieressä pihlaja

niin monivivahteinen ja iloinen,

ojentelee itseään ulottuvuuksiin,

taivuttaa päänsä koivun runkoa kohden,

kurkottelee nähdäkseen suuren kuusen.

Niin virkeät sen lehdet, tuoksuvat kukkaset

ja punaisina pirottavat marjatertut.

Niiden painosta oksat nuokkuvat

kuin pienet kätöset täynnä käsirenkaita,

kaulassa punaisia helminauhoja,

koko puu tanssimassa piruetteja.

----

Tuuli hiljaa henkäilee... ystäväni Aila Nikola on tehnyt siihen taustamusiikin, jonka mukaan jokainen voi laulaa. Ole hyvä!

Ruusumaailmallakin on oma ammattikielensä!

Sanon "Kääkk"!

Voi että sitä haluaisi vain taiteilla sydämen kyllyydestä ja viis veisata sovinaisuuksista ja tärkeyksistä!

Mutta ei voi mitään. Jos haluaa kirjoittaa painettua tekstiä (kuten tätäkö?) ja kertoa faktaa, niin olisi hyvä tutustua tietenkin kielioppisääntöihin ja ammattisanastoon.

Ruusujenkin maailmassa on olemassa ammattisanasto! Ja viis siitä, tiedämme kaikki blogien kirjoittajat, että ei se ole meille tärkeää. Tärkeää on saada kirjoittaa, ilmaista sitä mitä rakastamme ja se siitä! Minulla on kissabloginikin ja sielläkin varmaan tarvittaisiin kissamaailman ammattisanastoa. Siihen en ala! Ja arvata saattaa, mikä uusi sanavarasto pitää opetella astrologiaan! Siinä minulla on mennyt ainakin 8 vuotta ja olen vasta alussa! Ja sitten minulle vielä nauretaan, kun en muista kaikkien rakennustyökalujen nimiä! 

Siis eikö ole hurjaa. Aina kun kiinnostuu jostakin uudesta aiheesta, on opeteltava ensin uusi kieli.

Mutta...

Värkkään toista Ruusutarhan tarinoita -kirjasta ja siihen pitää tulla sanasto oikein. Onneksi minulla on apulaisia eli oikolukijoita, ihania sellaisia! En ikuna päivänä opi, missä pitää olla joka ja missä mikä. Minulla on tuossa vieressä "Nykysuomen oikeinkirjoitus" vuodelta 1995, josta olen aloittanut tehtäviä tekemään. Mutta pitääkö nuo säännöt enää paikkaansa? Ja en ehdi siihen paneutua, kun on enemmän intoa muuhun. Ja vaikka luen, en muista enää kuinka se meni. Selaa ja plaraa sitten kirjaa ja muistele, että millä sivulla siitä puhuttiinkaan. 

Katin kontit!

Mutta tuolla yritin korjailla Rosa 'President Kekkosta'. Noin se kirjoitetaan lajikenimenä, mutta Suomessa vakiintuneena nimenä se kirjoitetaan isolla PRESIDENTTI KEKKONEN. Näin kuuluisi kirjoittaa myös POHJANTÄHTI, jonka kauppanimike on Rosa 'Polstjärnan'. 

Ruusunlehdessä numero 3/2015 on siitä tästä aiheesta selvät ohjeet. Jorma Koskinen on näiden ohjeiden kirjoittaja. Hyvä näin ja suurkiitokset hänelle. Näitä neuvoja tarvitsen, kun teen jotakin painoon. 

Muuten emmeköhän voi unohtaa tämän tällaiset, kun kirjoittelemme sydän värähdellen täynnä puutarhaintoa. Tietenkin puolustelen itseäni tässä, sillä en aio alkaa kahlaamaan läpi blogisivujani korjaillakseni virheitä. Enkä korjaa tämänkään sivun virheitä!

Hyvää kevään tuloa kaikille! Tuolla ulkona alkaa tuoksua jo märkä lumi. Talitinttikin jo laulaa "Titityy".

Löytyipä pienoinen yllätys tuolta Youtubesta!! Tuttu mies! Talitintti siellä kuitenkin laulaa...

'President Kekkonen' on hollantilainen ruusu!

Tästä ruususta kuulin ensimmäisen kerran jo vuonna 2011, kun aloitin ruusujen keräämisen. Ystäväni Anja Mäntsälän suunnasta kertoi, että tämä tertturuusuihin kuuluva lajike on heidän suosikkiruusunsa. He hoitavat sitä silmäteränään, ja joka vuosi se kukki runsaasti tiilenpunaisia kukintoja, mikä on aika harvinainen väri ruusulla. Ajattelin silloinkin, että ei se jaloruusuna täällä menesty.

Kun löysin Raahen seudulta toisen ruusuntaimia myyvän tarhan, Saloisten Säästöpiha Oy:n, SSP Jardinin, opin, että kyllä jalo-ruusutkin voivat täällä päin menestyä. Sieltähän minä löysin ja otin huostaani tuon 'Flammentanz'-ruusunkin. Samalla reissulla katselin muitakin pensastaimia. Mukava myyjä siellä kehotti minua miettimään 'Presidentti Kekkostakin', mutta torjuin ajatuksen ja kerroin, että kyllä se 'Tarja Halonen' minulle riittää.

Kun siinä ostoksia tein, kantoi myyjä minulle tuon presidenttiruusun ilmoittaen, että saan sen kaupan päälliseksi siksi, että ei yksi presidentti riitä pihassani. - Jos pihallasi kasvaa 'Tarja Halonen', niin ilman muuta siellä pitää olla myös 'President Kekkonenkin', sanoi myyjä. Huomattiin, että näissä taisi olla meidän suosikki-presidenttimme omalla tavallaan. Myyjä innostui kertomaan tarinaa itse presidentti Kekkosesta. Huomasin, että olin kohdannut toisen tarinasepän.

Tietenkin toivon nyt lukijaltani, että hän kiinnostuisi pikkuisen tietämään, miten tällainenkin ruusu on syntynyt. Hän voi nimittäin kohdata siinä yllätyksen. Rosa 'President Kekkonen' ei olekaan syntynyt Suomessa, vaan se onkin syntynyt Hollannissa 1970-luvulla. Sen virallinen nimi on Rosa 'President Kekkonen', ja se kuuluu Floribunda-ryhmään. Floribunda-ruusut tarkoittaa tertturuusulajikkeita, jotka ovat risteytetty teehybridien ja polyanthahybridiruusujen kanssa. Aikamoinen sekamelska, joten näistä ryhmistä on hyvin vaikea eritellä yksilölajeja.

'President Kekkosta' myydään ympäri Eurooppaa, ja sen erikoista oranssia värivivahdetta kehutaan, myös sen terttumaista näyttävyyttä, hyvää tuoksua ja kestävyyttä. Se kuuluu terttu- eli ryhmäruusuihin. Samalla siitä mainitaan, että se on saanut nimensä Suomen pitkäaikaisimmasta presidentistä.

Onhan se hienoa, että näin on haluttu muistaa maamme merkkihenkilöä. Eipä silti. Ruusuja on usein nimetty tai pyhitetty jollekin kuuluisuudelle, ja näitäkin löytyy tuolta maailmalta ihan suomalaisittain. Kuuluisuuksien nimeäminen ruusuille tuli yleiseksi jo 1800-luvulla. 'Aino Ackte'-ruusu kasvatettiin vuonna 1903 Ranskassa ja 'Marsalkka Mannerheim' vuonna 1954 Saksassa.

Vanhin suomalainen nimikkoruusu on Rosa 'Poppius', meidän suviruusumme, joka nimettiin Ruotsissa vuonna 1850. Tanskassa on ilmestynyt neilikkaruusu nimeltään 'Signe Relander' vuonna 1930. Ja esimerkiksi Rosa 'J.L.Runeberg' on ruusu, joka on valtiobomologin Björn Lindbergin jaloste vuodelta 1905. Nyt täytyy huomata, että vaikka tämä ruusu syntyi tässä maassa, ei itsenäistä Suomea vielä ollut olemassa.

Näitä ruusulajikkeita on enemmänkin. Muun muassa 'Sibelius' on jalostettu Hollannissa vuonna 1958, 'Sibelius II' Belgiassa vuonna 1984 ja 'Finlandia' Hollannissa vuodelta 1984. 'Kalevala' on syntynyt Slovakiassa vuonna 2007 ja jopa 'Letkis'-nimi on annettu eräälle ruusulle Hollannissa vuonna 1965.

Näitä tietoja löysin Eeva Ruoffin keräämänä Ruusunlehdestä 4/2016.

Nimettyjä ruusuja en löytänyt muita kuin tämän alla olevan 'Sibeliuksen'.

Rosa 'Sibelius' Pinterest-sivustolta

En ole omin silmin nähnyt näitä lajikkeita missään. Luulen, että osa niistä ei menesty Suomessa ollenkaan, ei ainakaan näin pohjoisessa. Se on vahinko!Edustakoon nyt 'President Kekkonen' näitä upeita nimikkoruusuja tarhassani! Yhden talven yli se on selvinnyt, ja luotan, että se selviää tästäkin talvesta vuonna 2017.

Presidentti Kekkosen muistolle; Hautajaiset ja Narvan marssi

Ruusujen tarkkailua

Kauniisti lepäävät ruusut ja perennat vielä hangen alla.

Nyt kun ruusupensaiden profiilit näkyvät hyvin valkoista hankea vasten, otin kuvia ja mietin mitä niille tehdä kun kevät koittaa.

 

Kempeleen kaunotar on täynnä uusia versoja, joten ehkä vanhoja oksia leikkaan kokonaan pois. Oikealla Teresan ruusu tosiaan tykkäsi viime vuonna kevätleikkauksesta ja tuuheutui hyvin. Jaksoi kukkia pitkälle syksyynkin, kun leikkasin vanhoja kukkia pois.

 

Useat pimpinellaruusut, kuten tämä juhannusmorsiankin alkavat viiden vanhana olla parhaassa iässä, eivät vielä hallitsemattomia, mutta jo näyttäviä. En raski tätä vielä leikata. En tuota Linnanmäkeäkään. Se onkin vasta kolme vuotta tuossa ollut, mutta uskon että pian peittää tuuheudellaan koko tukensa. Alimpia oksia karsin pois.

 

Tuo villamuori tuossa on yllätys, yllätys, vain poloinen koiranruusu, joka melkein joka kevät menettää ylemmät oksansa, viime keväänä kaikki. Nyt kun se teki viime kesänä niin komeita versoja, peitin ne, Jospa se nyt jaksaisi jälleen kukkia. Ruskelan ruusu oli ihana viime kesänä. En koske siihenkään pahemmin.

Säkin sisällä lämpimässä odottelevat Pohjantähdet kevättä. Ne ovat kyllä niin lämpymässä ja aurinkoisessa paikassa, että ahava voi ne tappaa. Siksi ne jo peittelin.

Koeviljelyksessä olevat kanadalaiset ruusut ehtivät jo mukavasti kasvaa ensimmäisenä kesänä. Niitä ei saa peitellä, vaikka tuki antaisi siihen mukavasti myöten. Nyt vain toivotaan hyvää kevättä niille.

'Tarja Halonen' on varmaankin tyytyväinen paikkaansa, sillä se on jo kolmen metrin korkeudella. Vähän leikkaan noita vanhoja kiulukkaoksia pois.

You Don't Need The Lyric to Feel This Song! Fabulous Singing! Emotional! Unbelievable!

Puiden salattu kieli

Luen kirjaa Puiden salattu kieli, Peter Wohlleben. Olen jo tutustunut siihen, että puut kommunikoivat keskenään. Ja että terve metsä ilman harvennushakkuita kasvaa tasapainossa toisiaan tukien. Toisaalta Peter on hoitanut saksalaisia lehtometsiä, joten tiheä korpimetsä voi olla hänelle tuntemattomampi.

Opin, että puut kommunikoivat juuriensa avulla. Toinen tapa kommunikoida on levittää tiettyä tuoksua, jonka lähipuut ymmärtävät ja osaavat varautua vaaroihin. Puut pystyvät erittämään myös sellaista ainetta, josta kaikki hyönteiset eivät pidä. Puut tukevat ja auttavat toisiaan, myös sairaita tai jopa kuolleita.

Puut ovat eläviä olentoja. 

Sen olen tiennyt. Halata erilaisia puita, tuntuu erilaiselta. Toiset ovat lämpimämpiä kuin toiset. Energia on erilaista. Olen opettanut poikia jo pienestä kunnioittamaan metsää ja puita. Mieheni ymmärsi, että havumetsä ei voi hyvin ilman lehtipuita. Hän opetti minulle metsäasioita kuin vanha intiaanipäällikkö alueellaan. Paljon kuljettiin metsissä pieniä poikia kantaen, toinen selässä, toinen vatsan päällä. Viikonloppukahvit juotiin varmasti jossain nuotion tai puron äärellä.

Toin Lammin metsistä vaahteran alun pihalleni, esikoiselleni kasvamaan ritirinnan. Toisen puun taimen, tammen, sain ystävältäni. Istutin sen noin 25 vuotta sitten. Nyt puut ovat yhtä korkeita. Luulen, että tammi voittaa kasvussa vaahteran. Nuorempi poika, jolle tammen olen omistanut, onkin leveäharteinen ja 10 senttiä vanhempaa veljeään pitempi. 

Siinä nämä puut kilpaa kasvavat pihalla. Hassua se, että ne haaroittuivat molemmat, hyvin poikamaisesti. Kolmannen oksan olen joutunut kaatamaan molemmista. Ne kasvoivat niin voimakkaasti sivulle, että olivat vaarassa halkaista toisenkin haaran. Toivottavasti ne kestävät tuon kaksihaaraisuuden. Sahauskohta on hyvin parantunut. 

Vaahtera

Tammi

Ihailen vaahteran juovikasta kaarnaa.

Tammella on tapana levittää oksiaan hyvin laajalle. Näin se suojelee vierel-
lään olevaa Minette-ruusuakin kesäisin sateelta.

Olen iloinen näiden lehtometsäpuiden kasvuun.

Tämän kaunis levy löytyy minunkin varastostani: Puiden muisto

Enya - The Memory Of Trees (Original Version) HD