Huomasin, että jäniksillä on kissojen kuukausi eli kosiotanssit meneillään. Niitä oli hypellyt pitkin metsätien reunoja. Oravan jälkiä näkyi myös. Mutta ei myyriä tai hiiriä! Harmi! Sillä silloin ei näe pöllöjäkään eikä kissoillanikaan ole mitään jännitystä.
Suden, ilveksen, ahman ja hirvenkin jäljet uupuivat tyystin. Ihmiset siellä olivat kulkeneet: traktorilla, suksilla, poneilla, jalan ja jopa autollakin. Jätinkirkollekin meni kulunut polku. Talvivierailijoitakin liikkuu.
Oravilla on näköjään syötävää ihan riittämin, sillä kuusen latvat notkuvat kävyistä.
Tämä on se kohta metsätietä, jossa ei saa enää puhua. Hyvin hiljaa pitää lähestyä Paskarämettä. Siellä nimittäin olen nähnyt hirviä, kauriita, tanssivia jäniksiä ja pöllöjä. Ja mitä vielä voikaan silmiini osua, sillä tuo pelto on omassa rauhassaan metsän suojassa.
Tästä lähtee polku Liekokankaalle. Vasemmalla on kyltti, jossa kerrotaan Paskarämeen tarina.
Hiljaa tulin pellon päähän. Ei ristin sielua. Ei huuhkajaa eikä muutakaan pöllä puiden oksilla! Ladossakaan ei ketään eikä mitään.
Kun aikoinaan oli hyviä myyrävuosia, tämänkin männyn oksistossa nukkui jos minkäkin lainen pöllö päiväunillaan. Kun ilta tuli, oli pöytä katettu. Eli myyrät nousivat esiin pellolle. Joskus pelto oli täynnä leveitä siivenjälkiä, kun pöllöt hyökkäsivät saaliinsa kimppuun.
En ole kuullut helmipöllönkään puputusta. Tässä ääni, jota kannattaa kuulostella iltahämärässä.
Täällä rantamailla helmipöllöjen puputusta on kuulunut, mutta ei huuhkajan muhkeaa bassoa. Jänikset ovat kuolleet ruttoon ja jääneet ilvesten saaliiksi. Myyrät piilottelevat hangen alla. Niiden määrää voi päätellä hankien suletttua.
VastaaPoistaMielenkiintoinen tarina.
VastaaPoista