maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kotiseutuni talvimaisemaa

Innostuin vähän kuokkailemaan. Se tarkoittaa, etten saanut haastetta, mutta tartuin siihen ihan omin luvin. Olen nyt kuokkavieras blogimaailmassa.

Asun kasvivyöhykkeen V:llä alueella noin 20 km Raahen meren rannoilta sisämaahan päin pienessä maalaiskylässä. Taloni takaa aukeavat laajat asumattomat marjametsät lapinraunioineen ja jätinkirkkoineen.

En lähtenytkään joogaamaan, vaan laitoin sukset jalkaan ja lähdin hiihtämään peltoja pitkin nyt toisaalle, On ihanat kestohanget, ja aurinko porottaa. Tosin kun en viitsinyt voidella suksiani, ne ovat liian liukkaat ja useat ojien ylitykset tekivät vaikeuksia. Puhelin oli mukana! Mutta tässä pohjoispohjalaista talvimaisemaa:

Kylässäni oli vielä 70 vuotta sitten kaikissa taloissa lehmiä ja omavaraistaloutta. Mutta ajat muuttuivat. Ihmiset lähtivät Rautaruukille palkkatyön perään, pellot laitettiin pakettiin ja lehmät vietiin pois. 

Sittemmin peltoja on jälleen raivattu, osaksi salaojitettukin, mutta pieniä ovat peltotilkut metsien keskellä verrattuna johonkin Tyrnävän maisemaan. 

Tälläkin kylällä on kaksi suurempaa tilaa lehmineen, joten he ovat ostaneet tai vuokranneet talojen peltoja hyötykäyttöön. Kuten kuvassakin oleva.

Mukavasti naapurin poika on ajellut moottori-kelkalle ja tehnyt minulle latuja kulkea. 




Oletteko huomanneet, että kun nuo ufopallot ovat ilmestyneet pelloille, latomeri maisemasa on häviämässä? Tässäkin naapurustossa on monta latoa kauemmilta niityiltä siirretty pihaan puu- tai varastotiloiksi. Tässä ladossa oli joku aika sitten kasa heinäseipäitä, mutta uskon, että ne ovat nyt käytetty puutarhajuttuihin.




Tyypillinen talo täällä on rintamamiestalo, ympärillä navetta, sauna ynnä muut ulkorakennukset puiden suojassa,  ikäänkuin saareke peltojen keskellä. 

Vielä kurkistus latoon, jossa nykyisen säilötään vähän modernimpiakin tavaroita.


Puut ovat kasvaneet suojaamaan ladon sisältöä.



Usein niittyjen reunoille on jätetty kasvamaan lehtipuita. Metsä tarvitsee molempia ollakseen tasapainossa. Lehtipuut varastoivat vettä kesällä. Alla kaunis haavikko.

Eräässä metsänreunassa otin sukset pois jalasta ja lähdin etsimään metsän kätköstä lähdettä. Minua janotti. Tämä seutu on täynnä lähteitä siellä täällä, suurempia ja pienempiä, jotka metsässä samoillessa ovat minulle tulleet tutuksi. Sieltähän tämäkin löytyi vanhan koivun juurelta.

Hyvää vesi olikin, kun kouralla sitä lipposin suuhuni! Vaikka veden rautapitoisuus on niin suuri, että se värjäyttää helposti lähialueen ruosteenruskeaksi, itse vesi on kirkasta ja puhdasta. Raudan maku siinä kyllä on, aivan kuten kuuluisan Runnin vedessä.

Maan alta hiljalleen pulppuava vesi virtaa sitten ympäristöönsä tai puroon, kuten tässä ja pitää sen sulana.  


Metsän pohja näytti nytkin tällaiselta, joten siellä ei hiihdellä.

Jälleen laulelin tuolla hangilla vanhaa Eino Leinon runosta Yksinhiihtäjä tehtyä laulua; Minä hiihtelen hankia hiljalleen.... Nyt kevätpäiväntasauksen kunniaksi voisi kuunnella koko pitkän runon. Sen lausuu Seppo Kolehmainen. Sieltä löytyy suomalainen! 

4 kommenttia:

  1. Mites ne kuvat noin hyppii. En saanut sitä kuntoon. Sori.

    VastaaPoista
  2. Hienoja maisemia! Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, lämmintä aurinkoa teillekin! Se kevät taas tulla hujahtaa, näin povaavat!

    VastaaPoista