Olen tehnyt historiallista ruusumatkaani aivan lapsuudestani saakka. Nyt on ollut pieni tauko blogikirjoittamisessa erään suuremman projektin viedessä tilaa. Mutta jatkan tällä samalla aiheella.
Siirryn lähiympäristööni. Täällä asuu aika monta ruusuihmistä, jotka ovat saaneet henkeni haukkomaan, pohjolaisittain naamani vihreäksi kateudesta ja innostumaan lisää. Heistä haluan nyt kertoa ja heitä kiittää!
Kun vuosia vieri ruusujen istutuksissa ja hoidossa sekä kesäkahvilani pidossa, pihalla alkoi hiippailla muitakin ruusuihmisiä, joilta sain kutsun tulla vierailemaan heidänkin puutarhoissaan.
Muistan Ailan, joka katseli vielä alussa olevaa ruusutarhaani ja sanoi iloisesti: - Minulla on yli 70 ruusulajiketta tarhassani aivan tuossa naapurikylässä.
Voi hurja! Pitihän niitä mennä katsomaan. Kaunista! Heillä näin miten ruusut rehevöityvät kymmenen vuoden jälkeen. Nyt on Aila mennyt ruusutaivaaseen, mutta kuuleman mukaan hänen miehensä hoitaa edelleen tarhaa.
Toinenkin pariskunta piipahti, varmaan katsoivat, että eipä kummosta, kun pian kävelivät pois. Sen verran heidän kanssaan ehdin jutella, että heilläkin on yli 70 ruusulajiketta. Myöhemmin tutustuin heihin ja kertoivat hiipineensä pois sen tähden, että luulivat jokin yksityistilaisuuden olevan pihallani. Silloin olivat kyläläiset liikkeellä, koska oma trubaduuri Vesa oli laulamassa kitaransa kanssa. Kiitos ruusuystäväni, kun olen saanut tutustua ja viettää teidän kanssanne monta kultturellista hetkeä. He ovat monelle bloggarille jo tutuksi tulleet Liisa ja Risto Pekkala. Ihailen heidän työtään myös vanhan historiallisen pihapiirin entisöimisessä. Siitä kuvia:
Sitten tiedän erään mystisen satumaailman tuolla lähellä merta, jota nimitetään Majakarinmajakaksi. Alunperin torppana olleella tilalla on muinoin asunut tietäjä ja parantaja. Nyt sitä asuttaa monen alan puutarhuri Tita Haapajoki, joka miehensä kanssa on tehnyt paikasta lumotun puutarhan. Tita on mukana Ruususeuran hallituksessa ja on nyt pari vuotta sitten saanut valtavan RUUSUKUUMEEN. Titan luona olen vieraillut pari kertaa. Yritän seurata hänen ammattitaitoista otetta ruusuihin ja kaikkien perennoiden ja puu-ja pensaslajien kasvattamisessa.
 |
| Tässä salainen metsä! |
Tällainen taidoton ruusuihminen, kuten minä yksin tässä, tarvitsee ystävien verkostoa ympärilleen. Mikä lahja! Siis edelleen on paljon muitakin puutarhan hoidosta innostuneita ihmisiä, jotka vartta vasten kahvin lomassa käyvät tutustumassa myös ruusuihin. Kun yksi muorikin pärjää, saavat muutkin rohkeutta itselleen. Ja aina, aina vain saan hyvää tietoa ja vinkkiä kahvila-asiakkailtani. Oikeastaan kahvila tuo tähän aivan vieraitakin ihmisiä, joiden kanssa yhteys jatkuu. Siis kahvila on ollut ovi minulle sekä heille että ruusutarhalle!
Olen onnekas siinä, että pihamaallani on tilaa ja vanha multainen pelto. Mutta miten rakennat yksin mitään, jos ei ole kykyä, koneita eikä rahaakaan?! Suurin tuki tulee kuitenkin ystäviltä; naapurin miesten ja naisten traktoreista, ystävien uskosta, että ihminen voi pystyä mihin vain kun se haluaa. Esittelen heistä kiitosten kera ihan muutamia. Selasin valokuvia. Useista apureistani löytyykin kuvat kahvila-sivuillani, joten kaikkia heitä en liitä tähän.
 |
Ystäväni Anja Kortelainen, itsekin ruusuihminen, oli suurena apuna
kahvilan pystytyksessä ja innosti minua. |
 |
| Ystävien tuki, tässä kahvilan ja ruusutarhan avajaisilta. |
 |
| Naapuri-Aarnen kirvesmiestaidoista sain aittaan terveen lattian. Kippis! |
 |
| Aila Nikolan kantele ja kaunis laulu helisivät usein ruusutarhassani. |
 |
Paavo Nikola on usein tarjonnut lisäkätensä ja taiton sellaisissa asioissa,
joissa minun kaksi kättä ei ole riittänyt. Kiitos ystäväni! |
Ei yksin kukaan tee mitään, ei ainakaan heikko naisihminen. Tottakai se ydin lähtee yhdenkin ihmisen tahdosta, mutta ei mikään tunnu niin mukavalta ja innostavalta kuin myötätuntoisten ihmisten tuki. Toivon vain, että heilläkin on ollut muakavaa. Voi hyvänen aika! Ruusutarhani on monen ihmisen välikäden työ.
KIITOS HYVÄT RUUSUIHMISENI JA TUKIJANI!
Heille tämä laulu: Liisa Tavi ja Kiitos elämälle!
