perjantai 1. joulukuuta 2017

Runollinen joulukalenteri 1.12.17

Itsekeskeisenä ja -riittoisena ihmisenä olen paljon kirjoittanut omasta elämästäni ja omista asioistani. Vieläkin ja yhä aina, mutta nyt haluan joulukalenteriini tuoda esille runoilijoita ja heidän teoksiaan. Toivon, lukijani, että tekin pysähtyisitte hetkeksi runon ääreen. Toivon, että luette sen ääneen itsellenne. 

Jotain omaa pitää tässäkin olla mukana: Omat talviset kuvani! Ja omaa taitaa olla esittelykin. Ei siitä subjektiivisuudesta noin vain päästä!


Ihmeellinen on joskus ihmisen pieni mutkainen polku kulkea, yllätyksiä täynnä. Minulle eräs lämmin yllätys oli tämä seuraava runoilija, jolta pulppuaa runoja ihan päivittäin. Ihan kuin hän juttelisikin runojen kielellä. Löysin tämän nuoruuteni ystävän oikeastaan puutarhablogin kautta. 37 vuotta ei tuntunut missään siitä kun on viimeksi nähty. Paitsi että olemme molemmat kasvaneet tahollamme ja keskustelumme on rikastunut. Ihminen muuttuu, kasvaa ja tuo esiin uusia olemuspuoliaan. Tästä ystävästäni, tanhutoveristani, Mauri Laakkosesta on tullut runoilija ja taiteilija. Hän on työstänyt ahkerasti runokirjoja omalla nimellään sekä Justin Larman nimellä. Tässä hänen uusin ja laajin runokirjansa "Pinnalta tyyni", BoD - Books on Demand, 2017. Näen tässä runossa, jonka tähän valitsin, hyvin syvää symboliikkaa, jota jokainen voi omalla tavallaan tulkita.

Jääkukkia

Huurteinen ikkuna
piilottaa katseesi

vaikka ihailemme
samaa asiaa

Jääkukat vilkuttavat 
talven timantein
kylmästään
meille molemmille

Kun huulesi 
painuvat ruutuun
sulaa pois verho
ja katseemme kohtaavat




10 kommenttia:

  1. Ihana aloitus joulukuuhun <3 Upea runo ! Mukavaa joulukuuta Sinulle ystäväiseni <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Leila tästä sivustosta ja runoideasta tänne. Jään seuraamaan.
    Kirjoitin ensin tähän runon inspiroimana ajatuksia, mutta minun jäiset ikkunakukkaset, suojamuurini, se mikä meillä kaikilla on, käski pyhkiä sanat pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi! Sanoit kuitenkin jotakin paljon.

      Poista
  3. Ihana runollinen kalenteri, Jääkukkia runosta tykkäsin kovasti. Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulethan vastakin vierailulle runoja kuulemaan (lukemaan ja lausumaan).

      Poista
  4. Kyllä, minullakin on ollut ilo tutustua kirjailija-runoilija-taitelija Laakkosen tuotantoon, niin kirjoihin kuin tauluihin. Lahjakas henkilö.

    VastaaPoista
  5. Hyvä aloitus. Luin mökillä aamulla Otto Mannisen Joutsen-runot Anni Swanille 1902.
    Kansallisromanttisen ajan runot ovat miun mieleen.Eino Leinokin kirjoitti kilpaa runoja Annille.Löytyvät kirjasta: Satukuningatar Anni Swan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kauniita! Perinteisistä ei helpolla irti pääse. Vanhat klassikot ovat kuin klassinen musiikki, eivät petä koskaan. Säilyvät ja säilyvät. Nykyrunous kertoo tästä ajasta, kiteyttää sitä, myös etsii ulottuvuuksia. "Poet", joka tulee vanhasta iirin kielestä, tarkoittaakin, "hän joka näkee". Kiitos Helena, kun tulit vierailemaan!

      Poista

Olen iloinen kommenteista!