Bulgarian ihme puutarhassani

Tein seuramatkan Bulgarian Ruusulaaksoon 8 vuotta sitten. Lähdin silloin etsimään sieltä ruusun salaista voimaa ja on sitä kyllä minulla riittänytkin. Sain rakennettua ruusutarhan pihamaalleni.

Siellä luonnossa kulkiessamme, huomasimme kaikki erään kauniin sormijakoisen lehden, aika isoja. Oppaamme Anne Paalo tiesi sen olevan Bulgarian luonnossa villinä kasvavan jouluruusun. Hän ehdotti, että voisimme ottaa siemeniä, joita juuri oli kypsymässä ja kokeilla jos se itäisi ja kasvaisi puutarhassamme.

Senhän tein. Siemenet jopa itivät. Ja noita sormiliuskeisia suuria lehtiä on ilmestynyt joka kesä. Mutta kukkaa ei vain ole näkynyt. En ole hävittänyt sitä, koska lehdetkin ovat kauniita ja usea on niitä ihmetellytkin.

NYT SE KUKKII!!

Tuossa on kyllä jotain taianomaista. Ihmettelinkin mitä keltaista nousee eräässä kukkapenkissä. Ja hämmästyin valtavasti. Kahdeksan vuotta meni, että tuo vieraan maan kasvi kukki. Kiitos siitä tämän lämpimän huhtikuun. Tai sitten ihme kerrassaan. Kaunis keltainen kukka. Voi olla että se tuosta vielä vaalenee. Kun tietäisi nimen, etsisi miten se kukkii Bulgarian vuoristomaisemissa. Mahtaa olla kaunista, jos se tiheästi siellä kukkii, ehkä ensimmäisenä keväällä, kuten meillä valkovuokko. Tai teillä siellä etelässä. 

En voi olla näkemättä jotain merkitystä tässä mystisessä kukassa. 

Se tuo varmaan hyvän kesän tullessaan!

Löysinkin kuvan villistä jouluruususta Helleborus viridis. Viittaisko tuo nimi Kreikkaan. Tuossa kuvassa näkyy vähän lehtiä, mutta uskoisin, että kun kasvi ei kuki, sen lehdet ovat sitäkin suuremmat. Luin siitä lisää. Helleborus viridis on vihreä jouluruusu. Siitä käytetään myös nimitystä karhun jalka tai karjan jalka, viridis tarkoittaa vihreää. Tuosta voisi ymmärtää, että karhun tai karjan jalkaan tarttuu tämän kasvin siemeniä ja näin se leviää.

Innostuin kasvista, onhan se ...ruusu ja pengoin lisää tietoa.

Helleborus viridis -valmistetta ei usein löydetä, mutta joskus se muodostaa suuria pesäkkeitä metsäissä kalkkikerroksissa. Se on nurmikas, ja keväällä muodostaa suuria, karkeita, hammastettuja palmuja, jotka ovat noin 18 tuuman korkeita. Kukat ovat kuin suuret vihreät perunat, jotka haalistuvat ikääntyessään.

Helleborus orientalisia on käytetty perinteisessä lääketieteessä laksatiivisena ja emeettisenä. Huomattavaa, kasvi on myrkyllinen! Kasvi kuuluu leinikkien sukuun.

Tässä löytyi kuva sen lehdistä myös. (kuvat Alamy Stock Photo) Tosin näin tiheäksi tämä kasvi ei sentään ole vielä äytynyt, mutta juuristo näytti aika mahtavalta, mutta ei haittaa, jos nyt yhteen paikkaan leviääkin.

Rakkaus ja ruusu

Haluan puhua rakkaudesta ja ruususta. En rakkaudesta ruusuun, vaan rakkaudesta ja ruususta. Sillä uskon, että rakkauden ja ruusun välissä on aina ihminen ja ihmiset, rakas ja rakkaat.

rugosa-tarhaa

Kun olen monia vuosia jo seurannut ihmisten ruusuharrastusta, varsinkin miesten, olen huomannut, että he usein puhuvat hyvin rakastettavasti vaimostaan, lapsistaan tai lastenlapsistaan, myös kotitilastaan rakkaana paikkana.

Uskon, että tällaisesta rakkaudesta kumpuaa usein myös rakkaus ruusuun, rakkauden symboliin. Voiko ruusutarhaa syntyä ilman noita rakkaita ihmisiä ja ilman rakasta paikkaa? Ruusujen jalostajat antavat usein uuden ruusun nimeksi rakkaimpansa nimen.

Heinrich Ilmari

Ihmettelen myös voiko ruusutarhaa rakentaa vihan ja katkeruuden pohjalta.

Annemarta Borgen rakensi rakkaudesta mieheensä talon ympärille ruusutarhan ja täytti talonkin ruusujen tuoksuun. Kun mies kuoli, suri Annemarta itsensä kipeäksi ja ruusutarha kuoli.

Minä rakensin toisinpäin. Rakensin suruuni ruusutarhan mieheni muistolle. Suru on niin lähellä rakkautta. Joensuussa on rakennettu puisto ruusuineen sotaveteraanien muistolle.

Mutta kuka hoitaa rakkaudella rakennettua ruusutarhaa, kun sen hoitajasta aika jättää?

Onnekseni sain tavata nyt luotamme poismenneen Pirjo Raution viisi vuotta sitten. Olin puutarhojen tutustumismatkalla ympäri Suomea. Rohkenin soittaa Pirjolle ja kysyä, olisiko minulla mahdollista käydä hänen rosariossaan. Hän oli vasta tullut Saksasta ja oli varmaankin väsynyt matkasta, mutta otti minut vastaan. Olin siitä tosi kiitollinen. Lämpimästi onkin muistoihin jäänyt hänen opastamansa kierto ruusutarhassa, jossa hän kertoi ruusuistaan. Istuimme myös hetken hänen miehensä ateljeessa nauttien virvokkeita, joten sain tavata myös itse taidemaalarin. Omassakin ruusutarhassani kasvaa varsin rehevänä  Heinrich Ilmari-ruusu, jonka Pirjo on luonut risteytyksillään. Olen huolissani hänen puolisonsa jaksamisesta ja ruusutarhan tulevaisuudesta.

Yhteen aikaan sain kirjelähetyksiä eräältä vanhemmalta mieheltä. Hän oli huolissaan kuolleen ystävänsä puutarhasta ja sen hoidosta. Kirjeessä hän esitteli ystäväänsä ja puutarhaa ja "itki" sitä, kuka tai mikä taho nyt sitä huolehtisi. En tiedä sainko vahingossa noita kirjeitä vai lähettikö huolestunut mies niitä kaikille puutarhureille, joita netistä oli löytänyt. Hän todella arvosti ystävänsä työtä.

Totuus kuitenkin on, että puutarhoille ei aina löydy jatkajaa. Se on palvellut aikansa ihmisiä. Hoitamattomana herkemmät ruusut kuolevat pois ja villit ruusut usein valtaavat alaa, jos ei paikkaa raivata juurineen puhtaaksi. Näin kävi tälläkin kylällä Rosa-emännän ruusutarhalle. Vain Belle Poitevine (Rudolf?) on säilynyt talon vanhan pihlajan varjossa. Sitä on istutettu kylän muihinkin pihoihin, kuten tähänkin.

Belle Poitevine

Muistona monista puutarhoista on kuitenkin "karkulaiset", monet suomalaiset löytöruusut, joita on löytynyt ojanvarsilta ja ratapenkoilta tai unohdetuilta pihamailta. Hyvä näin!