tiistai 1. marraskuuta 2016

Tarinaa ruususta nimeltä Belle Poitevine

Rugosa- eli kurttulehtiryhmään kuuluva ruusu nimeltä Belle Poitevine on juhannusruusun ohella pihani vanhoja ruusuja. Koska aikaisemmin en tajunnut ruusuista mitään, tämä kaunotar kotoisin Ranskan Poitevinesta, jäi hoitamatta ja oli surkeassa tilassa. Sittemmin kun olen sitä hoidellut, se on verttynyt, nuortunut ja kukoistaa. Siitä olen yleensä poiminut ne ruusunlehdet makoisaan ruusujuomaani, jota olen tarjonnut kahvilassani.



Tämä ruusu on syntyisin Ranskasta alueelta, missä on Bussiére-Poitevine-niminen pieni 1000 asukkaan kaupunki. Ympärilla on kaunista luonnonsuojelualuetta, missä kulkee paljon turisteja. Ruusu mainitaan jo 1892 ja on kestävyydeltään, tuoksultaan ja kauneudeltaan levinnyt ympäri maailman. 

Minulla kesti viisi vuotta tutkia tätä ruusua ja sen alkuperää, enkä vieläkään ole sen lajista varma. Nimesin sen alkujaan Ellenin ruusuksi, koska talon entinen emäntä Ellen oli sen istuttanut uuden lisärakennuksen päähän 1970-luvulla. Parhaan kykyni mukaan olen tulkinnut sen Belle Poitevineksi. Olen paljon myös tutkiskellut sitä, mistä tämä ruusu olisi tullut pihamaalleni. Belle löytyy nimittäin kotikyläni kaikilta vanhoilta pihamailt, kun taas se yleisemmin on aika tuntematon laji.

Se, mitä kylän historiikista minulle selvisi, kun siitä kirjakin kirjoitettiin, on tarinan arvoinen. Siis tämä tarina on pohjimmiltaan aivan totta, mutta väritetty omalla tulkinnallani ja mielikuvituksellani.


" Nuori nainen nimeltä Rosa unelmoi matkasta uuteen maailmaan. Se uusi maailma oli monelle suomalaiselle Amerikka. Joten, kun Rosa huomasi tilaisuutensa tulleen, rahaa oli tarpeeksi säästössä ja ystäväkin lähti maktaan, osti hän lipun Amerikkaan menevälle laivalle. Amerikassa hän pääsi piiaksi erääseen kartanoon. Rosa oli lähtöisin maalta, joten voi hyvin ymmärtää miksi hän usein vähäisillä vapaillaan suuntasi askeleensa kartanon puistoon ja ihaili siellä istutuksia. Rosan työ oli raskasta, eikä kaikki odotukset uudesta uljaasta maailmasta oikein toteutuneet. Vuoden päästä hän osti laivalipun takaisin Suomeen. Hänen mielessään oli syntynyt aivan toisenlainen unelma.

Se oli unelma ruusutarhasta!

Monien mutkien kautta Rosa tapasi isohkon maatilan mukavan pojan, jonka kanssa hän vihkiytyi ja muutti maalle pieneen kylään. Maalaistalossa oli kovasti töitä. Kaksi unelmaa tämä nuoripari kuitenkin toteutti. Aviomies oli hullaantunut kirjoihin, joten talon saliin tehtiin kirjahylly, jonne hankittiin muutakin kuin Raamattu ja tietokirjallisuutta. Mukaan tuli seikkailukirjoja. Rosa toteutti aviomiehen hyväksynnällä ja avulla myös oman unelmansa, ruusutarhan. Talon eteläinen mäen rinne ja mehevä maa oli ruusuille otollinen paikka.

Rosa oli ottanut selvää Suomessa kasvavista ruusulajeista ja lähetti postia ystävilleen, joihin oli Amerikan matkalla tutustunut. He puolestaan lähettivät Rosalle ruusuntaimia. Myös se mukava vanhempi mies, joka oli ollut töissä laivalla, lähetti matkoiltaan Rosalle ruusuntaimia kokeiltavaksi. Kun Rosalta kysyttiin eräänkin suuren kahvilautasen kokoista tuoksuvaa ruusun nimeä, ei Rosa sitä tiennyt, vaan hymynkare huulillaan nimitti sen laivaruusuksi. Se oli nimittäin tullut laivalla Lapaluodon satamaan.

Ehkä juuri tämä ruusu oli se Belle Poitevine.

Rosan ruusutarhaa ihasteltiin. Ruusutarha oli raivattu neliönmuotoon ja siinä kulki suoria polkuja. Miten oli mahdollistakaan, että vanhasta maalaistalosta löytyi ruusutarha hallanaralla Pohjanmaalla? Sitä ihmettelivät jopa kaupunkilaissukulaiset, jotka vierailivat kesäisin maatilalla. Eikä olisi ihme, jos kylän asukkaat olisivat kateuksillaan nimenneet Rosan vähän nousukkaaksi. Olihan hän ollut Amerikassa ja oikein kartanossa piikomassa. Rosa oli kuitenkin rehti ja antelias. Hän jakoi mielellään komean ruusunsa juuritaimia muidenkin pihoja koristamaan."

Tämän Rosan maatalo sattuu olemaan omalla kotikylälläni. Belle Poitevine kasvaa yhä samaisen maatilan pihamaalla, vaikka ruusutarha on jäänyt hoitamatta muilta sukupolvilta. Maatyö on vaatinut kaiken ajan, eikä piikoja ja renkejäkään ole ollut yhtä helposti saatavilla. Vanhat rakennukset ovat rapistuneet ja uusia on rakennettu tilalle. Belle Poitevine, talon vanha omenapuu ja iso pihlaja ovat vielä muistona ruusutarhasta.



Tänä päivän löytyy yhä tätä ruusua kylän vanhemmilta pihamailta usean talon eteläisellä puolella. Ruusu on rugosamaisesti sitkeä eikä pelkää kylmää tai hoidon puutetta. Erään hyljätyn talon eteisen nurkassa se kasvaa yhäkin runsaana ja vahvana. Toivoisinkin, että kyläläiset pelastaisivat tämän ruusun omalle pihamaallensa, sinne missä sitä ei vielä ole. Näin kiitettäisiin Rosaakin, hänen yritteliäisyyttään ja kauneudenkaipuutaan.

Netistä löysin kaukaisinta tietoa kirjasta nimeltä Roses ja Rose Growing, tekijänä Rose Georgina Kinsley, sivu 46. Siellä mainitaan Madame Georges Bruant-niminen ruusu vuodelta 1888 ja Belle Poitevine 1895 'Regenialan' siementaimena (tieto Pirjo Rautiolta). Tästä voisi tulkita jotakin, vaikka romantiikkaakin. Joka tapauksessa on kyseessä hyvin vanha laji, joka on saanut ihastutta ympäri maailman. Ehkä George Bruant kasvatti myös seuraavat ruusut: Blanc double de Coubert 1892, Rose á parfym de ´l Hay 1904 ja Fimbriata 1891.

Suomen Ruususeuran jäsenet ovat sittemmin tutkineet Belle Poitevineä ja löytäneet sen erinäisiä nimityksiä eri puolelta Suomea: 'Rudolf', 'Korvala' ja 'Anna-Liisa'. Näitä ruusuja on aikaisemmin kutsuttu löytöruusuiksi, mutta todettu ne olevan Belle Poitevine-kantaa.

Tämän ruusun kukat ovat paljon vaaleampia kuin esimerkiksi Hansa-ruusulla. Väriä kutsutaan magentaksi.


4 kommenttia:

  1. Anteeksi. Eihän tällaista tekstiä kukaan näe lukea. En ymmärrä mitä tässä nyt tapahtuu, mutta en saa normalisoitua tekstiäni. Yritän vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, huomaan, että jos kirjoitan jutun ihan uudestaan, niin oikea teksti tulee esiin... Se vie nyt tässä vähän aikaa.

      Poista
  2. Joskus copy-paste tekstit heittäytyvät bloggerisssa hankaliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sain sitten korjattua virheitäkin. Jos en tehnyt uusia!!!

      Poista