Ruusuihmisiäni, osa 4

Kirjailija Annemarta Borgen loi oman ruusutarhansa toisin kuin minä.

Kun hän tapasi suuren rakkautensa, hän rakensi kotiinsa Knatteniin miehellensä lahjaksi rakkaudesta suuren ruusutarhan, johon hän etupäässä kokosi vanhoja eli historiallisia ruusulajikkeita. Kun hänen miehensä kuoli, kuoli myös ruusutarha. Annemarta suri syvästi, jätti ruusutarhan hoitamatta, ruusut repsahtivat ja villieläimet tuhosivat ne juuria myöten. Tänä päivänä tuossa kuuluisassa puutarhassa ei ole ruusuista jäljellä mitään. Surullista.

Kuva Fredriksdag Blad 1988

Mutta onnen aikoina kirjoittamassaan kirjassa Minun yrttini, hän kertoo ruusuistaan tavalla, joka sai minut hämilleni. Hän kertoo, että ensimmäinen aamutehtävä oli mennä puutarhaan katselemaan ruusuja, poimia niitä niin paljon, että niitä riitti talon joka huoneeseen niin, että koko talokin tuoksui ruusuille. Hän teki sen myös siksi, että ruusupensaat pitivät siitä, kun niiden oksia harvensi näin. Seuraavana vuonna ne vain innostuivat enemmän kukkimaan.

Saatoin todella kuvitella Annemartan ja hänen perheensä onnen. Surettaa kyllä senkin vuoksi, kun oma mieheni ei saanut nauttia näistä ruusuista kuten Annemartan Johan teki. Enkä minä voinut tuoda hänen sairasaikanaan hänen huoneeseensa oman tarhan ruusuja.

En ole muutenkaan raskinut niitä noin leikkaamaan. Miksi siirtää ruusuja irrallisina kuumiin huoneisiin, kun niitä voi ihailla ulkonakin. Syksyllä tosin pelastan ruusunoksia vaasiin jo kylmien öidenkin vuoksi. Minä leikon ruusuja keväällä karsien pois vanhoja oksia ja lyhennellen pitkiä oksia, jotta ne haarottuisivat.

Yhden jutun teen ihan viikottain ruusujenkin kanssa. Minulla on laakea lasimalja, jonka keskellä on vanhan koivujättiläisen sydänkivi. Löysin tämän kiven maasta, josta juuri oli kaadettu ja raivattu pois tämä vanha pahkainen puu, koska se oli myrskyssä kaatunut. Kun kiveä tutkittiin, se todettiin metamorfooniseksi maasälväksi. Ihmeellinen painava kokkare, johon pintaan oli muodostunut kauniita kuviota, jopa risti. Sen päällä istuu aina pieni tonttu, ja kiven ympärillä on muita pieniä kiviä, joita olen kerännyt ympäri maailman. Siihen laitan vettä ja sen viikon auenneita kukkia. Se malja on Kesäkahvilani isolla pöydällä tuoksua tuomassa. Useimmiten siinä on ruusuja, mutta muutakin. Kuvassa syksyn viimeisimpiä.

Kuvan puhdas kirja netistä

Kuvan kirja on toinen suomenkielinen yrittikirja, jonka hankin, ja on todella kulunut käsissäni. Hankin sen kirjan vuonna 1980, jolloin yrtti-innostukseni oli ylimillään. Tämän kirjan reseptit ovat tuttuja koko perheelleni  ja vierailleni kirvelikeitosta kuminaleipiin asti.

Se on ollut kauan poissa kirjakaupoista, Nyt on ilmestynyt uusintapainos, joten suosittelen.

Annemarta kirjoitti muitakin kirjoja, ruusukirjankin nimeltä Rosehagen på Knatten, mutta tietääkseni sitä ei ole käännetty suomenkielelle. Hänen puutarhansa ja talonsa Knatten  E-Norjan saaressa oli kuuluisa, ja siitä on kirjoitettu useita artikkeleita. 

Jos Annemarta sysäsikin minua enemmän yrttitietouteen ja niiden kasvattamiseen ja käyttöön, niin kirja sisältää myös monta ohjetta ruusun terälehtien käytöstä mm. marmeladia. Ravintotietoutta on myös paljon. Joten nyt juuri nuo sivut ovat minulla kirjan käytetyimpiä. Kiitos Annemarta! Ohjaat ruusujuttujani edelleen! Hän eli vuosina 1913-1988.

Norjalaisittain laulu viimeisestä ruususta.