tiistai 18. kesäkuuta 2019

Isäni Matti Tuhkalan muistolle

Isäni Matti Tuhkalan syntymästä on nyt kulunut tänä päivänä 100 vuotta. Koska emme sisarusten kesken saaneet aikaiseksi suurempaa muistelojuhlaa, kirjaan hänen elämäänsä tänne muisteltavaksi.

Isä oli kansanpelimanni, itse oppinut, mutta intohimo musiikkiin oli niin kova, että hän ylsi myöhemmin jopa klassisen musiikin tasolle sävellystöissään. Hän oli tietynlainen veturi Raahen musiikkielämässä opettaen kanteleensoittoa, kansanmusiikkia, keräten myös sitä. Hänellä oli myöhemmin virka Raahen musiikkiopistossa viulunsoitonopettajana. Nuorempana hän soitti lavatanssimusiikkia useimmissa kokoonpanoissa, enimmäkseen veljiensä Pekan ja Ension kanssa. Myöhemmin hänellä oli erilaisia kokoonpanoja kansanmusiikissa (Raahen Kansanpelimannit ry) ja viihdemusiikissa mm. Raahen laulu ja Soitinyhtye, joka jatkaa vieläkin.

Isani toinen oikealta. Kuvan ottajaa en tiedä, mutta kuva on ollut heidän
tanssijulisteissaan.
Meille lapsille (kolme sisarusta) hän oli isä, joka ohjasi meitä musiikkimaailman ohessa terveellisiin elämäntapoihin ja ennen kaikkea ymmärtämään ja arvostamaan luontoa. Luonto oli isälle itselle ainainen ihmetyksen aihe kauneudellaan. Musiikin lahjoja sai sitten nuorin siskoni meidän vanhimpienkin edestä ja on pitkälle päässyt viulunsoiton opettajana ja virtuoosina Kajaanissa. Tidoksi, että tulevana kesänäkin hän vetää siellä Barokkimusiikkifestivaalit.

Linkki tässä. 

"Minä olen taiteili-Matti, oli isäni sanonut siskolleen 3-vuotiaana, kun hänet vihdoin löydettiin illan pimeässä makin (ulkohuussin) katolta istumasta. Hän oli istunut siinä hiljaa ja ihaillut taivaan tähtiä, yhdistänyt niitä pienillä kätösillään ja viis välittänyt huudoista ympärillä.

Tiistai-iltaisin (jos muistan viikonpäivän oikein) oli radion sinfoniaorkesterin tunti. Silloin meidän tyttöjen piti mennä ajoissa nukkumaan, jotta hän sai kuunnella sitä rauhassa. Se oli hänelle viikon tärkein tapahtuma. Nyt minä vuorostaan sängyssä ilman unta maaten, piirtelin kädellä tanssia sen musiikin tahdissa. Olenkin sitten myöhemmin saanut tanssia ihan tarpeeksi asti erilaisia tanssimuotoja jazzbaletista flamencoon asti ja kaikkea siitä väliltä. Mutta vain nautiskellen, en ammattitasolle koskaan yltäneenä.

Isäni vilahtelee tuon tuostakin blogikirjoituksissani, mutta tällaisena päivänä haluan korottaa hänet esille jälleen. Emme unohda isä Sinua koskaan. Olet meidän kehossa, muistissa, sydämessä aitona ihmisenä heikkouksinesi ja taitoinesi. Ja sinun geeniperintösi jatkuu, kulkee omia teitään, jättäen omia muistojaan ja taitojaan. Isä, olet viivähtänyt minulle eräänlaisena henkenä kuolemasi jälkeenkin olkani takana lausuen pari tärkeää lausetta kahdessa elämäni vaiheessa. Yksi oli: -Hyvinhän se menee. Ja toinen hetki: - Eikö olekin maailma ihmeellinen! 

Näissä lauseissa on kaksi viisautta. Ensimmäisessä kiitos ja uskon luonti, että ihminen osaa tehdä oikein, kun sydämellä tekee. Toinen, että ei koskaan tule lakata ihmettelemästä tätä maailmaa. Ihmettely antaa voimaa elämän jatkuvuudelle.



Varmasti tämä ruusu villiruusun ohessa oli isän lempiruusu, Suomen valkoinen ruusu, juhannusruusu. Se kukkii nytkin kellarin katolla valtoimenaan.


Ja vielä kerran isäni iki-ihana melodia "Romanssifantasia".



3 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut monin tavoin hieno isä. Lahjakkuuden lisäksi hän on jakanut teille lapsille lempeitä viisauksiaan.

    VastaaPoista
  2. Olet saanut hyvän alun elämällesi💖
    Tajusin että isoisäni syntymästä tulee myös 100 vuotta, marraskuussa.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!