lauantai 4. tammikuuta 2014

Raahelainen ruusu, Malvankukka

Edelleen rakentelen ruusukansiotani. Tilasin Ifolorilta jo suuren kasan ruusukuvia, sillä suunnittelen piirtäväni aivan mustavalkoista taidetta noista ruusuista valokuvien avulla. Ei minulla ole kesällä aikaa istuksia ruusupensaiden ääressä niitä piirtämässä tai maalaamassa. Piirtäminen on talven hommia.

Olen tästä malvankukasta, malvaruususta kertonut jo viime keväänä, kun se pikkuinen ponkasi auki ensimmäisen ruusunsa kaikkien edellä. Ja se kukki vielä myöhään syksylläkin. Tähän kerron kuitenkin vähän enemmän tarinaa siitä. Siitäkin kerron, miten se liittyy Raaheen ja lapsuuteeni. Tiedot siitä löytyi Pirjo Raution Kauniit Löytöruusut kirjasesta.



Ruusu lapsuuteni mailta; malvaruusu

Ruusu on ihmeellinen kasvi. Ihmiset viettävät vuosia tutkien, risteyttäen ja jalostaen niitä ja luovat niistä ihmeellisen kauniita 'ruusulapsia'. Mutta ruusu itsekin luo uusia 'lapsia'. Geenitutkimus sitten saattaa paljastaa niiden isiä ja äitejä eli mistä pensaslajeista ne ovat kotoisin.

Yksi tällainen ruusu on Raahen Ollinsaaren kartanon mailta löydetty malvaruusu. Se poikkeaa täysin lehtiensä ansiosta muista ruusuista. Sen lehdet muistuttavat kolmilehtistä apilan lehteä. Kukka muistuttaa malvaa, siitä se on saanut nimensä malvankukka. Mielestäni kukalle olisi voinut antaa nimeksi myös Ollinsaari, sillä vaikka tuo alue on olemassa, itse kartanoa ei enää ole.

Minulle kartano oli tuttu paikka vain kaukaisesti. Kartanon hiljainen poika oli kanssani samalla luokalla. Joka pyöräilymatkalla Raaheen kuljin kartanon kaunista koivukujaa. Asuin joskus kartanon maille rakennetussa pienessä punaisessa mökissä. Mutta koskaan en vieraillut itse kartanossa. Kartanon historiasta olen jotakin lukenut. Ja kartanon pojanpoika on ollut hyvin tuttu radioääni. 

Erityisesti muistan erään juhannuksen, jolloin lähdin kulkemaan vähän uteliaana kartanon maita. Siellä oli paljon avaraa tilaa, hiekkaperäistä kuivaa maata, jossa kasvoi värikkäitä luonnonkukkia. Pihlajat kukkivat runsaina peltojen reunoilla. Linnut lauloivat ja oli lämmintä. Kaikki oli niin kaunista ja salaperäistä. Kartanon mailla oli eräs talo, jossa asui Hannu-niminen poika. Häneen olin vähän ihastunut. Häntä kai olin lähtenyt vähän nyt kurkistelemaan. En silloin löytänyt häntä. Mutta koska muistan tuon hetken niin hyvin, oli varmaan tuo romanttiikka luomassa lisätunnelmaa. Olin 10-vuotias.

Silloin en tavannut tätä ruusua, ehkä sitä ei ollut silloin vielä syntynytkään. Yleisesti kartanoissa kasvatettiin ruusuja, kaukaakin tuotuja. Ehkä jostakin aremmasta ruususta kummallisen ja sitkeän eloon jäämisen kautta on tapahtunut mutaatio, ja ruusu on jäänyt elämään. Hieman se muistuttaa metsäruusua ja varmaan on risteytynyt siitä. Koska se kukkii jopa syksyllä uudelleen, kertoo se jostakin kartanoruusun sukulaisuudesta. 

Jotenkin koko Ollinsaaren kartanon historia on surullista. Kuten kaikkien 'kuolleitten' kartanoiden. Siksi vaalin käsi sydämellä tuota ruusua, joka on muistuttamassa alueen ja kartanon paremmista ajoista. Usein se on juuri ruusu, joka löytyy vielä villiintyneestä puutarhasta ja valloittaa olemuksellaan löytämään ja nostamaan jotakin arvoa historiasta esiin. Aivan kuin rakkaudesta jää ruusu kertomaan jotakin kaunista.

Kiitän Armas Varesta, joka tuon ruusun löysi 1990-luvulla ja vei sen Särkän Jarille tutkittavaksi. Nyt ruusua saa ostaa hänen taimitarhastaan. Minulla ruusu on kasvamassa kolmatta kesää. Toivon sille siunausta, terveyttä ja kauneutta!

Todellakin! Kun näin ensimmäisen kerran tuon ruusupensaan suurena ja kukkivana Oulujoen taimitarhassa, henkäisin, ja kysyin ihanan ruusun nimeä. - No sehän on se Raahen ruusu, sanoi Matti Kulju minulle. - Malvaruusuko? kysyin ja häpesin. Noin vähän tunnistin ruusunkukkaa, vaikka se kasvoi itsellänikin. Tosin pieni pensas ei näyttäydy kaikessa komeudessaan. Niin kaunis oli kukkiva pensas, että luulen siitä tulevan vielä hyvin suositun ruusun muuallakin Suomessa. Nyt olen oppinut juuri Matti Kuljun opastamana, että taimikasvatus kestää kolme vuotta, eikä aina sittenkään onnistu. Kaikki riippuu kesän säästä ja olosuhteista. Nyt kun Huiskulakaan ei enää kasvata ruusuntaimia, niin toivon, että tätäkin ruusua löytyy riittämiin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti