Vuorotellen, hyvässä järjestyksessä

Olen innolla ja suurella uteliaisuudella seurannut kukkimisien järjestystä ja vuorottelua tänä keväänä. Olen kirjannut niitä puutarhapäiväkirjaani, verrannut niitä edellisiin keväisiin. Nyt ollaan taas aika aikaisessa kukintojen kanssa. Eiköhän vielä tule kylmätkin?

Melkein uskon jopa siihen, mitä olen oppinut esimerkiksi puiden kommunikaatiosta, että juuri puut kukkiessaan ilmoittavat kukkimisvuoroistaan myös puutarha - ja luonnonkukille sinne alas maahan. 

Näin olen nähnyt tänä keväänä. Tästä vuorottelusta kerron ensin erään tarinan kanervasta. Sehän on viimeisiä kukkijoita luonnossa:

Kun Jumala oli luonut kaikki luonnonkasvit, Hän pyysi ne jonoksi eteensä, jolloin hän kertoisi mihin paikkaan Maan päällä ne voisivat asettua. Siitähän syntyi aikamoista hälinää. Jotkut kukat ajattelivat, että jos ehtivät jonon ensimmäisksi, pääsee parhaimmille paikoille. Jumala osoitti vuorotellen heille oman paikkansa. Eräs kasvi oli niin ujo ja nöyrä, että oli jäänyt jonossa viimeiseksi, kanerva. Kanerva oli niin ujona suuren Luojansa edessä, että ihan punastui ja siitä johtuu nuo kauniin punaiset kellokukat. Jumala katseli hyvillään nöyrää kanervaa ja sanoi: - Maan päällä on paljon Pohjoisessa vielä tyhjiä paikkoja, joihin ei kukaan toinen kasvi halunnut. Ne eivät tienneet, kuinka laajalle voisivat levittyä. Joten annan sinulle kaikki mahdolliset viimeiset paikat, jotka voit täyttää kauniilla kukillasi. - Siispä kanerva kasvaa siellä missä muut kukat eivät kasva, mutta hyvin onnellinen on kanerva paikoistaan, missä se voi yksinään loistaa kauneuttaan.

En muista mistä tämän tarinan luin, ehkä ruotsalaisen "isoäitini" kirjoista. Huolimatta kärsimättömista krookuksista, jotka jo lumen alta kurkistavat halusta olla ensimmäisiä kukkiji, Suomessa määräävät puiden kukinnat myös sitä, mitä kukkii heidän kanssaan. Näin olen huomannut.

Vaahteran kukkiessa se kutsuu mukaansa kevään ensimmäiset pikkuiset, kuten kevätlinnunsiipi, kevätkaihonkukka yms. Tuomen kukkiessa tietävät kukkia myös pääsiäisliljat ja esikot, luonnossa leskenlehdet. Varmaan etelässä myös luonnon vuokot ja täälläkin puutarhojen vuokot. Kirsikkapuiden kukkiessa heräävät myös tulppaanit. Omenapuiden kukkiessa heräävät metsässä ketunleipä ja metsätähti, ennenkaikkea kultaiset voikukat, jopa niittylienikit ja osin puna-ailakit avaavat silmiään. 

Sitten herää loistoonsa syreenit ja angervot, omassa pihassa morsiusangervo ja voi niiden kauneutta!

Pihlaja herättää nämä viimeksi mainitut viimeistään eloon, kuten monet punaiset kukat puutarhassa, kuten tulikellukat, kärhöt, Pihlaja herättää eloon keskikesän ja luo kutsun kaikille kukille herätä aurinkoon! Siitä heräävät myös ruusut pikkuhiljaa puutarhassa.

Mutta niin kauniissa, sulassa sovussa kaikki kasvit nostavat päätään. Olisihan surullista, jos ne kaikki yhtäaikaa kukkisivat. Ja varsinkin ruusuille olen kiitollinen siitä, että niiden lajikkeet kohteliaasti vuorottelevat kesäkuusta marraskuulle asti. Siinä niiden suuri runsaus ja rikkaus!