Tuvassani on vanha leivinuuni, jota yhden kerran olen lämmittänyt tänä syksynä. Nyt lämmitin toisen kerran. Jo mieheni muinoin varoi vähän tuota vanhaa uunia, haisteli ja katseli sitä vintinkin muurauksista. Opin, ettei heti pidä lämmittää liian kuumaksi vanhoja käsintehtyjä tiiliä.
Poika oli tulossa käymään. Teki mieli leipasta rieskaa. Vähän ehkä hätäisesti (Jupiter Jouskarimaisesti) touhusin. Olin edellisiltana käynyt hakemassa muutaman männyn oksan ja kepinkin löysin liiterin nurkasta. Siitä tein luudan, jolla puhdistin tuhkat uunista. Kunhan pengoin aitankin nurkasta, sain esiin leipälapiot. Mietin siinä samalla sitä vanhaa nimeä jota täällä niistä käytetään ja huomasin, että olen unohtanut. Muistelin 'pelekkä'... Kamalaa, miten vanha kieli unohtuu! En muistanut sitäkään, mitä sanaa ukkoni käytti joskus tuosta pitkästä rautaesineestä, jolla vedän hiilet pois uunista.
Joka tapauksessa. Uuni ei kuitenkaan tullut tarpeeksi kuumaksi niille muutamalle rieskalle (viisi kappaletta) jotka paistoin. Myös vuokaleivät laitoin uuniin ennen kuin ne olivat kunnolla ehtineet nousta, koska pelkäsin että ne eivät ehtisi paistua tarpeeksi. Ja vähän kiireessä pilkoin perunat ja sipulitkin kerman kera uuniin.
Rieskoista tuli kuivia ja sitkeitä.
Leivästä vähän likisattuista, muuten hyvää.
Valkosipuliperunat onnistuivat hyvin.
Näinkin voi käydä. Harmitti. Olen rehellinen. Tässä Neitsyt-Marsini ei toiminut, tuli hössöttävä Jupiterini väliin.
Onneksi poikani ilmoitti, että hän tuleekin vasta seuraavana päivänä. Se siitä. Nutustelin valkosipuliperunani yksin nälkäiseen suuhuni lämpimän leivän kera.
Ei minulla yleensä noin huonosti käy. Olen leiponut hyviäkin rieskoja, hyvää leipääkin ja jopa ruusuvuoassa ovat onnistuneet hienosti kakkukin.
VastaaPoistaMutta joskus vain menee pieleen. Ei se maailma siitä kaadu.
Pieniä ne tällaiset murheet ovat.
PoistaOnhan meilläkin tuo leiviuuni, mutta on varmaankin 10-vuotta kun viimeksi oli käytössä. Tässä hiljakkoin isännälle juttelin, että jospa pistetään uuni kuntoon ja hankitaan se lämpömittari, että näkis sen lämmön. Meinas, että kyllä se pitää tuntea, mutta kun ei ole kovin noista leivinuuneista kokemusta.
Olishan se lämpöinen leipä mukavaa mutustella ja se tuoksu!
Hei! Se leipälapio on meijän murteellaa pelekka. Kimmon mummo käytti sitä nimeä. Ite en oo kuitenkaan oppinu käyttämään. Kimmon mummo myös leipoi tarkoituksella sitkasta rieskaa. Mutta hyviä leukalihaksia tarttee sen syömiseen. Kevättä kohti mennään, ihanaa! terv.Salla
VastaaPoistaMakian näköstä rieskaa, nam...
VastaaPoista-Amalia-
Voi, kokeile ihmeessä Tarja, jos sinulla sellainen on, mutta nenän kanssa, ettei ole yllätyksiä. Ettei tule halkeamia tms. Kyllä puumäärästä tietää ja jo kädellä tunnustellen sen lämmön. Ja pitää antaa epäonnistumisille tilaa.
VastaaPoistaKiitos Salla! Aika lähelle muistin kuitenkin, pelekkahan se. Että oikein tarkoituksella, leukalihaksille. Eivät leukalihakset valu, niitäkin pitäisi käyttää, totta.
Eikö ole ihana, että on sopivasti pehmeää lunta pihan päällä!
Amalia, kyllä se ihan hyvää oli, mutta arvaas miten käyttäytyi alaeluan silta!
Tuollaistahan se toisinaan on, leivinuunin kanssa. Minulle ainakin käy niin, että jos harvoin siellä paistaa, niin jo seuraavaan kertaan unohtaa, kuinka paljon piti lämmittää. Se lämpö kun häviää aika äkkiä kylmillään olleesta uunista. Mutta ei me välitetä! Toisen kerran sitten onnistuu...
VastaaPoistaIso urakka ja maukkaan näköinen lopputulos. Taitoa tuommoisen leivinuunin käyttö vaatii. Kokemuksen kautta oppii.
VastaaPoistaNäen ja tunnen sielussani monen kymmenen vuoden jälkeenkin ne tuoksut ja tunnelmat, kun mummu teki leipää. Toinen mummu teki rieskaa ja toinen ruisleipiä.
Varmasti lapsesi arvostavat leipomuksiasi. Niissä on rakkautta...
Juu, kiitos, näinhän se on. Kyllä he muistelevat lapsuutta, kun suihin meni yksi jos toinenkin rieska kerralla ja voi valui pitkin suupieliä. Ovat he sitten sanoneetkin, että 'jos äiti tekisit niitä...
VastaaPoistaOli minulla juurisaavikin ja juurta saisin vieläkin naapurista. Mutta en enää viitsi sellaista rulianssia, saavi ravistu aitassa...
Jos oikein rehellinen olen, olen enemmän idealisti kuin käytännön ihminen, vaikka yritän sitäkin.