perjantai 24. tammikuuta 2020

Ystävän muistolle!

Kävin ruusuystäväni Liisan kanssa Wienissä syyskuun lopun kauniina päivinä. Parin päivän kulkemisen jälkeen ihmettelimme, missä on Wienin ruusutarhat. Sitten aivan sattumalta Schönbrunnin puistossa osuimme ruusuiseen paikkaan. Viimeinkin! Mikä ihanuus!

Aikamme siinä kulkiessa huomasimme alueen, jossa oli ruusupensaita kylttien kera. Kylteissä ei ollutkaan ruusun nimi, kuten ensin luulimme. Kyltissä luki henkilön nimi, kenen muistolle ruusu oli istutettu. Ja niitä oli paljon! Miten kaunis idea! Antaa puutarhassa tila kuolleitten rakkaitten muistolle istuttaa ruusu ja kyltti siihen viereen. Se ei ollut hautausmaa, vaan muistojen ruusutarha, missä osoitettiin arvostusta ja kunniaa jollekin rakkaalle ihmiselle.

 

Toinen tällainen vähän samanmoinen oli metsäpuutarha Judi Denchin dokumentissa Puiden neljä vuodenaikaa (TV-ohjelma näkyy vieläkin areenassa.), jonka katsoin jo toista kertaa ja katsoisin varmaan kolmannenkin kerran. Se oli kaunista katsottavaa ja  siinä on mielenkiintoista tietoa puista. Judi Dench istutti puutarhaansa aina uuden puun kuolleiden ystäviensä muistoksi. Kaunista!

Minä olen istuttanut ruusutarhani mieheni ja äitini muistolle, koska he rakastivat ruusuja. 

Mutta ilman mitään suunnitelmia olen nimennyt puita läheisteni mukaan. On Olaville vankka tammipuu, on Aleksille kaunis vaahterapuu ja itselleni istutin lehmuksen. Pojantytär sai valita itse puun, ja se osottautui pihlajaksi. Ja kas, hänen äidilleen löytyi vierestä koivu. Mieheni puumuistoksi kaivatin tuosta tien varresta traktorinkauhalla pienen kuusenalun. Nyt se on jo kasvanut neljässä vuodessa kovasti pituutta ja tuuheutunut. Siinä se kasvaa lehmuksen vieressä. 

Mieheni muistolle istuttamani kuusi oli pieni, polven korkuinen.


Neljän vuoden jälkeen se on minusta suurempi. Voi vain
arvata, mitä se on kymmenen vuoden päästä.

Nyt mietin, millaisen muistokyltin siihen viereen laittaisin. Nämä blogisivut häipyvät joskus taivaan tuuliin, eikä niitä jälkeläiset viitsi kaivella. 

Ja kun katselen ympärilleni puutarhassa, on iso sempramänty nimeltä Vilho, pähkinäpensas muistuttaa Miasta ja hänen saarestaan, intiaanipuu Liisasta ja Lasikankaan omenapuu Ailasta.

Entäs sitten ruusut! Niistähän olen kirjoittanut omia tarinoita ja aina niihin liittyy jokin rakas ystävä, uusi tuttavuus tai ruusulajikkeen luoja. Mutta samoiten voisin kirjoittaa perennoistakin, sillä niiden taustalla on usein lahjoittaja, jota ei unohda. Niistäkin voisi kirjoittaa omat tarinansa. 

Ihmiset kuolevat, ruusut jatkavat elämäänsä tavalla tai toisella. Fredin laulu Maan valitus kertoo seetripuusta, joka toisin kuin blogini muistoille istutetut puut, kertoo vuosisatojen tapahtumista ympärillään. Voimakas ja surullinen laulu!



9 kommenttia:

  1. Kauniisti ajateltu,kaikilla ei ole mahdollisuutta istuttaa puuta,ei ruusuakaan jos ei ole omaa maata,jos löytäisi ei kenenkään maata,mutta sitä ei taida olla missään.Minun siskoni kuoli 14v.sitten ja äiti viime kesänä, laitoin haudalle lupiinin siemeniä,(jotka nyt on vihattuja kukkia) ja jotka nousisi joka kevät kukkimaan, koska matka on pitkä käydä viemässä yhtäkään kukkaa haudalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun nyt on fysiologisesti todettu mittuasmenetelmin ihmisen olotilan muutos luonnossa ja puutarhoissa, voisivat kunnat satsata siihen enemmän. Etkö voisi jollekin kunnassasi ehdottaa tuollaisen muistopuutarhan kasvattamista? Minä täällä siitä jo vähän puhuinkin. Raahe on satsannut paljon puutarhaympäristöön.

      Poista
  2. Kasvit, joihin sisältyy jokin tarina tai jotka kantavat antajansa nimeä, ovat puutarhan rakkaimpia.

    VastaaPoista
  3. Niin no asun turun kaupungissa, enpä täällä pysty vaikuttamaan,sukuani on haudattu Lieksaan ja Juukaan.Luontopolkuja tosin on tehty joka paikkaan,ne ovat lähinnä kaupungin laittamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella siellä jossain, vaikka polun loppupäässä olisi pyhitetty tällainen paikka, vaikka sitten erilaisille puille.

      Poista
  4. Onpa ihana tapa muistaa läheistä/ystävää :)

    VastaaPoista
  5. Onpas kaunis ajatus istuttaa puut läheisille. Pitikö kuuselle tosiaan kaivaa traktorilla kuoppa että sen sai kasvamaan? Itse voisin kuusen myös laittaa, sopisi pihaan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toki, ja kauha oli naapurin pienessä traktorissa. Hän helpotti varjelemaan vähän kipeätä selkääni. Kyllä sinä varmaan tiedät, kuinka puuta istutetaan. Onne sille!

      Poista

Olen iloinen kommenteista!