lauantai 16. huhtikuuta 2011

Keväthommia ja piikin ikävää

Nyt se alkaa! Puutarhahommat ja nokan kuljettaminen pitkin maata.

Haravoin ensimmäiset roskat eteläseinustalta, missä krookukset kukkivat. 


Ja kaivoin lumen alta esiin ne kukan varret, joiden joukossa ruotsalainen villiruusu on monena kesänä nostanut päätään ja jonka olen aina katkaissut pois. Nyt haroin märkiä kukanoksia aivan mielettömänä, paljain käsin ja toivoin niissä tuntuvan ruusun varren tiheät piikit. Mutta mitään piikkiä ei tuntunut, vaikka kuinka tunnustelin. Että piikkiäkin voi noin kaivata!  Ehkä olen menettänyt tämän villiruusun. Viimeinkin se päätti jättää minut. Kuten mieheni teki. Yhyy!

Mutta Saarenmaalta tuotu villiruusu puskee vihreitä piikkioksiaan lumen alta uhmakkaana ja ylpeänä. Mietinkin jo, mihin sen siirtäisin? Missä se saisi vapaana rehottaa? En vielä keksinyt, mutta kyllä alhaalla kulkeva nenäni senkin löytää.

Surukuusen aion nyt keväällä istuttaa heti roudan sulaessa. Näin niitä pari vuotta sitten, ihastuin ja tiesin, että siinä on Einon puu. Vaikka oikeammin se on minun puuni, oman suruni puu, sillä Eino on luonteeltaan mahtava honka.

Tuolla puuladon vierellä kasvaa seepramänty, jonka Vilho-setä oli siemenestä kasvattanut vielä ollessaan lähellä 90 vuotta. Hän eli vielä ylikin ja ehti antaa sopivan taimen alun meillekin. Nyt se on jo kolmimetrinen komistus ja kaunis muisto mieheni sedästä. Kutsummekin puuta Vilhoksi. Nyt tulisi sitten hauskan käppyräinen surukuusi siihen vierelle ja nimitän sen Einoksi.

Siinä vierellä on myös kissojen hauta kivipaadeineen, johon taakse olen istuttanut valamonruusun. Lunta on vielä niin paljon, etten päässyt sitä tervehtimään.

Näin tekee Rapumerkkinen henkiin jäävä rakkailleen, raahaa muistoja perässään, tekee niistä fyysisiä. Mutta mitä sitten kaikki hautausmaat ja muistopatsaat ovatkaan!? Kaikki kansat raahaavat muistoja mukanaan. Eli varmasti niillä on merkityksensä, tarinaa ja historiaa muistuttamassa jostakin menneestä hyvästä ja siitä minkä varassa ja miksi olemme olemassa ja kulkemassa eteenpäin.

Jos ei tunne menneisyyttä, ei ymmärrä tätä päivää, sanotaan.

8 kommenttia:

  1. Ihanan keväiset krookukset!
    Itellä vasta pienenä piippona kukkapenkissä.
    Mutta kyllä ne sieltä..

    Noista puista.
    Itekin vasta kyselin isältä yhen pihakuusen, pihtakuusen, tarinaa, sen istuttajasta, jotta muistaisin, sitten kun isää ei enää ole kertomassa.Rakastan pihtakuusen tuoksua ja sen pehmeitä neulasia. Istutin niitä itekin lapsuuspihan pellon reunalle ja yhen pihaankin.
    Muistan miten äiti teki pihtakuusen oksista tuoksuvan havupallon jouluksi.
    Mulle oli yllätys ja mieluisa sellanen, kun isä kertoi sen istuttajan harrastaneen teatteria.
    Isä kun ite ei ole mikään kulttuuri-ihminen ollenkaan.

    Yhen lapsuusystävän isä oli karjalan evakkoja ja heillä on aina pihakuusi ja uskomus, että jos siitä latva katkeaa vaikka salaman iskusta niin suvusta joku kuolee. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Isänsä,ukkinsa, jota he kutsuivat Ukoksi, kuoli vähän latvan katkeamisen jälkeen.

    Samaa mieltä. Menneisyys on osa ihmisen historiaa. On sillä merkityksensä. Tietää juurensa. Ja muistaa tarinat.

    VastaaPoista
  2. Pihtakuusi? Piti kaivaa googlesta taas, että mikä se sellainen. Kiitos, löysin, ja olenhan noita puistoissa ja pihoillakin nähnyt. Aina oppii. Ja tuo pihakuusen kaatuminen on käynyt monella lailla turmioksi talolle. Tiedän yhden talon, jonka miniä hukkui jokeen pyykkireissulla sinä kesänä kun salama löy kuusen. Yhden talon pihalta kaadettiin komea kuusi ja erohan siinä perheessä tuli seuraavana vuonna. Tässä pihallani olen kaadattanut monta koivua että tuuli kiertäis ja sääsket olisvat vähemmällä. Pihakuusta ei ole ollut. Mutta ei mitään turmioitakaan.

    Pihtakuusen mukana tuli tällaisia riimejä ja sopinee kuuseen kuin kuuseen (en ole ennen tuollaisiakaan huomannut, siis riimiarkistoja).Hauskoja!:

    arbuusi, diffuusi, druusi, hampuusi, harjakuusi, hopeakuusi, huusi, iltakuusi, jalokuusi, joulukuusi, kitukuusi, korpikuusi, kuusi, kuusi, käärmekuusi, lehtikuusi, marjakuusi, matruusi, muusi, okakuusi, perunamuusi, puolimatruusi, saksankuusi, siperianlehtikuusi, upouusi, uusi, ylimatruusi

    VastaaPoista
  3. Ennen vanhaan istutettiin pohjoistuulta vastaan ja puutarhan suojaksi sellanen kuusirivistö.
    Meilläkin on kotipaikalla sellanen ehkä kymmenen kuusen korkea kuusirivistö pohjoistuulta pitelemässä. Sen suojassa kasvaa joku villiruusu, sellanen yksinkertanen.
    Muistan pentuna miten ihmettelin niitä pieniä punasia kävynalkuja niissä kuusissa.

    Lehtikuusia oli edellisessä asuinpaikassa.
    Vanhoja ja korkeita. Tyttö oli pieni ja vahva käsistään ja huusi heiheit äidilleen kuusen latvasta.

    Lehtikuusi on rönttönen talvella.
    Paljas ja alaston. Ei oikke meikäläisen puu.

    VastaaPoista
  4. No onhan tässäkin kokonainen metsä kuusineen ja mäntyineenkin pohjoisen puolella, vaikka onkin naapurin metsää. Kerran naapuri sitä harvensikin ja sydän jo nytkähti, jos paljaaksi. Mutta meinasi mies itsekin, että tykkää niin paljon puista, ettei niitä kaikkia, vain ne vanhat. Joskus myrskyllä onkin tullut mieleen, mikä niistä rojahtaa pihalle tai jopa talon päälle.
    Naapurin kanssa hyvät välit...

    VastaaPoista
  5. Muuten lapsena söin kuusen keltakäpyjä. Ne olivat hyviä! Aikuisena vasta kuulin, että ne oli jotenkin taudin tai tuholaisen runtelemia.
    Olenkohan joitain toukkia lie syönyt?

    VastaaPoista
  6. Mää napsin kevähällä aina niitä kuusenkerkkiä,
    uutta kasvua. Pitäs yks kerta tehä sitä kuusenkerkkäsiirappia talven varalle köhälääkkeeksi.

    Liekö väliä, vaikka joku toukkakin siinä sivussa mennyt. Ei niin vaarallista ? kuin napsia salpietaria säkistä niinku minä tein kakarana..

    VastaaPoista
  7. Salpietaria! Pistit kyllä paremmaksi!
    Olen jo pariin otteeseen keitellyt männynhavulientä.

    Mitäs jos nyt kokeiltaisiin sitä kärkäsiirappia. Ystäväni on usein tehnyt ja saanut häneltä maistiaisia. Hyvää on!

    VastaaPoista