Mitä olen ruusujen hoidosta oppinut?

Olen hoitanut ruusuja sen istutuksista asti nyt viisi vuotta, aivan ummikkona. Eri ruusulajeja on nyt noin 70-80. Kolme istutustainta olen menettänyt. Se ei ole paljon. Nyt on taas hankala talvi ruusuille, joten voin menettää joitakin lisää, kun sitä on niin hullu, että yrittää herkempiäkin täällä kasvattaa. 

Hyvin monenlaista neuvoa olen ruusujen hoidossa saanut ja hyvin monenlaista kirjaa olen lukenut.

Minun täytyy sanoa, että oikeastaan olen noudattanut hyvin paljon intuitiivista tietoani. Joskus tuntuu, että pensaat itse jopa kertovat minulle mitä ne tarvitsevat. 

Mutta tämän olen oikeasti oppinut:

1. Kastelu 

Kastelu on tärkeää istutusvaiheessa ja samana kesänä, jos on kuivaa. Sitä ei yleensä ole ollut! Isommat pensaat eivät tarvitse kastelua. Jos niitä kastelee, juuret harottavat enemmän ylhäällä, eivätkä ulotu syvemmälle maahan, missä esim. savi on jo kosteaa. Olen huomannut parin kolmen vuoden päästä, että oksat kasvavat vahvemmiksi eli juuret saavat jo savimaastakin paljon ravintoa ja nestettäkin. Nyt kuitenkin pitänee huomata, että minulla kasvaa enimmäkseen pimpinella-, villi-, ja löytöruusuja. 

Niitä ei tarvitse kastella. Mutta ryhmäruusut ovatkin sitten vähän eri asia. En puhu nyt niistä.

2. Lannoitus 

Juuri edellä mainitut ruusulajit eivät tarvitse muuta lannoitusta, kuin sen mitä nyt syksyllä heitän kourallisen tuhkaa ja kompostia juurien ympärille. Siitä ravinne liukenee pikkuhiljaa talven aikanakin jo syvemmälle. Ryhmäruusut ja esim. jalostetut ruusut tarvitsevat enemmän lannoitusta. Luonnonruusut tekevät vain oksia eivätkä kuki liiasta lannoituksesta.

Juhannusruusuni maakellarin katolla ilman kastelua kukkii joka kesä. 

3. Kukinta 

Kun puutarhassa on eri lajeja ruusupensaita, mm. myös rugosa- eli kurttulehtilajeja, se takaa sen, että aina on kukassa joku ruusuista. Pimpinellat kukkivat keskikesällä, rugosat loppukesästä, jopa syksyllä. Nyt on hyvä tietää, että on ruusuja, jotka kukkivat jopa samoihin versoihin. On myös paljon ruusuja, jotka kukkivat vain edelliskesällä kasvaneisiin versoihin. Opin itsekin, että varsi on varsi ja uusi verso kasvaa siihen vanhaan varteenkin. Laitan tähän luetteloa Suomen Ruusukirjasta, miten tuo kukinta on eri ryhmittymissä:

Uusiin versoihin kasvavat kukat:

- pimpinellaruusut (siis juhannusruusun sukulaiset tarhapimpinellaruusut)

- harisonin keltaiset ruusut ja sen muunnelmat

- Ristinummi

- neidonruusut (Mustiralanruusu)

- ranskanruusut ja kirkonruusut (Apteekkarinruusut, Olkkala, Valamonruusu)

- kartanoruusu mm. Onni

- damaskonruusut, sammalruusut

- suurin osa luonnonruusuista ja löytöruusuista, poikkeuksia on

Eli jos näitä ruusuja menet oksimaan tai leikkaamaan syksyllä, ne eivät kuki seuraavana kesänä. Tosin voi kuivia kiulukkaoksia leikata pois, kuten olen tehnyt mm. valamonruusulle, jolla niitä on paljon ja jotka eivät nytkään kypsyneet poimittaviksi.

Samoihin versoihin kasvattavat kukkia seuraavat lajit:

- yleensä kaikki tarhakurtturuusut, poikkeuksia on, kuten Agnes ja Ristinummi

- luonnonruusuista Toukoniitty ja Kanadanruusu kukkivat vanhoihin versoihinkin.

4.Tukeminen 

Koska minulla ruusut, varsinkin löytöruusut kasvavat yksittäisissä paikoissa, olen tarkkaan seurannut ruusujen käyttäytymistä kasvussa. Paljonko ne kasvavat pituutta ja kuinka maata myöten lamoavia ne ovat? Tukeminen kannattaa laittaa ajoissa, sillä työskentely pitkien ja lamoavien piikkioksien kanssa on hankalaa. Jos niitä on useampia aidanteena tien varressa, ne tuskin tarvitsevat mitään, varsinkaan rugosat. Niitä en olekaan tukenut juuri ollenkaan.

Mutta esim. Onnen kanssa en olisi selvinnyt ilman tukea. Samoin olen tukenut Olkkalan, kirkonruusun, Tarja Halosen ja  Herttoniemen. Pimpinellaruusuista olen tukenut jo nyt kahden vuoden jälkeen Linnanmäen ja Kiiminginruusut. Teresanruusun oksat ovat kovin hentoja, joten silläkin on tuki vanhasta puutarhapöydän rautakehikosta. Myös Sointu-ruusun tuin, koska sen kasvu on voimakkaampaa kuin muiden rugosaruusulajien. Samoin olen tukenut Ilo-ruusun. Olen huomannut, että ne innostuvat tuen kera kasvamaankin korkeutta ja ovat näyttäviä muiden pensaiden yläpuolella.  

Orjanruusulle, Keijuruusulle ja Valamonruusulle olen laittanut harmaista laudoista pientä aitaa tueksi. Samoin Mustialanruusulle. Näin on helpompi kulkea ruohonleikkurin kanssa, eivätkä oksat takerru kiinni.

Tämäkin oksa tarttui aina housunlahekeeseen.

Vielä jäyhean näköinen tuki Olkkalalla, mutta odotas...

5. Kevätsuojaus

Olen oppinut, että juuri kevätahava, kun lumi on vielä maassa, on paha varsinkin pienille taimille. Niitä olen suojannut jopa reijitetyillä pahvilaatikoilla. Aurinko saattaa poltteellaan ja pakkanen yöllä vaurioittaa niitä. Luulisin että valkoinen pakkasharsokin suojaa. Olen sitäkin käyttänyt. 

Eräs puutarhuri antoi neuvon, että myös seinänvierustoilla kasvaville pitkille köynnösruusuille kannattaa myös antaa peite kevättalvella, säkkikangas on hyvä, jotta aurinko ei polta alkavia versoja pilalle. Sitäkin olen noudattanut.

6. Jutteleminen 

Tämä on tärkeä! Ruusu on elollinen olio. Ihan kuin ihminen ja eläin tarvitsevat huomiota ja rakkautta, niin tekevät kasvitkin. Juttelussa hengität ruusuille myös tärkeää eliksiiriä, josta ne tykkäävät. Ennen kaikkea hyödyllinen bioenergia syntyy kaiken yhteistyöstä. 

Näin näkisin, että myös ihastelevat vieraat kulkemassa ruusujen ympärillä ovat hyvin tärkeäitä!

JUTTA JEW  JA TALVEN RUUSU!  Ihana!