Tarina metsämökin ruususta

Vien tarinani aikaan 100 vuotta taaksepäin. Silloinkin oli mökkien, talojen, kartanoiden pihoilla rakastettuja ruusuja. Silloin ne vasta rakastettuja olivatkin! Ja varsinkin pienten mökkien pihoissa. On olemassa ruusu nimeltä 'mökinruusu'. Se on metsäruusun kerrannaiskukkainen lajike (Rosa Foecundissima) ja sitä löytyy vieläkin maaseudun vanhoista pihoista. Sillä on pienet, mutta herttaisesti kerrotut vaaleanpunaiset kukat. Se kukkii kesäkuun lopulla tai heinäkuun alussa, ja kukinta kestää pitempään kuin metsäruusun. Se kasvaa minunkin ruusutarhassani, tosin pienenä vielä, mutta on jo kukkinut somasti. 

" Liina oli asunut yksin vähän syrjäisessä mökissänsä pienen järven rannalla jylhien korpikuusien ympäröimänä jo 10 vuotta. Mies oli kuollut ja kaikki lapset olivat maailmalla. Juhlapyhinä aina joku heidän perheistään tuli tervehtimään Liinaa,  ja varsinkin kesällä. Heilläkin olivat omat maatilkkunsa ja kiireensä maa- ja navettatöissä. Liina oli jo ehtinyt 80-vuoden ikään. Toiseksi nuorin tytär Maija, joka asui kymmenen kilometrin päässä äidistään, oli nähnyt häntä viimeksi keväällä ja oli huomannut, että äiti ei ollut enää entisensä. Pihaa ei oltu enää siistitty kuten edellisenä keväänä, ei ikkunoista tuplia otettu pois eikä kesäverhoja vaihdettu. - Ei ne niin tärkeitä asioita ole. Ja kylmäkin vielä, oli äiti sanonut.

Maija oli laittanut lapsiaan tervehtimään tuon tuostakin äitiään ja pyytänyt äitiä tulemaan luoksensa, mutta 'hyvin vielä oli jaksanut', kuten lapset terveisiä toivat. Siltikin jokin surullinen aavistus painoi Maijan mieltä. Viimeksi lapset olivat vieneet leipää, perunoita ja suolasilakoita. Iloisena oli mummu ne  vastaanottanut. Onkohan hänellä kunnolla ruokaakaan? Äiti ei koskaan valittanut. Mökin alla oleva kellari oli hyvä. Siellä säilyivät pitkään perunat, lantut ja puolukkasurvos. Jopa hilloja oli poimittu viereiseltä suolta aika paljon. Nekin säilyivät purkitettuna pitkälle talven yli. Mutta entäs nyt, kun marjoja ei vielä saanut, villimansikoita vain? Viimeisen lehmän äiti oli antanut edellisenä kesänä pois. Muutama kana oli vain hoidokkina.

Kauniina heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaipäivänä Maija päätti itse lähteä äitiään katsomaan, otti hevosenkin ja kärryt. Jos äiti lähtisi hänen mukaansa nyt.

Maija saapui hiljaiseen pihaan. Vain pari kanaa kotkotteli vanhan navetan reunassa. Tosin mökin ikkuna oli avoinna, ja eikös vain kesäverho siellä heilahdellut. Ikkunan alla kukki valtoimenaan mökinruusu, joka oli aina ollut äidin silmänterä. Sille oli annettu lantaa, vaikka perunamaa olisi tarvinnut senkin. Ruusu oli aina ollut pihamaan ilo, hennosti tuoksuva ja runsaasti kukkiva.

Maija sitoi päätään puristelevan ja hirnahtelevan hevosen pihakuuseen. Miksi hevonen käyttäytyi noin? Maijan sydäntä kylmäsi. Hän astui tupaan. Se oli tyhjä. Ovi kamariin narahti, kun hän hiljaa sen aukaisi. Äiti oli laittanut vanhaan maitopääläriin kukkivia mökinruusuja. - Äiti, kuiskasi Maija. 

Mitään ei kuulunut. Äiti makasi vuoteessaan peiton alla. Nukkuiko? Hiljaa Maija meni ja kosketti äidin kättä peiton päällä. Se oli kylmä. Vavisten Maija kosketteli äitiään.

Äiti oli nukkunut ikiuneen.

Värisevin nyyhkytyksin ja sumein silmin Maija katseli häntä. Äiti oli tiennyt. Äiti oli tiennyt lähtönsä tulevan. Kamari oli siistitty, ikkuna auki. Äiti oli halunnut kuulla vielä kesän äänet. Ruusut päälärissä pöydällä oli vasta poimittuja. - Voi äiti! 

Hetken mielijohteesta Maija otti tuvan pöydältä vanhat keritsimet, samat jota äiti oli käyttänyt, ja meni ulos. Hän leikkasi niillä mökinruusun vaaleanpunaisena pursuavia oksia. Hän toi ne kamariin ja asetti ne äitinsä sänkyyn, tyynylle kasvojen viereen, ympärillensä ja yhden ruusun äidin melkein ristissä olevien käsien alle. Kaunis oli äiti siinä vuoteessaan rakkaan ruusunsa kanssa. Maija hymyili kyyneltensä läpi.

Hän juoksi ulos, otti hevosen ja komensi sen juoksuun. 

Nyt oli saatava pappi ja koko perhe ja ystävät äidin luo!  Äiti ei jäänyt yksin. Ruusut olivat saattaneet hänet ikuiselle matkalle ja olivat nytkin vierellä. Äiti oli halunnut noin. "

Peltoniemen Hintriikan surumarssi on kaunis! Liisa Tavi

Metsätontun 'arkiminä'

Arkikuva 1/5

Nuhakohtaukseen apukeino, aromapurkki, jossa kynttilä ja eugalyptystippoja vedessä. On aina auttanut.

Sain tällaisenkin haasteen, ja miksipäs ei. Kun ruusutkaan eivät vielä kuki.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään

2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille

4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa

5. Sinun tulee kertoa ketkä haastat

6. Ei takaisin haastamista

Minusta:

1. Minulla on harmaat hiukset ja hyväksyn ne.

2. Haluaisin kirjoittaa, kirjoittaa...

3. Ja maalata taidetta...

4. ja haaveilla.

5. Tykkään vörnistellä aamuisin.

6. ...ja tehdä töitä yöllä.

7. Rakastan ruusuja!

8. Minä hankin älypuhelimen, enkä osannut vastata puhelimeen.

9. Tyhmän ei pitäisi hommata älypuhelinta.

10. Mutta opin kuitenkin aina jotakin uutta.

Vastaukset Leenan kysymyksiin:

Uudet kysymykset

1. Suosikki TV-ohjelmasi?  - Dokumentit
2. Millaisia kirjoja luet? - Juuri nyt luen mummulan kyläni historiikkia
3. Sisustusmakusi? - Kodikas
4. Lempivärisi? - Nykyään ollut vaalean ruskea
5. Paras kasvisruokasi? - Nokkosletut
6. Miten rentoudut? - Lukemalla, väliin sudokuja ratkomalla
7. Oletko koira- vai kissaihminen? - Kissaihminen
8. Säästövinkkisi? - Muistaa laittaa vessan pytyn kansi kiinni....sanotaan, että raha pysyy hallinnassa.
9. Liikuntaharrastuksesi? - Tanssi, nykyään ollut myös haravoiminen ja retkeily
10. Missä olet erityisen hyvä? - Mielikuvituksessa
11. Mitä puutarhanhoito sinulle merkitsee? - Elämistä itsen kanssa

Valitettavasti täällä on haastettu niin monta bloggaria jo, että en haasta kuin yhden ja hänelle teen kysymykset:

Haastan Unan maailman  http://hallatar.blogspot.com/

1. Mitä yleensä näet, kun aamulla heräät?

2. Mitä mietit  tänä aamuna, kun heräsit?

3. Mikä on päivän suunnitelmasi?

4. Tekisitkö siitä runon?

5. Missä paikassa haluaisit tanssia?

6. Minkä musiikin kanssa haluaisit tanssia?

7. Mikä satuolento olisi silloin mukanasi?

8. Mikä on sinun itsesi satusielu?

9. Mikä kaunis sana tulee keväästä mieleesi?

10. Mitä haluaisit taikoa eteesi juuri nyt?

11. Mitä sille tekisit/sanoisit?

Klassista rentoutumismusiikkia kevään ensi kukkasin!

Huhtikuun pikku ihmeitä!

Oi kun olin iloinen, kun löysin tämän kasvin, leskenlehden, kotini parkkipaikan vierestä  Siihen sen siemenet olivat tulleet uuden soran kanssa. Sydämellisesti tervetuloa!

Krookukset ovat siis jo kukkineet huhtikuun lopulla ja ovat jo kuihtumassa. Viikon ne ilahduttivat silmää. Sitten avautuivat skillat ja tuo keltainen esikko puskee kukkaa voimallisesti. Ainoa hankala tuon esikon kanssa on hajoittaminen. Se kasvaa puumaisesti kiinni toisiinsa, ja sitä ei erota muulla kuin terävällä lapiolla. Minulla on aniliininpunainen esikko, mikä on aivan toista maata. Sitä hajoitin jo ruukkuihin.

Skilloissa hämmästyin sitä, että pihallani on kaksi eri lajiketta. Tiedän, että toisen olen saanut yksityisen pihamaalta ja toisen kasvatin ostamistani sipuleista.

Tässä sen eron näkee, kun asetin tertun portaille. Uusi istuttamani on violetimpi ja suurikukkaisempi.

Meinasin myöhästyä eräältä tapaamiselta, kun yritin jahdata sitruunaperhosta skillan kukassa. Niin kaunista se oli kun hän pyörähteli kirkaan sinisillä kukilla keltaisessaan. Kevät on ainakin minun pihamaallani kullan keltaista ja taivaan sinistä!

Tervetuloa ihana toukokuu!!  Andre´Rieu ja Ruusuja sinulle!

Miten syntyy uusi ruusulapsi? Kuten Ilo!

Me tiedämme, että luonto muokkaa kasvillisuutta, eläimiä, jopa ihmistä selviytymään erilaisissa olosuhteissa. Ruusujen maailmassa on tätä todettu usein. Ruusulaji, jonka ei uskoisi menestyvän kylmässä pohjoisessa olotilassa, muuntuu selviytyjäksi ja muuttaa ehkä myös näin ulkomuotoaan. Tällaisia löytyruusuja on paljon.

Mutta myös ihminen pystyy muokkaamaan kasveja, kuten ruusuakin. En puhu nyt varttamisesta, jossa on vähän kuin pakkoavioliiton makua. Kestävään luonnonruusun juureen vartetaan jalostettu ruusu. Tämä liitto usein pettää jo parin vuoden kuluttua ainakin kylmissä olosuhteissa ja jäljelle jää vain se kestävä villiruusu.

Ei, vaan nyt tarvitaan vähän kuin maatiloilla keinosiementäjää. Otan tähän kopion Suomalaisesta Ruusukirjasta tekstin kuvineen, miten se tapahtuu. Maatilalla vasikka syntyy muutaman kuukauden päästä ja kasvaa aikuiseksi parissa vuodessa. Ruusulla se 'aikuiseksi kehittyminen' kestää jopa kaksikymmentä vuotta. Aivan kuin ihmislapsellakin.

 

Tällaista keinohedelmöitettyä ruusuvauvaa hoidetaankin sitten tosi hellästi, jotta se pääsisi taimettumaan ja varttumaan. Mutta vartuttuaan niitä kohdellaan hyvin stoalaisittain asettaen ne kylmiin ja ankariin olosuhteisiin testaamalla niiden kestävyyttä ja terveyttä. Niiden geenikoostumusta ja kasvua tutkitaan ja mittaillaan.

Ruusunjalostaja on intohimoinen olento. Ja kun todella syntyy jotain toisista ruusuista eroava kukka ja kestävyydessään sillä on kaupallista ja puutarhassa kasvatettavaa arvoa, niin tuleehan siitä suuri luomusmainen ILO.

Näin on syntynyt esimerkiksi suomalainen uusi ruusulajike 'Ilo', kaunis hieman lohenpunainen ruusukaunotar, joka minullakin kukki jo kauniisti ensimmäisenä kesänä ja on hyvin talvehtinut.

 

Ilon äiti on edellä kertomani suomalainen Kempeleen Kaunotar, Rosa x malyi  ja isä kanadalainen puistoruusu (sekin jalostettu nk. Explorer-ruusu) 'John Davis. Ilo syntyi vuonna 1998 ja synnyttäjänä on toiminut suomalainen Peter Joy. Hänen sukunimensähän on suomeksi Ilo, mutta uskon, että oikea ilo syntyi varmasti tällaisen kauniin ruusun kehittämisestäkin.

Muuten, kiinnostuin valtavasti tuosta Ilon isästä 'John Davisistä'. Voisinkohan jostain sen löytää? Tekisi niiiiin mieli kokeilla sen kasvua omassa puutarhassani. Minulla olisi jo tiedossa sille ihan oma paikkansa.

Pieni tutkimusmatka lähimetsiin

Poika tutki karttaa ja kylämme historiankirjaa tuvan pöydällä ja päätti, että haluaa lähteä metsään ja etsiä nähtäväksi vanha ratavartijan asuinpaikka. 

Minä kans!!

Someronkankaalle kuljettiin vanhaa metsätietä ja siitä otettiin suunta junarataa kohti. Vanhalle asuinpaikalle ei ollut mitään tietä, ei polkuakaan. Uskonpa, ettei niitä vanhaan aikaan tarvittukaan. Vanhaan aikaan paineltiin ratapölkkyjä pitkin suorinta tietä kylään ja junalla ostoksille kaupunkiin. Luinpa tuosta mainitusta historiankirjasta, että joskus talvella mentiin jopa moottoripyörällä rataa pitkin. Yleensä Raahe-Tuomiojan radalla kulkeva 'lättähattu' oli hyvin suvaitsevainen, kyyditsi marjamiehetkin sopivaan paikkaan ja poimi heidät siitä tulomatkalla.

Someronkankaalla on lapinraunioita, joita tutkailtiin. Yllättäen löydettin sieltä myös tällainen ufolaisten näköinen maja!

Aurinkopaneelit ja kummallinen metallinen kilkutusääni! Arvoitus ratkesi, kun kiersimme outoa majaa.

" A tool for wind studies" eli kankaalle oli tuotu tuulentestaaja tuulivoimaloita varten.  Nähtiinköhän kaunis kangas ja lapinrauniot siellä nyt viimeistä kertaa ennen alueen raivaamista?  Tulomatkalla tuo majan kilkattava ääni oli kyllä hyvä suuntamerkki, jota kohden oli hyvä kulkea, kun tulimme takaisin umpimähkään vielä roudassa olevia soita ja kankaita pitkin vähän toisesta suunnasta. Eihän metsässä viitsi aina samoja jälkiä kulkea.

Joskus paukkuu kankailla ukkonen tosi komeasti. Usein törmää metsissä salaman työn seuraamuuksiin. Tässäkin on rytissyt aika kovaa, kaksi puuta hajalla ja kolmas palanut. Onneksi rytissyt metsässä.

Suomessa rakennettiin vahtitupia eli ratavartijoiden asuntoja joka puolelle rataverkoston kasvun mukaan. Usein ne, kuten asematkin, olivat vähän saman tyylisiä, kauniita 'piparkakkutaloja'. Ei uskoisi raunioita nyt katsellessa, että tässäkin oli sijainnut joskus kaunis perheasunto. 

Kuvassa on meidän kylän vahtitupa Tuohinnon kankaalla. Ratavartijan tehtävänä oli tarkistaa tietyltä alueelta radan kunto ja korjata sitä. Tälläkin ratavahdilla oli noin 20 km:n pituinen alue. Tupa sijaitsi yleensä keskellä tätä vartioitavaa aluetta. Siksi tämäkin tupa oli muista taloista kaukana 'korvessa'. Kuitenkin arvata saattaa, että vahtitupia oli aika tihein välein Suomen maassa. Valtion virkamiehenä ratavartija sai asuttavakseen kahden huoneen asunnon, navetan, puuvajan, varaston, ulkokäymälän, saunan ja kellarin.

Nyt tältä paikalta emme löytäneet muuta kuin pohjakivetyksiä ja vanha muuripata, jonka keskellä kasvoi koivu. Miksi näin autiota, selvisi, kun luin kylähistoriikkia.

Mehutauko

 

Kun nämä virat lopetettiin 1960-luvulla, suuri osa vahtituvista huutokaupattiin ja siirrettiin pois. Kuten historiikkiosion kirjoittaja kertoo, hän itse joutui meklariksi. Niin hienosti homma hoitui, että kaikki rakennukset huudettiin kaivoa myöten pois. Kirjoittaja nauroikin tehneensä tosi historiaa, kun kaivokin vesineen ostettiin pois.

Kerrotaan, että kellarikin huudettiin. Siinä paikallaan se kuitenkin vielä oli. Nähtävästi tämä vieläkin ehyt kivistä taidokkaasti holvattu kellari oli liian kova urakka siirtää pois.

Muitakin aarteita, joita ei pois jaksaisi kantaa, löytyi paikalta. Mm. tämä alla olevan kannon valtava haapa, kädet ei ympärille riittäneet. Siinä se jätti lojui vieläkin koskemattomana, työkalutkin unohtuneena kannon päälle.

Alla olevan kiven olisin mieluusti mukaani ottanut!

Nytpä opin kylähistoriamme (Maailman kaunein kylä, toim. Vappu Kallio) kirjasta senkin, mitä 'topparoikka' tarkoittaa. Se on työporukka, joka lähtee kunnostamaan junaradan routavaurioita. Tässä laulukin "Topparoikka tulee" (Souvarit).

Se oli mukava pääsiäisretki!! Kiitos pojalleni, kun otti mukaan!

Valloittava ruusukuningatar!

" En tiedä missä synnyit, mistä tulit, mutta Pohjolassa kasvoit, sitkistyit ja valloitit yksinkertaisella kauneudellasi. Yhä aina, minäkin, ihastuin syvän ruusunpunaiseen loistoosi ja osaksi piikittömiin yläoksiin, koska niitä oli helppo poimia. Mutta valloituksesi koskee myös muunkinlaista valloittamista. Olen nähnyt sen! Et tyydy pelkkään sydämien valloituksiin. Valloitat maita ja mantuja.

Sillä siellä missä vanhoja rakennuksia luhistuu, puretaan pois käyttämöttäminä, raivataan uusille tilaa ja siellä missä on vain muistona talojen tai rakennusten kivijalat, sinä 'kuningatar' kukoistat. Olet raivannut esteet tieltäsi, levittäytynyt kaikelle tilalle siellä, taantunut ylpeydessäsi vähäisemmäksi ja muistutat jo valloituksellasi suurta vaivaa, joka koituu niille, jotka haluavat Sinut pois.

Sinä olet Kempeleenkaunotar, ruusu, jota yhä ihastuneena istutetaan pihamaille kukoistamaan. Ylhäisyydessäsi ja sitkeydessäsi tarvitset kuitenkin ankaran käden ja valvontaa, ettet ryöpsähtäisi valloittamaan tilaa. Sillä silloin sinä et enää valloita sydämiä vaan sinut kirotaan. Monelle ruusulle tulee tämäkin kohtalo. Tarvitset ihailijasi, mutta tarvitset myös hoitajasi, joka sinulle rajat antaa, Kempeleen kaunotar kaunis, Kempeleen löytöruusu, jota nykyään taimitarhat myyvät!

Näin sinut tällaisena, voipuneena omasta mahdistasi, vanhan sukuhistoriallisen pihamme laitamilla, jossa ei enää ollut jäljellä muuta kuin jokin kivi ja sinä. Taitoin sinun oksistoistasi itselleni syntymäpäiväruusuja. Niitä oli yllin kyllin riittämiin, liian laajalla alueella ja siinä oli vaikea kulkea. Mutta sait juhlistaa hetkeni. Tiedän, että muinoin, ehkä 200 vuotta sitten sinut on istutettu hellyttävin sydämin ja rakastettavin käsin silloiselle paikalle. Silloin sinua ihailtiin. Nykyinen maanomistaja kiroaa sinut. Näin on monen kohtalo tässä maailmassa! Ruusullakin. "

Tämä oli tarinointia, yksinpuhelua ruusun kanssa, nimeltä Kempeleen kaunotar. Sain taimijuurakon naapurilta, mutta se on kasvanut hyvin hitaasti vanhan navetan edustalla. Siirrän sen muualle. Sitten sain toiselta naapurilta kokonaisen suuren pensaan samaa lajia. Siellä tuhottiin yksi kukkamaa keskeltä pihaa, ja tämä pensas vei muilta jo voiman. Se tuotiin traktorin kauhassa pihalleni ja kolmeen pekkaan sitä istutettiin maahan. Hyvin se siihen istui, vanhan viinimarjapensaan paikalle. Ja varmaan on komistus tänä kesänä kukinta-aikanaan. 

Tosin leikkasin sen oksistosta jo puolet pois, annan uusien voimistua. Tuollaisen edellisen tarinan kokemusperältä katselen pensasta kyllä vähän huolestuneena. Miten on juurivesojen, kun ne ilmestyvät. Pystyykö ruohonleikkurini ne hävittämään ajoissa. Entä sitten kun ympäristöä ei enää hoideta? Tulevalle en voi mitään. Eletään ja ihaillaan ruusua tämä kesä ensin!

Laitan tähän Aila-ystäväni laulamana kauniin kevätlaulun. Sanat Oiva Pennasen.

Runolaulu 'Onnenlintu lauloi silloin'

Lämmittää savusauna?

Varmaankin aika moni on kylpenyt savusaunassa, mutta kuinka moni on lämmittänyt savusaunan?

Ihan helppoa se ei ole, ei ainakaan minulla.

Jotta savusaunan lämmittämisessä on päästy kuvassa näkyvään hetkeen, niin siihenkin tarvitaan jo jotakin.

Ensinnäkin tarvitaan aikaa ja innostusta. Halusin nyt ilahduttaa naapureita, jotka auttavat minua aittakahvilan uuden lattian kanssa, joten ajattelin kokeilla miten tuo jo lähes 30 vuotta vanha sauna käyttämättömän talven jälkeen lämpiäisi. Kuten kuvasta huomaa, kuisti ja koko sauna tarvitsisi kunnostamista.

Ensimmäiseksi pitää siivota sitä talven jäljiltä, muurahaisten jäljiltä ja kissojenkin, jotka syksyllä siellä oleskeli. Lakaista ja pölyttää. Tarkistaa, ettei routa ole pahasti liikuttanut tiilirakennelmaa suuren kiukaan ympärillä ja että on turvallista laittaa tuli.  Myös lattia, jota olen paikkaillut jos minkäkin laisilla laudoilla ja levyillä, pitää tarkistaa, että se kestää.

En sen kummemmin saunaa pessyt. Bakteerikanta ei kasva talven pakkasessa, ei savussakaan. Mutta tulta aloin pitää pikkuhiljaa pienillä puilla ja varovaisesti. Talven jälkeen lämmittämiseen ja kosteuden kuivaamiseen tarvitsen noin viisi tuntia polttaa puita, jotta saunasta tulisi hyvä.

Toiseksi savusauna, joka on pitänyt paloturvallisuuden vuoksi rakentaa kauaksi talosta ja muista rakennuksista, tarvitsee oman liiterin vierelleen. Sen muinoin mieheni teki vanhan ladon puista ja se on toiminut hyvin. 

Kolmanneksi, olen oppinut, että jos haluaa kitkattoman savusaunalämmön, siellä tulee polttaa vain haapa- tai leppäpuita. Pihkaisista puista kuin myös koivutuohesta tulee kitkua, joka kutittaa silmiä ja ahdistaa henkeä. Vaikka olen huomannut, että jopa jo savuinen sisätila on joillekin tukala. Minä itse olen tottunut siihen ja se on vain suloista. Myös se, että ei anna saunan riihtyä tarpeeksi pitkään alkulöylyjen jälkeen, voi aiheuttaa kitkua. Tai jos pesähiilloksissa kytee vielä tuli. 

Joten olen tehnyt aina järjestelmällistä erottelua polttopuitteni kanssa niitä pinotessa. Olen laittanut erilleen aina haapa- ja leppäpuun ja ajanut ne tähän savusaunaliiteriin. Joskus olen saanut lahjaksi naapuristakin juuri näitä puita. 

Nyt lisäsin savusaunan pesään pikkuhiljaa suurempia puita ja täytin pesää kontaten lattialla, sillä savusaunassahan ei ole savupiippua, vaan savu poistuu pienestä räppänästä ja raollaan olevasta ovesta. Alhaalla lattialla savu ei ole niin sakeaa. Niinpä tavallisissa kauppamatka-kamppeissa ei auta saunaa lämmittää, sillä savu tarttuu vaatteisiin. Muutenkin voi noeta vaatteensa, sillä savusaunan kaikki seinät ovat tarttuvassa noessa. Savusaunatöissä pitää olla römppävaatteet.

Monta kertaa kuljin saunapolulla tehden välillä kodin muita askareita. Toin saunaan myös ämpärin, jonne laitoin kuumaan veteen hautumaan viime kesänä tehdyt saunavihdat. Yhdessä savu ja koivu ovat mukava tuoksu. Se mikä tekee saunahomman nykyään vähän työlääksi minulle, on se, että tulisija, missä yleensä lämmitettiin aina saunavesi, on täysin hajonnut. Enkä nyt ulkoisen vesijohdonkaan avulla voinut vielä saunaan vettä saada, kun se oli jäässä. Joten joka kerta saunaan mennessä kannoin kylpyhuoneesta kuumaa vettä mukanani saunan paljuun. Tosin saunavieraatkin saivat mukaansa täyden vesiämpärin.

Aika tekee tehtävänsä. Haaveena siis saada monta asiaa uusiksi.

Mutta jos haluaa saada oivat löylyt, ei auta murehtia

ajan kuluttamaa tai sitä mitä pitäisi ehtiä tekemään.

Ilta oli leppoisa, mustarastas lauloi ja innolla odotin kuinka sauna vielä toimii. 

Olin aloittanut saunahommat kello 14. Kello 19 kohentelin viimeisiä hiiliä pesässä ja löin häkälöylyt, jolloin pahin tuhka kaikkoaa löylykivien päältä ja puhdistaa. Siis kolme kauhallista heitin, ovi auki ja itse juoksin ulos. Odotin, että höyry laskeutuu ja suljin oven. Jonkin ajan päästä kävin sulkemassa takaräppänän, lakaisin vielä lauteilta nokipölyn pois ja laitoin laudeliinat. Sauna oli suloisen tuoksuinen  ja lämmin.

Kuvassa näkyy ehkä vielä noita höyryjä, taikka sitten ne ovat niitä hoitavia bioenergiahiukkasia, ja jotkut näkisivät ne jopa orbeina eli hyvinä henkinä. 

Joka tapauksessa miehet viipyivät saunassa yhden tunnin, minä toisen mokoman suurella nautinnolla!

Ja kolmannellekin joukolle olisi löylyjä riittänyt. Mikä autuus se on päästä pehkuun tuon kaiken jälkeen, kun hiuksissa tuoksuu savusaunan löyly, ja iho on kuin persikalla. Yleensä kerron heille, jotka ensi kertaa saunaan tulevat, että siellä on hyvä pestä saippualla meikki ja lika pois ennen löylyjä. Löylyjen jälkeen ei tulisi käyttää saippuaa, sillä ihohuokoset ovat niin levällään auki, että se olisi pahaksi. Yleensä tekee hyvää valella kylmällä vedellä keho viimeiseksi, jolloin se auttaa huokosia sulkeutumaan. 

Näin minä koen savusaunan. Toki nytkin kävin parikin kertaa ulkona saunanpenkillä istumassa ja kevättä haistelemassa, jopa maadutin itseni kulkemalla saunapihalla avojaloin. Vaikka sauna näytti niin rähjäiseltä, niin kyllä siellä sai taas maailman parhaat löylyt! Kannatti ahertaa!

Saunaikkunalla myhäili partaansa mukavasti saunatonttukin. Se pitäisi voidella tervalla, sillä tervankin tuoksu kuuluu savusaunaan. Nyt se unohtui. Ja löytää tervapullo, sekin vie oman aikansa...

Usein olen järjestänyt kesäisin yrttisaunan sinne. Siihen minulla on läkkiämpäri, jonka pohjalle laitan kiviä. Niiden päälle sammalta ja sitten vettä. Ämpärin täytän sitten katajan, kuusen, koivun, haavan ja erilaisten yrttien oksilla, jopa kukkivan ruusun joskus laitan mukaan. Joskus olen antanut tämän tehtävän saunavierailleni tehdä. Sitten ämpäri sinne viereen lauteille. Yrteillä on puhdistava vaikutus monellakin tavalla.

Kun ruttojuureni lehdet ovat täydessä koossa, olen tarjonnut saunavieraille siitä mahtavat saunahatut.

Kaikkea hauskaa voi savusaunan kanssa tehdä. Tärkeintä kuitenkin rentoutua ja hengittää syvään sen bioenergista ilmapiiriä!

Tommi Läntinen, Kevät ja minä