tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pieni tutkimusmatka lähimetsiin

Poika tutki karttaa ja kylämme historiankirjaa tuvan pöydällä ja päätti, että haluaa lähteä metsään ja etsiä nähtäväksi vanha ratavartijan asuinpaikka. 

Minä kans!!

Someronkankaalle kuljettiin vanhaa metsätietä ja siitä otettiin suunta junarataa kohti. Vanhalle asuinpaikalle ei ollut mitään tietä, ei polkuakaan. Uskonpa, ettei niitä vanhaan aikaan tarvittukaan. Vanhaan aikaan paineltiin ratapölkkyjä pitkin suorinta tietä kylään ja junalla ostoksille kaupunkiin. Luinpa tuosta mainitusta historiankirjasta, että joskus talvella mentiin jopa moottoripyörällä rataa pitkin. Yleensä Raahe-Tuomiojan radalla kulkeva 'lättähattu' oli hyvin suvaitsevainen, kyyditsi marjamiehetkin sopivaan paikkaan ja poimi heidät siitä tulomatkalla.

Someronkankaalla on lapinraunioita, joita tutkailtiin. Yllättäen löydettin sieltä myös tällainen ufolaisten näköinen maja!


Aurinkopaneelit ja kummallinen metallinen kilkutusääni! Arvoitus ratkesi, kun kiersimme outoa majaa.
" A tool for wind studies" eli kankaalle oli tuotu tuulentestaaja tuulivoimaloita varten.  Nähtiinköhän kaunis kangas ja lapinrauniot siellä nyt viimeistä kertaa ennen alueen raivaamista?  Tulomatkalla tuo majan kilkattava ääni oli kyllä hyvä suuntamerkki, jota kohden oli hyvä kulkea, kun tulimme takaisin umpimähkään vielä roudassa olevia soita ja kankaita pitkin vähän toisesta suunnasta. Eihän metsässä viitsi aina samoja jälkiä kulkea.



Joskus paukkuu kankailla ukkonen tosi komeasti. Usein törmää metsissä salaman työn seuraamuuksiin. Tässäkin on rytissyt aika kovaa, kaksi puuta hajalla ja kolmas palanut. Onneksi rytissyt metsässä.


Suomessa rakennettiin vahtitupia eli ratavartijoiden asuntoja joka puolelle rataverkoston kasvun mukaan. Usein ne, kuten asematkin, olivat vähän saman tyylisiä, kauniita 'piparkakkutaloja'. Ei uskoisi raunioita nyt katsellessa, että tässäkin oli sijainnut joskus kaunis perheasunto. 

Kuvassa on meidän kylän vahtitupa Tuohinnon kankaalla. Ratavartijan tehtävänä oli tarkistaa tietyltä alueelta radan kunto ja korjata sitä. Tälläkin ratavahdilla oli noin 20 km:n pituinen alue. Tupa sijaitsi yleensä keskellä tätä vartioitavaa aluetta. Siksi tämäkin tupa oli muista taloista kaukana 'korvessa'. Kuitenkin arvata saattaa, että vahtitupia oli aika tihein välein Suomen maassa. Valtion virkamiehenä ratavartija sai asuttavakseen kahden huoneen asunnon, navetan, puuvajan, varaston, ulkokäymälän, saunan ja kellarin.

Nyt tältä paikalta emme löytäneet muuta kuin pohjakivetyksiä ja vanha muuripata, jonka keskellä kasvoi koivu. Miksi näin autiota, selvisi, kun luin kylähistoriikkia.

Mehutauko
 
Kun nämä virat lopetettiin 1960-luvulla, suuri osa vahtituvista huutokaupattiin ja siirrettiin pois. Kuten historiikkiosion kirjoittaja kertoo, hän itse joutui meklariksi. Niin hienosti homma hoitui, että kaikki rakennukset huudettiin kaivoa myöten pois. Kirjoittaja nauroikin tehneensä tosi historiaa, kun kaivokin vesineen ostettiin pois.

Kerrotaan, että kellarikin huudettiin. Siinä paikallaan se kuitenkin vielä oli. Nähtävästi tämä vieläkin ehyt kivistä taidokkaasti holvattu kellari oli liian kova urakka siirtää pois.

Muitakin aarteita, joita ei pois jaksaisi kantaa, löytyi paikalta. Mm. tämä alla olevan kannon valtava haapa, kädet ei ympärille riittäneet. Siinä se jätti lojui vieläkin koskemattomana, työkalutkin unohtuneena kannon päälle.

Alla olevan kiven olisin mieluusti mukaani ottanut!



Nytpä opin kylähistoriamme (Maailman kaunein kylä, toim. Vappu Kallio) kirjasta senkin, mitä 'topparoikka' tarkoittaa. Se on työporukka, joka lähtee kunnostamaan junaradan routavaurioita. Tässä laulukin "Topparoikka tulee" (Souvarit).

Se oli mukava pääsiäisretki!! Kiitos pojalleni, kun otti mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti