" En tiedä missä synnyit, mistä tulit, mutta Pohjolassa kasvoit, sitkistyit ja valloitit yksinkertaisella kauneudellasi. Yhä aina, minäkin, ihastuin syvän ruusunpunaiseen loistoosi ja osaksi piikittömiin yläoksiin, koska niitä oli helppo poimia. Mutta valloituksesi koskee myös muunkinlaista valloittamista. Olen nähnyt sen! Et tyydy pelkkään sydämien valloituksiin. Valloitat maita ja mantuja.
Sillä siellä missä vanhoja rakennuksia luhistuu, puretaan pois käyttämöttäminä, raivataan uusille tilaa ja siellä missä on vain muistona talojen tai rakennusten kivijalat, sinä 'kuningatar' kukoistat. Olet raivannut esteet tieltäsi, levittäytynyt kaikelle tilalle siellä, taantunut ylpeydessäsi vähäisemmäksi ja muistutat jo valloituksellasi suurta vaivaa, joka koituu niille, jotka haluavat Sinut pois.
Sinä olet Kempeleenkaunotar, ruusu, jota yhä ihastuneena istutetaan pihamaille kukoistamaan. Ylhäisyydessäsi ja sitkeydessäsi tarvitset kuitenkin ankaran käden ja valvontaa, ettet ryöpsähtäisi valloittamaan tilaa. Sillä silloin sinä et enää valloita sydämiä vaan sinut kirotaan. Monelle ruusulle tulee tämäkin kohtalo. Tarvitset ihailijasi, mutta tarvitset myös hoitajasi, joka sinulle rajat antaa, Kempeleen kaunotar kaunis, Kempeleen löytöruusu, jota nykyään taimitarhat myyvät!
Näin sinut tällaisena, voipuneena omasta mahdistasi, vanhan sukuhistoriallisen pihamme laitamilla, jossa ei enää ollut jäljellä muuta kuin jokin kivi ja sinä. Taitoin sinun oksistoistasi itselleni syntymäpäiväruusuja. Niitä oli yllin kyllin riittämiin, liian laajalla alueella ja siinä oli vaikea kulkea. Mutta sait juhlistaa hetkeni. Tiedän, että muinoin, ehkä 200 vuotta sitten sinut on istutettu hellyttävin sydämin ja rakastettavin käsin silloiselle paikalle. Silloin sinua ihailtiin. Nykyinen maanomistaja kiroaa sinut. Näin on monen kohtalo tässä maailmassa! Ruusullakin. "
Tämä oli tarinointia, yksinpuhelua ruusun kanssa, nimeltä Kempeleen kaunotar. Sain taimijuurakon naapurilta, mutta se on kasvanut hyvin hitaasti vanhan navetan edustalla. Siirrän sen muualle. Sitten sain toiselta naapurilta kokonaisen suuren pensaan samaa lajia. Siellä tuhottiin yksi kukkamaa keskeltä pihaa, ja tämä pensas vei muilta jo voiman. Se tuotiin traktorin kauhassa pihalleni ja kolmeen pekkaan sitä istutettiin maahan. Hyvin se siihen istui, vanhan viinimarjapensaan paikalle. Ja varmaan on komistus tänä kesänä kukinta-aikanaan.
Tosin leikkasin sen oksistosta jo puolet pois, annan uusien voimistua. Tuollaisen edellisen tarinan kokemusperältä katselen pensasta kyllä vähän huolestuneena. Miten on juurivesojen, kun ne ilmestyvät. Pystyykö ruohonleikkurini ne hävittämään ajoissa. Entä sitten kun ympäristöä ei enää hoideta? Tulevalle en voi mitään. Eletään ja ihaillaan ruusua tämä kesä ensin!
Laitan tähän Aila-ystäväni laulamana kauniin kevätlaulun. Sanat Oiva Pennasen.
Runolaulu 'Onnenlintu lauloi silloin'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen kommenteista!