Arno Kasvi pelasti kauniin ruusulajin kaatopaikalta!

Ihastuttava uusi tuttavuus tämän kesän ruusulajeissani on Arnonruusu.

Pienen taimen istutin ihan omalle paikalleen nimeltään Arnonruusu. Se on nähtävästi metsäruusun mutantti eli muunnos. Sillä on ruusunlehtiä kuitenkin enemmän kuin viisi, voisi sanoa tuplaten enemmän. Ja tuo pieni pensaanalku on ihan täynnä kukkia. Ei edes kärsäkäs ole löytänyt sen kimppuun vielä. Siis hyvin ahkera kukkija ja  uskomattoman kaunis ruusu!

Olen ihastunut löytöruusuihin. Ne ovat hyvin kiitollisia ruusuja, helppoa onnistua niiden kanssa, koska ne ovat löytäneet oman sitkeyden kasvaakseen pohjoisissa olosuhteissa. Jospa ne olisivat oppineet torjumaan tuholaisiaankin. Ja niiden moninaisuus on erittäin mielenkiintoista.

Tämä löytöruusu sai nimekseen Arno löytäjän mukaan. Yleensähän löytöruusut ovat paikkakunnan mukaan, mutta kaatopaikan paikka ei ehkä ole mikään mukava nimi. Kuvitella Raahen Kaatopaikkaruusu? 

Arno Kasvi on maan kuulu biologi.  Kun kerron kahvilavierailleni tästä ruususta, yleensä Arno Kasvi on heille tuttu. Tosin itse en ole nähnyt häntä TV:ssä, enkä lehdissäkään. Tässä on Kalevan haastattelu lupsakkaan oloisesta kasvitieteilijästä ja jo eläkkeelle siirtyneestä ylipuutarhuri Arno Kasvista.

Näyttää siltä, että Arno eli Aarno on pelastanut ruusun, joka positiivisuudellaan kuvaa myös hänen luonnettaan. Kiitos Arnolle tästä ruususta!  

Miten erottaa vaaleanpunaiset tarhapimpinellat toisistaan?

Huolimatta ruusujen kevät- ja kesäkärsimyksistä kukinta on ollut kuitenkin jonkinsorttinen. Sen verran, että olen saanut seurata niiden eroavaisuuksia. Jokainen tunnistaa Suomen ruusun eli juhannusruusun, mutta kun mennään vaaleanpunaisimpiin ruusuihin, tunnistaminen voi olla vaikeampi.

Tarhapimpinellat tunnistaa etenkin tiheäpiikkisistä oksistaan ja pienikokoisista tummanvihreistä lehdistään. Niillä on sitkeä juurikasvusto ja ne leviävät kovaa vauhtia. Niillä on myös mustanpuhuvat pienet kiulukat, joita ainakaan en jaksaisi perkata syötäväksi asti. Kauniimmin juhannusruusu kukkii kuivahkossa maassa lannoittamattomana. Se työntyy lattioiden alle ja mitä kummallisimpiin paikkoihin, jopa linnut sitä levittävät. Kaikkein kauniimmin se on minulla kukkinut kellarin katolla. Kuin valkoinen huntu olisi sen päässä. Kaatosade on sen suuri vihollinen, joten kukat nuokahtelevat ruskean puhuvina.

Tässä se on työntynyt liiterin lattian alle ja hirsien raosta iloisesti kurkkaa.

En raskinut sitä poistaa.

Juhannusmorsian eli morsionruusu on saavuttanut juurensa savimaahan asti ja on kasvattanut pensastaan tuuheaksi ja kaunismuotoiseksi. Mutta ne kärsäkkään rontit sitä tuhoavat. Se ei kuitenkaan ehdi joka nuppua tuhota. Avatessaan kukka on pallomaisen suloinen, vaaleanpunainen, mutta vanhetessaan ja kokonaan auetessaan muuttuu melkein valkoiseksi. Tämä ruusu on nk. löytöruusuja.

Papulan ruusu on suloinen. Sen juuret ovat Saksasta, jossa sitä on kutsuttu 'helluntairuusuksi' (ehkä Saksassa kukkiikin helluntain aikaan), joten varmaankin ihan oma lajinsa. Tuo 'papula' sopii hyvin ruusun muodon sanaksi. Se on hyvin pyöreä, monikerroksinen ja kukan muoto kyllä eroaa muista. Olen nyt oppinut kirjatiedoista, että sen tulisi kasvaa puolivarjoisessa ja suojaisessa paikassa. Se ei tykkää suorasta auringosta eikä kaatosateesta, mikä tuhoaa oitis nuo kauniit kukat. Nuppuvaiheessa jopa peitin sitä päivänvarjolla, vaikka eipä tuo aurinko tänä kesänä ole paljoa vaivannut. Sade teki lopun siitäkin ainoasta kukinnasta, joka niin kauniilta näytti.

Ruskelan ruusu on eräs varhaisimmista ostoksistani ruusutarhaani, jo vuodelta 2011. Se on jo oikean kokoinen pensas, mutta myös vattukärsäkkään runtelema. Eräs biologi-oppilas näki siinä myös kaliumin puutetta, kun tarkasteli  vaurioituneita lehtiä. Myönnän, että ruusumaani on liian hapanta. Olen yrittänyt syöttää ruusuille tuhkaa, mutta se ei ehkä riitä. Täytyy antaa tälle kunnon kalkkilannoitus syksyllä. Ruskelan kukat ovat aika suuria ja puolikerrannaisia. Runsasmuotoisia. 

Olen joskus nähnyt Ruuhijärven ruusussakin kukkia, mutta en ole ehtinyt niitä kuvaamaan, kun ne ovat jo menehtyneet. Tämä löytöruusu on kaikkein surkein tästä ryhmästä. Se on kasvanut hitaasti matalana, mutta terveen näköisenä. Tosin se on hyvin tiheäkasvuinen. Näkisin, että sen juuret eivät ole vielä tavoittaneet tervehdyttävää savimaata. Joten tässä kuva vain sen nuppuvaiheesta. Sen lehdet ovat ehkä vähän vaaleampia kuin muiden.

On olemassa bändi nimeltä "Pink". Annetaan sille vuoro!

Ruusuressukkani

Puutarhurointi ei aina onnistu. Ruusutarhan hoitokaan ei aina onnista. 

Tietenkin vika voi olla puutarhatontun tonttuilussa. Se kun ei niin tarkasti lue noita istutus- ja kasvatussääntöjä. Ja jos puutarhuroinnin jättää pelkän intuition varaan, voi siitäkin tulla illuusio.

Mutta puutarhuri on myös muiden armoilla. Yksi on sääolosuhteet. Nyt on ollut kylmin touko-kesä ja melkein heinäkuukin 35 vuoteen, luin jostakin. Ruusut ovat kärsineet kylmästä, suorastaan palelluttaneet itsensä ruskeista lehdistä johtuen. Louise Bougnethan paleltui kokonaan. Ruusut ovat kärsineet myös rankkasateista, joita silloin tällöin on iskeytynyt taivaalta kuin viiltävä puhuri. 

Toinen asia, mikä ei armoa ole tuntenut, on tuholaisparvi. Kirvojen kanssa aina pärjää, toluruiskepullo aseena. Mutta katkenneita ruusunnuppuja olen poiminut kourallisen melkein joka aamu. Pesässä olen ne polttanut. Uskoisin, että kyseessä on vattukärsäkäs, onhan ympärillä myös villivaaramia. Melkein joka ruususta olen noita puoleksi purtuja nuppuja poiminut, mutta pahiten niistä ovat kärsineet Tove Jansson, Kiimingin ruusu, Viljamin ruusu ja Tarja Halonen. Sekä yleensä kaikki pimpinellaryhmän ruusut. Metsäruusut tuskin kukkivat ollenkaan. Uskon, että ne ovat liian rikkaassa maassa, kasvattavat vain varsia ja lehtiä. Kun toisaalta jotkut ruusut ehkä kärsivät kaliumin puutteesta, kuten eräs biologi asian tulkitsi. Kaikki ruusut eivät toimi samalla tavalla samassa maaperässä. Jotkut tarvitsisivat vähemmän aurinkoakin. Esim. Papulan ruusulle olen välillä jopa tarjonnut päivänvarjoa varjoksi. 

Kahvilavieraani ovat kulkeneet puutarhassani tyhjin silmin. Tosin perennat ovat hyvässä kukassa. Myötätuntoisina jotkut vieraani kertovat oman puutarhansa harmeista ja huomauttavat, että suurin osa ruusuistani odottaa vielä kukintaansa. Muun muassa Pohjantähti, Minette, Onni, Olkkala, Ruustinna ja Valamon ruusuni ovat oksat nöyränä nuppuja täynnä. 

Suurin iloni viime viikolla on ollut Teresan ruusu, jota eivät kärsäkkäät ole huomanneet. Se on jo sen verran iso ja voimakas, että sitä ei sadekaan eikä kylmyys ole veloittanut.

Kiitos touhukkaan ja sitkeän ruusu-ukko Bougnetin, joka ei turhaan ahertanut ruusunsa kanssa. Hän loi kaikin puolin kestävän ja kauniin luomuksen; Therése Bougnetin!

Teresanruusu on kasvanut hitaasti, mutta varmasti ilman pitkiä vesivarsia.
Vanha puutarhapöytäluuranko on oiva tuki sille. Ja mikä parasta, Teresa
kukkii vielä syyskuussakin tehden uusia nuppuja koko ajan.
Nyt vain pitäisi miettiä, mitä laitan maanpeittokasviksi kun otan kivet pois.
Ehkä tuoksupielikkiä.
Vai onkohan se vielä ruusulle liian vahva kasvi?

Etualalla orvokkia, sivussa palavaa rakkautta, takana violetinsinistä
jalokurjenpolvia ja taustatukena valkoista akilleijaa.

Jotenkin tuntuu, että kesä on vasta alussa!

Jospa kuuntelisin 'Sommerpsalmin' toive sydämessä, että vielä tulisi oikea kesä.

Viikon 29 kuva!

Olin viikonloppuna pikkusiskoni häissä. Paljaita jalkoja, ruuusumekkoa, luonnonkukkia, kielen vievää ruokaa (siskoni on kulinaristi), paljon musiikkia, laulua, saunomista ja uintia. Kaikkea sellaista kuin siskoni on. Kaikkea kaunista. Siitä tämä kuva, se tärkeä hetki.

Lausuin siskolleni ja hänen miehelleen tämän loitsun, myöhemmin vähän epävirallisemmalla hetkellä takkatulen ääressä.

Yhteisen matkan loitsu

Kotipirtin tuoksu parhain, suloisimmat saunan löylyt omissa olotiloissa.

Maistuvimmat muonat pöydän, makeimpia maltaat juoman kahden kesken kasvatellun,

yhdessä ylösotetun.

Autuaimmat aamuhetket, ihanimmat illantulot kaksin kauniisti koetut.

Ei halu halaten lähde, loivene luvattu lempi,

vaikka päivät pääskytyksin sitä kaksin kasvatamme,

matkaa tehden täydennämme yhdessä elinikämme.

Paula Havaste, Loitsukirja

Viikon 28 kuva!

Nyt vain ei käy mikään muu kuin ruusu! Valitsin tähän nyt Adelen, Kirovskin ruusun, ujon ja nöyrän pohjoisen rugosa-ruusun, jonka istutin keväällä ja on jo nyt kukkinut.

Ruusun päällä on sateen huntu,

sydämessä mieltymys viiniin.

Älä nukahda; ei vielä sovi nukkua.

Rakas, kaada viiniä. Aurinko paistaa vielä.

Katso! Tuuli on repinut ruusun paidan!

Satakieli on huumaantunut ruusun kauneudesta!

Istu ruusujen varjoon, sillä tuuli on usein 

ravistanut ruusuja maahan ja haudannut sinne.

Omar Khaijim

Yksinkertaiset valkoiset pimpinellat - miten erottaa ne toisistaan?

Huomaan, että minulla on viisi (siis aika monta) yksinkertaista juhannusruusun sukulaista puutarhassani, joita tuskin asiasta tietämätön pystyisi erottamaan. Sattumoisin ne alkavat kukkia juuri nyt, ensimmäisinä muista ruusuista ja yhtä aikaa, ensimmäiset kukkijat ruusutarhassani. Muut vasta hierovat 'silmiään', jopa itse juhannusruusu. Senpä vuoksi näitä lajeja on mukava verrata keskenään.

Idänjuhannusruusu (alla), eli mielestäni Rosa Altaica, on jokseenkin matala pensas, ainakin se laji, jonka poimin Kinnarin kuivalta mäeltä omassa kylässäni. Lehdet ovat pieniä ja tummanvihreitä, kukkakin aika pieni, mutta loisteliaan levällään, puhtaan valkoisena ja runsaana kukinta-aikanaan.

Rosa Linnanmäki eli Linnanmäen kaunotar on taas kasvultaan korkeampi, lehdet ovat suuremmat kuin myös kukka. Se on nopeakasvuinen, jo toista metriä korkea.  Minkälaisenhan karusellin saisin kokoon sille tueksi?

Uusi ruusu puurarhassani on Rosa rubincola, venäläistä juuriltansa. Istutin sen viime syksynä. Nyt jo se näytti voimansa, runsautensa ja vahvuutensa. Sillä on altaican tapaiset valkeat kukat, jotka jäävät vähän kuppimaiseen muotoon. Lehdet (pienet ja tummahkon vihreät) ja varsi on juhannusruusun tapainen.

Nyt olen huomannut, kun rubincola on kasvanut ja kukinta voimistunut, että sen kukka matkii vähän tuota lehdillekin ominaista punertavaa sävyä. Rubincolan kukka haivähtää vaaleanpunaiselle! Erittäin runsaasti kukkiva ja pirteä ruusu!

Toinen, vähän samanmoinen pimpinellaruusu on Nils, ruotsalainen löytöruusu. Senkin istutin viime syksynä, punaista kahvilaseinää vasten, kuten edellisenkin. Siinä kun ne ovat vierekkäin, on helppo huomata niiden ero. Kukat hyvin samankaltaiset, mutta lehdistö aivan eri väriä, heleän lehmuksen vihreä. Ja yhtä ahkera kukkimaan. Joka tykkää valkoisista kukista, näissä oiva pari puutarhaan.

Kiimingin löytöruusu onkin sitten jo  vähän harisonin ruusuihin suuntautuva väriltään. Sekin, kuten yleensä löytöruusut, on voimakaskasvuinen, kiipeää tuessaan jo toista metriä ylös. Kukka on aika iso, mutta erottuu muista kermankellertävällä värillään. Lehdet muistuttavat pimpinellaa, mutta ovat isohkoja, vähän punertavia, kuten myöhemmin sen syysvärikin, viininpunainen. Kaunis ruusu!

Oikeastaan minulla on tähän sarjaan kuuluva kuudeskin ruusu, joka Särkän taimitarhalla on joskus tutkittu omaksi lajikseen, mutta rekisteröimätön. Sitä kutsutaan Seminaarin ruusuksi. Se on löydetty Raahen seminaarin vanhasta puutarhasta. Siinäkin on nuppuja, mutta ei vielä auki. Liitän sen myöhemmin tähän sarjaan mukaan.

Oliskohan seminaarin ruusussa vähän enemmän vaaleanpunaista kuin muissa?

Seminaarin ruusu on hyvin paljon samanlainen kuin Rosa Altaica, jonka jälkeläinen se ehkä onkin. Sitähän ei ole paljoa tutkittu. Sieltä mistä sen sain, kerrottiin sen olevan oma laji. Mutta... Senkin kukassa vivahdus vaaleanpunaista ja uudet varret ovat hyvinkin punaisen piikkisiä.

Vertauksen vuoksi tässä myös Altaican uusi varsi.

Itämaisittain 

STING & CHEB MAMI - DESERT ROSE

Energinen lubiini!

Vaikka kaikki muu pettää puutarhassa, lubiini ei ole tehnyt sitä koskaan! Se ei ole kärsinyt koskaan talvivaurioista, ei siinä ole tauteja, ei itikoita. Joka ikinen kesä, varmaan jo 20. kesä, se nousee yhtä uljaana ja typettää maata sitä seuraavana kukkivalle kaverilleen ritarinkannukselle.

Olen ennenkin kirjoittanut lubiinista ja laittanut kuvia. Nyt vähän eri näkökulmia kameralla. Lubiini lohduttaa, antaa uskoa energisyyteen! Älkää sitä aliarvioiko! Minun jalo, ruhtinaallinen lubiinini.

Hellemusiikkia...https://youtu.be/0iuQrr7EKc8