Ruusuressukkani

Puutarhurointi ei aina onnistu. Ruusutarhan hoitokaan ei aina onnista. 

Tietenkin vika voi olla puutarhatontun tonttuilussa. Se kun ei niin tarkasti lue noita istutus- ja kasvatussääntöjä. Ja jos puutarhuroinnin jättää pelkän intuition varaan, voi siitäkin tulla illuusio.

Mutta puutarhuri on myös muiden armoilla. Yksi on sääolosuhteet. Nyt on ollut kylmin touko-kesä ja melkein heinäkuukin 35 vuoteen, luin jostakin. Ruusut ovat kärsineet kylmästä, suorastaan palelluttaneet itsensä ruskeista lehdistä johtuen. Louise Bougnethan paleltui kokonaan. Ruusut ovat kärsineet myös rankkasateista, joita silloin tällöin on iskeytynyt taivaalta kuin viiltävä puhuri. 

Toinen asia, mikä ei armoa ole tuntenut, on tuholaisparvi. Kirvojen kanssa aina pärjää, toluruiskepullo aseena. Mutta katkenneita ruusunnuppuja olen poiminut kourallisen melkein joka aamu. Pesässä olen ne polttanut. Uskoisin, että kyseessä on vattukärsäkäs, onhan ympärillä myös villivaaramia. Melkein joka ruususta olen noita puoleksi purtuja nuppuja poiminut, mutta pahiten niistä ovat kärsineet Tove Jansson, Kiimingin ruusu, Viljamin ruusu ja Tarja Halonen. Sekä yleensä kaikki pimpinellaryhmän ruusut. Metsäruusut tuskin kukkivat ollenkaan. Uskon, että ne ovat liian rikkaassa maassa, kasvattavat vain varsia ja lehtiä. Kun toisaalta jotkut ruusut ehkä kärsivät kaliumin puutteesta, kuten eräs biologi asian tulkitsi. Kaikki ruusut eivät toimi samalla tavalla samassa maaperässä. Jotkut tarvitsisivat vähemmän aurinkoakin. Esim. Papulan ruusulle olen välillä jopa tarjonnut päivänvarjoa varjoksi. 

Kahvilavieraani ovat kulkeneet puutarhassani tyhjin silmin. Tosin perennat ovat hyvässä kukassa. Myötätuntoisina jotkut vieraani kertovat oman puutarhansa harmeista ja huomauttavat, että suurin osa ruusuistani odottaa vielä kukintaansa. Muun muassa Pohjantähti, Minette, Onni, Olkkala, Ruustinna ja Valamon ruusuni ovat oksat nöyränä nuppuja täynnä. 

Suurin iloni viime viikolla on ollut Teresan ruusu, jota eivät kärsäkkäät ole huomanneet. Se on jo sen verran iso ja voimakas, että sitä ei sadekaan eikä kylmyys ole veloittanut.

Kiitos touhukkaan ja sitkeän ruusu-ukko Bougnetin, joka ei turhaan ahertanut ruusunsa kanssa. Hän loi kaikin puolin kestävän ja kauniin luomuksen; Therése Bougnetin!

Teresanruusu on kasvanut hitaasti, mutta varmasti ilman pitkiä vesivarsia.
Vanha puutarhapöytäluuranko on oiva tuki sille. Ja mikä parasta, Teresa
kukkii vielä syyskuussakin tehden uusia nuppuja koko ajan.
Nyt vain pitäisi miettiä, mitä laitan maanpeittokasviksi kun otan kivet pois.
Ehkä tuoksupielikkiä.
Vai onkohan se vielä ruusulle liian vahva kasvi?

Etualalla orvokkia, sivussa palavaa rakkautta, takana violetinsinistä
jalokurjenpolvia ja taustatukena valkoista akilleijaa.

Jotenkin tuntuu, että kesä on vasta alussa!

Jospa kuuntelisin 'Sommerpsalmin' toive sydämessä, että vielä tulisi oikea kesä.