Puutarhan makupaloja

Kaikki ylimääräinen roina on nykyään liitetty myös puutarhaan. Usein se roina korostuu kauniisti ja silmää piristävästi.

Minulla on naapuri, joka on ihastunut kaikkeen ruosteiseen rautaromuun. Eikä sitä voi sanoa enää roinaksi, kun se on hyvällä maulla liitetty isojen kivimuodostelmien ja tuuheitten tuijien lomaan vihreän nurmen välkkyessä välissä. Siellä on vanhoja maataloustuotteita karheista pitäen esillä kuin taidetta. Ja taidettahan ne onkin omassa ylhäisessä jälkikäytössä muistuttamassa aikaa, jolloin vain elävällä oli vetovoimaa. 

Muissakin naapureissa on satsattu vanhan esille tuomiseen kauniisti ja vitsikkäästikin kukkien kera maitolavoineen, vanhoine tuoleine ja rappuineen. 

Se kaikki on ilo silmille.

Sitä minäkin omalla tavallani olen viljellyt ruusujen joukossa. Tämäkin on vanha talo. Kaikenlaista käypää tavaraa löytyy toisenlaiseen käyttöön puutarhassa, vaikka en kaikelle ole oikein paikkaa vielä löytänyt.

Kuitenkin monen kahvila-asiakkaan silmä niihin pysähtyy.

Minusta on mukava joskus käyttää yhdessä voimakkaita värejä, kuten tässä sininen keraaminen lintu ja väriminttu. 

Käteeni kauppojen hyllyltä tarttuukin usein juuri loistavan siniset keraamiset purkit, joihin sopii niin hyvin kirkkaanpunainen pelargonia. Tai ruskea, johon istuu vaaleanpunainen hyvin.

Vanha puinen voiastia sopii kuin nakutettu juuri annansilmän
kanssa.

 

  

Annansilmä tässäkin ukkoni vanhoissa puutarhasaappaissa.

Tuollaisia harmaita keraamisia tai muovisiakin juttuja minulla on puutarhassa siellä täällä ja lapset kiikuttavat niitä aina uusiin yllättäviin paikkoihin. Se on sallittua ja hauskaa. Joskus lapset juoksevat kilpaa etsimässä niitä ja kertovat sitten minulle, mitä he löysivät.

Kaikki tämä on mielestäni juuri sitä, mitä voisi kutsua puutarhan makupaloiksi. Kunhan sitä ei ole liikaa eikä kokonaisuutta särkevänä.

Metsätonttua hirvittää!

Sain vasta kuulla, ettei poikani osallistu minun kotkotuksiin kesäkahvilassa. Hän toivoo, että äiti olisi normaali. Hah, kadehtii.

Tuolla facebookissa oli hauska kuvaus mummosta, josta ennen sanottiin, että tuolla se mummo tulla tulla tepsuttaa. Nyt sanotaan pelokkaana: Mitähän sillä taas on mielessä! Jeh!!! Tämä osui minuun!

Siis mummot ovat hieman muuttuneet nykypäivinä. He haluavat seikkailla, tehdä jotain ennen kokematonta ja lyödä vaikka päätänsä seinään.  Näin tämäkin mummo lähtee suin päin mukaan, kun joku vain pikkuisen sormella viittoo.

Se mikä nyt mummoa yhtä hyvin kuin metsätonttuakin hirvittää, on nuo avoimet puutarhapäivät.

Viime vuonna ne olivat juhannuksen jälkeen päivänä, jolloin kylmän kevään jälkeen tuskin mitään oli vielä kukassa puutarhassani. Nyt tämän lämpimän kevään tuloksena on ollut kaksi viikkoakin aikaisempi kukinta puutarhoissa. Kun tuo tämän vuoden päivä on 7.8, ihmettelen, onko mitään enää kukassa!!

Siis tekisi mieli perääntyä! Sekin, että ensi viikkoon on luvattu sadetta, niin miten siinä leikkaa nurmea ja kitkee penkkejä? Onkohan muilla bloggareilla sama huoli? 

Sitten ajattelin, että tässähän se jännittävä puutarhaelämä on! Onhan toki vihreetä ja on oma persoonallinen luomus koko tarha!

Aloin tutkimaan, mitä minulla voisi olla enää kukassa, kun tuo valtava sininen ritarinkukkamerikin on jo vetäytymässä tästä maisemasta. Samoin monet ruusut, jotka viime vuonna vasta avautuivat tähän aikaan, kuten Ilo ja Onni. Nyt ne kehittävät kiulukoitaan.

Jotakin on... Terassin edessä mäkimeiramin eli oreganum vulgaren kukinnoissa pörräävät mitä ihmeellisemmät otukset ja moniväriset perhoset. Luontokirja nokkani edessä yritän niitä nimetä. Angervot kukkivat ruusupuskien välissä, onneksi. Malvat, ruusu- ja myskimalva nostavat päätään siellä täällä. Kultaisena suurlyhtynä loistava tarha-alpi alkaa nahistua, mutta kultapiisku nostaa päätänsä. Entä kultapallo. Ehtiikö se kukkaan? Luulin jo keveemmällä, että se oli täysin kuollut. Vuohenkello on sinisenä ryppäinä siellä täällä. Olen antanut sen asettua minne se haluaa. Auringontähti puskee keltaisia tähtiään. Rusopäivänlilja kukkii. Ehkä tähtiputkikin on vielä hennon harmaina kukintoina, mutta vieressä oleva kultahelokki lopahtelee. Onneksi löytyy nauhuksia, poimulehden kukintoja ja kiusallinen kierto ruusuportin vieressä vangiten osaksi noita dorianvillakkoja.

Keltainenkin harmaan kanssa on ihan kiva yhdistelmä.

Siemenestä kasvatetut samettiruusut helottavat siellä täällä hyönteisiä torjuen ja matala auringonkukka on nupulla. Samoin krassi, ruusupapu ja kehäkukka.

Onhan sentään jotakin. Mutta ne joriinit ja sen sellaiset kaunottaret puuttuvat.

Entä ruusut! Rugosaruusut työntävät kyllä paksuja nuppujaan, mutta miten ne käyttäytyvät, kun tulee ukkoskuuroja? Silkkinen Ritausma, herkkä Pappilan neito ja mahtava Moje Hammarberg? Sointu ja Sävel ehkä pärjäävät ja yksinkertainen rugosa. Mutta miten Scneekoppe, Roselina, Karjasillan kulkuri ja Pink Pavement? Nukkeruusukin puskee koko ajan nuppuja, kuten myös Teresanruusu. Mutta ehtiikö kukkaan Scabrosa, Nyveldt, minun keltaiset ruukkuruusuni, Peace, Fairy, Lawinia ja John Davis, jonka luulin jo kuolevan. Jaksaako vielä Belle Pointevine ja Presidentti Kekkonen?

Sointu taitaa olla tämän hetken runsauden kuningatar ruusujen keskellä.

Schneekoppe

Pappilan neito

Presidentti Kekkonen

Voi mitä huolia, kun on noin monta lasta! Ne kun ovat vielä niin pieniä. Kaikki täysikasvuiset aikuiset ruusupensaat ovat voimansa näyttäneet. Haluaisi näyttää niitä, joita on saanut kasvatettua kypsään ikään.

Tämä oli vuodatus! Metsätontun arkuutta? Vai vaivaako puutarhuria jopa stressi?!!

Kuitenkin toivon, että joku kävisi.

Tulethan - Sauli Lehtonen

Majakarin haltijakuusien katveessa

Vihdoinkin sain päätökseen vierailuni Majakarin Titan ja Timon luona. Joskus vain menee vuosia. Paperi ruskettuu keittiön seinällä, johon on kirjoitettu ajo-ohjeet. Siitä se kuitenkin löytyi, kun sitä tarvitsin.

Ne ajo-ohjeet olin tulkinnut päin honkia. Tulin paikalle mutkan kautta kyselemällä. Nämä lehmätkin katsoivat minua kummasti. Havaitsin, että paikka oli kuin 'metsän peitossa' minulta. Jopa sinne johtava silta ja maisema tuli kameraani kumman usvaisesti. - Tämä on usean turvapaikka, totesikin Tita ensimmäiseksi, kun oli istuttanut minut pihan suurten haltijakuusten alle kahvihetkeen. 

Tuohon sillalle tulin, vaikka oikea paraatitie olisi tuossa ylhäällä. Sain sittemmin kuulla, että tuo silta oli rakennettu erään Elsi-nimisen tytön tarpeeseen tulla päivittäin kylään. Maailma on pieni. Huomasin, että tuo samainen Elsi on ystäväni, ja että tuon samaisen Elsin mummu oli minun äitini hyvä ystävä. Sattuma sekin, että kun tullessa kävin Särkän Taimistolla vähän katselemassa, minulle esiteltiin vanhaa neilikkakantaa, joka oli nimetty tämän mummun mukaan 'Ellenin neilikaksi'. Toin sen aivan liikuttuneena omaan puutarhaani.

Mutta niin se on, että uudet modernit talot suuntaavat katseensa tulevaan puhtaalta pöydältä. Vanhat talot kantavat mukanaan kokemuksia ja viisautta ja vahvistavat sillä sen asukkaita tulevaan. Ja niitä tarinoita minä rakastan. Tämä paikka oli täynnä tarinoiden mystiikkaa ja elinvoimaa.

Moni paikkakuntalainen on tässä paikassa vieraillut ja ihmetellyt puutarhurimaista intohimoa. Mitä kaikkea se synnyttääkään ja luo! Olin ihan lääpällään kaikesta. En muista kuinka monta sataa perennaa löytyi puutarhasta, enkä kuinka monta puu- ja pensaslajia. Enkä sitäkään kuinka monta ruusulajia jo oli kasvamassa niiden kanadalaisessa koeviljelmässä. Mutta muistan ilmapiirin!

Isännän ja emännän mielipaikka suoraan Haapajokeen ja siellä polskivaan
saukkoon.

Sammakkolampi

Yksi merkillisistä kasveista, mutta nimeä en muista.

Vasta istutetut ja hoidetut kanadalaiset ruusut!

On muillakin kasveilla piikkejä kuin ruusuilla.
Olikohan tämä Pirunkeppi tai jotain sellaista?

Tämän muistan; peruukkipensas, joka ihmeesti nousi maasta, vaikka sen luultiin
jo menehtyvän viime talven kurjuudessa.

Suojelumetsä, aivan selvästi menninkäisten ja tonttujen asuinaluetta, oiva alue lintujen pesiä ja pikkuisten eläimien piiloutua. Hieno ajatus! Ja siellä taustalla jossakin on meri.

Aivan kuin jokin haltiatar tuolla etäällä liikkuisi hämärässä.

Upea idea, että yksityiset alkavat säästää luonnollista luontoa ja antavat sen elää rauhassa. Kaiken ei tarvitse olla tuottavaa ja tehokasta.

Kiitos Tita ja Timo, että vuosia kestänyt kutsu tulla käymään oli vielä voimassa!

Titalla on oma blogi tässä puutarhastaan.

Minä katselin tätä kaikkea vähän pölähtäneenä ulko-puolisena, mutta löysin uutta energiaa pihan valtavien kuusihalti-joiden alta.

Vanha on arvossa. Tässä on remontin alla vanha ulkorakennus. Taustalla näkyvät nuo arvonsa tuntevat kuusivanhukset.

Koska kanadalaiset ruusut herättivät eloon vanhan vieraskutsun, esittelen tässä erään kanadalaisen laulajan Wivova Wilden.

Metsätontun ruusuharhoja

Metsätonttu on tämän kesän ollut niin mallillaan, niin tietävinään ja niin täynnä kaikkea tutkimaansa tietoa, että on nyt kunnolla saanut nenilleen.

Sillä metsätonttu on myös tökerön hajamielinen ja noita harhautuksia tulee aina silloin tällöin.

Siis ei kannata uskoa kaikkea, mitä hän latelee!

Ensinnäkin, tässä tarhassa kasvaa ruusu nimeltä Monte Casino. Niin minä luulin. Olen silmät soikeina joskus kirjoittanut noita kylttejä ja kummallisia virheitä tulee. Kas kun ei kukaan ole huomauttanut kyltistä mitään. Näen turhana kirjoitella kyltteihin esim. Rosa-sanaa, kun näkeehän kaikki, että kyseessä on ruusu. Mielestäni lajinimi riittää. Sitten olen laittanut maan nimen, missä sitä on jalostettu, ja vuosiluvun ihan itselleni, milloin olen ruusun istuttanut. Moni onkin kiittänyt, kun kylteistä näkee lukea. 

 

Mutta tuon ruusun nimi on kirjoitettu VÄÄRIN!! Olenkin mielessäni vähän ihmetellyt, että onhan hommaa, kun ruusulle annetaan jokin kasinon nimi, kuten mielessäni olen sitä määritellyt.

Kunnes taas kirjoja selaillessani huomasin virheen. Tämän ruusun nimi onkin MONTE CASSINO!!Kahdella ässällä!

Siis ruusu ei suinkaan ole mikään kasino-nimitys, vaan se on nimetty kuuluisan vanhan luostarin mukaan. Kyllähän minua hävetti! Korjaan kyltin avoimiin puutarhapäiviin, joka on muuten 7.8.

En malta olla kertomatta tästä luostarista. Sen on perustanut Benedictus Nursialainen vuonna 529 ja se sijaitsee 130 km Roomasta etelään kauniisti kukkulan päällä. Luostari tuhoutui täysin Monte Cassinon taistelussa 1943, kun liittoutuneet avasivat uuden rintaman Saksaa vastaan. Saksa linnottautui luostariin. Vaikka he olivat luvanneet mm. Vatikaanille säilyttää 1600-luvulla jälleen rakennetun komean luostarin, se sodankäynnissä tuhottiin saksalaisten tähystyspaikkana.

Joskus kun suree niitä miljoonia ihmisiä, jotka sodan aikana kuolevat, niin suru kohdistuu usein myös vanhaan rakennettuun kulttuuriinkin.  Italia rakennutti paikalle kuitenkin uuden luostarin, jonka paavi Paavali VI  vihki käyttöön 1964. Kuva alhaalla (kuvat wikipediasta).

Saksalainen ruusujenkasvattaja Karl Baum siis antoi ruusulle aika mahtavan nimen antaen samalla kunniaa tälle vanhalle luostarille ja sen historialle. Baum kasvatti tämän ruusun siementaimena ruususta nimeltä 'White Hedge'.

Kuvassa oma ruusuni on vielä pieni, mutta on kantanut tänä kesänä jo todella komeita violetinpunaisia, mielestäni vähän nuokkuvia kukkia. Tuo nuokkuvuus ei häiritse varmaankaan pensaan kasvaessa, sillä se kurottautuu vielä kahdenkin metrin korkeuteen.

Toinen 'erreys' tapahtui sitten suviruusun kera. Naapurista hain pienen juuritaimen, jonka alku oli kovin surkeaa. Viisi vuotta sitä hoitelin, kunnes viime syksynä se reipastui ja on nyt kuvassa näkyvän pensaan kokoinen. 

Hämmästyin kovasti, kun se kukki. Kukka oli metsäruusun kaltainen! Kun lähemmin naapurissa tutkin asiaa, suviruusupensaiden joukossa oli mukana myös tätä villiruusua. Siis sellaista pientä reppanaa olen nämä viisi vuotta hoidellut. Eikä se reppana ollut suinkaan suviruusu eli Rosa 'Poppius'! 

Naurattihan minua kovasti tämä harmitus. Ei auta muu kuin kaivaa pensas ylös, siirtää se muualle ja hakea naapurista voimallinen suviruusun taimi. Muutenkin mukava paikka tuossa, sillä vieressä kasvaa samalla tavalla punainen kanadalainen ruusu 'Suzanne'. Siinäpä sitten vertaillaan toisiaan.

Uskonpa, että samanlaisia erreyksiä sattuu kauppatarhaajillakin. 

Olen tänä kesänä silmä tarkkana vertaillut mökkiruusun ja torniolaaksonruusun eroa. En vain löydä sitä ollenkaan. Ne kun ovat niin samanlaisia. Alankin epäille, että ovat samaa lajia. Olen nähnyt sittemmin kuvan mökinruususta, joka mielestäni on aivan erilainen kuin kukka omassa mökinruusussa.

Ihminen on erehtyväinen. Siitä emme pääse. Joka tapauksessa kumpikin pensas, sekä mökinruusuksi nimetty että torniolaaksoksi nimetty kukkivat tori runsaasti ja kauniisti tänä kesänä.

Elastinen ja Johanna Kurkela, Oota mua!

Sata keijua ja yksi tonttu!

Tässä eräänä päivänä eräs remonttimies kävi minua auttamassa pihassani. Hän ei tehnytkään työtä ihan loppuun, vaan kertoi tulevansa seuraavana päivänä uudestaan. Vähän ihmettelin, mutta suostuin.

Hän tuli seuraavana päivänä, mutta työn vierestä hän oli häipynyt, enkä nähnyt minne hän oli mennyt.

Kuitenkin, työ tuli valmiiksi ja keitin hänelle päätöskahvit. Sitten hän kertoi, miksi hän teki työn kahtena eri päivänä. 

Ensimmäisenä päivänä nimittäin hänelle oli tullut outoja tuntemuksia, joten hän halusi tutkia mitä ne olivatkaan. Joten seuraavana päivänä hän olikin ottanut mukaansa jotakin, millä hän pystyi tarkistamaan tilanteen pihamaallani. Ei siis ihme, etten nähnyt häntä työpaikallaan. Hän oli kierrellyt ympäri pihamaata.

Minun riemukseni hän nyt ilmoitti, että pihamaallani häärää ainakin 100 keijua ja yksi tonttu. 

Sori, en ihan viitsi tässä kertoa mitä temppuja hän käytti tämän asian selvittämiseksi, mutta haluan uskoa häntä. 

Tontun hän nimesi vähän ilkikuriseksi. Oitis tunnistin hänen tekosensa. Kuinkahan monta kertaa minulla onkaan kadonnut aivan ihmeellisellä tavalla työkaluja puutarhassa? En löydä niitä millään. Mutta jos lakkaan etsimästä, nuo esineet ilmestyvät eteeni aivan hassuista paikoista. Ja ihan totta! Olen kuulevinani käheän käkätyksen jostakin läheltäni. Uskokaa tai älkää! 

Uskon myös, että nämä keijut viihtyvät muidenkin pihamailla ja varjelevat kasveja pahimmalta. Luulen myös, että tällaisiä ilkikurisia tonttujakin voi löytyä jonkun pihamaalta. Oletteko huomanneet outoja työkalujen katoamisia? 

Minä kylläkin olen luullut, että se ainoa tonttu olen minä itse. Mutta hyvä tietää toisestakin...

Ruusuvaasitesti!

Ilahduin kovasti ruususta 'Ilo', koska se kestää vaasissa niin kauan. Siinä ollessaan se aukaiseen nuppunsakin.

Nyt halusin kokeilla kolmea komeasti kukkivaa ruusuani, miten ne kestävät vaasissa oloa. Eli laitoin kaikkien oksat samaan kauniiseen siniseen lasimaljakkooni.

Onko kestävin rugosasukuinen Keiju, 'Dart's defender'?

Vai voittaako kestävyydessä Onni vai Ilo? Onni näkyy tuossa ensimmäisessa kuvassa. Onnen kukat ovat isompia kuin Ilon. Aukaiseeko Onni ja Keiju nuppunsa vaasissa kuten Ilo?

Tästä taisikin tulla mielenkiintoinen testi!

Ps. Parin päivän jälkeen. Keijuruusu varisee aika pian, vaikka aukaiseekin pullean nupunsa. Ehdottomasti Onni ja Ilo ovat kestäviä kumpikin vaasissa!

ps.ps. Neljä päivää mennyt ja Ilo yhä kukassa.

Kesäyö

Puutarhurin tuntee myös siitä, että se kumman usein hiippailee hiljaa puutarhassaan nenä väristen ja silmät tarkkana pysähdellen tutkimaan, ihastelemaan ja juttelemaan. - Ah, sinäkin olet herännyt! - No voi, mitä sinulle on sattunut! - Voi kun sinä olet kaunis!

Eikä tämä homma riitä vain aamuisen eikä päivittäin, vaan myös yösyvännä! Onko tuttua? Pihalta löytyy seurakunta, ystävät ja se suuri perhe.

Tällaiselta näytti puutarhani yöusvassa viime öisessä valossa klo 11.00 aikaan.

Pariisin kevät - Kesäyö