sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Runollinen joulukalenteri 24.12.2023

Toivon todella Hyvää ja Rauhallista Joulunaikaa kaikille! Tähän päivään sopivat enkelit suojelemaan meitä kaikkia. Taivaiset enkelit ovat Rudolf Koivun ja kuusen juurella olevat Martta Wendelinin taitoa ja tyyneyttä, Paletin korttituotantoa molemmat.



Suomalaisista runoilijoista haluan esitellä tähän loppuun presidenttimme puolison Jenni Haukion, jonka elämä muuttuu toiseksi, kun presidentti tulee vaihtumaan. Kerron vähän hänen kirjallisesta elämästään. Jo opiskeluaikoina häntä kiinnosti kirjallisuus ja hän oli mukana Grupo Kapustarinta-nimisessä runoryhmässä. Hän oli perustajajäsenenä Kapustarinta ry:ssä ja kirjallisuuslehti Lumoojassa. Häneltä on julkaistu kolme omaa runoteosta.  

Ja koska silakka ja kalat kuuluvat suomalaiseen jouluun ja kalleutensa vuoksi ovat nyt arvoravintoa, liitän tähän sitäkin läheltä koskevan runon.

Ja he halusivat omistaa täällä kaiken:

purjehtija meren, ornitologi linnut,
kalastaja luodot, suntit ja laiturinnokat

ja he puhuivat hartaasti kuin saarnastuolista,
ja tiesivät kaiken

veneväylistä, kareista, veden korkeudesta syksyisin, 

lintujen latinankielisistä nimistä, lajimäärityksistä
ja vuosisataisista perimäaikoista

he tunsivat saariston koko
tieteellisesti syvimmän olemuksen mittoineen 
ja määreineen

mutta minä en halunnut omistaa täällä mitään,
opiskella kokijaksi, näkijäksi tai tietäjäksi,

tahdoin osaksi

veneiden kansilta ja kiikarilinssien läpi havannoitavaa
kokonaisuutta

heittäytyä merelle

yötuulen irti repäisemien kaislojen vanavedessä.
 
Kun isän kalastajapaatti on liikkeellä,
 
avomeri näyttäytyy ensi kerran rikkonaisten
luotojen takaa,
 
vasemmmalle jää tyrniä kasvava saunaranta
ja silakkasavustamon katto erottuu katajien lomitse
 
kuulette minun sanovan;

sirotelkaa minut juuri tänne. 

 

Jenni Haukio, Sinä kuulet sen soiton, Savukeidas Turku 2009

4 kommenttia:

  1. Kiitos huolella toteutetusta joulukalenterista tänä vuonna. Oikein Rauhallista Joulua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Upea runo, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, että käytit aikaa tällaisen informatiivisen ja nautinnollisen luennon luomiseen.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!