torstai 19. heinäkuuta 2012

Ruusuressukkani!

Niin paljon kuin iloitsinkin kaikkien ruusujeni ( nykyään ) talven voittamisesta ja kevään kukoistuksesta, niin vastoinkäymisiltä ei voi välttyä.

Ensinnäkin kamala sade tuhosi juhannusruusujen kukinnan juuri kun ne kolme viikkoa jälkeen juhannuksen vihdoinkin tulivat kukkaan. Vain hetken niistä ehti iloita. Tosin löysin niistä keljun itikankin, joka tuhosi uusia versoja ja puri nuppuja poikki, pistiäinenkö taisi olla. 

Sama itikka sitten ehti tuhota muitakin pimppinelloja. Aluksi sumutin kaikkialle ruusuihini tolunestettä, mikä tehosikin osiin kääriäisiin ja varsinkin kirvoihin. Mutta ei se auta kaikkeen. Matti Kuljun opastamana oli pakko turvautua pyretriiniin. Jota sitäkin oli vaikea väliin käyttää, kun aina satoi. Löysin Cooper-nimistä ainetta, ainoa joka sisälsi pyretriiniä. Luulen, että yksi kerta ei riitä. Joten taas tässä odottelen kuivempia säitä.

Niinpä monet ruusuni, kuten mökinruusu, juhannusmorsian, papulanruusu, ruskelan ruusu sekä viljaminruusu ja tove jansson kukkivat aika köyhästi ja lehdet ruskettuvat. Sadekin on tehnyt oman tehtävänsä.





5 kommenttia:

  1. Ei se vesikään aina hyväksi ole, varsinkaan kun satelee tiuhaan. Olen huomannut, että jotkut koivut ovat sen näköisiä kuin niitä kuivuus vaivaisi.
    Mökillä on lumipalloheidet syöty ja tuhottu ihan lehdettömiksi, asialla on ollut idänheisikuoriainen. Nyt on koiranheisi saman kuoriaisen toukkien vallassa. Nuo tuhot ovat kyllä saaneet alkunsa viime kesästä, mutta nyt roihahtaneet täysin valloilleen.
    Onneksi huomasin lumipalloissa hienoista viherrystä, jospa toipuu.
    Ensi kesänä ruususi kukoistavat, mutta eihän se tietenkään nyt paljon lohduta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tarja myötäelämisestä! Luonto toimii omalla tavallansa ja pitäähän pistiäistenkin saada joskus juhlia. Ja kyllähän nuo pensaatkin toipuvat. Minullakin meni suklaa-aronia viime kesänä tyystin. Nyt se on juuresta herännyt uudestaan ja on jo iso pensas jälleen, tosin ihan vähän vain kukki.

    Mutta ensi kesänä. Ja on paaaaljon kukkia jotka kukoistavat ja jopa ruusujakin.

    VastaaPoista
  3. Harmi, kun ruusuisi on kutsumattomia vieraita tullut. Minä en nähnyt keltaisen ruusuni kukkivan kun olin mökillä pari viikkoa. Tänä vuonna olikin tehnyt paljon kukkia.

    VastaaPoista
  4. Olipas kurjia uutisia. Sadetta siellä ja sadetta täällä... Kaikenlaista harmia se saakin aikaan, kun liikaa lirisee. Ei voi muuta kuin odottaa ensi kesää!

    VastaaPoista
  5. Saisikos tietää, mikä ruusu on tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa? Tykkään kovasti tuollaisista siniseen taittuvista lehdistä...

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!