Ruusu remonttimiehelle!

Minulla on mieheni puolelta sukulaispoika nimeltä Mikko. Kun viime talvena surin jäävuorta katolla, joka johtui talven luonteestakin, mutta enimmäkseen siitä, että lämpö karkasi pohjoisen yläseinän puolelta. Puita kului hurjasti pannun pesässä, yösähkö paisutti sähkölaskuja ja lämpä karkasi harakoille. Sahanmuhat väliseinästä olivat valuneet pikkuhiljaa maahan. Pelkäsin myös miltä näyttävätkään laudoituksen alla olevat hirret. Mikko sitä katsoessaan kerran heitti, että voishan hän tuon laudoittaa uusiksi. Siihen tartuin.

Teimme urakkasopimuksen sukulaisuuden mukaan, ja niin minä sain luotettavan ja innokkaan remonttimiehen kotiin, johon saattoi luottaa ja jolta työ sujui. Tiedän, että kaikilla ei sellainenkaan onni potki aivan tuosta vain.

Kun remonttiin ryhtyy, tulee siinä eteen monia asioita. Raha-asioista en viitsi puhua, nekin voisi olla päällimmäisenä, mutta minä kaivan päällimmäiseksi muita arvoja. 

Talon julkisivu ennen remonttia

Ensinnäkin huomattiin, että eteinenkin on aivan laho. Se purettiin pois. Ja sitten huomasin, että minulla oli monenlaista suunnittelijaa uudesta eteisestä, talon alas painuneen nurkan kohottamisesta ja kaikesta asiantuntevuudesta. Eteisen suunnittelijoitakin oli piirtelemässä peräti neljä ’suunnittelijaa’. Niistä yhdessä tehtiin kompromissi. Kolmanneksi, olin ikionnellinen, että talon hirsiseinät olivat aivan kunnossa. Ja kaiken hyvän päätteeksi, vaikka kesä oli sateinen ulkoremontille, osui kuivat päivät kohdalleen remonttimiehen vapaiden kanssa.

Ja vaikka ehkä kahvilavieraita säikäyttikin rujon näköinen julkisivu kodistani,  kertoo se myös elämän jatkuvuudesta täällä maalaismaisemissa. Nyt on näköala jo tämän näköinen, vaikka ei vielä valmis olekaan.

Tiedän, että mieheni, isoisäsi, olisi hyvin ylpeä sinusta Mikko! 

Vanhaa puretaan

Hirret löytyivät kuivina!

Talo alkaa hymyillä...

 Kyllä kai talokin voi hymyillä? Johnny ja Hymyhuulet!