torstai 13. maaliskuuta 2014

Ruusutarhan ja mielentarhan inventaariota

Kuljeskelin tänään tuolla puutarhassa maata tähyillen. Sieltä nousee pelottavan nopeasti kaikenlaista kasvintainta. Katselin myös ruusupensaitteni kuntoa. Ne työntävät paksuja silmuja kaikki, tosin vain pensaat, muista ruusuista en tiedä vielä. Mutta vielä ei talvi ole ohi. Vielä ei kunnon kevättä tehdä. Päätä paleltaa ja muitakin voi vielä paleltaa.

Mietin tuossa samalla myös oman mieleni puutarhaa. Mikä elämässä on tärkeää? Tärkeää on toimeentulo, terveys, ystävät ja mielenrauha. Tärkeätä on lapset ja lähiyhteydet. Tärkeätä unelmat ja toiveet. Hyvin yleistä tärkeyttä. Ja usein nuo tärkeydet eivät aina ole itsestä kiinni. Ympäristö puuttuu asioihin. Et voi päättää niiden kulusta ihan yksin. 

Mikä on tärkeintä omassa toiminnassani? Olisikohan se tuo mielenrauha? Sen hoitamisestahan ovat riippuvaisia myös muut tärkeydet.  Mistä mielenrauhaa saa? Ei ainakaan mistään riippuvuussuhteesta toisiin, niin hyvältä kuin tuntuukin pystyä auttamaan toista ja saada apua toiselta, niin ristiriitoja tulee aina esille. Löydän mielenrauhaani oman luovan voiman ja toiminnan. Elää itsestä ulospäin. Ei niin että tekee mitä muut odottavat ja haluavat.

On hyvin monta asiaa, jossa sitä voin/yritän/kokeilen käyttää. Jokainen sen tekee tavalla tai toisella. Jokaisen tulisi se ainakin tehdä. Ja ottaa vastaan myös se epäonnistuminen. Yrittää uudelleen. Ei siis helppoa!

Minun tärkein luova toimeni on viime vuosina ollut ruusutarhan luominen. Sen ääressä olen tyhjentänyt monta surua ja huolta. Myönnän nyt tämän kolmen vuoden aikana, että juuri se on antanut minulle voimaa ja tulevaisuuden näkymiä, jotakin, mihin olen tarttunut ja mihin olen myös rakentanut jonkinlaisen riippuvuussuhteen. Ja se riippuminen on aivan vain omasta tahdosta kiinni. Se on jotakin vain minun ja ruusujen välillä olevaa.

Olen varmasti tehnyt paljon virheitä ruusutarhan luomisessa, mutta voin vain syyttää itseäni. Tähän teen nyt kuitenkin pientä ruusuinventaariotani kevään tarkkailun jälkeen siitä, mitä minulla on tuolla puutarhassani kasvamassa. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin kevätkesästä ja teen uudelleen inventaariota.


Jaan ruusupensaat Pirjo Raution Suomen Ruusut-kirjan pohjalta näin:

LUONNONRUUSUT ELI VILLIRUUSUT (usein löytöruusuja), joihin lisään omat saamani vanhat löytöruusut:
1. Orjanruusu (Nyponros, Rosa dumalis) tai koiranruusu (Rosa canina), vaaleanpunainen yksinkertainen, en siis vieläkään aivan varma lajista, juurivarkaana muiden taimien mukana Ruotsista, kasvaa kahdessa paikassa ja on alkanut kukoistamaan 1990-luvulla.

2. Metsäruusu (Rosa cinnamomea, rosa majalis), yksinkertainen vaaleanpunainen, itse nimeän sitä Palkinruusuksi, koska kaivoin juurivesan vanhan Palkin pihamaalta 2011.

3. Punalehtiruusu (Rosa clauca), yksinkertainen ruusunpunainen, vaivalloisen näköisestä juurivesasta kasvanut, jonka sain Sinikalta 2011.

4. Nukkeruusu (Rosa nitida) alunperin pohjois-amerikkalainen yksinkertainen ruusunpunainen villiruusu, saatu juuritaimena Liisalta 2011.

5. Torniolaaksonruusu (Tornedal), kerrottu pieni vaaleanpunainen metsäruusu, saatu juurivesana Sarilta 2011.

6.  Mökinruusu, edellisen kaltainen, ostettu Särkän taimitarhalta 2011.

7.  Kempeleen kaunotar, yksinkertainen ruusunpunainen piharuusu (Rosa x malyi, Rosa majalis x pendulina), iso pensas siirretty naapurin pihalta ja pieni juuritaimi kylältäni 2013.

8. Tarja Halonen (Rosa blanda), puolikerrottu ruusunpunainen, löydetty Bengt Schalinin vanhasta puutarhasta Helsingistä,  itse ostanut juuripaakkuna eräästä rautakaupasta 2012.

9.  Toukoniitty, puolikerrottu ruusunpunainen löytöruusu Toukoniityn puistosta Helsingistä, taimi ostettu Oulujoen taimitarhalta 2013.

10. Raahen Seminaarin ruusu (ei vielä tietoa lajista), yksinkertainen ruusunpunainen, saatu Paula Pirisen puutarhasta juuritaimena 2012.

11. Volomarin ruusu (ei vielä tunnistettu), ruusunpunainen yksinkertainen, saatu juuritaimena Tertulta vanhan Volamarin pihalta kylältäni 2012.

12. Lukkaroisten ruusu (laji vielä tunnistamaton), yksinkertainen ruusunpunainen, Rauha toi taimen mieheni äidin kotikylältä Lukkaroisista2012.

13. Raahen malvaruusu, malvankukka, yksinkertainen ruusunpunainen, löydetty Ollinsaaren kartanon mailta, ostojuuri Särkän taimitarhalta 2011.

14.  Kaarinan ruusu (nähtävästi koiranruusu), ruusunpunainen, tuotu minulle juurivesana Pattijoelta Kaarinan pihamaalta 2012.


PIMPINELLARUUSUT JA HARRISONIN RUUSUT (Pimpinellifolio-ryhmä ja Spinosissimaryhmä)


1. Idänjuhannusruusu (Rosa altaica, Grandiflora?), kukka yksinkertainen valkonen, sain juurivesan Ailalta Lasikankaalta 2012.

2. Linnanmäki (Linnanmäen kaunotar), yksinkertainen, valkoinen, löytöruusu Helsingin Linnanmäeltä, itse toin juuripaakun Oulujoen taimistosta 2013.

3.  Juhannusruusu Plena, puolikerrottu valkoinen, on talon pihan alkuperäisruusu.

4. Juhannusmorsian,  morsionruusu, (löytöruusu Elimäeltä), vaaleanpunainen kerrottu, hankin juuripaakun Särkän taimitarhasta 2011.

5. Papulanruusu, (löytöruusu Viipurista, Papulan kartanosta),  vaaleanpunainen kerrottu, juuripaakku Särkän taimitarhasta 2012.

6.  'Poppius', suviruusu, ruusunpunainen puolikerrottu, alkuperä tuntematon, siirsin juurivesan Erkin pihasta Linnalanperältä 2011.

7. Ruskelanruusu, Ruskelasta löytöruusu, vaaleanpunainen kerrottu, juuripaakku Särkän taimitarhalta 2011.

8.  Ruuhijärven ruusu, läydetty Nastolan Ruuhijärven kylästä, vaaleanpunanen, kerrottu, itse sain juuripaakun Anjalta Oulujoen taimitarhalta ostettuna 2012.

9.  Kiimingin ruusu, kellertävän kukkainen, yksinkertainen, muistuttaen harrisonruusuja, löydetty Kiimingistä, sain juuripaakkuja kaksi kappaletta Paavolta ostettuna Oulujoen taimitarhalta 2013.

10. Viljaminruusu, (Williams, Double yellow) löytöruusu Raahesta, harrisonruusuja, saatu Raunilta juuritaimena ja paakkuna Hannelelta ja Marja-Leenalta ostettuna Särkän taimitarhalta 2011.



TARHAKURTTURUUSUT , RUGOSA-ryhmä

1.  Pappilan neito, 'valkea hansa', puolikerrottu, löydetty Piippolan Leskelän kylästä, juuripaakku Särkän taimitarhalta 2013.

2.  Schneekoppe, Snow Pavement, Baum Saksa, puolikerrottu vaaleanpunainen, juuripaakkuna Oulun taimitarhalta 2013.

3.  Monte Casino, Baum Saksa, puolikerrottu violetinpunainen, juuripaakkuna Oulun taimitarhalta 2013

4.  Martta, löytöruusu Haukiputaan Kellosta, puolikerrottu karmiininpunainen, juuripaakkuna Oulun taimitarhalta 2013

5. Moje Hammarberg, kerrottu violetinpunainen,  Ruotsi 1931,  juuripaakkuna Oulun taimitarhalta 2013

6. Teresan ruusu, Therese Bugnet, kerrottu ruusunpunainen, Bugnet Kanada 1950 (Rosa acicularis x Rosa Rugosa kamtschatika) x (Rosa amplyotis x Rugosa Plena) x 'Betty Bland', saatu Paulalta ja Lauralta juuripaakkuna Särkän taimitarhalta 2011.

7.  Keijunruusu, Dart's Defender, Nursery, Hollanti 1971, (Rosa x Rugotina, Hansa x Rosa Nitida), puolikerrottu ruusunpunainen, ostettu Särkän taimitarhalta 2011.

8. Ritausma, läpikuultavan vaaleanpunainen puolikerrottu, Riekstan kaupungista Latviasta 1964, juuripaakku Oulun taimitarhasta 2012.

9.  Ellenin ruusu (Belle Pointevine?) talon oma rugosa-lajike, jonka nimeä en ole vielä saanut selville, hankittu taloon 1970-luvulla.

10.  Erillaisia Hansa-ruusuja, valkoisia ja punaisia, joita sain Pattijoen Virastotalon pihamaalta juurakkoina 2012, vielä tutkimattomia.

11. Roselina, matala rugosa-laji, yksinkertaiset syvän ruusunpunaiset kukat. Ostin syksyllä 2013 taimijuurakon, joten en tiedä vielä talvenkestävyyttä.


RANSKANRUUSUT ELI GALLIAN RUUSUT

1.  Olkkalan ruusu, yksinkertainen ruusunpunainen, löydetty Vihdin Olkkalan kylästä 1990-luvun alussa. Juuripaakkuna Särkän taimitarhalta 2012.

2.  Apteekkarin ruusu, Officinalis, viljelyssä jo ennen 1310-lukua, puolikerrottu karmiininpunainen, saatu Kertulta Jokelankylältä juurivesana 2013.

3.  Sonja Maria, (taisi olla valamoa tämäkin) puolikerrottu karmiininpunainen, saatu pienenä oksanpätkänä Olkijoelta 2012. Annettu Liisan puutarhaan.

4. Valamon ruusu, Splenders, Frankfurt, puolikerrottu karmiininpunainen, juuripaakkuja Särkän taimitarhalta 2011.


NEIDONRUUSUT

1.  Minette, Mustialan ruusu, Vibert, Ranska 1819, vaaleanpunainen tuoksuva kerrottu, saatu Inkeriltä Piehingin vanhan myllyn pihamaalta 2004.


KARTANORUUSUT

1. Onni, onnenruusu, löytöruusu Rovaniemeltä 1950-luku, ruusunpunainen puolikerrottu, juuritaimi Särkän puutarhalta 2012.


KÖYNNÖSRUUSUT

1. Pohjantähti, Suomenköynnösruusu, valkoiset pienet yksinkertaiset kukat,Beggeriana-ryhmä, kotimainen Harald Wasastjärnan jalostama 1937, äiti Rosa beggeriana, isä Orleans Rose, polyanthraruusu. Ostin ruusun joskus 1990-luvulla, ollut huonolla hoidolla, mutta nyt kukoistaa. Sain toisen taimiruukun kyläyhdistykseltä 2012, sekin samalla liiterin seinällä.


SUOMESSA JALOSTETUT RISTEYTYKSET

1. Ilo, puistoruusu 'Joy', jalostajana Kahila ja Kangaspunta 2010, (kanadalainen puistoruusu 'John Davis' x Rosa malyi 'Kempeleen Kaunotar) hieman lohenpunaiset puolikerrannaiset kukat. Ostin sen Oulujoen taimitarhalta keväällä 2013 ja on kasvanut voimakkaasti.

2. Sointu, risteytetty Helsingin yliopiston kasvinjalostus laitoksella Viikissä 1994 (Snow Pavement, Rugosa x polyantharuusu 'Angel Rose'), puolikerrattu kukka ensin vaaleanpunainen, myöhemmin valkoinen. Istutin taimen myöhään syksyllä 2013, joten en tiedä vielä sen selviämisestä talven yli.

3. Tove Janson, Spinosissima-ryhmä (Poppius x Red Nelly, molemmat tarhapimpinellaruusuja), risteytyksen suoritti Peter Joy kotipihassaan 1990, puolitoistakerrannaiset samettisen tumman karmiininpunaiset kukat. Sain juuripaakun työtovereiltani Tikkalan koululta 2011 eläkkeelle jäädessäni.

Peittoruusuista ja muista kerron myöhemmin keväällä, kun tiedän miten ne ovat menestyneet...Oi ruusuni pienet, pinnistäkää, on tulossa kevät ja kesä!!



2 kommenttia:

  1. Olipas paljon tietoutta ruusuista! Enpäs tiennytkään, että Tarja Halonen luokitellaan luonnonruusuihin! Ilmaskos olikin mielestäni aika vaatimaton kukkiessaan...
    Olen itsekin ihastunut pensasruusuihin, ne ovat paljon helpompia kuin ryhmäruusut, joita minulla ei olekaan juuri siistä syystä. Haluaisin pensasruusuja toki paljon lisää. Täytyykin tutustua tarkemmin kirjoituksiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Kun ruusukärpänen iskee, se on sitten menoa. Varsinkin jos löytyy tilaa kasvattaa pensaita, ne ovat kiitollisia ystäviä!

      Poista

Olen iloinen kommenteista!