torstai 12. maaliskuuta 2015

Kunnioitukseni villiruusuja kohtaan

Suomessa tavataan neljää sorttia luonnossa kasvavia villiruusuja: metsäruusu, orjanruusu, karjalanruusu ja koiranruusu. Tosin vain metsäruusu on yleinen koko Suomessa, muita tapaa villinä E-Suomen rannikoilla. Erillaisin risteytyksin ja muunnoksin olevia ruusuja Suomessa sanotaan löytöruusuiksi, jotka nekin ovat osaksi villiytyneet. Niitä olen paljon kerännyt puutarhaani.

Olen aiemmin kerto-nutkin metsäruususta ja sen kauneudesta ja ruusunryöstämatkasta, jolloin sain sitä omallekin pihalle. Sittemmin niitä on tuotu minulle eri paikoista. Kun ne ovat kasvaneet vähän eri olosuhteissa, niihin on tullut myös oma leimansa ja erikoisuutensa. Joten pihallani on metsäruu-suna Volmarin ruusua, Lukkaroisten ruusua ja Palkin ruusua. Seuraan ja kuvaan niitä paljon. Myös orjanruususta olen kertonut, joka on tullut mukaani jonkun multapaakun kanssa Ruotsin Helsinglandista (Suomessa noin Porin korkeudella).

Metsäruusu on kau-neimmillaan metsässä. Se kaipaa puiden varjoa ja niiden kaveruutta.








Ja vihdoin on puutarhaani pitkällisen tutkinnan jälkeen ilmestynyt myös koiranruusu. Siinä kävi näin:

Ystäväni Kaarina tuli minua miehensä ja siskonsa kanssa tervehtimään pari kesää sitten.
- Nostettiin tällainen ruusu sieltä talon takaa kärsimästä ja tuotiin se sinulle. Jos sinä osaisit hoitaa sitä, sanoi Kaarina juurakkopussinsa kanssa.

- Mikä ruusu se on? ihmettelin kiitollisena.
- Enhän minä tiedä. Se oli siellä talon takana jo silloin, kun ostimme talon (60-luvulla rakennettu) eikä se ole siellä ikinä oikein kasvanut. Liian hämärä paikka ehkä. Se on jonkinsortin vaalean-punainen ruusu.

Se jonkinsortin vaaleanpunainen ruusu on nyt todettu koiranruusuksi. Seikka mitä ihmettelin ensin, oli se, että vahvoissa uusissa varsissa ei ollut yhtään piikkiä. Ne piikit löytyivät lehdykän alapuolelta. Kun koiranruusun varressakin niitä pitäisi olla. Jokin mutaatio? Joka tapauksessa odottelen vuosia, miten ruusu käyttäytyy. Tosin se on ehkä liian kuumassa paikassa, mutta kun toiset ruusut kasvavat aidan takana, ne luovat sillekin oman varjonsa.

Sen erottaa hyvin orjanruususta, jonka kuva vielä alempana, kiulukoista. Luin että koiranruusun kiulukat kypsinä ovat paljaat, kun taas orjanruusuilla säilyy verholehdet pitkään siirottaen sinne tänne.


Ystäväni kanssa sitten yhdessä ihmettelimme, miksi juuri villiruusu on istutettu uuden talon pihaan. Kerroinkin jo opittuna seikkana sen, että jos sinne on kuitenkin istutettu jokin jaloruusu, joka alunperin on vartettu koiranruusun juurakkoon. Jaloruusu on menehtynyt, ja koiranruusu on saanut tilan nousta esiin.

Liitän tähän orjanruusunkin kukinnon sekä sen kiulukat.


Karjalan ruusu enää uupuu. Ilmestyisköhän se jostakin vai kyselenkö sitä taimitarhoista. Huomasin, että ryhmäruusun European menehdyttyä sen juurakosta on noussut villiruusun näköinen varsi. Jospa se olisikin karjalanruusu.

Odottelen.

New day rising, Von Hertzen Brothers - vähän vauhtia kevääseen! Heillä on muuten upea video!

7 kommenttia:

  1. Minulla on pihassani villiruusu, joka voi olla metsäruusu tahi sitten ei. Olen tuonut alun lähistöllä sijaitsevalta tontilta, jossa on aikanaan ollut talo, mutta siitä lienee useita kymmeniä vuosia. Paikka oli metsittynyt siihen aikaan, kun ruusuni sieltä hain. Metsikön paikalla on nyt pari uutta taloa ja kevyen liikenteen raitti. Ruusupöheiköt tuhoutuivat rakentamisen myötä. Täytyypä kaivaa ruusukirjat esille ja ryhtyä tunnistamaan ruusua kunnolla. Jotenkin tuollainen villiruusu kiehtoo jopa enemmän, kun sen alkuperä saattaa olla ristiriitainen ja hämärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein tuollaisilla pihoilla on kasvanut myös Kempeleen kaunotar, joka kestää ja kestää, talo sortuu sitä ennen. Mutta onnea tutkimustyöhön. Olet kuitenkin pelastanut pienen pienen ruusulapsosen.

      Poista
  2. Meillä kasvaa villiruusua, minkä kukinto on aivan tuon karjalanruusun näköistä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitit varmaan tuota koiranruusua. Karjalanruusua minulla ei vielä ole. Silmäile vartta ja piikkejä, lehden väriä ja sitten kiulukoita, niin voit huomata eroja.

      Poista
  3. Täällä mei kylällä on paljon villejä vaaleanpunaisia ruusuja,varmaan tuota koiranruusua, niitä kutsutaan usein orjanruusuksi. Ovat valtavia puskia ja kukkiessaan niin kauniita.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!