maanantai 2. maaliskuuta 2015

Miten syntyy rakkaus ruusuun?

Rakastua ruusuun ei käy tuosta noin vain sen vuoksi, että se on kaunis ja tuoksuva.

Kahvilassani olen todennut monen puhuvan ruususta aivan erilaisella äänellä. Siinä äänessä on kaihoa, muisteloa ja tunnetta. Se tietty ruusu siellä mummun puutarhassa. Se tietty ruusu, jonka näimme sinä kesänä kun rakastuimme. Siis ruusu kiinnittyy muistoihin, merkityksiin ja tunteisiin.

Kirjoitin erään sadun omasta kokemuksestani. Se satu on totta. Tämä on tarina Raahen Seminaarin ruususta. Kuvat ruususta ovat Paula  Pirisen ottamat.




Olipa kerran pieni tyttö, joka halusi tietää maailman kaikkien kasvien ja lintujen nimet. Jos oma äiti ei tiennyt, kulki tyttö oppaan luo ja kysyi häneltä. Opas tiesi.

Kerran tämä opas kysyi tytöltä, miksi hän haluaisi isona tulla. Tyttö katseli kaunista vihreää opastaan ja vastasi: - Minäkin haluan isona tulla oppaaksi. 
- Silloin sinun pitää ymmärtää elämää paljon ja pyrkiä Raahen Seminaariin, sanoi vihreä opas.

Pieni tyttö ei mielestään tarpeeksi oppinut elämää eikä pyrkinyt Raahen seminaariin. Ei sittenkään, kun tyttö tapasi vaaleanpunaisen oppaan, joka kertoi hänelle: - Tule pyrkimään Raahen Seminaariin. Minä opetan sinulle maalaustaidetta, niin saat taitoa tarpeeksi.

Tyttö oli iloinen ja opiskeli maalaustaidetta. Mutta ei hän vieläkään ollut mielestään tarpeeksi hyvä pyrkimään Raahen Seminaariin.

Eräs toinen, harmaa opas, kertoi hänelle näin: - Tule niin minä opetan sinulle matematiikkaa niin, että voit pyrkiä Raahen Seminaariin.

Tyttö opetteli matematiikkaa, mutta ei mielestään oppinut sitä ollenkaan tarpeeksi pyrkiäkseen Raahen Seminaariin.

Tyttö tapasi vaaleansinisisen oppaan, joka sanoi: - Tule niin minä opetan sinulle tanssia. Vaikka Raahen Seminaarissa ei tarvitse osata tanssia, niin se antaa sinulle varmuutta pyrkiä Raahen Seminaariin.

Tyttö opetteli tanssimaan, mutta ei hän vieläkään mielestään ollut tarpeeksi itsevarma pyrkimään Raahen Seminaariin.

Niin menivät vuodet ja kävi niin, että tuo suuri opaskoulu, Raahen Seminaari lopetettiin. Tyttö suri sitä, mutta ajatteli, että ei se ollut häntä varten hänen elämässään.

Kunnes tyttö tapasi jälleen oppaan, ruskean, joka kertoi hänelle näin: - Olet tarpeeksi oppinut nyt monenlaista muuta elämää. Tule oppaaksi koululleni.

Tyttö kulki monta koulua oppaana, mutta ei ollut vieläkään mielestään ollut tarpeeksi hyvä toimimaan oppaana. Viimein hän tapasi keltaisen oppaan, joka ohjasi hänet suureen opaskouluun Jyväskylässä asti.

Sieltä tyttö löysi varmuuden toimia oppaana ja teki sitä tointa vanhuuteensa saakka.

Kerran hän tapasi ruusunpunaisen oppaan, joka oli kasvattanut ruusuja pihallaan monet vuodet. - Saat tämän ruusun omalle pihamaallesi. Tämä ruusu on Raahen Seminaarin ruusu.

Tyttö otti ilonkyynelin vastaan ruusun, joka oli kasvanut siellä, missä hänen olisi pitänyt oppaaksi kasvaa, mutta ei tehnyt sitä koska ei ollut luottanut itseensä. Rakkaus ruusuihin antoi nyt toisenlaista luottamusta, Niinpä tuo ruusu muistona kasvaa nyt tytön pihamaalla ja muistuttaa, että elämän kouluun menee joskus kauan aikaa ennen kuin syntyy luottamus olla itse oppaana tässä elämässä."

- - - - -

Tämä ruusun elämän alku puutarhassani oli ihan yhtä vaikea kuin minulla oppaaksi/opettajaksi opiskelu, mutta lempein sanoin kun sitä olen kohdellut ja holhonnut, se viime kesänä voimistui. Se ei kuitenkaan vielä kukkinut. Sain kuulla tuolta ruusunpunaiselta oppaaltani, että ruusu on ehkä alunperin kulkeutunut seminaarin puistoon 1800-luvun lopulla Haapaveden puutarha- ja emäntäkoulusta. Kukka on väriltään valkoinen, ehkä keskeltä pikkuisen keltainen. Siis kuuluu kuitenkin pimpinellaruusuihin. Se muistuttaa idän juhannusruusua.

7 kommenttia:

  1. Ihana tarina! Olet mahtava ruusunkasvattaja!

    VastaaPoista
  2. Kaunis ruusu kera kauniin tarinan! Rakkaus ruusuihin todellakin kasvaa pikkuhiljaa, sen olen omalta kohdaltani huomannut <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kommentti aina lämmittää, ei minulla niitä turhan paljoa olekaan. Ymmärrän senkin ajan ja tilan, jolloin ruusut ovat mahdottomuus kasvattaa. Kun 60-70-lukujen tontit olivat pieniä, ei siellä paljoa ruusua ehdi kasvattaa. Eiköhän nykyään ihmisten pihaympäristö olekin vähän laajempi.

    VastaaPoista
  4. Ihana tarina tytöstä ja ruusuista! Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  5. Olipa ihana tarina, niin se elämä johdattaa ja lopulta löytää sen mikä on tarkoitus.

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille kaikille ja hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  7. Niinpä, se on ihmeellistä, miten ruusu lumoaaa.... ♥

    VastaaPoista