torstai 26. maaliskuuta 2015

Viime hetkellä!

Taloni vieressä kulkee sähkölinja, joka taas hakattiin toissa keväänä pajuista ja muusta pusikosta auki. Nyt siihen on kasvaneet uudet oksat. Olen katsellut sitä tietyllä silmällä. Sehän on vähän kuin ei-kenenkään-maata ja jos jotain oksaa sieltä otan, niin osallistun vain alueen perkkuuseen. Eikö?

On nimittäin ollut viime hetkiä poimia talteen kuoripaju ennen kuin se alkaa tehdä silmuja. Viime syksy oli sateinen ja lämmin, ja uudet pajunvarret kasvoivat aika vauhtia suorina kohti taivasta.

Nyt on ollut paljon lunta ja suksillakin on vaikea kulkea tuollaisessa maastossa. Kun tuli kestohanget, niin nyt oli mukava liikkua siellä ja leikkoa niitä talteen. Pajunkissojakin löytyi vanhemmista pajuista, vaan nämä oksat ovat vasta yksi-vuotisia, eivätkä vielä tee 'kissoja'.

Siis nämä risut eivät ole pääsiäisnoitaa ja lentämistä varten, vaan arvokasta tavaraa tulevaa kesää varten. Ei tiedä mitä taas keksin niistä muovata. Ainakin niitä tarvitaan kasveille tukirungoksi. Nyt löysin jo niinkin pitkää ja  vahvaa pajua, että voin ehkä rakentaa jotakin ruusuillekin. 

Liiterissä on niitä enemmänkin. Olen lajitellut niitä eri kokoisiin nippuihin ja sitonut ne matokuteilla vyyhteiksi. Siten ne on helppoa nostaa vaikka lampeen tai vesisaaviin vettymään sitten kun niitä tarvitsee. 

Näin minua on opetettu.

Sitten vain suojaan johonkin nurkkaan tai orrelle ja niitä voi käyttää aina kun tarvitsee. 

Toki otin pääsiäiskissojakin vaasiin.

Löysinpäs laulun pajunkissoista ja arvaa kuka laulaa?


2 kommenttia:

  1. Mitä sitä käyttökelpoista tavaraa lahoamaan jättämään. Kesällä noille on varmasti käyttöä. Minulle käy usein, että juuri silloin kun tarvitsen keppiä, risua tai mitä tahansa tukea kasveilleni, ei ole yhtäkään hollilla. Kesäaskarteluunkin on siis materiaali jo valmiina.

    VastaaPoista
  2. Hyvä saalis pajuja, noista saa vaikka mitä ihanaa tehtyä. Täällä aina syksyllä vetävät pajut nurin, joskus olen kerinny ottaa talteen noita yksvuotisia piiskoja, ja tehny niistä kransseja.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!