keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kanadalaisten ruusujen kasvatuskoe 2

Hulluna 'mukkaan' aina uuteen!

Kirjoitin jo aikaisemmin tuolla marraskuulla, että raivasin jo kanadalaisille ruusuille ihan omat penkit tai kasvupaikat odottamaan kevään istutuksia. Onneksi en huimapäisyydessäni istuttanut niitä nyt jo, kuten joku on tehnyt, koska testivuosi kuitenkin alkaa vasta kevät 2016. Mutta varasin muutaman puskan jo itselleni Oulujoen Taimistolta. Tässä niistä yksi, jonka aion istuttaa lämpimään paikkaan kahvila-aitan eteen takana suoja kahvilan punaisesta seinästä. Kuva on Oulujoen Taimiston arkistosta: William Baffin, köynnösruusu. Saa nähdä yltääkö se Pohjanmaalla köynnökseksi?


Tämä punainen ihanuus tulisi vastapäätä tallin seinän koruttoman herkkää Pohjantähti-ruusua. Koska tämä 'tähti' ulottelee itseään jo taivaalle, katsoin parhaaksi navetan ja aitan väliin rakentaa sille ja tulevalle kaverille tueksi portin vanhoista jousipatjan luurangoista ja heinäseipäistä. Saapa nähdä kuinka sen unelman kanssa käy? 

Mutta huomaan, että kanadalaisten ruusujen kanssa minut on rajattu vähän kurinalaisempaan työhön. Ohjeistusta on annettu sivukaupalla lannoituksesta ja muusta. Kuitenkaan niitä ei saa juurikaan juurimullastoa enempää talvisuojata.

Tähän kokeeseen on osallistujia jo viitisenkymmentä, jos ei ylikin, kun mukaan tulee koko ajan lisää väkeä. Kirjeenvaihtoa käydään emailin kautta, mutta myös facebookissa tälle on oma sivustonsa. Siellä on esitelty ruusuja ja pihoja, purettu keskenämme tämän talven huolia ja annettu monenlaista neuvoa. Mukava alue tutustua ruusuihmisiin!

Theresa Bugnet
Kanadalaiset ruusut ovat varmastikin valtaamassa  maailmaa ja suomalaistakin ruusutarhaa. Vaikka kuuluisa ruusunkasvattaja Georges Bugnet olikin alun perin Ranskasta, annetaan hänelle kunnia juuri kanadalaisten ruusujen risteyttäjänä ja kasvattajana. Therese Bugnet on jo monen suomalaisen puutarhassa, kuten myös Louise Bugnet ja moni muukin laji. Hän kasvatti ruusuistaan kestäviä yhdistämällä niitä kanadalaisten luonnonruusujen kanssa. Sitten voi vain "syyttää Leif Blomqvistia kirjallaan Rosor i Norr, jossa hän esittelee hyvin montakin kanadalaisruusulajiketta (mukana tässä koeviljelyksessä). Nyt ollaan vauhdissa niiden kanssa!

Mitä nämä kanadalaiset kuuluisat ruusut sitten oikein ovat?!

Poimin  tähän sivulleni vähän tietoa tuolta Blomqvistin kirjasta:
Ensinnäkin Kanada on myös pohjoisia maita ja siellä on ahkerasti kasvatettu talven kestäviä lajikkeita. Manitobassa (kuuluu Ottawaan) on toiminut jo vuodesta 1960 lähtien erityinen tutkimusasema, jossa on testattu ruusuja. Näitä talven- ja taudinkestäviä ruusuja kutsutaan Explorer-ruusuiksi ja ne ovat nimetty kuuluisien tutkimusmatkailijoiden mukaan. Nykyään ruusuja tutkitaan m Agriculture Canada- ja Morden Research-nimisissä tutkimuslaitoksissa, nekin Manitobassa mm. Portland-sarjaa ja Artist-sarjaa.

Näiden asemien kautta kanadalaiset ruusut ovat tulleen suosituiksi niiden runsaan kukinnan (remontoivat ruusut) ja talvenkestävyyden vuoksi. Jotkut niistä saattavat kukkia koko kesän.

Joten saapas nähdä! Olen tilannut seuraavia kanadalaisia ruusuja:

Betty Bland (Rosa Blanda x tuntematon ruusu), Frank Skinnerin risteytys, 1925
Hope of Humality, Porkland-sarja, jolla kunnioitettiin Punaisen Ristin 100-vuotisjuhlia, vuodelta 1995, hyvin tummanpunainen ruusukaunotar
John Cabot, köynnösruusu, vuodelta 1969, Felicitas Svejda, Explorer-sarja
William Baffin,1983, Felicitas Svejda, Explorer-sarja, 
John Frank, 1979, , Felicitas Svejda, Explorer-sarja

Ja ... olen varannut myös Pirjo Raution suomalaisen Merveille-ruusupensaan!

Joten siinäpä sitä onkin ensi kesäksi!  Sitten tutustun lähemmin noihin ruusunkasvattajiinkin ja jopa noihin tutkimusmatkailijoihin. Uteliaisuus on suuri!!

Nyt kuitenkin monet ruusunkasvattajat ympäri Suomen maan ovat aivan kauhuissaan tästä syystalvesta ilman lumipeitettä. Monet pelkäävät ruusujensa puolesta E-Suomessakin.

Pihallani on lunta. Mutta tuliko sitä ajoissa ja tuliko tarpeeksi? Miten käy jo puutarhassa kasvaville kanadalaisille; Kuvassa nuokkuva Wasagaming ja  pysty John Davies.

 

14 kommenttia:

  1. Niinpä, en voi kun toistaa itseäni, elämme jännittäviä aikoja. Erityisesti viime kesän ruusuistutukset ovat nyt todellisessa kenttäkokeessa. Näistä olen hyvin pian paljon viisaampi... Bugnetit ovat ihan parasta, mitä ruusulajikkeisiin tulee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menetin jo viime kevään kourissa Louise Bugnetin, vaikka se talvesta selvisikin. Ei lähtenyt enää juuresta kasvamaan.

      Poista
  2. Istutin ja siirsin viime kesänä useita ruusuja, Therese Bugnet yksi niistä. Tulossa on siis jännittävä kevät tiedossa täälläkin.
    Olet tilannut hienoja ruusuja puutarhaasi. Mielenkiinnolla odotan tulevia ruusupostauksiasi.

    VastaaPoista
  3. Ihania ruusuja!Mulla tuo william tuolla kiviaidan suojassa..katsotaan selviääkö talvesta.

    VastaaPoista
  4. Kauniita noi sinun vaaleanpunaiset ruususi

    VastaaPoista
  5. Kiva, kun olet tutustunut jo noin perusteellisesti koeruusuihin.
    Olen myös siinä talvenkestävyyskokeessa mukana, mutta tarkempi perehtyminen on vielä edessäpäin. Odotellaan kevättä ja kimppoja. Tilasin myös William Baffin sekä lisäksi pensasruusut Cuthbert Grant.
    Morden Belle ja
    Prairie Snowdrift . Yritän noilla nyt aluksi, kun ei ole vielä ennestään kanadalaisia.
    Minulla on hyvin haasteellinen kasvatuspaikka, joka sijaitsee V-vyöhykkeellä. Ainakin tämä talvi olisi ollut kohtalokas noille, jos olisi viime vuonna istuttanut. Toivotaan muutamaa leudompaa ja lumisempaa vuotta tulevaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. V-vyöhykkeellähän minäkin tätä ruusutarhaani hoivailen. Onneksi eivät kaikki talvet ole samanlaisia. Toivotaan hyvää kevättalvea, pikkuisen enemmän lunta, ettei heti sulaisi juurilta. Kevätpaahde voi olla paha muuten.

      Poista
  6. Samasta paikasta eli Kuljulta meidänkin ruusut ovat peräisin. Matkahuollon kautta.

    VastaaPoista
  7. Kauniita ovat. Mutta onko nuo lajikkeet sellaisia jotka ei leviä juuriston avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen niin. Jalostetut lajikkeet eivät helposti lähde leviämään, tietojeni mukaan. Ja nuo mitä itse olen tilannut, eivät ole rugosa-ruusuja lainkaan, jotka ovat yleensä helposti leviäviä. Mutta tietoa en löytänyt tästä.

      Poista
  8. Voi miten paljon kauniita ruusuja ja miten paljon sä niistä tiedät. On mullakin joitakin, mutta olen vaan sellainen harrastelija. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin heti lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään myös Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa blogilukijaksi ja ruusuhullujen maailmaan! Olen vasta opiskelija ruusujen kanssa, mutta siis tosikiinnostunut.
      Kiitos kyläkutsusta!
      Ruusumuori

      Poista

Olen iloinen kommenteista!