Perhosia ja itikoita

Minulla on suuri mielenkiinto luontoa kohtaan. Aika vain ei riitä kaikkeen.

Tuossa kahvilassani keskustelin parin miehen kanssa, joilla oli kyltymätön mielenkiinto luonnon eri aiheisiin. Toinen harrastaa luontotutkimista siten, että hän kartoittaa tietyn neliömetrin pinta-alan kaikki kasvit ja voi löytää jopa aarteen, oudon tunnistamattoman kasvin. Toinen kertoi innoissaan, että on löytänyt aivan uuden kääpälajin. Hän tutki kääpiä.

Siis on erilaisia silmiä nähdä erilaisia asioita.

Kesän mittaan minäkin bongasin ruusunkukista mitä ihmeellisimpiä pieniä eläimiä ja perhosia. Mutta nyt kun yritin selata kuviani, niin enhän minä niitä löytänyt. Tänä kesänä oli paljon noita kultakuoriaisia tai kuparikuoriaisia. He pitävät ruusuista ja ohdakkeista. Ei kannata ottaa kämmenelle, ne kakkivat ja se haisee vahvan pahalle. Toukat syövät lahopuuta ja varttuvat muurahaispesissä.

Nelivyöjäärää olen myös tavannut usein. Ne syövät siitepölyä, kuten eräs tässä ruusun kimpussa. Sekään ei ole paha, sillä toukat syövät vain kuolleita lehtiä.

Viherkukkajääriä on näkynyt runsaasti. Siitepölyn syöjä sekin.

Kimalaisten ja perhosten lempikukkia, kuten muidenkin itikoiden, ovat kangasajuruoho (timjami) ja mäkimeirami. Kimalaiset pitivät juoppojuhliaan myös tähtiputken kukissa. Oli mainiota seurata iltamyöhäsellä. Sillä kun kimalainen on kylliksi mettä juonut, se sammuu kukan alapuolelle ja nukkuu. Ihmettelin yksi hämärä ilta, kun katselin näitä kukkia ja näyttivät kumman mustilta. Kas, kimalaisten petinä olivat kukkien alapuoli. Siis nukkuvatko kimalaiset selällään? Enpä ollut ennen nähnyt moista. 

 

Eräs vierailijani istui terassilla päiväkahvilla ja kohtasi ihmeen. Nuo violetit mäkimeiramin kukat olivat täynnä perhosia, monenlaisia. - En ole koskaan nähnyt perhosia noin paljon yhdellä kertaa! sanoi hän. Eipä silti, näissä kukinnoissa olen nähnyt ritariperhosen, neitoperhosen, suruperhosen, haapaperhosen sekä lukuisia pienempiä perhosia. Jopa sellainen pieni perhonen, jonka nimi on karhusiilikäs. Sen molemmissa vaaleanoranssissa siivissä on kuin punainen sydän. Mutta sekin kuva jäi nyt löytymättä. Kuvissa nokkosperhonen ja amiraali.

Ja mikäs itikka se tuolla heinikossa kököttää? Sekin ihmettelee luonnon pieniä ihmeitä! 

Tällä videolla näkyy kauniisti perhosen eri vaiheet ja muutakin perhosesta.

Terävänä!

Kesti sekin, että opin jotakin kamerastani. Sehän ei ota kuin 8 pikselin kuvia. Ilmankos tuo hämäryys, pehmeys ja epäselvyys häiritsi joissakin kuvissa ja varsinkin kun piti niitä painattaa. Kun käsikään ei ole enää  vakaa.

Jos kameroita lähtee liikkeistä hakemaan, niin eihän sellaisia enää löydä. Poikani ehdottikin, että osta kunnon kännykkä, niin saat siinä paremman kameran. No sen kuntoisuudesta en tiedä, halpa tuokin, mutta voi mikä kamera siinä on! Sehän on nyt yli 13 pikseliä. Terävyyttä riittää. Mutta onko se aina hyvä?

Laitan tähän muutamia äkikseltään otettuja kuvia.

Mutta.... Onko terävyys aina kaunista? Minulla oli vanha järjestelmäkamera Konika, johon kuului väliputki ja lähikuvalinssi. Sain sillä mielestäni kauneimmat kuvat. Se tarkensi vain sen oleellisen ja muu oli epäselvää, sumuista. Tosin siihen piti ostaa rulla. 

Nyt nuo edellä olevat kuvat ovat jokapuolelta teräviä. Tässä on vielä pari kuvaa vanhalla kamerallani. Niissäkin lähikuva on terävämpi ja tausta jää himmeämmäksi. Minusta ne ovat kauniita. Tietty pehmeys ja epätarkkuus on joskus herkkän nättiä. Vai mitä mieltä olette?

Tällainen laulu tuli mieleen....

Jukka Kuoppamäki - Kukkasen Valta

Ruusuisia herkkuja

Koska aion kirjoittaa vielä kolmannenkin kirjan Ruusutarhan tarinoita, otan siihen mukaan myös sen miten ruusu hoitaa eli mitä kaikkea hyvää ja terveellistä ruususta voi käyttää.

1. Ruusun vihreät lehdet ja silmut. Kokeilin esim. nystyruusun lehtiä, joissa on se ihana pihkamainen tuoksu. Se tosiaan aurinkoisena päivänä löyhähti sieraimiini, kun kuljin sen ohi tuossa portaiden vieressä. Mietin, miltä maistuisi siitä valmistettu tee. Kävin poimimassa muutamia vihreitä lehtiä, laitoin ne teekannuuni ja kuumaa vettä päälle. Nyt sitten siemailen sitä... ja ihme ja kumma. Sama maku on teessä kuin on tuoksussakin. Siis kuivatan niitäkin talven varalle. 

Nystyruusu ja sen lehdet

2. Ruusun kukan terälehdet. Olen kesäisin, kun aurinko paistaa, tehnyt ruusujuomaa kahvilaani ja aina sitä ovat asiakkaat ihmetelleet, kuin muutamasta ruusunlehdestä tulee hyvä ruusunmaku. Kuitenkaan en ole kokeillut muita ruusuja kuin niitä, jotka tuoksuvat voimakkaasti. Siitä olen kirjoittanut enemmän tällä sivulla "Ruusumesi". Viime kesänä tein siinä monta virhettä. Ensinnäkin joskus käytin omia sormiani kun riivin ruusunlehtiä. Silloin energia ei ole puhdasta. Toiseksi käytin ihan omaa vesijohtovettä, koska se on meillä täällä johtovettä eli lähes yhtä hyvää, vaikkakin epäpuhtautta tekee juuri se puhdistus. Onko  kaupoissa myytävä lähdevesi todella ihan puhdistamatonta? Kolmanneksi malja ei ole ehtinyt olla aina auringossa tänä kesänä, koska sitä aurinkoa ei aina ole ollut. Kuitenkin juoma on maistunut.

Koska tämä kesä antoi ruusun kukkia yllin kyllin, kokeilin nyt myös muuta tuosta ruusun kukan terälehdistä. Turvauduin Annemarta Borgenin kirjaan "Minun yrttini", josta nyt on saatavana uusintapainos. 

Huomaa! Kirjoitan nyt mitä kaikkea virhettä tein näiden reseptien kanssa. Mutta joku toinen voi yrittää tehdä parempaa.

Ruusumarmeladi 

Poimin ohjeen mukaan 50 aukinaista tuoksuvaa ruusua. Käytin vettä ja fariinisokeri. Pahaksi onneksi sitä olikin vain puolet määrätystä määrästä, joten jouduin käyttämään myös valkoista sokeria. Sitä pitäisi kiehuttaa, kunnes seos sakenee. Minä poropeukalo kaadoin alussa siihen jo kukan lehdetkin. SUURI VIRHE! Vasta tuohon sekennettuun seokseen lisätään riivityt ruusunlehdet. Ja sitä pitäisi pyöritellä miedolla tulella tunnin verran, koko ajan pyöritellä.... siihen olin liian kärsimätön, kun tein sitä ja tätä välillä. Joten ruusun punainen väri ei seoksessa säilynyt. Tosin olen tätä ollut valmistamassa Bulgarian Ruusulaaksossa ja se onnistui hyvin. Nyt syntyi lähinnä ruskehtavaa siirappia, joka kuitenkin maistuu hyvältä. Kannattaa kokeilla paremmalla kärsivällisyydellä.

Mutta entäs ne ruusunkannat, jotka noista ruusuista jäi. Muistan tuolta Ruusulaaksosta, että ne kannat lähetettiin ruusunöljypuristamoon, sillä juuri ne sisälsivät sen suurimman osan öljystä. Joten nytkin laitoin ne kannuun ja vettä päälle. Yön yli kun ne siinä oli, niin olipa mojovaa ruusuvettä juotavaksi. Sitä piti ihan landrata vedellä. Vesi säilyi jääkaapissa muutaman päivän.

Ruusuöljy 

Kokeilin sitäkin, eli saviruukkuun tuoreita punaisia ruusun lehtiä, kaadetaan öljy päälle, kansi päälle ja viileään paikkaan noin pariksi viikoksi. Se ei onnistunut. Ruusuntuoksua siinä ei ole juuri lainkaan. Ehkä minun olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa. Aion sen öljyn kuitenkin käyttää ruokataloudessa. Ruusunlehtien pitäisi olla öljyssä niin kauan, että ne tulee ihan vaaleiksi. 

Ruusuvesi

Tämäkin ohje löytyy Borgenin kirjasta. Joskin mielestäni vähän vajaavaisesti. Siinä nimittäin laitetaan saviruukkuun 2 kourallista tuoksuvia punaisia ruusuja ja päälle runsas litra keitettyä vettä sekä 1/4 kg sokeria. Sitä käsketään sekoitella silloin tällöin. Sitten siivilöidään ja puristetaan ruusuista mehu. Mielestäni liian makeaa. Juomana käy hyvin, kun lisää vettä. Ruusun maku siinä kuitenkin oli.

Puutteena se, että ohjeessa ei mainita kuinka kauan sen tulisi seisoa. Ainakin raparpereilla sama juttu pitää seisoa neljä tai viisi päivää. Nyt pidin vain pari päivää. Tämä vesi on tarkoitettu lisättäväksi viiniin, mehuihin tai jopa lihapatoihin ja kastikkeisiin. Tai sitä voi viskoa hyvän hajun saamiseksi jopa kuumalle liedelle. Hm....noin sokerisena en sitä tekisi.

Keijunruusun kiulukat

3. Ruusun kiulukat

Näitä olen kuivattanut ja kokeillut vuosittain eri lajeja. Suuret kiulukat ovat helpompia käyttää. Enimmäkseen olen jauhanut niistä smootteihin eli sörsseleihini käytettäväksi. Kiulukoistakin on netissä paljon ohjeita. 

Lopppujen lopuksi ruusu hoitaa jo olemassaolollaan. Uskon, että en olisi näin virkeä ja terve ilman ruusujani. Ne virkistävät mieltä ja järkeä, kun uteliaisuus niihin teettää monenlaista työtä ja toimintaa tutkimuksiin ja kirjallisuuteen asti. Onkohan koskaan tutkittu, mitä ruusun tuoksu, ilmassa leijuva eterinen öljy vaikuttaa ihmiseen. Uskon, että se vaikuttaa. Ruusut ovat tuoneet myös keijut ja tontut pihaani, kuten eräs selvännäkijä totesi. 

Saatikka sitten ihan ruusujen hoitava vaikutus fyysisenä lehtenä ja kiulukkana. Upea apu ihmisen elämän suojelijaksi!

Huomaa, että edellä puhun ihan puutarhassa olevasta, ilmassa leijuvasta öljystä, siis samoinhan erittää esimerkiksi mänty omaa voimaansa metsässä. 

Ihan pullossa myytävää puristettua eteristä öljyä olen käyttänyt silloin tällöin. 

Tässä linkissä kerrotaan sen olemuksesta ja käytöstä. 

Mitä tarkoittaa nimitys ranskanruusut?

Olen puhunut ranskalaisesta ruususalongistani. Olen käyttänyt nimeä ranskalaiset ruusut rai ranskanruusut. Ja olen luvannut kolmannessa ruusutarina-kirjassa kertoa ranskalaisista ja kanadalaisista ruusuista. Oikeammin kerron nimenomaan RANSKANRUUSUISTA sekä ranskalaisista ruusuista. 

Lisäksi olen kehunut, että minulla on puutarhassani noin 20 kansalaisuutta tarkoittaen sillä, että ruusu on Ranskasta kotoisin tai se on jalostettu ranskalaisen ruusunkasvattajan käsissä. Kuten on ruusuni Belle Poitevine ja Minette eli Mustialan ruusu. Ihmeen vähän Suomesta kuitenkin löytyy ranskalaisittain jalostettuja ruusuja, vaikka Ranska on kuuluisa ruusumaana ja ruusujen kasvattajana. Monet ruusujen kasvattajat ovat ainakin Ranskasta kotoisin, kuten Bugnet ja Meilland. 

Belle onkin kukkinut ihan valtavasti tänä kesänä ja kukkii edelleen. Mutta Belle on ranskalainen ruusu, ei ranskanruusu. Sehän kuuluu kurttulehtiruusuihin. Minette taas kärsi vuoden 2016 keväästä ja kukki tuskin lainkaan, mutta nyt on jälleen voimissaan ja kukkii suuria kukkia. Toivottavasti tammipuuni lehvät suojelevat sitä tämän päiväiseltä sateelta. Minette aloitti kukintansa vasta nyt 31.7 ja jos sateita jatkuu, se on siinä.

Minettekään ei ole niin kutsuttu ranskanruusu. Mutta ranskanruusujen yksi tunnusmerkki on tuossa kuvassa näkyvillä. Lehdet ovat suuret, usein vaaleahkon vihreitä, sileät toisin kuin kurtturuusuilla ja piikistö on aivan erilaista, varsi usein vihreähkö, ei ruskea,  

Mitä siis ovat oikeat ranskanruusut?

Otan avuksi Pirjo Raution upean kirjasen Ranskanruusuista, jonka hän toimitti vuonna 2016. Luulen, että hänellä on laajin ranskanruusujen ruusutarha kotonaan. 

Hän kirjoittaa, että kaikki ranskanruusut ovat lähtöisin gallianruususta. Ne ovat Euroopan vanhimpia viljeltyjä ruusuja. Niistä on periytynyt damaskon-, kartano- ja neidonruusut. Ja vaikka vähättelen edellä ranskalaista jalostusta, korjaan tässä: 1800-luvulla Ranskassa jalostettiin ainakin 2000 ranskanruusulajiketta. Tähän oli vaikuttamassa mm. Napoleonin puoliso keisarinna Joséphine. 

Mihin ne sitten ovat kadonneet? Ranskanruusut kukkivat vain kerran kesässä noin 3-4 viikon ajan, joten rugosaruusujen tullessa markkinoille, ne menettivät suosiotaan. Pirjo Raution mukaan näitä ruusuja on säilynyt vain 300 lajiketta. Ja juuri Pirjon pihassa niitä kasvaa 300 lajiketta, useat niistä hänen itsensä jalostamia. Ranskanruusujen tuoksu on hellyttävän mieto ja ruusuinen.

Itselläni on pisimpään ollut Valamonruusu, nytkin upeana kukkiva. Olkkala ja Iitin Tiltu perimmältään ovat ranskanruusuja, vaikkakin Suomen löytöruusuja. Kirjoapteekkarinruusu on vähän ollut kituloinen, mutta alkaa nyt kukkimaan sisarensa Apteekkariruusun vieressä. Ihmettelen Apteekkarin suuria loistavia kukkia.

Samanmoisia suuria kukkia tekevät myös tänä kesänä Olkkala ja Iitin Tiltu. Kukat ovat vain yksinkertaisia.

Olkkala

Iitin Tiltu

Minulla on vasta 7 ranskanruusua, joista Alain Blanchardin kukinnasta ja talvenkestävyydestä en vielä tiedä mitään. Näistä on kaksi, Viggo ja Veronica Sundman Pirjo Raution luomia. Kira on syntynyt Oulujoen Taimistolla siementaimena. Lisäksi lasken mukaan näihin kuuluvaksi raskalaisen ruusun Minette. Ja tietenkin Valamonruusun ('Splenders'), joka kuuluu Francofurtana-ryhmään. Mutta tilaa on vielä muutamalle kasvaa lisää.

Näin olen selventänyt ruusutietoutta tässä myös itselleni. Kerron lisää näistä ruusuista tulevilla sivuilla.

Kaipaan tässä Edith Piaffin ääntä.  

Edith Piaf - Non, je ne regrette rien - (original)

Pihalleni ilmestyi LINTUMIES!

Eräs kahvila-asiakkaani pelasti minut kerran ehkä pahalta tuholta. Se sattui jo kolme kesää sitten. Hän nimittäin huomasi siinä kahvia juodessa terassilla, että viereisen koivunrungon täytti eräs sieni, joka kuvasti koivun pahaa lahoamistilaa. 

Koska syksy ja sen tuomat myrskyt olivat tulossa, tilasin oitis miehen nosturin kanssa sitä kaatamaan. Sehän ei ollut ihan yksinkertainen juttu kahden rakennuksen välissä kasvavalle koivuvanhukselle. Kaataminen onnistui ilman vaurioita, sain kovasti polttopuita, ja turvallisin mielin kuuntelin syksyn puhureita. 

Pyysin kaatomiestä jättämään terveempi tyviosa sahaamatta. Mielessä oli jonkinlainen toteemipaalun suunnitelma. Kuten arvata saattaa, eihän puutarhurilla ja kahvilanpitäjällä ole oikein aikaa moiseen. Ja moottorisahaa en uskaltanut käyttää. 

Kunnes tänä kesänä ehdotin pojalle, jos käyttäisi vähän sitä sahaa ja muotoilisi puuta. Voisin sitten kaivertaa lisää. Mutta pojan muotoilutaju ja moottorisahan jälki olikin niin hyvää, että siitä se syntyi! Minun toteemipaaluni kantaa nyt Lintumiehen nimeä. Päällä komeilee Matti Lepistön betoniveistos Kotka, josta hinnasta sovimme tässä keväällä. Muut hänen työnsä onkin viety Lepistön omaan pihaan, missä komeilee varmaankin Suomen laajin kansantaiteilijan veistospuisto. 

Nyt tuota Kotkaa on kannattamassa Olavi Kastellin työstämä Lintumies. Olen oikein tyytyväinen työhön ja iloinen, että se vihdoinkin tuli tehtyä.

Nyt sitten vain odotetaan luonnon patinointia, harmautta, jäkälän ja sammalen ilmestymistä pintaan. 

Näin vanha koivukin sai uuden roolin pihapiirissäni. Toinen suuri kaksihaarainen äitikoivu kantaa vielä suojelija-nimitystään. Tämä torso voisi olla sitten maskuliinisempi versio suojelijasta.

Lintumies varmaan mielellään kuuntelisi tätä laulua upeasta linnusta. Toivon, että joku muukin...

Fredi ja Valkoinen Kotka

sävellys; Matti Siitonen, sanoitus; Vexi Salmi