Osaako ruusu rakastaa?

Kertokaa minulle se!

Joka tapauksessa aion hempeillä.

Luin kerran kirjoittamani runon Belle Poitevine-ruususta eräälle porukalle pihallani ruusujen keskellä.

Tällaisen:

Kaunotar

Synnyin Poitevinen pieneen kylään.

Kun isäni vei minut kylän torille,

minun punaiset hiukseni hulmusivat.

• Belle, belle, kuinka kaunis olet!
  huusi väkijoukko siellä.

He huomasivat minut ja minä hymyilin.

Minusta tuli Poitevinen Kaunotar.

Kun itse lähdin suureen maailmaan,

minun punaiset helmani heilahtelivat.

• Belle, belle, kaunotar Poitevinen!
  huusivat ihmiset ympärilläni.

He huomasivat minut ja minä hymyilin.

Minä valloitin kauneudellani maailman,

ilman isää, ilman ketään saattajaa.

Js minun silmäni loistivat onnesta.

• Belle, belle, ihanainen Poitevinen!
  minua ihasteltiin kaikkialla.

He huomasivat minut ja minä hymyilin.

Jouduin kerran laivaan meriä mittomaan.

Siellä riuduin ja nuupahdin kokonaan,

sammui puna, ilo ja kauneuteni.

• Kaunotar poloinen Poitevinen,
  ihmiset siellä kuiskailivat.

He huomasivat minut ja minä hymyilin.

Saavuin pieneen kylään Suomenmaan,

jossa minut maalaistaloon pelastettiin,

minä nostin nuokkuvan pääni.

• Raukka pieni, laivaruusu poloinen
  sanoivat talon ihmiset siellä.

He huomasivat minut ja minä hymyilin.

Tuli kevät ja kesä, minä kukoistin,

ja kun ihmiset tulivat minua katsomaan,

levisi puna, ilo ja hiukseni hulmusivat.

• Kaunis, kaunis, kaunotar maailmalta!
  ihmettelivät ihmiset minua.

He huomasivat minut ja minä hymyilin.

Syksyllä he kaikki halusivat minua

ja veivät minut pienille pihoillensa ja

minun helmani hulmusivat niin...

• Kaunis, kaunis, kuin kuningatar!
  ihastelivat he  minua,
  ilman kotipaikkaani tai nimeäni.

Mutta he huomasivat minut ja minä hymyilin.

Runon jälkeen yleisöstä eräs kysyi: - Mitä se ruusu antaa?

En voinut vastata muuta kuin: - Ei se anna mitään. Se vain on.

Keskustelimme eräässä naisryhmässä antamisesta. Eräs sanoi: - En minä yleensä anna mitään.

Se herätti innostusta keskusteluun. Voiko olla antamatta mitään? Ei. Jokainen antaa hiljaisesti jotakin omasta olemassa olostaan. Vakaa, tasapainoinen ihminen jakaa sitä tasapainoa ympärilleen tietämättään. Rauhallinen ihminen antaa rauhaa. Iloinen ihminen iloa. Ja niin edelleen. En ota esiin sitä negatiivista puolta, sillä sitäkin on ja silläkin oma merkityksensä.

Ruusu antaa kaiken olemisensa. Se voi myös osoittaa avun pyyntöä tai kutsua, mutta ei koskaan mitään negatiivista. Ydin on siinä, kuinka ruusu huomataan ja osataan ottaa vastaan. Ruusun rakkaus on puhdasta ja elävöittävää.

C vuorossa... ja varmaankin Celine Dion: The Power of Love