tiistai 17. lokakuuta 2017

Ruusujen salainen maailma, osa 2

Aika hauskoja nuo tarinat!

Etsin ruusun öljyn syntyperää myös kirjasta Lumoavat ruusut vuodelta 2004, Sylvie Girard-Lagorce, ja löysin sieltä toisenlaisen tarinan.


Kirjoitan sen tähän omin sanoin:

Tämä tapahtui Intiassa mogulikeisari Jahangirin llajassa Shaliman-puutarhasssa. Kanavaa pirkin, joka oli täytetty ruusuvedellä, seilasi keisari purrellaan. Hän halusi tehdä vaikutuksen erääseen uuteen vaimoonsa, jonka nimi oli Nur Jahan. Tämä oli ihastuksissaan tuoksusta ja puutarhan kauneudesta. Hän ihmetteli kovin veden pinnalle muodostunutta vaahtoa. Ehkä juuri itse keisari osasi selittää tämän syyn. Kun ruusuvesi joutui kosketuksiin auringon paahteen kanssa, syntyi luonnon oma tislausmenetelmä ja ruusuöljy alkoi erottua vedestä. Nur Jahan ihastui siihen ja kyseli voisiko sitä jotenkin saada erotettua ja saada mukaan palatsiin. Tästä seurasi se, että intialaiset alkoivat valmistaa tislaamalla ruusuöljyä puutynnyreissä, joita siirrettiin väliin auringon kuumuuteen ja väliin yön kylmyyteen. Näin saatiin ruusuöljy erilleen ja siitä tehtiin kuuluisa kauppatavara.

En epäile ollenkaan, etteikö myös Suomessa muinaiset tietäjät olisi tunteneet ruusunlehden ja siinä olevan öljyn. Auringossa palanut tai kylmettynyt iho saattoi löytää helpotusta, kun ruusunlehtiä asetettiin kasvoille olemaan. Jo tuoksuhan rauhoittaa. Tai on tehty ruusunlehtikääreitä erilaisiin rohtumiin ja ihottumiin. 

Valitettavan paljon on muinaista tietoa hävinnyt pelkojen pimentoon, koska tietäjiä kohtaan oli kristinuskonkin taholta paljon epäilyä ja pelkoa. Juuri luin Paula Havasteen kirjan Kymmynen onnen Anna, jossa oli paljon mukana vanhaa yrttitietoutta. Onneksi parantavaa yrttitietoa on myös säilynyt ja sitä on talletettu.

Mutta paljon ruusu kätkee vielä salaisuuksiaan. Minä tutustuin aikoinaan Bulgarian Ruusulaakson Damaskena-ruusun saloihin, mutta kirjoitan siitä seuraavalla sivullani.

Ps. Muistin, että olen joskus Ruusulaakson matkasta kirjoittanutkin: Tässä. tässä ja tässä jne. 

Vuorossa F-kirjain musiikissa: Fredi, Katso luontoa ja huomaa

2 kommenttia:

  1. Se on aina harmi, että vanhaa tietoa katoaa. Onneksi osa ihmisistä etsii sitä ja jakaa eteenpäin <3

    VastaaPoista
  2. Tuohan oli mielenkiintoista tietoa.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!