Villi puutarha? Puolivilli puutarha?
Joskus kuulee noitakin käsitteitä puutarhoista. Ymmärtäisin, että itse luonto ilman ihmisen kosketusta (suojelualueet) on villi. Mutta voiko sitä sanoa puutarhaksi?
Siis villi puutarha täytyy olla puutarha, mikä on jätetty oman onnensa nojaan. Tai uskoisin, että suomalainen mökkielämä on parhaimmillaan villin puutarhan kanssa. Ehkä pensaat ja joku puu järvinäköalan edestä on raivattu pois, mutta mitään istutuksia ei ole, eikä siis myöskään puutarhastressiä, mikä on ihan viisasta.
Mikä kumma se on, että ihmisen pitää kuitenkin aina muokata luontoa jollakin lailla. Tehdä se oman näköiseksi? Eikös se ollutkin Homo Ludens eli leikkivä ihminen? Kyllä vain. Näin ajatteli ihmisen olemusta kulttuuriteoreetikko Johan Huizinga. Että leikki olisi kulttuuri-ihmisen välttämätön edellytys.
Minustakin se olisi parempi vaihtoehto ihmisen olemukselle kuin Homo Sapiens (viisas ihminen). Kun se ei ole viisas, ei vieläkään. Yhä hullummaksi menee! Maapallo sen todistaa.
Vaikka ei ne ihmisen leikitkään elämää paremmaksi tee. Leikkihän on saalistamisen alkutoimi, tappelemisen, sotimisen alkutoimi. Suorastaan hirtehistä ajatella, että ihminen leikkii tämän ihanan maailmamme kanssa ja tuhoaa sen kuin hiekkarakennelman laatikollaan.
Ei ollut tarkoitus mennä näin rumaan, ei.
Mutta olen nähnyt jopa kirjoja "villistä puutarhasta" ja sen ihannoimisesta. Pihalla saa kasvaa kaikki, rikkaruohot, luonnon kukkaset ja puutarhakukkaset, mitkä seasta nousta jaksaa. Siellä täällä on kaikkea hauskaa härveliä, joka valokuvissa näyttää suorastaan taiteelta.
Minä nimeän oman puutarhani puolivilliksi puutarhaksi. Se tarkoittaa sitä, että siellä kasvaa ritirinnan jalokukkien kanssa luonnonkukkiakin. Ritarinkannusten joukossa mesiangervo on kaunis ja nokkosia tuskin huomaa. Samoin nousee yhdestä penkistä keväällä pelkkää vuohenputkea, mutta arvatkaa miten käy, kun sieltä nousevat loistoalpin voimakkaat kukkavarret. Sinne jää vuohenputki reilusti häviölle ja loistoalpin keltaiset kukat loistavat kuin parhaitenkin hoidettuna.
Tai lehtotädyke, mikä tuli varkaana Lammin metsistä kähveltämälleni pienen vaahteran alun mukana. Sallin tädykkeen kauniin taivaan kietoa muutaman ruusupensaan juuriston omalla voimallaan. Näyttää kuin nuo ruusupuskat kasvaisivat sinisessä lammessa. Kaunis se on, eikä ruusut siitä kärsi. Kun tädyke on kukkinut, leikkaan ruusun ympäristön ruohonleikkurillani ja taas on siistiä. Tädykehän hän valtaisi koko piha-alueeni, jos sallisin. Toinen valtauskasvi on valkoapila. Eikä mikään nurmikko voi olla kauniimpi valkoapilan kukkiessa!
Entäs sitten maahumala, kumina ja nokkonen? Miten minä voisin elää ilman niitä yrttejä; maahumala yskä- ja lentsulääke, kumina vatsalääke ja nokkonen yleiseen heikkouteen! Ne saavat tietyissä paikoissa kasvaa. Ja onhan siellä muutakin syötävää ja lääkitsevää: voikukka, maitohorsma mm.
Yksi villi merkki on pihamaani vallannut sammal. Oikein märkinä päivinä ei auta nurmea leikata, sillä siihen uppoa koko kone! Mutta voi miten pehmeä se on avojalkaisin kulkea! En tuhoa sitä!
Mutta puolivillissäkin pihassa pitää olla kuri! Se on kuitenkin niin kutsuttu puutarha, jopa ruusutarha! Jopa kahvilapuutarha tai kahvilaruusutarha. Vielä. Niin kauan kuin puutarhurissa henki pihisee!
Ja eiköhän se ole niinkin, että villi puutarha tai puolivilli puutarha syntyy siitä, että on laiska hoitaja.
Se "laiska hoitaja" yhtä hyvin voi olla viisas hoitaja, sillä eihän puutarhurointi ole onnellista sellaiselle, haluaa kaiken olla viimeisen päälle ja on perfektionisti ja stressaa itsensä hengiltä. Tai ehkä niinkin on hyvä, jos sen tekijä on tyytyväinen. Toinen juttu on sitten se, mitä puutarhuri haluaa näyttää ulkopuolisille. Aina varmaan sen oman luovuutensa ja omanlaisensa puutarhan.
Ja ennen kaikkea, ihmisen elää ja toimii voimiensa (ja rahavarojenkin) mukaan!
Verikurjenpolvikin on villikukka, tämä kotoisin Tukholman eräästä saaresta. Se on kaunis tuollaisena mätästävänä ihan omalla paikallaan.
 |
| Taitaa tuolla taustalla olla maitohorsmaakin. |
