perjantai 16. lokakuuta 2015

Voiko ilman karpaloita elää?

Ihan samoin voisi kysyä: Voiko suomalainen elää ilman metsiä ja soita?

Minä en voi. Huolestuin jo tilanteesta, jotta jäänkö tämän talven ilman karpaloita. Lempipaikastani ei saanut kuin pari litraa ja annoin sen pienen ystävälleni, joka voi elää ilman karpaloita, mutta harvinaisena herkkuna piti sitä.

Nyt minua vietiin karpalosuolle! Kiitos ihana Ritva!


Suo oli tosi vetelä. Ei siellä olisi voinut liikkua ilman Nokian Kontioita. Kaikki muu hyvin, mutta varpaita alkoi palella kylmässä suovedessä. Marjoja oli yllin kyllin. Nyt vain haaveilen sinne toista reissua. 


Minä olen aina viihtynyt soilla. Siellä se tuoksu ja energia on aivan toisenlaista. Ja ne värit silmien edessä kun löntystän mättäältä mättäälle. Aina vain ihailen noita eri sammallajeja, joita en osaa nimetä kaikkia.




Ritva ohjasi minut metsän syvyyksiin, josta löytyi kota! Kun siellä nuotion sytytti, niin johan varpaat lämpeni ja kahvi maistui. Yhä ja yhä uudelleen suomalainen rakentaa noita 'piilopirttejä' metsiin. Vaikka vainoja ei olekaan, niin sitä henkistä vainoahan sinne paetaan kiireen keskeltä. Tietenkään en kerro karpalopaikkaani saatikka sitten tätä kodan paikkaa. Heh! 


Perkaaminen vielä edessä, se ikävin homma. Miten te käytätte karpaloita? En ole vielä koskaan raskinut tehdä niitä mehuksi, hilloksi tai sopaksi. Olen aina syönyt ne siltään hunajan kanssa, tai karpalorahkana. Jouluisen ehdoton numero on karpalojäädyke! Muistan erään bloggaajan kertovan kuinka siitä saa hyvää tuoremehua. Kas tästä löytyy resepti! Löytyy kommenttien joukosta!

Boheme - Deep Forest


Suuri ruusuinen urakka valmis!

Minulla on 10 matalahkoa rugosapensasta kivipolun ympäröimässä tilassa. Tila on ollut aika työlästä ruohonleikkauksessa ja trimmauksesaa, varsinkin kun pensaat alkavat levetä.

Olen kuunnellut mielipiteitä puuhakkeesta ja muusta, mitä käytetään ruusujen ympärillä. Joku kertoi, että varsinkin sateisena kesänä niihin kertyy hometta ja sieniä.  Kokeilin Ilo-ruusulle ja Tove Jansson- ruusulle sepeliä jo pari  vuotta sitten. Ei ruusut ole siitä huonoa tykänneet. Päinvastoin. Ruusut ovat kasvaneet lujaa vauhtia. Sepeli läpäisee vettä sopivasti ja lämmittää maata.

Niinpä tein siltä pohjalta ratkaisun koko rugosa-alueelle, kun sepeliä jäi sopivasti kivijalkaremontin jälkeen. Ei kannata luulla, että se syntyi tuosta vain! Viikon verran työskentelin siinä, kun tuli pakkasyöt ja maa jäätyi. Tuli viikon tauko. Kunnes maa suli jälleen.  Nyt olen rakennellut  tuota tilaa lisää viikon verran, ja tänään se tuli vihdoin valmiiksi.


Esimerkiksi Roselina, joka on jaksanut kukkia koko syksyn, on melkeinpä maanpeittoruusu. Nyt olen toki ottanut nuo kivet jokaisen ruusun juurelta pois. 

Siis olen lapiolla laattoina ottanut nurmikon pois ja täyttänyt niillä pihani kuoppia. Niitä piisaakin!
Sitten olen noukkinut rikkaruohot pois ja tasoittanut maan. Ruskean maanpeittokankaan olen laittanut jopa kaksinkerroin alle ja siihen kipannut sepeliä. 


Sepeliä tarvitsee vielä ajaa vähän lisää. Ehkä ensi keväänä, kun näen miten se talven aikana painuu. Puukepeillä olen vähän suojannut noita tuoksukurjenpolvia. Pensaat näyttävät nyt pieniltä, kun osa lehdistä on jo pudonnut ja noukin jo paleltuneet samettiruusut pois. Myös piparmintun olen leikellut parin ruusun juurelta kuivatettavaksi. 


Sammalsohvan puolella on kukkapenkki, jossa on mukulakasveja ja eri aikaan kukkivia perennoja. Kukkikoon siinä niin kauan kuin ruusuilta saavat tilaa!

Urakan päätteeksi lähdin tanssimaan vanhaa tangoa tanssiklubille! Nyt sitten olen venyttänyt jalkojani, kaulinut säären päällyslihaksia ja ottanut magnesiumia. Selkähän tuo on vähän väsynyt.

Jospa ensi kesänä pääsen rugosien kanssa vähän vähemmällä. Tietenkin minun piti vähän sotkea ruusutilaa istuttamalla sinne tänne valkoakilleijoja ja reunaan tuoksukurjenpolvia, jota kuulemma pitäisi olla joka puutarhassa pitämässä pahimmat ötökät loitolla. 

Aika näyttää miten rugosat valtaavat alan. Jospa sinne piikkiviidakkoon ei juurikaan tarttisi nokkaansa tai kättänsä enää pistää! Uskon, että muori teki hyvin!

Johanna Kurkela, Sun särkyä anna mä en, Marmoritaivas

tiistai 13. lokakuuta 2015

Mitähän tapahtuu vaahteranlehdille säkissä?

En ole varmaankaan ainoa joka kiroaa noita isoja vaahteranlehtiä, joita tuuli sitten lennättelee pitkin pihaa. Ja kun ne ovat niin hitaita maatumaankin. En oikeastaan kiroa. Vaahterapuuni on niin kaunis. Noukin 33 vuotta sitten sen pienen alun Lammin metsistä. Muistin äitini, joka 15-vuotiaana karkasi kotoa sinne piikomaan ja kirjoitteli päiväkirjassaan lämpimistä kesäöistä ja kuutamoista. Hän oli onnellinen ja vapautunut siellä. Mutta vanhimman poikani puu se on. Hän täytti silloin Lammilla vieraillessamme yksi vuotta.


Harmi, kun puu ei nyt ehtinyt ruskakukoistukseen. Suuri osa lehdistä vaappuu maahan ruskeana ja ruttuisena. 

Sain jännän vinkin juuri tuolta samaiselta ystävältä, jonka luona vietettiin 1-vuotisjuhlia Lammilla, ja joka juuri vieraili luonani (ympyrät kummasti joskus sulkeutuu). Hän vihjasi, että laittaa vaahteranlehdet säkkiin, jonne sitten kaadetaan päälle kuumaa vettä vähän muhimaan ja tehdään reikiä pussin pohjaan, että liika vesi pääsee pois. Vuoden tai kahden päästä pussista löytyisi multaa!

Onkohan tuo totta? Kunpa joku muukin olisi kokeillut ja tietäisi tästä kertoa. Pitääköhän sinne laittaa onkilieroja mukaan? Tai kompostivauhtia jotenkin muuten?

No minähän hullu kokeilin sitä. Vanhoja multasäkkejä löytyi sopivasti. Voi kun ne onkin hyödyllisiä moneen paikkaan! Ei kai kukaan visko niitä menemään, kun niillä on niin monta käyttöä?




Ptiäiskin kysellä, mihin kaikkeen niitä voi käyttää? Tai mihin kaikkeen toiset niitä käyttävät?

Noissa säkeissähän on jo pienet reiät pohjissa. Nyt vain täyttelen niitä lopuillakin lehdillä, kaadan vielä kerran kuumaa vettä mukaan ja vien ne liiteriin muhimaan. 

Räppiä tähän: Raappana, Maasta maahan ja maassa maan tavalla!

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Lapsi, luonto ja puutarha


Kun muistelen itseäni äitini puutarhassa, en muista nautintoina muuta kuin kauneuden ja tuoksut. Enemmänkin muistan sen pakon, millä piti perkata, poimia ja kastella. Haravointi ja juolaitten kuokkiminen tuli tutuksi myös.  Opin kyllä jotakin puutarhuroinnista, joskus hyvinkin pitkin hampain. Kiitos vanhempieni kurin.

Tosin he sitten opettivat luonnon tuntemusta aina siinä sivussa. Teimme paljon retkiä, usein meren rannalle. Retkelle lähtö keväällä olikin yksi hauskimpia hetkiä eväskorin kanssa. Naapurin lastenkin kanssa niitä tehtiin ihan vain lähimetsään jonnekin aurinkoiselle paikalle viltin kanssa. Mukavaa oli!

Omille pojille ei ole tullut opetetuksi mitään puutarhasta. Puuhommat rantteella he kuitenkin osaavat, ja pienenä jo puita kantelivat sisälle. Sieniä ja yrttejäkin poimittiin pienenä ('uono tieni, uono tieni, äiti, löytin yvän tienen' ). Mutta ei se heitä sitten isompana kiinnostanut. Nyt taas enemmänkin. Marjoja tosin poimittiin joka kesä metsästä. Metsäretkiä tehtiin paljon ihan pienestä pitäen. Maastokartasta katsoimme aina jonkin mielenkiintoisen paikan ja sinne suunnistimme. Joskus ajoimme autolla sellaisen alueen lähelle ja suunnistimme metsään. Aina pojat olivat yhtä innokkaita. Myöhemmin he innostuivat suunnistuksesta ja olivat täkäläisen seuran kasvatteja.

Olen korjannut puutarhatietoutta lapsenlapseni kanssa. Puutarhassa pitää olla jotakin ihmeellistä ja hauskaa, ei vain työtä. Olemme kulkeneet haistelemassa eri tuoksuja ja opiskelemassa yrttejä. Ja varsinkin ruusujen nimet ovat niin hauskoja, että lastakin naurattaa. Syrjästä seurasin kerran, kun pikku Malena kaatui, niin jopa löysi ratamonlehden siihen paikaksi. Nopsasti hän sylkäsi lehdelle ja kiinnitti sen arkaan kohtaan. Mummun tyttö! Hän osaa metsässä erottaa ketunleivän ja popsii niitä suuhunsa. Samoin kuusen kerkän.  Hän tietää myös minkälaisesta heinästä voi tehdä pillin ja tietää siperian 'pillipuun' hedelmäkodan mikä soi. Paljon hän osaa! 

Olen itse ollut puiden ystävä siinäkin mielessä, että ne piti päästä halaamaan kiipeämällä, oksilla keikkumalla, runkoa pitkin käppäämällä ja jopa latvasta kiinni ottaen huijaamalla alas. Omat pojat saivat kiipeillä puissa ja kallioilla. Ja saman tempun olen opettanut pikku Malenalle myös. Puussa pitää olla aina hyvä ote käsillä, jos jalka lipsahtaa. Ja kivi pitää kiertää ja katsoa mistä on parasta kiivetä. Alas voi sitten tulla vaikka pyllymäkeä. Voi voi mummua! Mutta lapsi nauttii.

 

Yksi puutarhaleikki on ollut tosi hauska! Joskus olen napannut jonkun alennusmyyntieläimen kaupan hyllyltä puutarhaani ilostuttamaan. Keväällä se leikki sitten jo alkaa ja kertaantuu silloin tällöin kesällä. Nimittäin noiden puutarhaeläinten piilottelu ja etsiskely. Kilpaa on juostu niitä piilottelemassa ja etsimässä. 



Viime viikolla tämä leikki päättyi noiden puutarhaeläinten etsimiseen ja keräämiseen laatikkoon talviteloille. En ole varma, onko kaikkea nytkään löydetty. Yhdeltä tosin jo katkesi jalkakin, mutta sen saattoi liimata. Mukavia puutarhaystäviä nämäkin ovat! 

Katselin aivan äsken dokumentti Edwin Collins´sta. Tähän voisi sopia A girl like you! 

torstai 8. lokakuuta 2015

Kuuratarha


Kummallinen on ollut tämä kesä. Erilainen. Kevään kylmät, kesän sateet, syksyn lämpimät ja nyt jo maa melkein jäässä.

Mutta aamun kuura on kaunis. On kuin kulkisi satumaassa.



 

 

           

Ronnie Dove - Autumn Rhapsody




tiistai 6. lokakuuta 2015

Kehtaanko kertoa?




Sain haasteen ja tällaisen kauniin merkin Between-blogista. Kiitos hänelle! Minut on huomattu.
Hän lähetti minulle listan kysymyksiä, joita katsellessani totesin, että tohtisko kertoa asioita niin kuin ne ovat. Olen aika boheemi-asukki. Vastaan kuitenkin avomielisesti Between kysymyksiin. Samalla laittelen muidenkin kukkien kuin vain ruusujen kuvia muistellen kesää.



1. Millainen on päivärutiinisi - siis jos sinulla sellainen on?
Paras työaikani ja nautintoni ikään kuin vain olla, on ilta ja yö. Se on aina ollut luovaa prosessiani parhaimmillaan. Siksi nukun aamulla useinkin kymmeneen. On suorastaan ihme, jos herään ennen kahdeksaa. Eli jotain kaunista keväällä ja kesällä menetän. Herätessä rapsutan Ruusan ja hieron häntä. Hän kun nukkuu yleensä yöt jalkopäissäni tai korvani juurella. Sitten venytellään molemmat. Nousen avaamaan oven Majurille, joka nukkuu yleensä terassilla ja annan kissoille ruokaa. Teen usein joogavenytyksiä tai aurinkotervehdyksen, jotta saan energiat liikkeelle. Kesäisin kävelen puutarhakierroksen. Nyt se pikkuhiljaa jää. Usein laitan raasun hellan pesään ja keitän siinä teeveteni ja joskus puuroa. Yleensä laitan sörsselin kaikesta mitä jääkaapista ja hedelmäastiasta löytyy. Usein se kädessä menen nettiin ja luen postia. Joskus innostun jopa kirjoittamaan blogia tai korjailemaan luonnoksiani.  Teen juon radiota kuunnellen ja nykyään mandaloita värittäen tai piirtäen. Ah, sitä ihanaa rauhallista eläkeläisen aamua!! Jos minulla on vieraita, mikä on myös ihanaa, niin olen vähän topakampi.





2. Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta KESÄ?
Kyllähän se on lapsuus. Se kun sai ensimmäisen kerran olla ilman kenkiä ja juosta vapaasti helmat hulmuten. Villimansikat. Pikkumetsä, jossa leikimme ja näyttelimme teatteria. Se lämpö, se lämpö! Minulla ei kuuma haittaa, eikä aurinko, koska kai omaan  slaavilaisen tumman ihon. Kesäverhot myös tulee mieleen, kun ne avoimessa ikkunassa heilahteli. Ja merenranta ja uiminen!





3. Polkupyörä, auto vai bussi?
Polkupyörä on kuulunut aina minun menopeleihini lapsuudessa ja nuoruudessa. Kun muutin nykyiseen kotiin, joka on 16 km:n päässä kaupungista ja sain ensimmäisen poikani, oli pakko hankkia kortti ja auto (oranssi kuplavolkkari), jotta saatoin käyttää poikia neuvolassa. Sitä sanottiinkin neuvola-autoksi. Nytkin olen auton vankina, muuten en paljoa mihinkään pääsisi. Autoon ole mitenkään ihastunut. Käyttäisin bussia jos se olisi mahdollista.




4. Miksi kirjoitat blogia?
Tavastani pitää blogia, ovat lukijat varmaan huomanneet, että olen monisanainen. Kirjoittaminen on minulle elinehto. Sitä olen lapsuudesta asti tehnyt. Blogi on siis jonkin sortin päiväkirjan sijainen, vaikka en sinne sydänjuttuja ja huolia paljon kerrokaan. Nekin kyllä vilahtelevat ruusujen lomassa. Varmaan siitä asti, kun kirjoittaminen on keksitty, on siitä tullut yksi kanava ilmentää olemassa oloa ja purkaa sisintään. Siis kirjoittaminen ensin, sitten vasta asia ja kuvat!





5. Mikä kiukuttaa puutarhassasi?
Kiukuttaa? Oma osaamattomuuteni. Laiskuuteni opiskella oikeaa tietoa niin ettei tarttisi tehdä niin paljon 'väärin'. Ehkä eniten minua kiukuttaa ajan puute ja varsinkin nyt syksyllä se, kun niin äkkiä tulee pimeä. Nautin keväästä, kun voi hommailla ulkona melkein yönkin! Joskus kiukuttaa selkä, joka rasittuu. Sen vuoksi teenkin yhtä työtä vähän aikaa, siirryn toiseen ja kolmanteen ja neljänteenkin, eikä mitään tule ihan valmiiksi. Sitten vasta tulee kiukuksi ne ilkeät itikat, hyttyset ja paarmat ja puutarhatuholaiset.




6. Juttu, josta et luovu?
Myönnän, että minulla on miesystävä ollut jo kolme vuotta. Onneksi hän on vähän samanlainen kuin itsekin olen. Emme luopuisi omasta vapaudestamme mennä ja tulla, tehdä ja toimia. En siis luopuisi tässä vaiheessa omasta elämäntavastani. Olen joustava kun tarvitaan, mutta itsekkäästi haluan elää jo oman mieleni mukaan, kunhan en loukkaa ketään. Olen onnellinen vieraista talossani, jos he osaavat olla kuin kotonaan ja antavat minun olla omillani. Ystävät ja sukulaiset (pojat) näyttävät kuitenkin viihtyvän, kuten myös kahvilavieraat.




7. Paras paikka puutarhassasi?
Vaikea nimetä, se on koko puutarha, kun siellä työstän jotakin. Ehkä se on veranta, josta on otettu keskikesällä jo pois ikkunaplexitkin etelään. Siinä istun aamuisin ja iltaisin ja näen puutarhan ja aukeat viljavainiot ja vanhan Kastellin rakennukset metsän reunassa. Voi niitä aamuja ja voi niitä iltoja, kun aurinko laskee kullaten männikön peltojen takana!



8. Mitä teet, kun et touhua puutarhassa?
Olen myös kova lukemaan. Minulla on joka huoneessa monta kirjahyllyä. On erikseen yrttikirjat, keittokirjat, ruusukirjat ja puutarhakirjat, filosofian hylly ja huuhaa-kirjat vintillä. On vanhojen kirjojen hylly, dekkarihylly, taidekirjahylly, ulkomaiset ja kotimaiset romaanit. Runokirjahylly, uskontokirjahylly, terveys- ja muut hoitokirjat jne. Lähimpänä koneeni yläpuolella on astrologiset kirjat käden ulottuvilla, koska sitä ehkä eniten nykyisin tutkin. Työpöydällä takana ruusukirja ja sellaiset. Tykkään katsella myös dokumentteja ja elokuvia Tv:stä. Siinä on vierellä yleensä jokin kudin. Ompelen myös silloin tällöin. Ja kun oikein haluan aivoja purhdistaa, teen sanaristikkoa, japanilaista siluettiristikkoa, sudokua tai värityskirjaa. Muihin kyllästyneenä nyt tuo värityskirja. Ja kesäpäivinä keskustelen kahvilavieraitteni kanssa. Kuulen hyvin paljon mitä ihmeellisimpiä tarinoita elämää oppien.




9. Puu, pensas, perenna, kesäkukka vai hyötytarha?
Kaikkea on, mutta ylimpänä RUUSUT!

10. Unelmiesi puutarha?
Sehän on syntymässä koko ajan. Ei varmaan koskaan valmistu.

11. Mistä tulee blogisi nimi?
Oikeastaan pyydän anteeksi, että olen nimennyt sen niin suureellisesti 'Ruusutarha'. Usea voi kuvitella siitä aivan toista kuin mitä se loppujen lopuksi on. Se on se unelmani ollut koko ajan. Ruusutarha. Mutta siihen sisältyy myös mielikuvaleikki, symboliikka, ihmisen henkinen kasvu ja kaikkea muuta, mitä varsinkin ensimmäisenä vuotena kirjoitin enemmänkin. Taas nimi Metsätontun ruusutarha, on jotenkin omaani. Metsätontuksi minua on nimenneet jotkut ystävät, koska paljon liikun metsässä. Olen sinut metsän kanssa. Metsätonttu tekemässä ruusutarhaa antaa minulle enemmän  vapautta myös tonttuilla ilman mitään asiantuntevuutta tai oikeaa taitoa. Mutta rakkaudella sitä kaikkea. Metsätonttu saa erehtyä, tehdä väärin, surra tekemäänsä, mutta olla aina yhtä innokas oppimaan uutta ja kokeilemaan, jopa leikkimään ja hulluttelemaan. 

Minäkin haastan joitakin blogeja ja bloginisteja kertomaan jotakin itsestään. Taidan antaa saman tehtävän, jonka sain kirjoittajapiirissä. Siinä pitää kuvailla kasvot, jos muotokuvaasi painettaisiin jokin maisema tai jotakin siitä, mikä sinulle on tärkeää. Kysymykseni siis lähteävät tästä. Ja huomatkaa, tämä on leikkimielinen kysely. Kun kaikki ovat valokuvaajinakin hyviä, niin se kasvo voisi syntyä hyvinkin. Näille lähetän kiitokset olla kaverina ja tulla kylään mukavaan blogiinne ja haastan miettimään kysymyksiäni:


Kysymykseni siis koskevat  kasvojasi. Kuvittele maisema kasvoillesi seuraavien kysymyksieni myötä. Toivon, että innostut aiheeseeni.

1. Mikä maisema lepää sinun otsallasi, ehkä se minkä ajattelet olevan myös mielimaisemaasi.
2. Mikä kuva on silmäsi iiriksessä? Mitä mielelläsi katselet?
3. Mikä lepää poskipäilläsi, poskillasi?
4. Mikä/kuka kuiskuttelee korvaasi, ehkä istuu korvalehdelläsi?
5. Mikä kuva nenäsi päässä?
6, Mikä lause, asia, huulillasi?
7. Mitä kuvaa leukasi tahto`?
8. Mitä on kaulallasi?
9. Entä hiukset, mistä ne ovat tehty?
10. Entä kulmakarvasi?
11. Kuka/mikä istuu olkapäälläsi ja onko se painava vai kevyt ?



 Tunnustushaasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.  

maanantai 5. lokakuuta 2015

Kiitos Punakanelille!

Omenapuu terassin vieressä on varmaan jo varmaan 30 vuotta vanha. Ei se alussa tuottanut paljoa mitään. Myöhemmin happamia kuin pihljanmarjat. Viime vuosina, kas kummaa, omenat ovat täälläkin ehtineet kypsyä syöntikelpoisiksi. Punakaneliomena on mukavan makea.

Tällainen on saalis tänä kesänä. Pölyttäjiä oli vähän. Kun toinen vanha puu, 'vaalea kuulas' katkennein oksin hävitettiin, ostin tilalle Pirjan, joka tänä kesänä kukki vähän, mutta ei vielä tarpeeksi. Joten taas kävin lainaamassa naapurin omenapuun oksia, joita asetin vesipulloon ja roikkumaan omenapuuni oksille. Toimi hyvin!

Sörsseliin laitan niitä joka aamu ja muutenkin pureskelen. Lopusta teen omenasosetta puuron päälle.

Lapsena omenapuu täällä pohjoisessa oli ihme. Sitä käytiin oikein katselemassa ja maistelemassa. Niin hapanta ja kitkerää kuin sen omenat olivat, syödä piti. Kyllä ovat ajat siitä muuttuneet!




INAYA MUSIC & REDAH - " Apple tree " Erykah BADU