tiistai 13. lokakuuta 2015

Mitähän tapahtuu vaahteranlehdille säkissä?

En ole varmaankaan ainoa joka kiroaa noita isoja vaahteranlehtiä, joita tuuli sitten lennättelee pitkin pihaa. Ja kun ne ovat niin hitaita maatumaankin. En oikeastaan kiroa. Vaahterapuuni on niin kaunis. Noukin 33 vuotta sitten sen pienen alun Lammin metsistä. Muistin äitini, joka 15-vuotiaana karkasi kotoa sinne piikomaan ja kirjoitteli päiväkirjassaan lämpimistä kesäöistä ja kuutamoista. Hän oli onnellinen ja vapautunut siellä. Mutta vanhimman poikani puu se on. Hän täytti silloin Lammilla vieraillessamme yksi vuotta.


Harmi, kun puu ei nyt ehtinyt ruskakukoistukseen. Suuri osa lehdistä vaappuu maahan ruskeana ja ruttuisena. 

Sain jännän vinkin juuri tuolta samaiselta ystävältä, jonka luona vietettiin 1-vuotisjuhlia Lammilla, ja joka juuri vieraili luonani (ympyrät kummasti joskus sulkeutuu). Hän vihjasi, että laittaa vaahteranlehdet säkkiin, jonne sitten kaadetaan päälle kuumaa vettä vähän muhimaan ja tehdään reikiä pussin pohjaan, että liika vesi pääsee pois. Vuoden tai kahden päästä pussista löytyisi multaa!

Onkohan tuo totta? Kunpa joku muukin olisi kokeillut ja tietäisi tästä kertoa. Pitääköhän sinne laittaa onkilieroja mukaan? Tai kompostivauhtia jotenkin muuten?

No minähän hullu kokeilin sitä. Vanhoja multasäkkejä löytyi sopivasti. Voi kun ne onkin hyödyllisiä moneen paikkaan! Ei kai kukaan visko niitä menemään, kun niillä on niin monta käyttöä?




Ptiäiskin kysellä, mihin kaikkeen niitä voi käyttää? Tai mihin kaikkeen toiset niitä käyttävät?

Noissa säkeissähän on jo pienet reiät pohjissa. Nyt vain täyttelen niitä lopuillakin lehdillä, kaadan vielä kerran kuumaa vettä mukaan ja vien ne liiteriin muhimaan. 

Räppiä tähän: Raappana, Maasta maahan ja maassa maan tavalla!

10 kommenttia:

  1. Seuraan koettasi mielenkiinnolla, sillä meidän tontti täyttyy putoavista vaahteranlehdistä vuosi toisensa jälkeen. Tosin, ei niitä pahemmin enää seuraavana kesänä näy, joten maatuvat sittenkin.
    Tyhjistä multasäkeistä on moneen käyttöön. Haen niihin tutun tallilta hevonkakkaa, peittelen betonitöitäni sateelta ja liialta auringolta auki leikatuilla säkeillä ja milloin mitäkin uusiokäyttöä niille tulee keksittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ne säkit ovat vahvoja, ja niissä on ilmareiät. Itse olen käyttänyt niitä kivipolun alla, reijitettynä. Myös kun olen kaivannut ruusuille paikkoja, olen ne ympäröinyt laidalta noilla leikatuilla säkeillä. Rikkaruohot eivät heti pääse ruusun juurelle.

      Poista
  2. Mietin mielessäni paikkakuntaa, vihjaa suuntaa, mihin päin kirkolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän tarkoitat? Paikkakuntani on Raahe, kaupungista 16 km itään. Siis näitä äärikyliä metsässä.

      Poista
  3. Minuakin kiinnostaa, mitä niille tapahtuu. Vaikka mulla ei kyllä olekaan vaahteraa.
    Työnnä vuonna myrsky repi ikävästi lehdet juuri, kun olivat pääsemäisillään väriloistoon.

    VastaaPoista
  4. Minuakin kiinnostaa, mitä niille tapahtuu. Vaikka mulla ei kyllä olekaan vaahteraa.
    Työnnä vuonna myrsky repi ikävästi lehdet juuri, kun olivat pääsemäisillään väriloistoon.

    VastaaPoista
  5. Joko ne maatuu, täi mätänee :) en oikeastaan tiedä, kuhan arvailin sillä kompostissa niiden maatuminen vie aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mätänee varmemmin! Kerään vielä lehtiä lisää ja kuumaa vettä päälle. Teen lisää reikiä säkkiin. Taidan laittaa vähän kompostivauhdittajaa mukaan. Katsotaan!

      Poista
  6. Nii mahtaak maatua..voi olla kyllä..
    Mä en juur pussissa multaa osta mutt on mulla muutamia säkkejä. Olen laittanut niihin liiterin pohjaa eli käytän kuivikkeena kompostissa sitä sohjoo. Tukevia ne säkit on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiterinpohjaa minäkin aion lisätä nyt ruusujen juurelle, kun olen saanut niitä perattua. Sekoitan siihen vähän kompostia ja tuhkaa.

      Poista