sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Lapsi, luonto ja puutarha


Kun muistelen itseäni äitini puutarhassa, en muista nautintoina muuta kuin kauneuden ja tuoksut. Enemmänkin muistan sen pakon, millä piti perkata, poimia ja kastella. Haravointi ja juolaitten kuokkiminen tuli tutuksi myös.  Opin kyllä jotakin puutarhuroinnista, joskus hyvinkin pitkin hampain. Kiitos vanhempieni kurin.

Tosin he sitten opettivat luonnon tuntemusta aina siinä sivussa. Teimme paljon retkiä, usein meren rannalle. Retkelle lähtö keväällä olikin yksi hauskimpia hetkiä eväskorin kanssa. Naapurin lastenkin kanssa niitä tehtiin ihan vain lähimetsään jonnekin aurinkoiselle paikalle viltin kanssa. Mukavaa oli!

Omille pojille ei ole tullut opetetuksi mitään puutarhasta. Puuhommat rantteella he kuitenkin osaavat, ja pienenä jo puita kantelivat sisälle. Sieniä ja yrttejäkin poimittiin pienenä ('uono tieni, uono tieni, äiti, löytin yvän tienen' ). Mutta ei se heitä sitten isompana kiinnostanut. Nyt taas enemmänkin. Marjoja tosin poimittiin joka kesä metsästä. Metsäretkiä tehtiin paljon ihan pienestä pitäen. Maastokartasta katsoimme aina jonkin mielenkiintoisen paikan ja sinne suunnistimme. Joskus ajoimme autolla sellaisen alueen lähelle ja suunnistimme metsään. Aina pojat olivat yhtä innokkaita. Myöhemmin he innostuivat suunnistuksesta ja olivat täkäläisen seuran kasvatteja.

Olen korjannut puutarhatietoutta lapsenlapseni kanssa. Puutarhassa pitää olla jotakin ihmeellistä ja hauskaa, ei vain työtä. Olemme kulkeneet haistelemassa eri tuoksuja ja opiskelemassa yrttejä. Ja varsinkin ruusujen nimet ovat niin hauskoja, että lastakin naurattaa. Syrjästä seurasin kerran, kun pikku Malena kaatui, niin jopa löysi ratamonlehden siihen paikaksi. Nopsasti hän sylkäsi lehdelle ja kiinnitti sen arkaan kohtaan. Mummun tyttö! Hän osaa metsässä erottaa ketunleivän ja popsii niitä suuhunsa. Samoin kuusen kerkän.  Hän tietää myös minkälaisesta heinästä voi tehdä pillin ja tietää siperian 'pillipuun' hedelmäkodan mikä soi. Paljon hän osaa! 

Olen itse ollut puiden ystävä siinäkin mielessä, että ne piti päästä halaamaan kiipeämällä, oksilla keikkumalla, runkoa pitkin käppäämällä ja jopa latvasta kiinni ottaen huijaamalla alas. Omat pojat saivat kiipeillä puissa ja kallioilla. Ja saman tempun olen opettanut pikku Malenalle myös. Puussa pitää olla aina hyvä ote käsillä, jos jalka lipsahtaa. Ja kivi pitää kiertää ja katsoa mistä on parasta kiivetä. Alas voi sitten tulla vaikka pyllymäkeä. Voi voi mummua! Mutta lapsi nauttii.

 

Yksi puutarhaleikki on ollut tosi hauska! Joskus olen napannut jonkun alennusmyyntieläimen kaupan hyllyltä puutarhaani ilostuttamaan. Keväällä se leikki sitten jo alkaa ja kertaantuu silloin tällöin kesällä. Nimittäin noiden puutarhaeläinten piilottelu ja etsiskely. Kilpaa on juostu niitä piilottelemassa ja etsimässä. 



Viime viikolla tämä leikki päättyi noiden puutarhaeläinten etsimiseen ja keräämiseen laatikkoon talviteloille. En ole varma, onko kaikkea nytkään löydetty. Yhdeltä tosin jo katkesi jalkakin, mutta sen saattoi liimata. Mukavia puutarhaystäviä nämäkin ovat! 

Katselin aivan äsken dokumentti Edwin Collins´sta. Tähän voisi sopia A girl like you! 

1 kommentti:

  1. Hienon kappaleen valitsit tuohon loppuun! Minullekin joskus opetettiin, että ratamonlehteä vaan haavan päälle, niin sillä rauhoittuu. =)

    VastaaPoista