Purppuransamettinen Alain Blanchard-ruusu

Jos minä saan tämän  ruusun kasvamaan pihallani, niin myönnän kyllä itselleni, että todella olen ruusumuori enkä enää pelkkä kahvilanpitäjä ruusumuorina! Niin uskomattoman kaunis on tämä ruusu. Rosa 'Alain Blanchard'

Eikä ihme! Tämä ruusu on ranskalaisen ruusumaailman isän Jean Pierre Vibertin jalostama vuodelta 1830 tai 1839. Löysin kaksi erilaista tietoa, mutta nämä vuosiluvut eivät ehkä niin tärkeitä. Tässä ei opetella historiaa, vaan luodaan ranskalaista ruususalonkia. Kerroin Vibertistä Minette-ruusun yhteydessä  tällä sivulla. Ylhäällä olevan kuvan lainasin tältä mukavalta englantilaisella sivustolta. Sivustolla on pitkä lista ruusuista, kirjallisuudesta, taiteesta, jopa ruusupostimerkeistä, nähtävästi yksittäisen henkilön sivu. 

Saas nähdä, milloin voisin ottaa itse omasta ruusustani kuvia! Alhaalla oleva kuva Oulujoen Taimistolta, missä Matti Kulju suositteli sitä yrittämään. Kuvat voivat olla hyvinkin toisistaan poikkeavia väritykseltään, sillä otos riippuu sen hetken valosta.

Tämän ruusun on todettu viihtyvän vyöhykkeellä I-III (suluissa IV). Minulla vyöyke V, Uhmaan ilmastoa ja Suomen säitä. Luotan, että ensi kesä on pitkästä aikaa lämmin ja aurinkoinen. Kolmas kerta toden sanoo, puhuu optimisti. Ei kaksi ilman kolmatta, sanoo pessimisti.

Istutan tämän matalan ruusun tuohon kiviaidan päähän niin että se saa valoa mahdollisimman paljon. Kiviaita on lämmin, tukee ja suojelee sitä. Kuitenkin se näkyy jo tielleni kutsuvasti ja salaperäisesti. Eli asetab sen edellisen postauksen kuvan pöllön taakse. Kiviaidasta saan tukea sen talvipeittoonkin. Mutta tiedän, kaivaa sille kuoppa ja täyttää se hyvällä maalla, voi olla ongelma. Voinhan tökätä valtavan suureen kiveen. Katsotaan...

Näin rakentelen mielessäni ja ajatuksissani taas jatkoa ruusutarhalle. Kaikki lähtee ideasta, unelmasta ja rakentuu ajattelun voimalla. Kun sitä tässä kevättalven hehkuttelen, niin onhan jotakin synnyttävä.

Tästä ruususta voisi sanoa, että se on AATELINEN!!

Olisikohan tämä musiikki omistettu itse Napoleonille? 
Perään soi muuten Händelin Sarabande, joka on uskomattoman kaunis!!

Uutta ruusu-unelmaa rakentamaan; ranskalainen ruususalonki!

Aina kun kuljen pihan poikki, katselen tätä paikkaa erityisellä silmällä. Ja huokaisen! Unelma!

Se on paikka tuossa päärakennuksen ja kesäkahvilan välissä. Nyt sitä on hallinnut edessä oleva kiviraunio, kiviä sala- ja ränniojituksesta. Muuten se on avoin aurinkoinen tila. Aurinko tulee suoraan tuolta edestä, aamusta tuonne iltapäivään kolmeen saakka, jolloin se joutuu vähän vaahteran ja talon varjoon. 

Tyhjä paikka tuossa aitan vieressä olevan pation edessä. Tosin kesällä siinä on ollut pöytiä ja lapsille ala leikkiä vanhempien istuessa kahvilla. Myös yleisötilana se on ollut, kun on ollut esityksiä. Koska kuitenkin olen päättänyt lopettaa kahvila-aittani toiminnan parin vuoden päästä, yhtä hyvin voin täyttää tuon lämpimän tilan ruusuilla. Siihen tulee RANSKALAINEN RUUSUSALONKINI.  

Olen kevääksi jo varannut kuusi ranskalaista ruusua Oulujoen Taimistolta. Siirrän yhden marjapensaan tuosta pois, muutenkin jo vanha ja raihnainen. Yhden jätän naposteltavaksi. Olenkin siirtänyt niitä tuonne pelto-ojan varteen aikaisemmin. Siellä ne uudistuneina ovat ihan jo tuottavia. Samoin tuohon kiviraunion eteen tulee pari ruusua. Talon seinustalle eteläpuolelle myös ja tuon vanhan koivutoteemin viereen pari. Tosin joudun vanhoja koivunjuuria kaivamaan siitä pois ja mitä muuta sieltä maasta lienee löytyykään. Kiviä ainakin. Kotkan tuossa vanhan koivutorson päällä olen hankkinut omakseni, mutta pöllön ja peikkopojat palautan omistajalle.

Ensimmäinen ruusu, jonka aion laittaa tuon yhden marjapensaan tilalle on apteekkarinruusu. Tosin se joutuu vähän Kempeleen kaunottaren varjoon ja suojaan. Aluksi suojaan, mutta apteekkarin kasvaessa taidan leikata Kempeleen kaunotarta vähän uusiksi. Luulin viime kesänä että omistin jo apteekkarin ruusun aittakahvilan ikkunan alla, mutta se onkin Sofianruusu. Laitan tähän vielä kuvan niistä molemmista. Sofianruuusuksi se tunnistettiin kiulukoista. Olen lannoittanut vain sitä liikaa, joten viime kesänä se teki enimmäkseen uusia oksia ja lehtiä. Nyt odotan sen kukkivan enemmän. Kun taas toinen Sofia Rugosa-tarhassa vähemmän lannoitettuna (vain istuttaessa)  kukki valtoimenaan. Ei luonnonruusu tarvitse lannoitusta niin paljon. Se vain tuuheutuu lehdillään ja versoillaan. Tässä se on nähty!

Tässä apteekkarinruusu Ruususeuran sivuilta:

Ja vieressä minun apteekkarinruusuksi luulemaani. Olisivatko sittenkin sukua jotenkin toisilleen. Eli Sofiaruusuhan on löytynyt Saloisten hautausmaalta ja se on todettu omaksi lajikseen. Nyt näkyy kuvissa pensaiden erilaiset lehdet ja kukan varsi. Sofiaruusulla varsi on punertava, lehdet ehkä vähän vaaleampia kuin myös itse kukkakin. Muuten niiden kukintaa ei paljoa erota. Ehkä apteekkari sitten voittaa tuoksussaan ja arkuudessaankin. Ei ole ihan varmaa, miten apteekkari V-vyöhykkeellä selviää. Sofian tuntee Rugosa-lajiksi kiulukoistaan. Apteekkarinruusulla on kapeat pitkänomaiset kiulukat. Kun rugosaruusut kukkivat yleensä myös edellisvuoden versoihin, on nyt jännä seurata Sofiaa, käyttäytyykö se täten. Tuossa ikkunan alla oleva Sofia kun ei paljoa viime kesänä kukkinut, mutta on tehnyt uusia versoja runsaasti. Nyt odotan kukkia noihin uusiin versoihin. Mutta kukkiiko se enää vanhoihin oksiinsa. Hauska seurata tuota käyttäytymistä!

Tämä harppumusiikki sopisi Raskalaiseen ruususalonkiini: Aisling Ennis The Rose

Tiedätkö mikä?

Hei puutarhurit!

Onko teistä tullut sellaisia asiantuntijoita, joilta ihmiset tulevat jonkun kukan kanssa luoksenne kysymään: "Mikähän tämä mahtaa olla?"

Minä jo lapsena kyselin äidiltä koko ajan kasvien ja eläinten nimiä. Jos äiti ei tiennyt, menin kylän opettajan luo. Näin sain tietää rantamintun, lehtosinilatvan ja sinirintalinnun. Hassua, sillä ei kaikkia kiinnosta nimet. Pääasia kun on kaunista. Usein kyselen puutarhoissa nimiä, ja toinen puristaa päätä. Ei muista. No, näinhän käy itsellekin usein, varsinkin perennoiden kanssa. Pidän kyllä puutarhapäiväkirjaa, johon kirjaan istuttamiani uusia taimia tai niitä mitä saan ystäviltäni.

Outoja ruusuja minulle on tippunut silloin tällöin tänne, melkein vuosittain. Ihmiset tuovat minulle juuritaimia jostakin oudosta ruususta, jonka ovat löytäneet tai joka on iän kaiken kasvanut jollakin vanhalla tontilla. Kun olen niitä hoitanut ja ne ovat alkaneet kukkia, niin usein on nimi löytynytkin. Viime kesänä sain yhden ikivanhan ruusun Keuruulta asti, jota nyt odottelen kukkivaksi ensi kesänä. Mielenkiintoista nähdä mitä eteen tulee.

Vanhojen ruusulajien etsintöihin on Suomen Ruususeura innostanut ihmisiä, ja niinpä niitä onkin löytynyt paljon. Useat niistä onkin rekistöröity ainutlaatuisena lajissaan, kuten esimerkiksi Raahen Malvaruusu ja kaupattu eteenpäin.  Mutta monet muistuttavat paljon toisiaan, eikä niistä tehdä myyntiin taimia.

Juttelin Kuljun Matin kanssa Suorsa-nimisestä löytöruususta ja muutenkin ihmisten kyselyistä. Hän kertoi, että vuosittain hänellekin tuodaan outoja ruusuja, joiden alkuperä on sitten löytynytkin. Joskus tulee esiin todella ainutlaatuinen yksilö, kuten esimerkiksi tämä Rosa 'Suorsa', joka yllättää todella suurilla kukillaan.

Matti kirjaa ylös kaikki tiedot uudesta ruususta. Näin hän kertoi minulle Suorsa-ruusun tiedotkin:

Johannes Saastamoinen (joka toi alun siitä minulle) on saanut sen Ängeslevältä Tyrnävältä (Suorsa Heikki ja Vappu), jonne se on tuotu Muhokselta Karhun talosta Karhunperältä. Siellä se on kasvanut ainakin jo 1950-luvulla.

Laitanpas tähän kuvia Suorsasta, jonka istutin viime keväänä. Vielä se ei ole ehtinyt suureksi kasvaa, mutta yllätti minut suurilla kukillaan. Nämä kukat katselivat minua kuin suuret lapsen silmät ihmetyksestä selällään. Mihin nyt on tultu? Kasvilla on rugosavaikutteita, mutta jotakin muutakin. Kasvin dna:ta ei ole tutkittu, jotta selviäisi sukulaisuus. Ehkä se ihan oma luonnostaan risteytynyt laji. Minusta tällaiset ruusut ovat jotenkin ihmeellisiä ja salaperäisiä luonnonoikkuja tai näyttö siitä, miten luonto toimii itse! Mielestäni ruusun nimi olisi yhtä hyvin voinut olla karhunruusu. 

Tämä ruusu kukkii kesäkuusta syyskuuhun, mikä on ominaista rugosalajikkeelle ja voi kasvaa kaksimetriseksi pensaaksi. Sen kukat ovat melkein kämmenen levyisiä. Istutin sen kahden löytöruusun Kerisalon  ja Ristinummen viereen. Ne ovat jotenkin samankaltaisia, yhtä voimallisia ja persoonallisia, vaaleanpunaisia kaikki!

Taidetta metsämökissä

Metsätontulle talvi pimeyksineen, pakkasineen ja tuiskuineen on hyvinkin mieluista aikaa. On aina ollut. Se on aikaa käpertyä vilttiin ja tehdä sitä mistä tykkää. Myös tykkää. Lukea ja taiteilla! Vaikka joskus tuntuu, että tuo talvikin menee aivan liian nopeasti.

Olen ottanut tämän talven haasteeksi todella kirjoittaa ja maalata. Ruusutarhan tarinoita, osa 2, pitäisi valmistua kevääksi. Myös lupailemani taidenäyttelyn 6 suurta maalausta ruusutarhaani sinisen taivaan alle pitäisi saada talven aikana tehtyä. 

Oikeastaan asiat ovat mallillaan. Kirjan aiheet tutkimuksineen ovat selvillä ja tieto paperilla. Ja minun taiteilijakaverini, 6-vuotias pojantytär on nytkin viikon luonani minua innostamassa ja kannustamassa maalaamisessa. Se on meidän yhteinen projekti. Hän seuraa ihmetellen ja kysellen siveltimeni vetoja ja mielessään jo suunnittelee siihen omaa osuuttaan. Minä siis maalaan taulun suureksi osaksi valmiiksi, ja hän sitten tekee loppusilaukset kaiken päälle.

Eikä se ole pieni työ. Hänen pitäisi luoda 100 keijua maalauksiini, jotka käsittävät ruusuja, tietenkin. 

Eräs muurarihan näytti toteen viime kesänä, että puutarhassani on ainakin 100 keijua ja yksi tonttu. Se sata on hyvä luku, kun Suomi täyttää 100 vuotta, ruusutarhassani on 100 ruusua ja tauluissani 100 keijua. Kolme tärkeää asiaa!

 

Ensin se tuntui pienestä tytöstä, että huhhuh. Hän katseli minua silmät pyöreinä, kun asiasta ilmoitin. Mutta nyt niitä keijuja ilmestyy vauhdilla, ja moniin muihin töihin (6 suurta työtä) hän jo suunnittelee niitä innolla. En itse osaisi noita keijuja tehdä. Ne lentelevät ihanina persoonina siellä. On laihoja ja lihavia. On pää alaspäin ja ylöspäin, sivuttain ja lomittain olevia keijuja. On istumassa ja roikkumassa, liitelemässä ja osittain piilossa ruusujen takana kurkistelemassa. Niitä ilmestyy mitä arvaamattomimpiin paikkoihin. Ne piirretään hiilellä. Minä sitten maalaan vähän kuultavaksi ne sen mukaan millä luonteella ja liikkeellä hän ne on halunnut esittää. Tänä päivänä ilmestyi keijuille pitkiä hiuksia. Ja yhdelle piti tehdä legginssit jalkaan. 

Keijuja on jo ilmestynyt tauluihini yli 20 kappaletta. Talvea on vielä pitkästi jäljellä. Ja tilaa tauluissa.

Tämä on jännää!! Minun ei ole tarkoitus tuottaa jotakin hienoa taidetta, jotakin omaa tyyliä. Tarkoitus on vain tehdä jotakin hauskaa ja toisenlaista. Vanhat toimistosärmit, jotka sain lahjaksi, sadutetaan nyt toiseen muotoon. Hauskaa on myös kokeilla akryylivärejä. Niillä voi maalata vaikka keittiössä, kun ne eivät haise. Minulla on yhtä aikaa nyt neljä niistä työn alla, kaksi melkein valmista. On kätevää maalata monta yhtäaikaa, käyttää kaikki maali paletista. Akryylimaali kuivuu niin nopeasti, että se pitää saada käyttöön heti.

Toisekseen voisin ajatella niinkin, että jos tulee huono ruusuvuosi, niin ainakin tauluissa ne kukkivat. Ja sitten niinkin, että jos ihmisillä ei täällä vieraillessa ole muuta tekemistä, he voivat tutkia missä niitä keijuja oikein lenteleekään. Varsinkin lapsille se voisi olla hauskaa.

Miten se Saara Aalto sanoikaan? - Tee sellaista, joka tekee mielen iloiseksi. 

Ostaa ruusuntaimia ulkomailta?

Olen facebookissa Pohjolan ruusut- osiossa mukana lukemassa ja kirjoittamassa ruusuista.

Siellä tulee esiin, kuinka useat ruusuista hullaantuneet tilaavat ruusuntaimia ulkomaiden tarhoista, etupäässä sellaisia ruusuja, joita ei ole myynnissä Suomen taimitarjoilla. 

Ymmärrän, että tässä hulluudessa ei riitä se mitä on lähellä, tuttua ja turvallista. Olen selaillut joitakin ulkomaan tarhojen ruusulajeja. Voi hurja sitä ruusujen komeutta ja runsautta! Esimerkiksi saksalaisesta tarhasta nimeltä Rosen Tantau, josta monetkin suomalaiset tilaavat kokeillaakseen erilaisia ruusuja.

Mikä ettei! Mutta... siihen tarvitaan vähän kieltä, jonkin verran rahaakin rahtimaksuun ainakin ja viitseliäisyyttä. Katselin hintoja eri taimistoilla ulkomailla ja maksu oli noin 8 eurosta 25 euroon. Mitä lie maksaa sitten rahti? Joten yhtä ainokaista tainta sieltä ei kannata tilata. Kimppatilaus olisi kannattavampaa. 

Minä ajattelen omalla kohdallani muutamaa seikkaa, jonka turvin en tartu tuohon houkutukseen.

1. En halua panna pientä rahaani sellaiseen, joka ei ehkä anna mitään muuta kuin seikkaulua.

2. Luotan suuresti suomalaisten taimistojen kasvattamiin ruukkutaimiin.

3. Ilmastolliset olosuhteet ovat hyvin vaihtelevia.

4. Tämä voi olla pikkuisen huuhaata, mutta ajattelen kasvia elävänä olentona. Jos se on tottunut liiaksikin tiettyyn maan kolkkaan, sen ilmastoon ja maaperään, se säikähtää toisenlaista olosuhdetta. Sitä voi verrata esim. ruukkukukkiin, jotka tuot kasvihuoneelta omaan tupaasi. Aina se ei kotiudu. Kasvit ovat herkkiä muutoksille ja varsinkin jos se tuodaan kaukaa muualta. Sen vuoksi usein juuri lähistöltä saadut juuritaimet juurtuessaan viihtyvät hyvin.

5. Lopuksi se suru, kun kukka on upea ja sen menettää ensimmäisen talven jälkeen.

Eipä silti.  MINULLA ON YKSI TANTAUN kasvattama laji: LAWINIA!

 

Tässä näkyy hyvin kukan suuruus ja värikin on oikeanlainen.

En tilannut kaunista Lawiniani Saksasta, vaan puutarhamatkallani 2013 ostin sen ruukkutaimena Ainolan Pihasta Savitaipaleelta, missä ruusua oli jo kasvatettu useita vuosia. - Kokeilepa. Jos se kasvaa puolivillinä tuonne maantien varteenkin levinneenä, voi se kasvaa sinunkin pihassasi, sanoi itse puutarhuri. Luottavaisena toin ruusun omalle pihalleni.

Lawinia kutsutaan loistoköynnösruusuksi. Siinä on suuret, tuoksuvat lohenpunaiset kukat, jotka eivät menetä väriään auringossakaan. Se kasvaa, ainakin Saksassa, jopa 3-metriseksi tuettuna. Lawinia myydään E-Suomen taimistoilla. Sen vyöhykkeeksi määritellään I- tai II-vyöhyke. Minulla vyöhyke V.

Siis kaiken tuon mukaan minun Lawiniani säilyminen omalla pihalla on suorastaan ihme! Sehän on kestänyt nyt kolme talvia. Viime kesänä siirsin sen lämpimämpään paikkaan seinustalle, jossa se oikein röyhisti itseään, kun alkuun pääsi. Suurin osa nupuista ei ehtinyt kuitenkaan kukoistukseensa. Mutta odotan innolla ensi kesää. Siis tämän kolmen vuoden ajan Lawiniaani ei suinkaan voi kutsua köynnöstäväksi. Se on nostanut päätään noin puolen metrin korkeuteen ja sillä hyvä. Ensi kesä voi tehdä sille ihmeitä. Jännittävää!  

Aina minä kuitenkin ihailen näitä ruusunjalostajasukuja, kuten tämä Tantau. Kerron siitä vähäsen.

Tantau-yrityksen perusti Mathias Tantau (1882-1953), joka oli kuuluisa myös ruusujen jalostuksesta. Nähtävästi hänen poikansa, myös Mathias (1912-2006), on jalostanut Lawinian vuonna 1980, josta ruususta tuli hyvin suosittu Euroopassa. Sitä myydään useissa taimitarhoissa. Tantaun yritys on perustettu vuonna 1906 ja on voimissaan yhä. Mathias myi kuitenkin tämän yrityksen Hans-Jurgen Eversille, joka oli jo aikaisemmin liittynyt yritykseen mukaan. Tällä hetkellä yhtiöllä on työntekijöitä 90 ja myyntipaikkoja 50 ympäri maailman. Itse Mathias nuorempi sai useita palkintoja ruusuistaan. Maailman suosituin ruusu vuonna 1981 oli "Fragnat Cloud", tumman punainen ruusu, jota ymmärtääkseni myydään vieläkin ympäri maailman leikkoruusuna.

Omasta mielestäni en ole ihan suuruuden hullu tai hullun sairas ruusujen suhteen. Uskon, että noita houkutusruusuja ulkomailta tarhat tulevat itsekin kokeilemaan Suomen olosuhteissa. Varmempaa on ostaa sieltä, ainakin täällä pohjoisessa osaa maata. Etelä-Suomen puutarhoissa on mahdollista kasvattaa yli 200-300 eri ruusulajia. Minusta se on aika hyvin, jos se täällä yltää 100 eri ruusulajikkeeseen.

Kaksi viime kesää ovat olleet runsaita sadekesiä. Nyt toivotaan, että kolmas kerta toden sanoo.

Leonard Cohen The very best

Onko Hollanti unohtanut maailman kauneimman ruusunsa, Hansaruusun?

Netti on oivallinen sivu tutkimiselle ja vertaamisille ruusumaailmassakin.

Hansaruusu on varmasti juhannusruusun kanssa yksi tutuimmista ruusuistamme. Niin laajalle levinnyt ja omittu, että melkeinpä kaikkia kurtturuusuja kutsutaan hansaruusuiksi. Siitä on tullut päivänselvä asia! Sitähän löytyy jokaisen pihalla ja jokaisessa puistossa . 

Nyt hehkuttelen sen eräänlaisella ihmetykselläkin esille:

- Kordes: Maailman kaunein ja kestävin ruusu!

- Historiallinen, hollantilainen ruusu, vuodelta 1905, Schaum ja Van Tol

- perimä tuntematon

- Se löytyy ympäri maailman eri taimitarhojen tilastoilta

- käytännöllinen aitaruusu, josta koirakaan ei tule sisään.

- ruusun väriä ei yleensä valokuvissa tunnista, sillä Hansan väriä kutsutaan magentaksi, punavioletiksi ja jopa purppuraksi. Se ei ole vaaleanpunainen!

- Ruusun syntymäkaupunki (näin tulkitsin) Boskoop ei maintise siitä sanallakaan.

Hollanti on unohtanut maailman suosituimman ruusulajikkeensa! Kun selailin sen ruusutarhoja, se kauppaa enimmäkseen jalostettuja tertturuusuja. Hansaruusun pitäisi olla jopa Boskoopin vaakunassa ja etusivulla! Ja koko Hollannin historian sivuilla!

Miksi näin ei ole? 

Ehkä se on trendi! On tarkoituksellisempaa kasvattaa jalo- ja leikkuuruusuja, koska niille on yleistä kysyntää runsaammin. Jaloruusut ovat suomalaistenkin puutarhoissa jotenkin hienompia ja jännittävämpiä. Halutaan kokeilla ja testata puutarhataitoja ja yleensäkin Suomen uudenlaista ilmastoa. 

Minullakin on pari hansaruusua. Roskalaatikosta poimittuja juurakonpätkiä, joista jonkun sain kasvamaan. Osa juurakonpätkistä osoittautui yksinkertaiseksi rosa rugosaksi, mikä sekin on tervetullut puutarhaani. Hansaruususta olin iloinen jo senkin vuoksi, että ne on istutettu Pattijoen kunnantoimiston pihaan, kun rakennus valmistui. Yhdellä tapaa se oli mieheni ylpeys ja hänelle rakas paikka. Tässä taas tunteikas Ruusumuori!

Minä olen vanhanaikainen ruusujen kasvattaja. Suosin villiruusuja, löytöruusuja ja historiallisia ruusuja. Näin olen löytänyt nimen näille vanhimmille, vielä säilyneille ruusuille. Nehän ovat kuin rotukissoja! Roturuusuja! 

Siis ihmettelen 15.000 asukkaan Boskoopin kaupunkia, joka oli jo keskiajalta kuuluisa taimitarhoistaan ja omenapuutarhoistaan. Siellä on viljavaa turvepohjaista maata. Sieltä on muuten kotoisin erään toisenkin ruusulajin kasvattaja, nimittäin Albert Nijveldt, jonka kasvattama Nyveldt's White, valkoinen yksinkertainen rugosaruusulaji, on kasvamassa savusaunapihalla. Se on tosin uudempaa mallia.

Ihmettelen myös, miten Hollannissa on yksi ruusu nimeltään Rosa 'Hansa'. Tutkiskelin vähän tuota Hansa-nimikettä. Muistan toki historiastakin Hansaliiton 1600-luvulta, jonka Pohjanmeren kauppiaat rakensivat kaupankäynnilleen. Se perustettiin 30-vuotisen sodan rauhan jälkeen. Hansayhdistyksiäkin syntyi Pariisiin ja Alankomaihin saakka. Luin, että jo keskiajalla oli Boskoopissa käyty taimikauppaa saksalaisten kanssa. Ehkä tästä onkin syntynyt ajatus ruusun nimelle. Sain vinkin jostakin, että hansa-sana tarkoittaa vanhassa saksankielessä kauppaliittoa tai jopa puntaria. 

Olisikohan Hansa-nimellä kunnioitettu kansainvälistä kaupankäyntiä? Joka tapauksessa ruusu on valloittanut rauhan ja kansainvälisyyden merkeissä koko maailman!

Miksi yleisesti hyljeksitään noita tummanvioletteja ruusuja, kysyttiin eräässä englantilaisessa blogissakin? Tehdäänkö niin? Miksi yleensä hyljeksitään rugosaryhmän ruusuja, kysyn minäkin. Jos etsii tuoksuruusuja, niin nämähän sitä huumaa parhaimmillaan tuovat puutarhaan jo sillä että ne kukkivat runsaasti ja pitkään, jopa vielä marraskuussa.

Tämäkin elokuva on yksi maailman suosituimmista: Naisen tuoksu ja siinä tämä tangokohtaus

Uuden vuoden lupaus! 100 eri ruusulajia pihassani Suomen synttärin kunniaksi!

Tuossa viime syksynä laskin jokin päivä, että pihallani ensi kesänä tulee olemaan 99 ruusua. Joku nokkela blogiystäväni huomautti silloin, että kait sen sadannen istutat Suomen syntymäpäivän kunniaksi. KYLLÄ! Kiitos ystävän vinkistä!

Mutta ensin täytyy nähdä kevät, mitä talvi on ruusuille tehnyt. Ja miten riittävät rahkeet kaivaa ja tehdä "ranskalainen salonki", jota olen mielessäni suunnitellut kahvila-aittani viereen.

Onhan minulla jo neljäkin alkuperältään ranskalaista ruusuja, taitaa olla enemmänkin, kun rugosat lasketaan siihen mukaan. Valamonruusu ja Olkkala ovat ranskalaisia, samoin Iitin Tiltu on ranskalaista alkuperää geeneiltään eli lähtöisin gallian ruusuta. Tiltu lähti mukavasti kasvamaan viime kesänä. Kas tässä! Tätä ruusua en vielä erikoisemmin olekaan tuonut esiin, mutta tuo nimi juontaa omaa tarinaansa.

Kukinnosta tulee mieleen Karjalanruusu, joka väriltään on samanlainen, mutta Tiltu on isompi ja lehdet ranskalaisruusujen näköisiä.

Haluan käydä läpi vähän blogi-inventaariotani. Koska aihepiirini on aika erikoistunut juuri ruusuihin, ei se monipuolisuudella innosta lukijoita. Mutta kun muistan alkua, millä aloitin blogini, oli tarkoitukseni tehdä siitä ruusupäiväkirja. Sitten hämmästyin lukijoistani. Aika runsaalla teorialla lähdin liikkeelle 2010 toukokuussa, kun heräsin prinsessaunestani ja NÄIN RUUSUT ympärilläni, ne vähät mitä oli. Siitä se lähti, haave omasta ruusutarhasta! Nyt kuuden vuoden jälkeen voin sanoa, että olen sen rakentanut! En olekaan taivaanrannan maalari  tai unelmoitsija. Olen tekijä!

Näinä vuosina vierailijoita tässä blogissani on ollut noin 170 000, kuukaudessa noin 2000-3000 ja päivittäin vaihdellen tietenkin vuodenajan mukaan 30-150 lukijaa. Siis näin pystyy blogikirjoittelua seurailemaan omassa profiilissa. Tietenkin jos itse pysyviä lukijoita katsoo kaikkien neljän blogieni pohjalta, niitä on kuitenkin 100. Joten en ehkä turhaan kirjoittele, en ihan itselleni. Näin ollen kriteeripohja pitää pelata, etten ihan jonnin joutavia kirjoittele, koska paljon netissä etsitään oikeaa tietoa. Tietoni kuitenkin pohjautuu pitkälle muuhun netti- ja kirjatietoon. Niistäkin löytyy puutteellisuuksia, mutta ei kukaan ainakaan tarkoituksella valehtelisi ruusuista mitään.

Mielenkiintoista on myös nähdä, mistä maista päivittäin pujahtaa lukijoita. Yhdysvalloista ja Venäjältä vieraillaan aika paljon. Tänään lukijoita löytyi mm. Kiinasta ja Ukrainasta. En oikein luota noihin ilmoituksiin. Saattaahan se olla pelkästään musiikki tai tanssi, jota pidän yllä blogeissani, mikä ohjaa lukijaa. 

Musiikista puheenollen, olen huomannut, että monet linkkisivut eivät enää toimi. Tietty musiikki viipyy yleensä netissä vain kuukauden verran. Ei voi mitään. 

Uusi aika pukkaa ajatusmaailmaa ja suunnitelmia vähän virikkeisemmästi ja energisemmästi esiin. Yhden uuden suunnitelman löin lukkoon jo eilen. Kalenterikin tälle viikolle täyttyi, kun yritän lupauksiani täyttää. Ensi viikolla alkaakin iltaopiston tunnit. 

SIIS 100 RUUSULAJIA TULEE LÖYTYMÄÄN ENSI KESÄNÄ TARHASTANI!! SEN LUPAAN! JIPPII!! Seitsemän vuotta siihen meni! Seitsemän-lukuhan on tietty jakso. Sitten mietitään kaikki uudestaan!