torstai 12. tammikuuta 2017

Taidetta metsämökissä

Metsätontulle talvi pimeyksineen, pakkasineen ja tuiskuineen on hyvinkin mieluista aikaa. On aina ollut. Se on aikaa käpertyä vilttiin ja tehdä sitä mistä tykkää. Myös tykkää. Lukea ja taiteilla! Vaikka joskus tuntuu, että tuo talvikin menee aivan liian nopeasti.

Olen ottanut tämän talven haasteeksi todella kirjoittaa ja maalata. Ruusutarhan tarinoita, osa 2, pitäisi valmistua kevääksi. Myös lupailemani taidenäyttelyn 6 suurta maalausta ruusutarhaani sinisen taivaan alle pitäisi saada talven aikana tehtyä. 

Oikeastaan asiat ovat mallillaan. Kirjan aiheet tutkimuksineen ovat selvillä ja tieto paperilla. Ja minun taiteilijakaverini, 6-vuotias pojantytär on nytkin viikon luonani minua innostamassa ja kannustamassa maalaamisessa. Se on meidän yhteinen projekti. Hän seuraa ihmetellen ja kysellen siveltimeni vetoja ja mielessään jo suunnittelee siihen omaa osuuttaan. Minä siis maalaan taulun suureksi osaksi valmiiksi, ja hän sitten tekee loppusilaukset kaiken päälle.

Eikä se ole pieni työ. Hänen pitäisi luoda 100 keijua maalauksiini, jotka käsittävät ruusuja, tietenkin. 

Eräs muurarihan näytti toteen viime kesänä, että puutarhassani on ainakin 100 keijua ja yksi tonttu. Se sata on hyvä luku, kun Suomi täyttää 100 vuotta, ruusutarhassani on 100 ruusua ja tauluissani 100 keijua. Kolme tärkeää asiaa!

 

Ensin se tuntui pienestä tytöstä, että huhhuh. Hän katseli minua silmät pyöreinä, kun asiasta ilmoitin. Mutta nyt niitä keijuja ilmestyy vauhdilla, ja moniin muihin töihin (6 suurta työtä) hän jo suunnittelee niitä innolla. En itse osaisi noita keijuja tehdä. Ne lentelevät ihanina persoonina siellä. On laihoja ja lihavia. On pää alaspäin ja ylöspäin, sivuttain ja lomittain olevia keijuja. On istumassa ja roikkumassa, liitelemässä ja osittain piilossa ruusujen takana kurkistelemassa. Niitä ilmestyy mitä arvaamattomimpiin paikkoihin. Ne piirretään hiilellä. Minä sitten maalaan vähän kuultavaksi ne sen mukaan millä luonteella ja liikkeellä hän ne on halunnut esittää. Tänä päivänä ilmestyi keijuille pitkiä hiuksia. Ja yhdelle piti tehdä legginssit jalkaan. 


Keijuja on jo ilmestynyt tauluihini yli 20 kappaletta. Talvea on vielä pitkästi jäljellä. Ja tilaa tauluissa.

Tämä on jännää!! Minun ei ole tarkoitus tuottaa jotakin hienoa taidetta, jotakin omaa tyyliä. Tarkoitus on vain tehdä jotakin hauskaa ja toisenlaista. Vanhat toimistosärmit, jotka sain lahjaksi, sadutetaan nyt toiseen muotoon. Hauskaa on myös kokeilla akryylivärejä. Niillä voi maalata vaikka keittiössä, kun ne eivät haise. Minulla on yhtä aikaa nyt neljä niistä työn alla, kaksi melkein valmista. On kätevää maalata monta yhtäaikaa, käyttää kaikki maali paletista. Akryylimaali kuivuu niin nopeasti, että se pitää saada käyttöön heti.

Toisekseen voisin ajatella niinkin, että jos tulee huono ruusuvuosi, niin ainakin tauluissa ne kukkivat. Ja sitten niinkin, että jos ihmisillä ei täällä vieraillessa ole muuta tekemistä, he voivat tutkia missä niitä keijuja oikein lenteleekään. Varsinkin lapsille se voisi olla hauskaa.

Miten se Saara Aalto sanoikaan? - Tee sellaista, joka tekee mielen iloiseksi. 

10 kommenttia:

  1. On teillä mukava projekti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapuri ilmoitti, että hänelläkin on kaksi tuollaista turhaa sermiä. Huh, huh, saa nähdä, mihin projekti päätyy. Mutta itse se prosessi on tosi mukavaa.

      Poista
  2. Hauskaa yhteistyötä lapsenlapsen kanssa! Maalaaminen on luovaa puuhaa, sen ei todellakaan tarvitse olla "hienoa taidetta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Olen aina uskonut, että ihminen on juuri luova olento. On ollut surullista todeta joillakin lapsilla, joilla se on tukehduksissa. -En minä osaa.
      Ehkä tämä maalariystävini tässä toteaa joku päivä noin, kun itsekritiikki nousee liian korkealle.
      Toivottavasti näin ei käy.

      Poista
  3. Parasta! Ruusuilu ja keijuilu on elämän suola.

    VastaaPoista
  4. Ihana yhteisprojekti lapsenlapsen kanssa. Lapsi varmasti nauttii, kun saa touhuta oikean taiteilijan kanssa ja katsojat nauttivat tuloksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo "oikea" ei nyt oikein loksahda. Jokainen on jollakin lailla oikea taiteilija. Luovuus pitää vain avata ja vapauttaa. Puutarhuri on aina oikea taiteilija myös!

      Poista
  5. Tyttö taitaa olla yhtä lahjakas ja taitava kuin sinäkin olit pienenä!

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!