Runollinen joulukalenteri 6.12.19

Oi mikä luukku avautuikaan! Edustaakohan tuo jonkinlaista joulupukkia 100 vuotta sitten? Pyhää Nikolaita? Varmaankin. Suomi sai tänään itsenäisyyden 102 vuotta sitten. Onnea Suomi!

Minä halusin tähän viimeiseen ruotsalaiseen kalenteriluukkuun runon ihan aidolla ruotsinkielellä. Se on vähän ristiriidassa päivän juhlan kanssa, mutta emme voi kieltää sitä,  että maastamme löytyy tämä toinenkin kieli. Minä näen sen rikkautena.

Kuulumme osana Norden-sopimukseen, mikä on monelle antanut mahdollisuuksia sekä taiteessa että työn haussa, aikoinaan minullekin. Norden on ollut monen muun kansakunnan mielestä ihmeellinen paikka maan päällä. Maat ilman rajoja, maat, joissa voi vuoroin käydä vapaasti. Siksi näen hyvänä myös enemmän tutustua näiden maiden kulttuuriin. 

Erik Axel Karlfeldt oli ruotsalainen runoilija, jolle myönnettiin postuumisti Nobelin kirjallisuuspalkinto 1931. Hänen runoutensa on perinteistä ja kuvaa kotiseutua, Taalainmaata. Karlfeldt oli Ruotsin akatemian jäsen. (Tiedot Wikipediasta)

Jotakin perinteistä ja luontoläheistä halusin tähän vielä. Sitten muistin kauniin kirjani Blostervandringar av Harriet Hjort, jonka kirjan toivoisin ihan suomennettuna joskus näkeväni. Niin kaunista luontokuvausta ja tarinaa siinä on. Sieltä löytyi Karlfeldtin runo: (sen verran voin kääntää, että kornknarr = ruisrääkkä ja sänghalm = matara)

Nu när de trötta sova,

kornknarr, sänghalm,

vill jag gå ut och lova

skymningens unge god.

Ned över gula bingar

kornknarr, sänghalm,

sänkar han mjuka vingar,

sakta och utan ljud.

Två äro de som vaka,

kornknarr, sänghalm,

medan hans blanda maka

öppnar sig kärleksvarm -

kornknarr, sänghalm,

sången ur åkerns hjärta,

doften av jordens barm.

Lovsång och vällukt välla,

kornknarr, sänghalm,

Dimman från ängenskälla

smyger sig till hans bröst.

Nejden befriat andas,

kornknarr, sänghalm,

sommar och svalka blandas,

avlande sonen höst.

Bären, min barndoms vänner,

kornknarr, sänghalm,

allt vad av andakt känner

min blågande bondesjäl.

Lyften på sträng och ånga,

kornknarr, sänghalm,

bönen och mina många

brinnande års farväl.

Erik Axel Karlfeldt

’Hösthorn’

Poimittu kirjasta Harriet Hjort Blomstervandringar 1970

Finlandia!

Runollinen joulukalenteri 5.12.19

Aukaisen viidennen luukun. Yhä ollaan vanhan Wienin ajassa.

Parlamenttitalo

Onko kaikki eduskuntatalot tuollaisia, mahtipontisia pylväikköineen kuten meilläkin Helsingissäkin?
Vai onko Helsinki ottanut mallia Wienin parlamenttitalosta? Tietenkin tätä asiaa voisi tutkia monelta kantilta, mutta toiseen kertaan.

Nyt runoihin!

Ruotsalainen naisrunoilija  ja kääntäjä Jenny Tunedal, toimii opettajana ja kirjallisuuskriitikkona myös. Hän on syntynyt 1973.  Häneltä on ilmestynyt useita runokokoelmia. Minua ruusuihmisenä kiinnosti kovin hänen kirjansa Rosor skador, josta hän on saanut paljon ylistävää arvostelua. Suomenkielellä sitä ei ole.  Minua kiinnosti Tunedalin tapa kirjoittaa runoa kuin proosaa. Yksi proosaruno tässä:

Omia koteja

Umpikujan erityispiirre: leikimme kesäiltoina kuningasta ja kuningatarta. Peurapolku, Myrskypolku, Huvilatie, Kevätkatu. Isä kutsui niitä kohteiksi. "Onnellinen perhe tekee talosta kodin", siihen tunnuslauseeseen uskon, ja huokaisin raskaasti muistuttaakseni häntä. Näemme auringon avulla mutta emme suoraan kohti. Hän kuljeskelee kasteessa etsien avaimiaan, kun aamu pursuaa kastetta. Aprikoosi, sisältä valaistu. Viileä käsi kuumalla levyllä. Valo tärisee kuin kädet tärisevät kuin maito. Ja niiden läikät muistuttavat seiniä, hänen seiniensä tuolla puolen. Siinä on olennainen ero, kaikkialla kultainen usva. Sinun eheä sydämesi lyö. Hiljaiset simpukankuoret kukkapenkkien ympärillä.

Jenny Tunedal

Käännös Oscar Rossi
Kirjasta Tämä ei ole fiktiota

Runollinen joulukalenteri 4.12.19

Wienin espanjalainen ratsastuskoulu olisi ehdottomasti kuulunut niihin esityksiin, johon olisin Wienen vierailussa halunnut tilata lipun, mutta valitettavasti juuri silloin siellä ei ollut esitystä.

Luukun kuva edustaa varmaankin ratsastusnäytöstä.

Yhdessä kirjastonhoitajan kanssa komusimme runohyllyjä löytääksemme enemmänkin ruotsalaisia runoilijoita. Löytyi tällainen kirja: Tämä ei ole fiktiota, 18 pohjoismaista nykyrunoilijaa, toimittaneet Osvar Rossi ja Tiia Strandén. Vuaala!

Sitä ole nyt tutkiskellut. On paljon runoja, jotka menevät yli minun käsityskykyni. Joten kun kalenterini on minun oma, olen ottanut tähän ehkä väärälläkin tavalla mieleisiäni. Kuitenkin niin, että pyrin poimimaan erilaisia runoja.

Fredrik Nyberg on nuoria nykyrunoilijoita, syntynyt 1969. Hän on tunnettu alppihiihtäjä, kilpaili  esim, suurpujottelussa voittaen 7 maailmancupin osakilpailua. Loukkaantumisensa jälkeen 2006 hän lopetti urheilun. Runoihin hän oli innostunut jo aiemmin. Hän on siis fyysisen sekä henkisen alan taitaja.

Runoissa on kaikki mahdollista. Aivan tulee kvanttihypyt mieleen, kun tätä lukee. Virkistävää!

Talvet (1994-1999)

Kohta Ruotsissa pyryttää.
Hedelmä, joka on roikkunut puussa yli puoli vuotta, putoaa
lopulta mykkänä maahan.
Käsien kylmyys leviää käsissä.
Yhdestoista helmikuuta muutun äkkiä vielä paljon vanhemmaksi.

Tuuli on äärimmäisen kylmä.
Bussi, joka ajaa lähiön läpi liian lujaa, joutuu odottamaan itseään
kahden pysäkin välillä.
Sinun otsasi on erittäin määrätietoinen.
On ihmisiä, joita en koskaan unohda.

Ruotsissa pyryttää.
Siirrän joitain kirjoja, jotka ovat hyllyllä kirjoituspöytäni
yläpuolella, ja nostatan pölyä.
Vanhenen. Erik Lindgren kirjoitti poliittiset runonsa kävellen.
Hallantilaiset talot on sekä rakennettu että valaistu sisältäpäin.

Pyryttää.
1500-luvulla - vaikkapas Shakespearella - löi
perspektiivinen tietoisuus läpi.
Kielioppi on kuin historiallisia kehitysvaiheita ranteissa ja nilkoissa,
Matkustat kohta pois, tulet sitten kotiin ja matkustat uudelleen.
Maailma hajoaa koko maailman hajoamisessa.

Blomsterur; Förklaringar och dikter, 2000
käännös Oscar Rossi

Runollinen joulukalenteri 3.12.19

Uusi luukku aukaistaan:

Wienin oopperatalo! Sen edustalla on tori, jossa varmaan aina on soitettu, tanssittu tai esitetty jotakin.

Nyt kun kuljimme siellä, ihailimme tekniikan antia. Oopperatalon loisteikkaasta tilasta, jonne en raskinut lippua ostaa, ehkä oli täynnäkin, näytettiin meneillä oleva esitys ulkona rakennuksen edessä olevalla isolla kankaalla. Siinä oopperaa sitten seurattiin niin kauan kuin seistä jaksoimme kaula vähän takakenossa. Paljon oli sen edessä muitakin kuulijoita. Olisi pitänyt olla tuoli ja eväät kai mukana.  

Teesalongissa iltateet nautimme ja juttelimme tarjoilijan kanssa, jolla oli yhteys Suomeen, tunsi suomalaiset oopperalaulajatkin. Tietenkin.

Löysin kolmannen ruotsalaisen runoilijan. Tomas Tranströmerin Kootut teokset, suomentanut Caj Westerberg, Tammen keltainen kirjasto, paksu kirja Raahen kirjastosta. Tranströmer on Nobelilla palkittu kirjailija ja runoilija (1931-2015). Hänen runojaan on käännetty 60 eri kielelle. Ammattiarvoltaan hän oli psykologi. Tässä hänen runossaan on elämää lapsen silmistä maailman laajuiseen murheeseen.

TALVIYÖ

Myrsky painaa talon huulilleen

       ja puhaltaa synnyttääkseen sävelen.

Minä nukun levottomasti, kääntyilen, luen

       silmät kiinni myrskyn tekstiä.

Mutta lapsen silmät ovat pimeässä suuret,

     ja myrsky pauhaa lapselle.

Kumpikin pitää heiluvista lampuista.

     Kumpikin on puolitiessä kieleen.

Myrskyllä on lapselliset kädet ja siivet.

     Vauhko karavaani rientää kohti Lappia.

Talo aistii naulojensa tähtikuvion,

     seinät koossa pitävän.

Hiljaisena yö lattiamme yllä

     (jolla kaikki kaikumasta lakanneet askeleet

lepäävät kuin lammen pohjaan vaipuneet lehdet)

     mutta ulkona yö on villi.

Kautta maailman käy vakavampi myrsky.

     Se painaa sielumme huulilleen

ja puhaltaa synnyttääkseen sävelen. Me pelkäämme,

     että myrsky puhaltaa meidät tyhjiin.

Ymmärtäisin, että runo on hyvin symbolinen. Miten sen koette?

Halusin tähän tuoda esiin Mozartia, kun on luukussa tuo Wienin oopperatalokin ja hänen oopperansa Figaron häät. Kuvakavalkadi on Helsingin Kansallisoopperasta:

Runollinen joulukalenteri 2.12.19

Toisesta luukusta tervehtii tällainen kaveri. Kuka hän lienee? Mozart vai Strauss? Vai Sigmund Freud. En osaa kuvan muotia liittää oikeaan ajanjaksoon. Kun hän näyttää päätään, voisin ajatella, että kuva kertoo Sigmund Freudista. Hänkin oleskeli Wienissä. Mitä arvelisitte?

Per Wästberg s. 1933 Tukholmassa, on Ruotsin nuorin julkaisija kirjallisuuden parissa. Hän opiskeli Yhdysvalloissa Havardin Yliopistossa ja on ollut sittemmin mukana vaikka missä. Minua kiinnosti Stockholms Skönhetsråd (Tukholman Kauneusneuvosto), jossa hän oli myös mukana. Vähän ihmettelin, mitä sellainen sisältää ja otin selvän: "Sen tarkoituksena on neuvoa kunnan eri viranomaisia ​​julkisissa taideteoksissa, taiteellisesti tai kulttuurisesti historiallisesti arvokkaiden kaupunkimaisemien tai kunnan muiden kauneuden ja luonnon arvojen yhteydessä. Neuvostolla on myös oikeus nostaa esiin ja käsitellä kysymyksiä, joita se pitää tärkeinä Tukholman kaupunkiympäristössä" (lainaus Wikipediasta).

Hieno juttu tuollainen! Wästbergillä on pitkä lista julkaisuja ja palkintoja. Löysin hänen runonsa tai oikeammin ajatelmansa Hannu Tarmion koostamasta kirjasta Elämän Viisauden kirja, jonka mieheni Eino aikoinaan voitti eräästä tietokilpailusta. Kirja on ollut paljossa käytössä. 

Tähän runoon samaistun. En löytänyt tästä runosta lähteitä.

Hän oli päässyt rakkauden kautta 

lähemmäs vaikeimmin tavoitettavaa:

hipaissut toisen ihmisen kokemusta:

Rakkaus ei ollut ainoa tapa,

mutta se oli paras.

Oman itsensä voi tutkia vain yhdessä jonkun kanssa,

jonkun luona.

Yksin on tavoittamattomissa.

Toisten ihmisten kautta muuttuuu,

ja lopulta havaitsee olevansa juuri se uusi,

joksi on tullut.

Per Wästberg

----

Onkohan niin, että ihminen löytää uutta itsestäänkin jokaisen rakastumisen tai ystävyyden kautta?

Runollinen joulukalenteri 1.12.19

Ensimmäisestä Wienin joulukalenteriluukusta avautui näkymä keisarin Hofburgin linnasta, jossa Sissi (Keisarinna Elisabeth) koki itsensä vangituksi ja etikettien ahdistamaksi. Ahdistuin minäkin, kun kävelin läpi siellä Sissimuseota, ja näin millaista elämää naisraukka oli joutunut elämään. Mutta voi kaikea sitä kauneutta, mihin ihminen käsillään pystyy! En voinut olla ihailematta. Monet taiteilijat saivat tuolloin töitä! Luukun näkymät kuvaavat varmaankin Wieniä noin sata vuotta sitten, kuvittelisin. Näyttää siltä, että linnan pihalla on lunta.

Tutustun ensin ruotsalaisiin runoilijoihin. Kuuteen heistä. Tämä on minulle mielenkiintoinen matka jälleen runojen maailmaan. Toivon, että muutkin kiinnostuisivat. Ja kommentoisivat, kiitos!

JA OLKAA HYVÄT JA LUKEKAA RUNOJA ÄÄNEEN!  Se tutkitusti tekee hyvää aivoille ja mielelle!

Noin sata vuotta ennen Sissiä eli eräs kuulu runoilija Ruotsissa,  Kaikki tietävät laulun Ukko Noak. Mutta tietääkö kaikki, että se on ruotsalaisen runoilijan Carl Michael Bellmanin tekemä runo, yksi niistä monista, jotka ovat saaneet sävelenkin. Tosin Ukko Noakia on muotoiltu uusiksi monen suussa eikä se alunperinkään ole mikään kaunis runo. Tuuli hiljaa henkäilee on myös tuttu Bellmanin runo. Bellman eli 1740 - 1795.

Hänet muistetaan iloisena juomalaulujen ja satiiristen runojen tekijänä ja niitä ilmestyikin jopa 1700 kappaletta. Hän oli myös kääntäjä, taisi saksan ja ranskan kielen. Hän opiskeli Uppsalan yliopistossa yhtä aikaa Carl von Linnén kanssa, Ei Bellman-veikko siellä pitkään viihtynyt, sillä naiset, laulut ja juomakaverit kiinnostivat enemmän.

Nyt kun on pikkujoulujen aika, laitan tähän erään Bellmanin runon, jonka voisi liittää joulukuun alun iloihin ja tanssiaskeleisiin. Kai pikkujouluissa vielä tanssitaan?

Hei, tänne nyt veikot! Täällähän tanssaa,

Täällähän neitoset leikkiä lyö,

Täällähän pulskeat poikaset valssaa:

Huveissa hauskasti kuluvi yö.

Katsos tuo hurja, kuinka se potkii,

Kuin sille raskas on tanssima-työ,

Kuinka sen polvet vääntyy ja notkii,

Kuin hänen jalkansa lattiaa lyö.

Kas tuota neitoa, kuinka se hyppää

Kaunotar kaukaa jo kultansa luo,

Kuinka sen sydän lemmestä tykkää,

Kuin hänen maljansa sulhonsa juo.

Katsoppas vielä, kuinka ne kulkee

Lattiaa pitkin kahtaanne päin:

Yksi on kaino, toinen on julkee; –

Mä olin piilossa: nurkasta näin.

Hah, hah, hah! Jo naurua kaikuu.

Meillekö neitoset nauratte työ?

Kuultaa kuin kauniisti violi raikuu;

Eiköhän tanssimaan lähdetä myö?

Soittaja hoi! Kas tästä saat oltta,

Soittele somasti, vinguta viel!

”Tulinen tuhat, kun keskellä polttaa

Katkesi viulustain viimeinen kiel”.

Kaikki jo pois! Yskääkös vajaa?

Oletten neitoset hikoilleet työ.

Sitä te saatte ennenkuin majaan

Pääsetten: kylmä ja kolkko on yö.

Hyvästi veikkoni, siskoni taijan

Mä jättää, ja isännät, emännät vaan.

Eiköhän tänne jää muita kuin Maija

Pienoista veljeensä – halailemaan?

Kauko.

Lähteestä: Uusi Suometar 24.10.1972

Hauskoja pikkujouluja kaikille!

Ps. Halusin tuoda tähän vähän musiikkiakin, liittyen Bellmaniin.

Runollinen joulukalenteri 2019

Olen pari vuotta nauttinut runollisten joulukalenterieni työstämisestä, joten ajattelin ottaa sellaisen esiin nytkin.

Uteliaisuuttani päätin tutkia muitakin pohjoismaisia runoilijoita eli ruotsalaisia, norjalaisia, tanskalaisia ja islantilaisiakin. Jos yleensäkään löydän heidän runojaan suomennettuina. Jos en, otan mukaan suomenruotsalaisia runoilijoita. Toivon, että joulukalenterini avaajillakin heräisi uteliaisuus runoihin.

En ilmoittele tästä joka päivä facebook-sivullani, etteivät ihan kyllästy. Mutta runoista innostuvat voivat kurkata joka aamu uutta runoa ja kalenteriluukkujani. Sillä nimittäin...

...kävin Liisa-ystäväni kanssa virkistysmatkalla Wienissä syyskuun lopulla. Sieltä ostin erään hassun jutun matkamuistoksi; joulukalenterin. Minulla ei ole koskaan ollut omaa joulukalenteria, Nyt on, jopa wieniläinen. Ihan jännitän avata noita luukkuja. Mitähän sieltä löytyy? Itse kalenterissa on vähän makean oloinen maalaus klittereineen vanhan ajan torielämästä Wienin Stephanin tuomiokirkon edessä. Ja näitä luukkujen yllätyskuvia runojen kera tuon esiin blogisivuillani.

Tervetuloa jouluiseen Wieniin ja pohjoismaiseen runokalenteriin, jonka avaan pian!