Kävimme tytärpuoleni kanssa tänään seurakuntatalon emännän juttusilla hautajaisjärjestelyistä. Tytär (joka on tismalleen yhtä nuori/vanha kuin minäkin) alkoi kaivelemaan siellä kassiaan ja sanoi, että hänellä on minulle yksi lahja. Hän nosti kassista pienen muovipussin, jossa oli kummallisen näköisiä käpyjä. Tiesin heti mikä se oli ja henkäisin ihastuksesta; Linnapellon vanhaa mustanmerenruusua, käpyjä! Voi kuinka iloiseksi tulinkaan!
Tässä jälleen näitä ruusun pikkuserkkuja, joita en voi olla kohtaamatta ilman mieheni muistoa.
Kun tulin emännäksi tähän Linnapelto-nimiseen taloon, sain pian tottua siihen, että mieheni jutteli muidenkin kuin minun kanssani. – No kuinkas sitä jaksellaan? kysyi mieheni eräänä aamuna hyvin lempeällä äänellä. – Oikein hyvin, minä vastasin iloisesti. – No en minä sinulta kysynyt, vaan näiltä kukilta. - ?!
Kukat olivat kolmessakin eri kulhossa kasvavat mustanmerenruusut! Ja silloin ne kukkivat komeimmillaan. Eli mieheni oli syksyllä kasvit leikannut ja asettanut ne opitun mukaisesti pimeän ja viileän eteisen komeron lattialle talveksi. Kevään tullen jo huhtikuussa hän oli nostellut ne sieltä ylös, lisännyt vähän multaa päälle, kastellut ja lannoittanut ja asettanut aurinkoon. Ja kesä-heinäkuussa ne kukkivat valtoimenaan tumman violetteja huulimaisia kukkia. Siis ei ruusuja, ei edes ruusun mallisia kukkia.
Se mikä emäntänä minua vähän harmitti, niin kukat roskittivat aika paljon, varsinkin kun niitä oli niin paljon. Mutta talon isännältä opin seuraavana keväänä, että vanhan mullan voi nostaa pois, poimia sieltä kaikki ne sulokkuutta tuottavat kävyt ja jakaa niitä vielä useampiin ruukkuihin. Näin olen niitä sitten jakanut ystävilleni.
Vuosien kuluessa kävi niin, että noiden kukkien kasvu jotenkin taantui tai niihin iski jokin home, sillä ne eivät jaksaneet enää kukkia, menehtyivät ja kuolivat. Tai kärsivät jälleen uuden emännän hoidossa. Onneksi olin niitä jakanut muillekin. Samaa kasvia tytärpuoleni nyt ojensi minulle.
Nyt hoidan sitä sydän ja sielu mukana ja toivon, että ne joku kesä kukkivat yhtä valtoimenaan kuin avioliittomme alkuvuosina. Enhän voi olla huonompi hoitaja kukille kuin mitä mieheni oli!
Nyt kun jälleen netissä tutkiskelin lisäoppia tälle kukalle, löysin ihmeellisen asian; yksi kukan monista nimistä englanninkielellä on Widows Tears, LESKEN KYYNELEET! Siis ei tiennyt tytärpuoleni, mitä minulle tänään ojensi. Kukalla on muitakin hauskoja nimiä englanniksi; Magic Flowers, Cupid’s Bower ja Hot Water Plant . Suomessa sitä on kutsuttu ’torpanruusuksi’, eikä mikään sen nimen luonne ole sopinut paremmin tämän metsämökin ikkunoita koristamaan. Paitsi nyt tämä Widow’s Tears sopii mielialaani. Tätä kasvia kutsutaan Suomessa myös sen latinan nimen mukaan Achimenes, mutta tuttu nimi on myös Hilkka.
Mutta miksi ihmeessä sitä kutsutaan myös 'mustanmerenruusuksi'? Jospa joku tietäisi.
Tässä poimin itselleni kasvuhoidollisia neuvoja!
Ps. vuosi 2017.Tuo edellinen mukana ollut hoito-ohjesivu ei enää toiminut, jotan laitan tähän uuden. Minulla on edelleenkin tytärpuoleni ojentama, vanha Linnapellon mustanmerenruusu kukkien kesä kesän perään. Tuossa kuvakin, jossa ruukussa on ihan vain ollut sellaiset jäännöskävyt. Ja noin se on herännyt sekin kukkimaan. Rakas kukka tämä minulle on, Lesken kyyneleet!
Luin tästä kukasta sellaistakin, että pitkät versot kannattaa katkoa ja laittaa vesilasiin juurtumaan. Eli pistokkaistakin voi saada uusia ruukkuun kasvamaan.
Uusi hoitosivu tässä! Ja kuva viime kesältä:
