tiistai 22. maaliskuuta 2011

Ruusun vetovoima

Varmasti kaikki ovat huomanneet sen, että kun on kiinnostunut jostakin, niitä silmä löytää yhtäkkiä kaikkialta. Nyt löydän ruusuja joka puolelta, kotoakin, lampunvarjostimesta, lakanasta ja kaikkailta ’ahaa tuossakin on ruusu’ -hihkaisuilla.

Lähdin kangaskauppaan ostamaan valkoista vinonauhaa. Mites kävikään! Silmäni osui heti nätin ruusuiseen pöytäliinakankaaseen. Ostin sitä pari metriä, jotta saan ikkunaankin. Ostin siihen vihreää vinonauhaa ja ostin pari muutakin kangasta. Kun tulin kotiin, huomasin, että olin ostanut kaikkea muuta kuin sitä valkoista vinonauhaa, heh. 


Mutta ei se mitään. Ruusu on aika viaton kohde. Toista se olisi, jos alkaisin innostua miehiin tai kenkiin tai muuhun sellaiseen turhuuteen. Paitsi ei mies ole sentään turha. Se on maailman napa.
Joka aamu kun herään, ajattelen, että miksi en saa soittaa ukolle sairaalaan, kuten olen tehnyt, jos en ole hänen raskaita askeleitaan kuulemassa. Ei ihminen noin vain katoa. Ei mitään noin vain voi leikata poikki. Huomaan, että kun ihmiset kaupassa ottavat olkapäästäni kiinni ja ottavat osaa, vaivun huomaamatta johonkin, vaikka sitä ei kasvoilta huomaa.

Tiedän, että varsinkin Rapuna raahaan pitkään ja sitkeästi kaikkea mennyttä mukana. Symbolina tuo ravun taaksepäin kulkeminen. Onneksi minulla on tässä nyt Neitsyt-ystävä apuna pitämässä elämästä kiinni, vähän komentamassa ja huomaamassa auringonvalossa kaikki pölyt ja liat, joihin en ole koko talvena kiinnittänyt huomiota. Hän ei päästä minua vajoamaan.

Eikä ruusu! Ruusuinen voima kimpoaa jostakin syvältä sielustani suuni rallattelessa innoissaan ruusutarhasta, jonka voimasta saan useat ystävät lupaamaan minulle puutarhastaan ikivanhoja lajejaan. Ne minua eniten kiehtovatkin. Tiedossa on jo monta paikkaa, josta niitä lähden etsimään. Luin myös, että Suomen Ruususeuran toimintaan kuuluukin juuri vanhojen lajikkeiden kirjaaminen. Niitä löytyy vuosittain useita ja edelleen he niitä etsivät. Ei minullekaan riitä pelkkä ruusun ihasteleminen ja siitä nauttiminen, vaan tutkijasielu minussa innostuu omaan työhönsä myös.

Mikään ei kuole tai sammu lopullisesti. Jokainen ihminen jättää jälkeensä jotakin jossakin toisessa ihmisessä, mitä toinen sitten jatkaa. Esimerkiksi me teemme kylällä historiallista kyläkirjaa ja se laajenee ja laajenee ja aina vain mielenkiintoisia uusia juttuja löytyy. Tässä toimikunnassa olemme molemmat olleet mukana, mieheni ja minä. Ja mieheni ehti kirjoittaa monenlaista muistoa ylös ennen kuin lähti ’taivaan kotiin’, kuten hänen tyttärensä halusi sen ilmaista ilmoitukseen. Kaunis sanonta, ja sen voi tulkita hyvin monella tavalla. Siis kuitenkin mieheni jatkaa elämäänsä tuossa kirjassa, kuten monessa muussa asiassa. Kukaan ei lähde jälkiä jättämättä eikä ilman jotakin sellaista joka lähtee versoamaan tavalla tai toisella, usein tiedostamatta. 


En osaa luopua kukkapuskistanikaan. Kaikista puskista löytyy niitä kukkia ja lehviä, jotka eivät luovuta kauneuttaan, vaikka toiset luovuttaa. Ne on kerätty laakeaan kulhoon jatkamaan loistoaan kuten tässä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti