Inventariaa ja pohtimista

Joulukuuelämäni Suomen juhliessa 100 vuotta sujui runojen merkeissä. Nyt juhlistan tulevaa aikaa  Csardaksella. Minulle rakas kappale, jota isä usein soitteli.  Jos lueskelette tätä, on kiva kuunnella samalla musiikkia.

Runot olivat mielestäni hyvää juhlintaa! Lukijoita oli päivittäin noin 120-240. Sivuillani oli monta vakituista seuraajaa. Se tuntui hyvältä. Kuin olisi tehnyt jotain hyvää. Ainakin itselleni tein. Samalla olen inventoinut runokirjojani sieltä täältä ja laittanut ne yhteen paikkaan. 

Yllätyksenä joulupukilta sain lahjaksi yllättäen Raahen Runoseuran "Jälkiä hiekassa" CD:n vuonna 2009. Jouduin sitä lainaamaan. Pukki oli nähtävästi löytänyt sen kirpparilta. Olin siitä tosi iloinen, sillä se on tuttujen lausujien luoma.

Uskon, että runokalenteriani luetaan edelleenkin. Runoilijat löytyvät Hakupalkista. 

Joulustakin olin onnellinen. Sain paljon läheisiäni tupaan ja yhdessä loimme joulun. Ihaninta oli kylpeä uudistuneessa savusaunassa ja nauttia lumesta.

Aloitin ruusuisen blogini kirjoittamisen noin 7 vuotta sitten. Syntymäpäivä on 9.01.11, otsikolla Miksi juuri Ruusu? Olen ollut perinteisesti uskollinen tyylilleni ja ruusuilleni, en juuri ole mitään muuttanut, en ottanut mainoksia mukaan enkä muitakaan lukijahoukutuksia. Minusta se tukahduttaa luovaa kirjoittamista. Olen perinteiden vaalija jo rapu-merkkisenäkin astrologisesti. En muuntele paljoa kuvianikaan, en puhelinnumeroa enkä muutakaan. 

Suurin muutos minulla Uutena tulevana vuonna on työhuoneeni muuttaminen tuonne Aleksin perheen huoneeseen. Siinä tulee käytyä läpi tämänkin huoneen tavarapaljous.

Jonkinlaista inventariaa tulen kyllä pitämään blogeissani. Kaikki tietävät, että Youtubesta lainattuja musiikkivideoita ei enää löydy kuten ennen. Toki aina on ollut musiikilla yleensä tietty aika, minkä verran ne siellä pysyvät. Tulevaisuudessa se tulee olemaan kriittisempää. Musiikki-ihmisenä minusta on ollut mukava etsiä sivuilleni musiikkia. Monet niistä ovat tippuneet kokonaan pois. 

Mutta voiko tiputtaa pois Ruusutarhan rakentamissivuja? Ehei! Seitsemän vuotta on oikeastaan juuri se aika, jolloin ruusutarha valmistuu, rehevöityy ja näyttää voimansa. Ja tämä blogi on sen tarhan tarina. Ja tarha ei koskaan ole yksin, siellä on emäntä sen polulla ja emäntä asuu siinä. Siinä on monta muutakin tarinaa sivussa. 

Ihmettelenkin, onko kukaan rakentanut blogiaan kirjaksi asti? Vai onko se niin, että blogi on blogi, sähköinen kirja sähköisessä maailmanarkistossa? Kirja on painettu paperituote. Kummallakohan on pysyvämpi säilyvyys? Tai luetumpi kestävyys?

Minulla on ollut aika pieni lukijamäärä. Tuolla sivussa näkyy 71 lukijaa, joista niistäkin moni on kuvioista häipynyt. Olen kirjoittanut tätä sähköistä kirjaani 1016 sivua yhteensä. Aikamoinen kirja! Lukijamäärä on noin 100-200 lukijaa päivittäin. Kaikkina seitsemänä vuotena lukukertoja noin 202.000.  Ei paljoa. Eikä tarvitsekaan. Kuitenkin on tunne, että en ole yksin. 

Luetuimmat sivut ovat Jiaogulan eli kuolemattouskasvin sivu, 3030 lukijaa. Seuraavana Mustanmerenruusu, 1138 lukijaa. Kanadalaisista ruusuystävistä on ollut kiinnostuneita 1104 lukijaa, samoin Ruttojuuresta. Ruusumekot ovat kiinnostaneet ja Ley-linja ja sitten vasta tulee varsinaiset ruusut eri lajeiltaan. Toivon, että lukijat saavat sieltä ihan tarpeellistakin tietoa. Eri maista on lukijoita paljon, mm. Yhdysvalloista, Venäjältä, Saksasta, Irlannista, Ranskasta ja Ukrainasta. Toki on monta muutakin maata. Yleiskatsaukseltaan linja pysyy aika tasoissa, tosin pieniä hyppyjä on. Kevät erottuu ajanjaksonaan.

Mutta kaikki tuo on taustahelinää. Ei se vaikuta kirjoitusintooni. Aina olen päiväkirjoja kirjoitellut.

Kokeilen uudenlaista musiikin tuomista blogiini. En osaa sitä laittaa vielä loppuun? Nyt musiikki aloittaa sivuni.

Runollinen joulukalenteri 25.12.17

Nyt on joulu jo mennyt, mutta löysin vielä yhden kalenteriluukun, jonka olin jo  valmiiksi tehnyt, mutta päivämäärä puuttui. Eräs kaunis, kaunis runo vielä raahelaisten runoilijoiden lisäksi! Se kertoo joulun herkkyydestä, johon sisältyy kaiken runsauden ja ilon lisäksi usein myös pelkoa ja surua. Olen hyvin ylpeä löytäessä tänä jouluna itseni runomaailman keskeltä ja ylpeä raahelaisista runoilijoista. Olen varma, ettei heidän luovuutensa jää tähän. Olemme muutenkin menossa valon voimaa kohden.

Maila Jyrinki on minulle ennestään tuntematon henkilönä. Hänen runojaan lukiessani löydän niiden keskuudesta ihmisen, jolle lapset ovat tärkeitä. Kun hänelle soitin kysyäkseni lupaa tuoda esiin hänen runojaan, tulikin ilmi, että hän on työskennellyt Raahen Lastenkodissa ja auttanut monia lapsia kasvamaan. Yhden hän otti kasvattipojakseenkin. Hänet minä tunnen, sillä hän on kaupungin mukavin linja-autokuski. Yhdessä on tehty montakin retkeä oppilaiden kanssa.

Mailan runokirjan nimi on Kevään verso muuttaa muotoaan, Gummerus Kirjapaino Oy, 2002. Tuo nimi voisi olla lauseena metafoora, johon kätkeytyy elämä ja ihmisen kasvu. Tässä yksi hänen paljon puhuva jouluinen runonsa.

Pihkalle tuoksuva kuusi oli kannettu

keskelle huonetta,

saanut latvaansa tähden, 

ympärilleen lauman lapsia

ripustamaan omatekoisia koristeita;

enkeleitä, tonttuja, tähtiä.

Kaikkien mielet odotusta ja iloa täynnä.

Sitten äkkiä poika hätäisenä kysymässä:

- Eihän minun tarvitse mennä jouluksi kotiin?

- Ei, ellet halua, kuiskasin.

Poika piiloutui, hänen pelkonsa oli

maailman suurin,

muistoilla mustat varjot.

Oviaukossa huojui humalainen isä

vaatimassa lasta kotiin.

Kynnyksen rintamalinja oli lyhyt ja suora,

siinä käytiin nopea taistelu

rukouksen näkymättömin asein.

Jouluyönä poika sanoi:

- Tämä on paras joulu.

Katselimme pohjoisen taivaan tähtiä.

Olimme turvassa.

Puhuimme joulun lämpimiksi eväiksi

elämän mutkaisille poluille.

Runollinen joulukalenteri 24.12.17

Olen viettänyt joulukuuni runokirjoja lukien. Se on ollut rauhoittavaa, inspiroivaa ja juuri sitä joulumieltä antava, mitä tarvitsinkin. Suuri oli kuitenkin ihmetykseni, kun runokirjoja ja runoilijoita löytyikin ihan polkuni varrelta, Raahen seudulta. Nimittäin keräsin Södergrania, Eino Leinoa, Saima Harmajaa ja kymmeniä muita kirjoja tuohon pöydälleni, joista halusin ammentaa kalenteriin sopivia runoja. Ne jäivät pöydälle koskemattomina tällä kertaa. Löytyi läheisten rikkaus!

Veli Matti Mathlin on kotoisin tuosta naapurikylästä, opettaja ja runoilija. Istuimme vierekkäin kerran Raahen Kirjamessuilla ja tottakai ostin häneltä neljännen runokirjansa " Kuunsolmu", BoD, 2015. Kirjasta löytyi juuri aattopäivään sopiva runo:

Jouluruno

Lyhdynvalo pimeässä

paljastaa punaisen seinäpinnan

tuli kynttilässä

polttaa läpi huolen pinnan

on hiljaista, kaunista

tuoksuu hyasintti ja kuusi

otan kiinni tunteesta

kadonneesta, joka on kuin uusi

pieni lapsi konttaa 

nousee tuolia vasten

katsoo silmiin, jokeltaa

löydän hänestä ihmeen

sydän täyttyy lämmöstä

mieli rauhan syleilystä

aika pysähtyy, ikuisuus laulaa

lyhdynvalo sisälläni loistaa

Runollinen joulukalenteri 23.12.17

Tämä luonnonlahjakas helisevä lauluääni on Aila Nikolan, joka vasta aikuisemmassa iässä toi musiikkilahjojaan esille. Ensitöikseen hän teki oman kanteleen. Sitten hän tutustui tietotekniikan antamiin mahdollisuuksiin, mm. musiikkisäestyksen osalta. Ja luovuuden kanava alkoi rohkeasti pulputa esiin. 

Aila on ollut kaikkien kesien viihdyttäjä Kesäkahvilassani, suurkiitokset ystävälleni niistä! Hän on kiertänyt esiintymässä vanhainkodeissa ja pienissä tilaisuuksissa, mutta kertoo, että ei viihdy isommissa paikoissa.

Se iso paikka löytyy kuitenkin netistä, Youtube, jossa on avoimesti esillä hänen monia laulujaan. Aila on erikoistunut kansansävelmiin. 

Tähän kalenteriluukkuun otan esille hänen oman runonsa ja sävelmänsä, Kiitoslaulu elämälle, jota hän itse säestää tekemällään kanteleella ja taustamusiikilla. Suomen 100-vuotisjoulukalenterin täyttymys on näissä lauluesityksissä. Huomenna vielä yksi oikea jouluruno!

Runollinen joulukalenteri 22.12.17

Lauluntekijä on aina myös runoilija. Lähelläni asuu kaksi taitavaa ihmistä. He eivät ole pelkästään runoilijoita. He ovat sanoittajia, säveltäjiä, sovittajia ja laulajia. Neljä maagista taitoa, jotka tekevät heistä rohkeita. Nämä ystäväni löytyvät nimittäin Youtubesta.

Raakel Pistemaa on sanoittanut ja säveltänyt monta musiikkikappaletta. Hän on itse laulanut soittajien kanssa niitä ja myös äänittänyt levyiksi. Reipas Raakel on tuttu esiintyjä myös monista karaokekilpailuista ja mieluisa siintyjä tanssilavoilla.

Youtubesta poimin Raakelin kauniin kappaleen, jonka hän teki viisi vuotta sitten kuolleen nuoren pojan muistolle. Sanat, sävel, sovitus ja laulu, Raakel Pistemaa, Enkeli lapseni

Ensimmäistä kertaa osasin tuoda musiikin blogiini tällä tavalla. Kuunnellaan ja herkistytään.

Runollinen joulukalenteri 21.12.17

Seuraavakin runonkirjoittaja löytyy kotikylältä. Näillä syrjäkylillä, syvänmaalla, asuu ihmisiä, joille luonto, metsä ja sen eläimet ovat tärkeitä. Kaikki se virittää auki luovuuden kanavia. Päivi Takkunen on yllä olevan kuvan ottaja. Hän kertoi, että se kuvaa hänen sielunmaisemaansa, sammalmättäiden pehmeää tilaa. Kun Päivin äiti kuoli, suoritti hän surutyönsä kirjoittamalla oman runokirjan. Hänen runojaan on julkaistu myös paikallislehdessä. Hän kertookin, että parhaat runot syntyvät voimakkaassa tunnetilassa. Surussa. Ilossa. Hädässä. Toivossa. 

Tämä Päivin runo on syntynyt herkästä luontokosketuksesta. Sillä on symbolistakin syvyyttä, jota kukin voi tulkita omalla tavallaan. 

Untuvat heiluvat tuulessa.

Sinulla on oikea höyhenpeite,

sulkia, kuin aikuisilla.

Hapuileva lentosi jää lyhyeksi.

Istut oksalla huojuen,

pienet jalkasi kiristävät

otetta oksan ympärillä.

Sinun elämäsi tuoreus

tulee läpi höyhenpeitteen.

Heiluvat untuvat tuulessa.

Et tiennyt, että katselin.

Jokohan sinä huomenna lennät?

Päivi Takkunen, Jarkko Alatalo
Sydämessäin sun äänes aina kuulen

Runollinen joulukalenteri 20.12.17

Elän runollisessa ympäristössä, kuten eräällä sivulla kerroin, mutta elän myös runollisessa perheessä. Mieheni Eino lausui vielä yhtenä viimeisimmistä jouluistaan ulkoa muistamansa runon oikein komeasti. Hänen kaikki lapsensa, molemmista avioliitoista, kirjoittelevat runoja ja tarinoita. Minun ei tarvitse runoilla. Kuuntelen ja luen niitä. Kirjoittelen blogeja.

Tämän sivun runonkirjoittajalla Soile Ylikuljulla ja minulla on moniulotteinen tuttavuus, hän on tytärpuoleni ja ystäväni, samanikäinen ja myös luokkatoveri kouluajoiltani. Elämän polut risteilevät joskus yllättävästi. Soile on myös kulkenut useita vuosia kirjoittajapiireissä ja ollut mukana Raahe-Opiston antologioissa. Nyt joulun alla hän kuitenkin halusi tuoda esiin vähän jouluisemman runonsa. Tuolla sivun maisemassani on hänenkin vanha kotitiensä, juuri se sama, missä hevosella reessä istuen karautettiin kyläkoulun joulujuhliin.

Tähdet näkyivät jo,

kun isä valjasti Tähti-hevosen reen eteen,

vällyjen alle kömmimme

lähekkäin.

Lumiset puut tien reunoilla 

aurausvallit valtavan korkeat

kuin tunnelissa matkasimme

Kuu saatteli meitä

elämäni ensimmäiseen

kuusijuhlaan

Jännitys kiristi keränä vatsaa

Miten selviytyisin hiutaleleikistä,

entä yksinlaulu?

Yläkerran luokassa

harsomekkoja rivissä

varpaita paleli hämärässä portaikossa,

kun esitysvuoroa odotimme,

me valkeat lumihiutaleet

Lempeästi liikkuivat 

kynttilöiden lämmössä

lankaan pujotetut pumpulipallot,

seimen oljistakin heijastui liekkien valo.

Joulupuun juurella

pienen tytön varmuudella

minä lauloin:

"Tuiki taivaan tähtivy

pyhä nyt on jouluyö!"

Vai lauloiko joulu minussa?